& Julia -musikaali on höpsön hurmaava hittikimara

Entäpä jos Julia ei olisikaan tappanut itsekään tikarilla, kuten William Shakespeare kertoi klassikossaan Romeo ja Julia? Helsingin kaupunginteatterin uutuusmusikaali & Julia leikittelee tällä ajatuksella, säästää Julian kuolemalta ja heittää veronalaistytön karkumatkalle Pariisiin. 

& Julia

Larger Than Life

& Julia on ns. jukebox-musikaali. Se on siis rakennettu tunnettujen pop-kappaleiden ympärille samaan tapaa kuin vaikkapa ABBA:n musiikkiin pohjautuva Mamma Mia, Queenin biiseistä koottu We Will Rock You tai HKT:ssäkin hljattain nähty Moulin Rouge. Siinä missä Moulin Rougen kappalevalinnat olivat täysin sekalaisia, & Juliassa niiden yhteinen nimittäjä on tuottaja Max Martin.

Ruotsalainen musiikkituottaja Martin on kymmenien viime vuosikymmenten pop-listaykkösten takana, ja hänen pöydällään on syntynyt hittejä mm. Britney Spearsille, Celine Dionille, Katy Perrylle, Backstreet Boysille, Ariana Grandelle ja *NSYNC:ille.

Käsikirjoittaja David West Read kävi läpi Martinin valtavan musiikkikatalogin ja inspiroitui rakentamaan biisien ympärille täysin uuden tarinan Romeon ja Julian tragedian pohjalta.

& Julia

I Want It That Way

Tarinan kehyskertomuksessa kirjailija William Shakespearen (Tuukka Leppänen) vaimo, Anne Hathaway (Maria Lund), ei ole lainkaan tyytyväinen miehensä kirjoittaman draaman loppuratkaisuun ja hän haluaa kirjoittaa tarinan uusiksi. Miksi 13-vuotias tyttö olisi menossa naimisiin ja tappaisi itsensä muutaman päivän tuttavuuden jälkeen? Ei tapa! Miksi Julia on niin nuori? Tehdään hänestä kymmenen vuotta vanhempi!

Julia (Renée Böök) siis herää kuolleen Romeon viereltä, huomaa Romeon hautajaisissa, mikä häntäheikki poika onkaan ollut, ja kuulee vanhemmiltaan, että hänet on päätetty lähettää luostariin nunnaksi. Hänen on siis karattava.

Anne Hathway päättää kirjoittaa tarinaan uusi hahmoja, ja Julia saa rinnalleen uudet bestiksensä, Mayn (Niki Rautén) ja Aprilin, jota Anne Hathaway hyppää itse esittämään. Pariisin-matkalle mukaan lähtee myös Julian imettäjä, Angélique (Laura Alajääski).

& Julia

It’s My Life

Pariisissa porukka tapaa ujon François’n (Martti Manninen), jonka isä (Risto Kaskilahti) puskee häntä kovaa vauhtia naimisiin. Yksi asia johtaa toiseen, ja pian François onkin jo kihloissa Julian kanssa. Mutta William Shakespeare haluaa tarinaan uuden käänteen ja kertoo, että ähäkutti, eipä Romeokaan (Mikko Peltomäki) ole oikeasti kuollut.

& Julia

Max Martinin pop-kappaleet istuvat tarinaan kivasti ja biisivalinnat hymyilyttävät. Anne Hathaway kirjoittaa miehensä tarinaan muutoksia, koska ”I Want It That Way”. Romeon kuoleman jälkeen Julia valittaa, että ”My Loneliness Is Killing Me”. Kun Julia päätyy puolivahingossa uusiin kihloihin, hän toteaa: ”Oops, I did it again”. Ja niin edelleen.

& Julia

Hekottelin itsekseni myös vitsille, joka menee varmasti useimmilta ohi. Vuosikaudet internetissä on pyörinyt meemejä, joissa Justin Timberlake laulaa kappaleen It’s Gonna Be Me kertosäkeen viimeisen sanan niin kursiivilla, että lopputulos on ”May”. Tässä musikaalissa, sen kummemmin kontekstia tai juonta paljastamatta kerron, että: ”It’s Gonna Be May!”

Ei-binäärinen, pojaksi syntynyt May taas antaa kappaleen I’m Not a Girl, Not Yet a Woman sanoille aivan uuden merkityksen.

That’s the Way It Is

Laulut esitetään siis pääosin englanniksi. Joissain kappaleissa säkeistö esitetään suomeksi ja kertosäkeessä vaihdetaan kieltä. Varmasti riippuu katsojasta, häiritseekö kielen vaihtelu.

