Äitiyspakkauksesta

Isyyspakkaus

En ole aikaisemmin edes kiinnittänyt huomiota siihen, miten iso tapahtuma uuden äitiyspakkauksen sisällön julkistaminen on. Nyt kun vuoden 2016 äitiyspakkaus on julkistettu, paketin sisältöä on esitelty ja arvioitu jokaisessa mediassa.

Äitiyspakkaus 2016

Minuakin pyydettiin antamaan oma arvioni uuden äitiyspakkauksen sisällöstä eiliseen Hesariin. Juttu on luettavissa myös verkosta (HS.fi 4.3.2016).

Toimittaja kertoi, että uutta pakkausta on kritisoitu liiaksi "poikien väriseksi". Minua tämä kritiikki naurattaa, sillä sininen ja turkoosi ovat ainakin meidän taloudessamme mitä enimmissä määrin tyttöjen väri, varsinkin jos pieneltä Frozen-fanilta kysytään.

Omaa silmääni tuotteiden värimaailma miellyttää enemmän kuin vuoden 2011 pakkauksen, jonka saimme tytöllemme keväällä 2012. Se taas oli väreiltään hyvin, hyvin neutraali. Luonnonvalkoiset ja haaleat sävyt näyttävät tämän vuoden kirkkaampiin väreihin verrattuna jotenkin valjuilta.

Äitiyspakkaus 2011

Näistä tuotteista eniten käytössä olivat talvivarusteet, valkoiset bodyt ja kestovaippa. Pyyhettä ja kynsisaksia käytetään edelleen. Ja Pikku Poron päivä -kirjaa tyttö on katsellut usein.

Mutta sitten huomaan, että kuvassa näkyy monta vaatetta, joita emme käyttäneet kertaakaan. Emme oppineet käyttämään potkuhousuja tai haalareita, sillä ne olivat vaippojen kanssa hankalat. Käytimme hyvin pitkään pelkkiä valkoisia kietaisumallisia bodyja, joita ei tarvinnut vetää pienen hervottoman pään yli, ja sukkahousuja, jotka pitivät kestovaipat hyvin paikoillaan. Näin ollen paidat ja housut jäivät käyttämättä.

Väreistä ajattelen edelleen, että puhtaan valkoinen oli mitä parhain väri aivan pienen vauvan vaatteille, sillä vaatteet pystyi pesemään kuumalla ohjelmalla ja käyttämään tarvittaessa myös valkaisuainetta.

Ensimmäistä lastaan odottaville pakkaus on silti erittäin hyvä ja kattava paketti, mutta koska olemme säästäneet tytöllä käytössä olleet lempivaatteemme, luulen, että emme ota toiselle lapsellemme uutta äitiyspakkausta. Saimme myös kavereiltamme säkillisen heidän lapsilleen pieneksi käyneitä vaatteita, joten tarvetta uusille vaatteille ei yksinkertaisesti ole.

Ja sehän ei välttämättä edes olisi vuoden 2016 pakkaus, sillä tätä vuoden 2015 pakkausta jaetaan edelleen niin pitkään kuin varastoa on jäljellä. 

Äitiyspakkaus 2015

Entä nimi äitiyspakkaus? No en minä itse tästä termistä loukkaannu, mutta jos sitä nimeä joskus uusitaan, voisi olla enemmän tätä päivää viitata siihen, joka tuotteita ensisijaisesti käyttää, ei siihen, kuka laatikon lain mukaan saa. Vauvapakkaus?

Kela on muuten julkaissut äitiyspakkauksen sisällöstä myös värityskuvan, ja laatikossa nukkuva vauva on päässyt uuteen äitispakkaus-emojiin, joka on osa virallista Suomi-emojisarjaa. Nyt kun setä vaan ymmärtäisi, että missä tätä emojia voi käyttää ja miten.

