Nelikymppisyyttä on nyt takana puolet. Hämmentävää.

Luin juuri 40-vuotispostaukseni viiden vuoden takaa ja mietin nyt, olenko tehnyt viimeiseen viiteen vuoteen juuri mitään mainitsemisen arvoista. Heh.

• Mutta onhan tässä tehty esimerkiksi yksi täydellinen mökkiremontti sekä yksi kodin remontti.
• Olen opettanut yhden lapsen pyöräilemään ja kaksi laskettelemaan.
• Olen opetellut tomaatin ja kurkun kasvatusta, perinnelasitusta ja pizzan paistoa, aloittanut italian opinnot, rakentanut viisi piparkakkutaloa ja järjestänyt kymmenet lasten synttärit.
• Olen lukenut tyttärelle ääneen koko Harry Potter -kirjasarjan ja Tarun sormusten herrasta.
• Vein tyttären Lontooseen Harry Potter -fanin unelmamatkalle.
• Olen esiintynyt useasti lauluyhtyeen ja firman bändin kanssa ja liittynyt uuteen bändiin.
• Olen nähnyt yli 20 musikaalia, 10 oopperaa ja puolisen tusinaa muita näytelmiä. Siihen päälle kaikki konsertit ja sirkusesitykset.
• Palasin viisi vuotta sitten hoitovapaalta uusiin työtehtäviin, ja opettelin vetämään sisäistä tuotekehitystiimiä. Vedin yhden pelituotannon soft launchiin, ja toisen maailmanlaajuiseen julkaisuun.
• Siinä välissä selvittiin koronapandemiasta.
• Perhe kasvoi 2,5 vuotta sitten yhdellä jäsenellä, kun Laku tuli ja täytti koiratyhjiön.

45-vuotias minä ei tunne olevansa yhtään sen vanhempi kuin 40- tai 35-vuotiaskaan, vaikka hiuksia onkin vähemmän ja tarvitsen nykyisin silmälaseja aamusta iltaan. Selkä on joskus kipeä, ja polven kanssa on ollut vaivoja, mutta ei sen enempää kuin kymmenen vuotta sitten.

Enkä edelleenkään toivo, että olisin yhtään nuorempi. Tämäkin on hyvä ikä.