Jos karkilla saisi kaverin
Koira on varmasti hauskin asia, jonka tyttömme tietää. Valitettavasti tunne ei ole molemminpuolinen.
11-vuotias Eppu-koiramme ei ole koskaan voinut sietää lapsia. Sen hän osoittaa murisemalla uhkaavasti, kun kuka tahansa pieni ihminen lähestyy yllättäen. Myös oma tyttömme. Omaa lastamme kohtaan murina on tosin enemmänkin varoittavaa kuin uhkavaa, mutta ei sitä tarvittaisi lainkaan.
Ensimmäiset puoli vuotta lapsi ja koira suhtautuivat toisiinsa kunnioittavan välinpitämättömästi. Lapsi kyllä seurasi koiraa silmillään, ja koira saattoi joskus ohimennessään nuuhkaista häntä puolihuolimattomasti.
Koira oli tarkoitus saada tottumaan lapsen läsnäoloon kehumisella ja välinpitämättöyydellä: kun lapsi lähestyy koiraa, koiraa kehutaan, ja kun lapsi ei ole koiran luona, siihen ei kiinnitetä juurikaan huomiota. Blogin kautta samaamme hyvän vinkin myötä Rouva otti myös tavaksi ottaa koiran sohvalle viereensä imettäessään ja rapsutteli koiraa samalla. Näin koira oppisi yhdistämään lapsen positiivisiin tilanteisiin.
Sitten tyttö alkoi liikkua.
Tyttö ei tietenkään alussa ymmärtänyt, että koiraa ei saa tarttua liian kovakouraisesti, sen hännästä tai korvista ei saa vetää ja sen silmiin ei saa työntää sormia. Saimme tytön kyllä uskomaan, että Eppua ei saa nipistää tai raapia, ja hän oppi, mitä tarkoittaa nätisti. Vaikka hän osaa jo nykyisin silittää ja taputtaa koiraa niin kuin kuuluu, se tuntuu välillä unohtuvan, kun hän innostuu koirasta.
Yritimme opettaa sekä tytölle että koiralle, että Epun oma koppa olisi turvapaikka, johon koira voisi mennä suojaan. Kopassa makaava koira on kuitenkin edelleen tytöstä aivan liian kiinnostava asia. Kokeilin myös viedä Epun kopan tytön huoneeseen, jossa tyttö oleilee päivisin vähemmän. Jos koira vaikka viihtyisi siellä ja saisi olla hieman enemmän rauhassa. Koira siirtyi sitten nukkumaan lapsen turvakaukaloon eteiseen.
Olemme myös kokeilleet, saisiko karkilla kavereita: annamme tytölle silloin tällöin käteen jonkin herkkupalan ja yritämme saada koiran nappaamaan sen tytön kädestä ennen kuin se menee parempiin suihin. Vielä tämä ei ole tuottanut haluttua tulosta.
Nykyisin koira siis makoilee päivät sohvalla tai siellä turvakaukalossa. Jos huomaan tytön lähestyvän Eppua, sanon sille: "Eppu, kääpiö lähestyy". Silloin koira antaa lapsen silittää ja taputtaa, vaikka näyttääkin jännittyneeltä. Jos taas olen toisessa huoneessa enkä huomaa tytön yrittävän silittää koiraa, koira todennäköisesti alkaa pitää pientä varoittavaa murinaa, ja joudun torumaan sitä. Jos tilanne käy liian kuumaksi - siis jos tyttö kulkee Epun perässä paikasta toiseen, ja Eppu jatkaa murisemistaan - vien sen jäähylle omaan koppaansa tytön huoneeseen ja suljen oven.
Kaikki tämä on kovin harmillista, ja siksipä kyselisinkin, olisiko sinulla jotain vinkkiä, mitä kokeilla seuraavaksi.
Luitko jo nämä blogin jutut?