Äitiyspakkausten kuvat: Annika Söderblom © Kela

Share

Kommentit

DADA/DAY

Monet kerrat olen sun postauksia lukiessa pohtinut, että Frozen on tehnyt vaaleansinisestä uuden vaaleanpunaisen. Itse tykkäsin hurjasti tuosta 2015 äitiyspakkauksesta ja sen pöllö- ja kettukuoseista. Vihreä-keltainen-sininen-väriskaalakin sopii meidän tytölle oikein hyvin.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kyllä! Meillä oli sellainen reilun puolen vuoden vaaleanpunainen kausi, mutta nyt tyttö ilmoittaa, ettei pidä enää vaaleanpunaisesta. Kaiken pitäisi olla sinistä tai turkoosia... :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen miettinyt ihan samaa! Ovelasti brändätty. Kaikki vaaleansininen onkin yhtäkkiä "FROZEN!". Ihan hyvä uusi aluevaltaus Disneyltä näillä vaaleanpunaisen kyllästämillä prinsessamarkkinoilla.

Aditu
MILF journal

Olen nyt ihan hämmentynyt, että kuinka usein tämä pakkaus oikein uudistetaan. Itse olin intona tuosta 2015 pakkauksesta, koska myöskin pöllö- ja vihreän fanina sopivat hyvin tytöllemme käyttöön. Miellytti itseä enemmän kuin uusi, onneksi! ;)

Tommi K
Isyyspakkaus

No sehän uudistetaan joka vuosi! :) Ja on selvästi vuosi vuodelta isompi mediatapahtuma.

Aditu
MILF journal

Okei, tässä se taas tuli todistettua, että mitään en näistä jutuista tiedä. :D Onneksi media pitää huolta, että jokainen äiti kyttää pian valppaana uutta pakkausta. :)

Piipo79

Meillä on pesty värillisetkin puuvillavaatteet aina vähintään 60 asteessa ja hyvin lähtee lika eikä väritkään ole menneet! Samaa mieltä kyllä tuosta potkuhousuasiasta. Olen sukkahousu-bodyäiti. Ps. Tokan lapsen kanssa noita tavallisia bodyja tuli käytettyä jo aiemmin, ehkä se kokemus opetti laittamaan tavallisen bodynkin pään yli. Eikö tuntunut yhtään hankalalta edes!

lin (Ei varmistettu)

Mä otin äitiyspakkauksen vain ekalla lapselle, toisen kohdalla en nähnyt tarvetta kun oli kaikki vielä tallella siitä ekastakin. Mutta kuinka ollakaan, käytin tokalla kerralla ihan eri vaatteita siitä kuin ekalla kerralla! Ja muutenkin eri vaatteet oli suosikkeja toisella lapsella kuin ekalla. Esimerkiksi ekan kanssa käytettiin vallan kietaisubodeja, toisen kanssa en ois yhtään jaksanut ähertää niitä, jäi käyttämättä. Ekan kanssa ei tarvittu äp-makuupussia, toisen kanssa käytettiin. Sama homma vanupuvun kanssa. Tähän tietysti vaikutti vuodenaikakin, esikoinen syntyi syksyllä, toinen kesällä. Mutta pointti siis oli, että vaikka yhden lapsen kanssa tykkää jostain vaatteista, niin toisen kanssa voikin ne vanhat inhokit (haaroista napitettava yöpuku ekalla ei hyvä, tokalla ihan paras tai sukkahousut ekalla aina päällä, tokalla kerran jalassa) muodostua uudeksi suosikiksi.

Mutta samaa mieltäolen kanssasi siitä, että potkuhousut on hankalia ja paitakin siihen asti, että lapsi viettää aikansa enemmän pystyssä kuin pötköllään.

Pyjama
Pyjamapäiviä

Vaaleansininen on historian havinassa, vuosisatojen ajan, ollut neitsyt Marian väri. Eli naisten väri siis. :D

"Arvostelin" minäkin äitiyspakkauksen. Minun suurin kritiikkini kohdistuu siihen, että talvivauva ei tee mitään 70-senttisillä toppa/vanu/villapuvuilla (eli niillä laatikon kalleimmilla vaatteilla): ekana talvena niihin hukkuu ja tokana ovat liian pieniä. Siksi emme ottaneet laatikkoa.

Kommentoi