Broadwaylla: Dear Evan Hansen

Ladataan...
Isyyspakkaus

Voisin käydä joka ilta Broadwaylla ja lähteä tyytyväisenä takaisin kotiin, vaikken tekisi mitään muuta koko matkalla. Näin olen sanonut aiemminkin. Aivan joka ilta siihen ei tietenkään ole mahdollisuutta - ihan jo pelkästään siksi että lipuista saa maksaa suosituimpiin esityksiin melko kovan hinnan.

Tällä kertaa minulla ei ollut lähtiessä mielessä mitään show'ta, jonka haluaisin aivan ehdottomasti ja erityisesti nähdä. Täällä ollessani luin kuitenkin ylistäviä arvioita joulukuussa ensi-iltansa saaneesta Dear Evan Hansen -musikaalista, jonka pääosan esittäjää Ben Plattia kuvattiin sellaisin ylisanoin, etten ole moiseen aiemmin törmännyt. Ja sitten olin murtua, kun huomasin esitysten olevan viimeistä paikkaa myöten loppuunmyytyjä tammikuun loppupuolelle asti.

Päätinkin tehdä jotain täysin poikkeuksellista: ostaa esitykseen lipun, jota joku toinen jälleenmyi netissä. Lippujen jälleenmyynti (törkeään ylihintaan) on varsin yleistä, ja esimerkiksi TicketMaster tarjoaa itse nykyisin siihen omaa palveluaan. Tämän show'n liput olivat kuitenkin Telechargesta, joten katselin muita saitteja. Paikallinen tuttu kertoi, että StubHub on ainakin luotettava, ja löysinkin sieltä kipurajan tuntumassa olevan lipun, jonka päätin hankkia. 

Lippu oli noudettavissa kaksi tuntia ennen esitystä StubHubin 40th Streetin lippupisteestä, eikä mitään ongelmia ollut törkeää ylihintaa lukuunottamatta.

Esitys alkaa sillä, miten Evan Hansen (Ben Platt) istuu sängyllään kipsi kädessään ja kirjoittaa itselleen kirjettä. "Dear Evan Hansen. Today's going to be a great day..."

Evan on ahdistunut ja hermostunut lukiolainen, jolla ei ole juurikaan ystäviä, ja kirjeiden kirjoittaminen on hänelle lääkärin määräämää terapiaa. Evan on myös salaa ihastunut samaa koulua käyvään Zoeen, jonka kanssa hän ei ole kuitenkaan uskaltanut puhua.

Evan tulostaa kirjoittamansa kirjeet koulussa, ja yksi niistä päätyy vahingossa Zoen isoveljelle, Connorille, joka on yhtä lailla ulkopuolinen ja yksinäinen mutta vielä Evaniakin ongelmallisempi. Connor tekee itsemurhan, ja hänen vanhempansa löytävät Evanin kirjoittaman kirjeen Connorin taskusta luullen, että se on Connorin kirjoittama jäähyväisviesti.

Evan ei kehtaa kertoa sureville vanhemmille, että kirje on oikeasti hänen kirjoittamansa ja että Connor ei ole todellisuudessa jättänyt minkäänlaista viestiä tai selitystä teolleen. Niin hän ajautuu puolivahingossa sepittämään tarinan siitä, miten hän ja Connor ovat olleet hyvät ystävät, vaikka ovat hädin tuskin tunteneet toisiaan. Connorin vanhemmat ilahtuvat kuullessaan, että pojat ovat olleet ystävyksiä ja kutsuvat Evanin kotiinsa kertomaan lisää ja enemmän siitä, mitä he ovat Connorin kanssa tehneet. Pian Evan alkaa ajautua syvemmälle ja syvemmälle valheiden keskelle ja sitten on jo liian myöhäistä tunnustaa.

Paljon musikaaleja nähneelle show on raikas ja synkästä teemasta huolimatta jopa hauska ja lämminhenkinen. Musiikki on loistavaa. Plattin suoritusta ei suotta kehuttu: hän on roolissaan erinomainen ja laulajana taitava. Evanin laulama Waving Through a Window on myös varsin hyvä kappale, josta tulee parin kuuntelun jälkeen tehokas korvamato. En kuitenkaan usko, että tästä show'sta tulee vuosikausia pyörivä kestohitti, sillä siihen se on liian pienimuotoinen ja pelkistetty. Silti musikaali on ehdottomasti näkemisen arvoinen, ja Ben Platt on tämän jälkeen kova nimi Broadwaylla.

En ole vielä päättänyt, mitä muita esityksiä kävisin katsomassa. Tällä hetkellä suosituin show taitaa olla Hamilton, joka on kahminut lähes kaikki palkinnot mitä voi saada. Yhdysvaltain syntymän aikoihin sijoittuva ja maan perustajista kertova historiallinen hiphop-musikaali on kuitenkin loppuunmyyty kuukausiksi eteenpäin, ja lippujen jälleenmyyntihinnat ovat naurettavia. En ollut myökään valtavan innostunut koko musikaalin teemasta, ja olen lisäksi hyvin allerginen räpille. Sorry. Ehkäpä voin antaa tälle musikaalille kuitenkin mahdollisuuden joskus toiste, kun hype on vähän laskenut ja lippujen hinnat ja saatavuus muuttuneet kohtuullisemmiksi.

Luulenpa, että hankin jotkin liput nyt halvemmalla TKTS:ltä, sillä mielessä on useampikin show, johon lippuja on todennäköisesti saatavilla ja joka voisi olla kiva nähdä. Ja sitten vien tytön katsomaan Aladdinia. Ne liput on jo hankittu.

Share

Kommentit

Silja B. (Ei varmistettu)

Myös TodayTix on oiva paikka lippujenhankintaan.

Tommi K
Isyyspakkaus

Kiitos vinkistä!

Kommentoi

Ladataan...