TYKKÄÄ JUTUSTA
Kommentit
En ole koiraexpertti, mutta luulisin että hierarkisena eläimenä koira tajuaisi paikkansa lauman pohjimmaisena, kun tyttö antaisi koiralle ruoan. Joissain perheissä on ainakin tehty näin. Sitten pitää tarkkailla, ettei koira lähte missään vaiheessa lasten kanssa valtataisteluun. Jos niin käy, niin jonkinlainen korjaava liike. Eli miten nyt osoitattekaan koirallenne olevanne laumanjohtajia, vanhempien avustuksella lapsen pitäisi tehdä sama!
Älä hyvä mies toru koiraa murinasta !!!! Se on teidän ainut turvallisuustekijä koiran ja lapsen välillä. Murina on hyvästä, sillä koira kertoo tilanteen olevan epämiellyttävä. Jos murina kielletään ja siitä rangaistaan sille ei jää muita viestintävälineitä kuin hampaat.
Kehoittaisin teitä konsultoimaan jotain positiiviseen kouluttamiseen perehtynyttä kouluttajaa tilanteen helpottamiseksi esim. Tanja Karpela on erittäin pätevä tällaisissa tilanteissa antamaan yksilölliset ohjeet.
Meidän koira ei kyllä lapsia inhoa, mutta silti muksut ovat antaneet koiralle ruokakuppia heti siitä asti, kun ovat seisoviltaa saaneet sen käsissä pysymään. Ja heti puhumaan opittua käskyjen kanssa: istu, vapaa!
Ja lapselle on hyvä opettaa, että kun koira murisee, se tarkoittaa, että älä mene lähelle, tule heti kauemmas, koira haluaa olla rauhassa. En lähtisi koiraa toiseen huoneeseen eristämään eli rankaisemaan murinasta, en usko, että se johtaa mihinkään hyvään. Koira oppii paremmin palkkioista kuin rangaistuksista, ja ikääkin jo on.
Kaverien ikävistä kokemuksista sanoisin, että älä jätä lasta ja koiraa sekunniksikaan kahdestaan (edes vessassa käynnin ajaksi). Kilttikin koira voi purra lasta, jos jää vaikka nurkkaan lapsen ahdistamaksi, eikä pääse pois. Ja silloin tulee pahaa jälkeä, kun lapsi on sopivalla "puremakorkeudella".
Jos lapsen ja koiran yhteispeli ei ala sujua ja koirakin on jo noin iäkäs, kannattaa miettiä, löytyiskö koiralle mummolaa tms. paikkaa, johon voisi muuttaa nauttimaan eläkepäivistään. Mutta toivon kuitenkin, että tyttönne kasvaessa ja ymmärtäessä paremmin, miten koiran kanssa ollaan, koirakin pystyy rentoutumaan lapsen seurassa.
Voitte miettiä myös, löytyisikö koiralle kodistanne joku satavarma turvapaikka, mihin lapsella ei ole ollenkaan asiaa, esim. oma häkki. Rumiahan ne on, mutta vaimosi osaa varmasti ommella häkkiin kauniin päällikankaan. :)
Ja jos tilanne käy liian kuumaksi, eli lapsi kulkee jatkuvasti koiran perässä häiriten sitä -> lapsi jäähylle (pois tilanteesta) eikä koira! :) Kannattaa muutenkin opettaa lapsi tulemaan pois murisevan koiran luota; tästä taidosta on paljon hyötyä kodin ulkopuolella!
Komppaan tuota ylläolevaa siinä, että älä toru koiraa murinasta, koska se on tosissaan koiran tapa viestiä, mutta toisaalta, jos murina on vain varotus tulevasta (esim. hampaiden näytöstä), asialle täytyy tehdä jotain. Hampaitaan koira ei saa näyttää.
Meillä on iäkäs koira, joka on joutunut sopeutumaan ensin vauvaan, sitten taaperoon ja nyt parivuotiaaseen. Lähtökohtaisesti kaikki kielletty on kiinostavaa eli, jos lapselle sanoo, EI, koiraan ei saa koskea, se kiinnostaa lasta kahta kauheammin. Olemmekin pyrkineet saavuttamaan molemminpuolisen välinpitämättömyyden.