Itse olisin toivonut, että kappaleiden sanoitukset olisi lähtökohtaisesti suomennettu. Esimerkiksi jo edellä mainitussa Mamma Miassa oli Paula Vesalan ja We Will Rock You’ssa Mariskan tekemät loistavat suomennokset, joten kyllä pop-kappaleenkin saa toimimaan suomennoksena, jos tahtoa on. 

Tämä ei liity edes siihen, että yleisö ei ymmärtäisi laulujen sanoja englanniksi (vaikka sellaisiakin katsojia varmasti mahtuu mukaan), vaan siihen että mielestäni laulujen suomentaminen olisi ollut kulttuuriteko suomen kielen hyväksi ja englannin aina vain vahvistuvaa asemaa vastaan.

Mutta juu, kun laulujen sanat tuntee ennalta, kyllähän niitä tekisi mieli laulaa mukana ja menojalka vipattaa läpi esityksen. HKT taitaakin olla järjestämässä myöhemmin myös sing along -näytöksiä.

Erityisen hienoina vetoina mieleen jäivät Maria Lundin versio Celine Dionin kappaleesta That’s the Way It Is, sekä kaikki, mitä Laura Alajääski päästi suustaan. Miksi en ole kuullut tätä laulajaa muualla kuin Myrskyluodon Maijassa vuosikausia sitten? Nämä vahvat naishahmot olivat muutenkin esityksen selkäranka, joka toi muuten höpsöön juoneen syvyyttä ja filosofisempaa pohdintaa.

& Julia

Martti Mannista ja Tuukka Leppästä voisi puolestaan kutsua esityksen tukijaloiksi, joiden tulkinta ja äänenkäyttö on niin takuuvarmaa kuin sopi odottaa.

Tämän kaartin rinnalla on helppoa unohtaa, että Julian rooli on Renée Böökille ensimmäinen ammattiteatteriproduktio. Tällä soundilla voisi uskoa, että Böökiä nähdään teatterin lavalla vielä myöhemminkin! Mikko Peltomäki on Romeona sivuroolissa, mutta hänkin pääsee ottamaan esityksessä yleisönsä vallan vakuttavasti.

It’s Gonna Be Me (May)

Sitten on vielä mainittava erikseen ei-binäärinen May ja se, miten rooli on kuin kirjoitettu Niki Rautenille. Mikä löytö hän onkaan tähän rooliin ja mikä löytö tämä rooli onkaan hänelle! Hänen roolinsa on esityksen herkin, ja Mayn ja François’n välisen suhteen kehittyminen erityisen kaunista katsottavaa. 

& Julia

Can’t Stop the Feeling

Esityksen on ohjannut jälleen musikaalien luotto-ohjaaja, Samuel Harjanne. Kun siihen lisää vielä erinomaiset tanssijat ja Eeva Konnun johtaman, kellokoneen tarkkuudella soittavan orkesterin, on todettava, että kyllähän HKT:llä on tässä käsissään uusi hitti. Siitä toki kertoo myös se, että jo ennen ensi-iltaa & Julian lippuja oli myyty 50 000 kappaletta, ja liput ovat myynnissä jo ensi kevättalveen asti.

Ja kyllähän esitys oli niin upeasti toteutettu ja niin kaikin puolin viihdyttävä ja hurmaava hyvän mielen musikaali, että jukebox-musikaaliskeptikkokin poistui näytöksestä hymyssä suin laulaen Can’t Stop the Feelingiä.

Lippu saatu Helsingin kaupunginteatterilta

Kuvat: Otto Ville Väätäinen

Kulttuuri Musiikki Teatteri

Festen-ooppera sisältää mustaa huumoria ja musertavaa draamaa

Kansallisoopperan uutuusteos Festen on tuotettu kansainvälisenä yhteistyönä Lontoon Royal Ballet and Operan kanssa, mikä lupaa korkeaa laatua ja kunnianhimoista toteutusta. Teos sai ensi-iltansa Lontoon Covent Gardenissa jo viime vuonna, ja se sai ylistävät arviot. Odotukset Helsingin-esityksille olivatkin tästä syystä korkealla.

Ooppera perustuu vuonna 1998 julkaistuun elokuvaan Juhlat (Festen), jonka ohjasi tanskalainen Thomas Vinterberg. Elokuva aloitti ns. dogmaelokuvien sarjan, joka tunnettiin armottomasta realismista, käsivaralla kuvatusta kuvasta, niukasta lavastuksesta ja rankoista aiheistaan.

Elokuvan ovat muokanneet oopperamuotoon säveltäjä Mark-Anthony Turnage ja libretisti Lee Hall. Turnagelle ooppera on viides. Hall tunnetaan puolestaan laajemminkin vaikuttavasta urastaan: hänen käsialaansa ovat muun muassa Billy Elliot -elokuvan käsikirjoitus sekä sen pohjalta tehty menestyksekäs musikaaliversio. Tämä tausta näkyy myös Festen-oopperassa tarkkana dramaturgiana ja toimivana näyttämöllisenä rytminä. Oopperan ohjauksesta vastaa Richard Jones ja uusintaohjauksesta Benjamin Davis.