Yksi tärkeimmistä on ollut opettaa lapselle, että kun koira on omalla pedillään, sitä EI häiritä. Koiralla tulee aina olla turvallinen paikka, jonne paeta, jos koira kokee tilanteen ahdistavaksi. Esim. koira nukkuu lattialla, lapsi tulee sitä silittämään ja taputtelemaan, koira kyllästyy ja siirtyy omalle pedilleen. Lapsi ei saa mennä perässä. Tämä varmistetaan tarvittaessa esim. lapsi/koiraportilla. Koska, jos koira aina ns. rangaistuksena siirretään omalle pedille ja jätetään suljetun oven taaksi, koira kokee lapsen uhaksi.
Koira on lauman jäsen ja jos koira väistää lasta, se tietää olevansa lauman viimeinen ja siksi aikuisten on tämä turvallinen väistö on mahdollistettava. Lastakin täytyy opettaa. Lapsenne on vielä niin pieni, että tarvitsee teidän ohjausta, mutta oppii kyllä kasvaessaan koko ajan. Sanoisin kokemuksesta, että reilun vuoden ikäinen alkaa jo menettää kiinostustaan koiraan, pariin ikävuoteen mennessä, heille saattaa olla kehittynyt jo ihan toisenlainen suhde.
Se tosin vaatii aluksi kärsivällisyyttä, vanhemmilta.
Meillä on kaksi isoa koiraa (noutajia) ja hyvin erilaisella tyylillä ovat suhtautuneet lapseen (1,5 v.). Vanhempi koiramme (11v.) on ottanut tyylin, jos lapsi tulee liian lähelle, alkaa nuoleminen naamasta. Tämä on tuntunut lapsesta ilmeisen epämiellyttävältä, joten vanhuskoira on saanut olla rauhassa :). Ja tätä samaa toimintaa on koira harrastanut siitä lähtien, kun lapsi vuosi sitten lähti liikkumaan.
Nuorempi koira on todella stressiherkkä ja sen keino on ollut lähteä pakoon ja väistellä tilannetta. Joskus on ollut niin, että koira on jäänyt paikalleen ja näyttänyt hampaitakin. Näissä tilanteissa olemme itse ottaneet lapsen siitä pois ja yrittäneet opettaa, että koiria ei saa häiritä. Silloin ollaan kehuttu sekä koiraa että lasta, kun lapsi on silittänyt nätisti koiraa ja koira ollut paikallaan.
Yleisesti ottaen toki koiramme ovat suhtautuneet hyvin lapseen, mutta olemme pyrkineet opettamaan lasta siihen, että koirilla on oltava oma tilansa. Niitä ei saa häiritä esimerkiksi syödessä tai juodessa, tai nukkuessa. Koiria emme ole joutuneet torumaan juuri koskaan emmekä sitä ole kokeneet mielekkääksi teoksi. Ennemmin opettaa lasta, miten elää koirien kanssa. Helppoa se ei kuitenkaan ole niin pienen lapsen kanssa, joten tsemiä siihen! :)
Samojen asioiden parissa itsekin olen. Kaksi koiraa, joilla toisella on paha trauma pentuajalta puristukseen jäämisestä eli ei siedä yhtään sitä, jos tulee painoa päälle, kun taas meidän lähes 11kk poika tykkäisi kovastikin kömpiä koiran päällä. Ihan vauva-aikana teimme koirillemne selväksi ettei heillä ole mitään menemistä vauvan luokse ilman jompaa kumpaa meistä vanhemmista, näin yritettiin viestiä, että vauva on koiria korkeammalla laumassamme. Nykyisin poikamme liikkuessa vimmalla olemme pyrkineet siihen, että koirat väistävät. Jos tulee murinaa niin pyydän koiraa poistumaan tilanteesta eli ns. väistämään. Hampaitakin on näytetty, mutta siitä olen torunut, murina tosiaan on koiran tapa viestiä, varoittaa, joten minäkään en siitä vielä toruisi. Pyrin myös mahdollisimman "hiljaiseen" kommunikointiin noissa koiravauvatilanteissa, ihan vaan käsin viestimään koiralle, että tule pois, en tahdo että nuo tilanteet ovat liian jännittäviä kenellekään ja siksi pyrin ne rauhoittamaan niin pitkälle kuin mahdollista, annan koiran ja vauvan tutustua toisiinsa ilman omaa jatkuvaa käskyttämistä kummankaan puoleen, jos tilanne siitä sitten käy koiralle tukalaksi kehun aina vuolaasti kun koira väistää. Toki pojallekin yritämme ohjata sitä kuinka koirien kanssa tulee olla sähläämättä, kehuja siis hänellekin hellistä silityksistä.
Moni varmaan tyrmää sen, että koiramme päivystävät pojan ympärillä syödessänme. Ne siis poimivat kaikki tippuvat ruuat. Tietysti poikakin on tämän hoksannut ja aina toisinaan haltioissaan tiputtaa tarkoituksella koirille ruokaa ja nauraa sitten makeasti päälle. Ja tietty me vanhemmatkin nauretaan vieressä... Ei hyvä, ei. Mutta vielä ei tunnu siltä, että ongelmaa tästä tulisi, joten otan vain kiitollisena vastaan koirien siivousavun. Olemme oikeuttaneet tämän hieman kyseenalaisen toiminnan sillä, että vauva näyttää tässä tilanteessa olevansa korkeammalla laumassamme kuin koirat. Jep, jep.
Olen samaa mieltä, älkää nyt vaan toruko koiraa murinasta, vaan opettakaa lapselle että pois koiran luota kun murina alkaa. Koira koittaa luultavasti ensin näyttää rauhoittavia signaaleja, silmien siristelyä, haukottelua, pään kääntämistä, mutta lapsi ei osaa näitä lukea. Murina on selkeämpi signaali että nyt ahdistaa. Jos kiellätte koiraa tekemästä tätä voi seuraava vaihe olla hampaiden näyttäminen ja sen jälkeen pureminen. Koira kyllä varoittaa monta kertaa ennen kuin tekee mitään, jos ihminen vain osaa lukea. Jos koira monta kertaa näyttää pienempiä signaaleja ilman että niistä olisi hyötyä siirtyy se tietenkin heti selvempiin, joista pitäisi jo tajuta sanoa lapselle, että jätä koira rauhaan.
Koiralla pitäisi myös olla jonkin oma paikka, jonne ei lapsi saa mennä, vaikka kuinka tekisi mieli. Se on turvapaikka koiralle. Koirat myös yrittävät välttää aina uhkaavat tilanteet jos vain suinkin pystyvät (lähtemällä pois), jolloin tilanne rauhoittuisi. Jos lapsi seuraa koiraa, mitä luulet että koiralla on mahdollisuutta tehdä?
Haasteellista on varmasti opettaa lapsi käsittelemään koiraa, mutta stemppiä! :)
Meillä on koira opetettu väistämään lasta kaikkialla muualla paitsi omalla paikallaan. Eli murinan kuuluessa lähtee koiralle komento omalle paikalle. Sinne se hipsii ja mutisee itsekseen mennessään. Aluksi piti tosin useimmiten itse käydä viemässä se, mutta oppi on uponnut kalloon. Kun koiran omalta paikalta kuuluu murina, käydään poistamassa tyttö sieltä. Tyttö oppii hieman hitaammin kuin koira, mutta nykyään jopa äänikomento saa hänet sieltä pois. Ja sitten näitä perinteisiä, lapsi komentaa ja antaa namun, lapsi saa ottaa luun/lelun pois -harjoituksia tehty milloin tilaisuus vain on ollut sopiva.
Meillä murina on eka varoitus, haukahdus isompi ja siitä eteenpäin ei ole koirankaan tarvinnut mennä.
Kiitos tähän astisista neuvoista. Yhtälö on hankala ratkaistava, sillä
En haluaisi opettaa lapselle myöskään, että koiraan ei saa koskea eikä sitä saisi itse asiassa edes lähestyä.