Juhlatunnelma menee pilalle

Oopperan tapahtumat sijoittuvat tanskalaiseen maaseutuhotelliin, jossa vietetään hotellinjohtaja Helgen 60-vuotisjuhlia. Tunnelma on aluksi juhlava ja perinteinen: paikalle saapuvat sukulaiset, ystävät ja liiketuttavat, ja kaikki vaikuttaa ulkoisesti täydelliseltä. 

Mukana ovat myös Helgen kolme aikuista lasta, Christian, Michael ja Helena, joiden keskinäiset suhteet vihjaavat jo alussa pinnan alla kytevän jännitteitä. Perheen neljäs lapsi, Linda, on menehtynyt, ja hänen kerrotaan tehneen itsemurhan juuri samassa hotellissa, jossa juhla nyt järjestetään. Tämän varjo leijuu alusta asti tapahtumien yllä.

Kun vieraat kokoontuvat juhlasaliin ja maljapuheet alkavat, tunnelma muuttuu äkillisesti. Perheen vanhin poika Christian nousee pitämään puheensa ja pudottaa ilmoille järkyttävän paljastuksen: hän syyttää isäänsä vuosia jatkuneesta lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Perhejuhla muuttuu nopeasti intensiiviseksi ja epämukavaksi totuuden kohtaamiseksi.

Tasapainoilua draaman ja mustan komedian rajapinnalla

Vaikka kuolema, niin murhat kuin itsemurhatkin, on oopperan aiheena tuttu kautta aikojen, lasten hyväksikäyttö on teemana huomattavasti harvinaisempi ja siksi erityisen ravisteleva. Festen ei päästä katsojaansa helpolla vaan pakottaa kohtaamaan epämiellyttäviä totuuksia vallasta, vaikenemisesta ja perhedynamiikasta. Teos jakaa varmasti mielipiteitä juuri aiheensa vuoksi, mutta sen taiteellinen toteutus on kiistatta korkeatasoinen ja vaikuttava.

Tyylilajiltaan ooppera tasapainoilee kiinnostavasti draaman ja mustan komedian rajapinnalla. Synkästä pääteemastaan huolimatta teos sisältää yllättäviäkin humoristisia sävyjä. Tilanteiden absurdius ja juhlavieraiden ajoittainen välinpitämättömyys luovat kohtauksia, joissa tragedia ja komiikka kulkevat käsi kädessä. Ensin kauhistellaan lasten hyväksikäyttöä, mutta hetkeä myöhemmin unohdetaan ikävät asiat tanssimalla congaa. Järkyttävien paljastusten keskellä arki ja juhla jatkuvat lähes surrealistisella tavalla.

Musiikillisesti teos on monipuolinen ja vivahteikas. Turnagen sävelkieli liikkuu modernin oopperan ilmaisusta jazz-vaikutteisiin rytmeihin, ja mukaan mahtuu myös yllättäviä elementtejä, kuten conga sekä muunnelma lastenlaulusta Baa, Baa, Black Sheep. Tämä tyylien kirjo tukee erinomaisesti oopperan tunnelmanvaihteluita ja korostaa tilanteiden ristiriitaisuutta.

Dialogi on napakkaa ja luontevaa, ja tarina etenee sujuvasti ilman turhaa rönsyilyä. Esityskieli on englanti, ja laulajien artikulaatio on erittäin selkeää: paikoin dialogia pystyy seuraamaan vaivatta ilman tekstityksiäkin, mikä lisää esityksen välittömyyttä ja vaikuttavuutta. Teos esitetään myös ilman väliaikaa, joten katsojalla uppoutuu sen otteeseen kuin elokuvaan.

Oopperassa ei ole varsinaista päähenkilöä vaan keskeiset hahmot ovat keskenään tasa-arvoisia. Juhlien päähenkilöä, Helgeä, esittää Darren Jeffery ja hänen Else-vaimoaan Susan Bickley. Raivoisimmat roolit tekevät perheen lapsia esittävät Daniel Brenna (Christian), John Chest (Michael), Natalya Romaniw (Helena) sekä Michaelin vaimoa, Metteä, esittävä Georgia Jarman.

Kokonaisuudessaan Festen on voimakas ja ajatuksia herättävä ooppera, joka ei pelkää käsitellä vaikeita aiheita. Se haastaa katsojan mutta palkitsee rohkeudellaan ja taiteellisella tinkimättömyydellään.

Kuvat: Ilkka Saastamoinen.

Lippu saatu Kansallisoopperalta.

Kulttuuri Musiikki Teatteri