Ehkäpä saisin vielä jotain vinkkejä siihen, miten alle vuoden ikäisen saa uskomaan, että koiran omaan koppaan ei saa koskea. Sitä kun yritettiin kuitenkin useamman kuukauden ajan sekä yrittämällä kiinnittää huomio muihin asioihin, kieltämällä napakasti ja myös kantamalla lapsi pois kopan luota. Tytöstä kaikki tämä oli vain hauskaa leikkiä, ja hän kiiruhti kämmenet läpsyen takaisin roikkumaan kopassa.
No meillä vastaava tilanne. Toistaiseksi menty niin, että koiralla on tietyt paikat, jonne lapsi ei mene (pöydän alla ja eteisessä). Toistaiseksi toiminut ihan hyvin, eli ota lapsen pois ja käännän tämän huomion toisaalle.
Pyrin ennakoimaan, eli tiedän, että koirani murisee, jos lapsi pääsee karvoihin roikkumaan. En tee kohtaamisista mitään suurta numeroa ellei sitten lapsi satu toimimaan tosi fiksusti, kehun lasta. Usein varoitan koiraa, että nouse ylös tms. väistä, jos lapsi tulossa. Joo, on murissut, mutta en ole rankaissut koiraa tästä vaan rauhoitan tilanteen. Meillä lapsi on kuitenkin aivan varmasti koiran yläpuolella. Koira antaa lapsen ottaa luun suustaan ja välillä lapsi sattuu syömään koiran luita. Koira murisee silloin, jos lapsi on käymässä päälle. Mä ajattelen, että ihan loogista. Koira yleensä katsoo muhun kun lapsi lähestyy, että tee mamma nyt jotain. Ja teenkin, niin koira voi olla rauhassa.
Mä ajattelin, että en ota tästä suurta stressiä ja ootan, että aika kuluu ja että saadaan isompi asunto :D Toivottavasti koirasta ei tule liian suurta obsessiota pojalle. Ja hei teillähän menee hyvin, meidän poika ei osaa silittää nätisti :D
Niin, lasta vain täytyy jaksaa siirtää pois koiran luota, tarpeeksi monta kertaa. Järjestelmällisesti.
Ensin sen saattaa joutua tekemään sata kertaa, sitten viisikymmentä, sitten enää kaksikymmentä, lopuksi muutaman kerran ja sitten jossain vaiheessa se pieni vuoden vanhakin oppii, että koiraa ei häiritä, kun se nukkuu. Mutta ehdottoman järjestelmällinen pitää olla. Jos ensin kieltää ja siirtää lapsen pois, mutta kolmannen kerran jälkeen sallii, se on lapsellekin ristiriitainen viesti.
Oletko harkinnut koiraporttia eteisen ja olohuoneen väliin. Sellaista josta koira pääsisiä läpi mutta tyttö ei? Linkistä näkee idean.
http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/lemmikkiportti-735-101-5-x-104-cm...
Mikään muu ei auta kuin kärsivällisyys, aina vain pitää kantaa lapsi pois koiran kopan luota. Kyllä puolen vuoden kantamisen jälkeen on tyttökin jo sisäistänyt asian, ja isällä kunto kasvaa..
"•lasta jaksaa siirtää pois murisevan koiran luota vain tietyn verran per päivä, ja lopulta koira saa väistyä."
No tässä nyt ei auta mikään muu (kuten monessa muussakaan asiassa) kuin että sinä vanhempana jaksat toistaa saman homman tasan yhden kerran useammin kuin lapsi. Yhtään enempää ei tarvitse, mutta juuri tämän verran täytyy.
On asioita, joita lapsen ulottuvilta ei vaan saa pois, ja joihin ei silti kosketa. Voit vältellä tilanteita vain tiettyyn pisteeseen asti, mutta lopulta lapsi ylettää vessaharjan lisäksi myös yläkaapin karkkikätkölle. Ja silti täytyy rajat saada selväksi. Kumpiko teillä päättää, kosketaanko koiraan, jos se on omalla petillään nukkumassa? Sinä vai lapsi? Kumpi on aikuinen?
Vanhemmuus on yksi iso kärsivällisyysharjoitus. Jos - ja kun - alkaa ärsyttää, ota lapsi syliin puoleksi tunniksi, lukekaa kirjaa, lähtekää puistoon keinumaan, tehkää jotain muuta! Kyllä 10-kuisen saa vielä pois tilanteesta kuin tilanteesta. 15-vuotiaan kanssa on vähän toinen juttu.
Meillä on tosi ärhäkkä Welsh corci cardigan ja se ei todellakaan siedä lapsia. Asuimme ennen rivitalossa ja ovemme edessä oli usein pieniä lapsia leikkimässä. Tilanne oli todella hankala. Kävimme Kalliossa (siis Helsingissä) Kai Pelkosen vastaanotolla, hän on erikoistunut ongelmakoiriin.Sinne piti koko perheen mennä ja Pelkonen halusi nähdä miten me perheenä koiramme kanssa toimimme. Saimme todella hyviä neuvoja, jotka olivat juuri meille sopivia. Suosittelen Pelkosta!
Meillä on ollut kahden chihuahuan ja nyt puolitoistavuotiaan poikamme kanssa aika samanlaista kuin teillä. Minäkin olisin sitä mieltä että älä toru koiraa murinasta. Meillä torutaan lasta koiran jahtaamisesta. Selitän aina lapselle että koiraa ei saa lähestyä jos koira murisee, silloin koira haluaa olla rauhassa. Asiaa saa selittää jatkuvasti mutta nyt meillä aletaan olla siinä iässä että oppi on ilmeisesti mennyt perille. Lapsi antaa koirien olla aika hyvin rauhassa ja silloin kun haluaa silittää hän useimmiten osaa silittää nätisti. Jos ei osaa niin silitämme koiria yhdessä ja muistelemme että miten se nätisti silittäminen menikään. Vanhempi koiristamme ei voi sietää nopeasti ja äkkinäisesti liikkuvia taaperoita mutta nyt hänkin on alkanut jo antaa lapsen koskea silloin tällöin. Ennen hän murisi ja vaihtoi paikkaa. Lapsi meni tietenkin perässä mutta siinä vaiheessa menin väliin ja kerroin lapselle että koira on väsynyt ja sen pitää antaa nyt olla rauhassa. Kerran vanhempi koira on varoituksena ärähtänyt ja tehnyt näykkäisevän liikkeen lasta kohti kun lapsi ehti ahdistaa koiran nurkkaan. Koira ei kuitenkaan napannut kiinni koska lasta tilanne vain nauratti. En salli koirilta näykkäilyä mutta tuossa tilanteessa yritin myös selittää lapselle että näin kävi siksi koska hän ei koiran murinasta huolimatta antanut koiran olla rauhassa. Toruin koiraa ja selitin lapselle miksi niin kävi. En tiedä toiminko oikein mutta vastaavaa tilannetta ei ole sen jälkeen tullut. Tästä siis pari kuukautta aikaa.
Koirista (tai lapsista, sen puoleen) en tiedä mitään, mutta voi että kun naurattaa tuo "Eppu, kääpiö lähestyy". :D
Koirista en minäkään mitään ymmärrä, enkä edes halua, mutta tänään olen tullut siihen tulokseen ettei 1v4kk lasta saa millään konstilla ymmärtämään ettei roskikselle saa mennä! Luulen että sama ymmärtämättömyys pätee niin koirien koppiin, kuin mihin tahansa muuhunkin kodin paikkaan johon lapsi haluaa mennä, mutta ei saisi mennä. Ei auta kuin kestää :(
Meillä asustaa taaperon lisäksi 4 pientä terrieriä (6-12v) joista kaksi ei siedä lapsia ollenkaan. Mutta meillä kävi sen verran onnekkaasti, että tuota omaa lasta sietävät hyvinkin, onneksi!
Jos joskus murinatilanteita syntyy, niin ensin meillä torutaan lasta (koska yleensä murina on seurausta esim. kovakouraisestä käsittelystä, tai unien häirtisemisestä), mutta meillä kyllä torutaan sitten myös koiraa.
Vaikka nukkuvaa koiraa ei saa häiritä jne, niin haluan myös opettaa koirille, ettei lapselle missään tilanteessa saa murista.
Me ollaan koitettu vahvistaa koirille niiden paikkaa laumassa alimmaisena arjen pikkujutuilla. Mm lenkille lähdettäessä ovesta ja portista menee aina ensin lapsi/rattaat, ja sitten vasta koirat. Sohvalla (ihan luvallisesti) makaava koira saa väistyä jos lapsi menee sohvalle jne...
Koirien nukkuminen ja syöminen on rauhoitettu, mutta muissa tilanteissa se on koira joka saa tarvittaessa väistää.
Toivottavasti saatte asian ratkaistua, ja koiran ja lapsen yhteiselo alkaa sujua paremmin :)
Toivottavasti ymmärtäisitte asettua tässä myös koiran asemaan, joka kuulostaa vähintäänkin kurjalta ja niin tyypilliseltä vieläpä. Kertomasi mukaan, kuten moni muukin on jo huomioinut, hän ei tässä mitään väärää tee, eikä jäähyä ansaitse. Murisemista ei koskaan kannata kieltää, sillä se tosiaan vie välistä vain varoituksen, ei koiran epämiellyttävää tunnetta ja sitä seuraavaa hampaiden käyttöä. Kyllä eläimelle pitää pystyä takaamaan edes se yksi rauhallinen paikka, jonne lapsi ei pääse ja jos joku jäähylle näistä tilanteista joutuu, on se lapsi eikä koira. Ja älä hyvä mies lähde toimimaan näiden kommenttiosioon tulevien ohjeiden mukaan, vaan etsi positiiviseen kouluttamiseen pohjaava asiantuntija avuksi. Laumanjohtajuusteoria on aikaa sitten todettu vääräksi, joten mitään "johtajuutta" ei tarvitse lähteä vahvistamaan ja koiraa turhaan alistamaan, missään tilanteessa.
Keskittyisin siis takaamaan koiralle sen paikan, johon lapsi ei tätä pääse häiritsemään ja opettaisin lapsen pelkäämään murinaa, jottei koiran olisi tätä pakko tehdä. Tsemppiä!
Koirakuiskaaja oli muuten ehdottomasti sitä mieltä että koira ei saa vauvan tavaroihin koskea, tuli vaan mieleen tuosta kun koira menee lapsen turvakaukaloon makaamaan. Eli siis tavaroiden koskemattomuus puolin ja toisin.
Kävin juuri eläinlääkärissä Epun kanssa ja keskustelin samasta aiheesta eläinlääkärin kanssa. Hän kehotti harkitsemaan totutteluajaksi kankaista kuonokoppaa. Koiralle :)
Silloin lapsen voisi antaa lähestyä koiraa vapaammin, ja koirakin huomaisi vähitellen, että mitään pahaa ei tapahdu, vaikka "kääpiö lähestyy" ja jopa koskettaa. Jotenkin kuonokoppa tuntuu kyllä ajatuksena pahalta, vaikka koira ei siitä millään tavalla kärsisikään.
Onko jollain tästä kokemuksia?
Meillä on edessä täsmälleen samat ongelmat nyt reilu viisikuisen tytön ja kahdeksan vuotiaan kaniinimäyräkoiramme kanssa. Koira hakeutuu aina tytön lähelle, mutta tytön kiinnittäessä huomionsa koiraan, alkaa murina. Joskus tuntuu, että koira jopa haastaa tyttöä viemällä lelunsa tai luunsa mahdollisimman lähelle ja kun lapsi alkaa tavoitella sitä, alkaa murina. En tiedä mitä teen kun läpsi alkaa liikkumaan.
Kuonokopasta minulla on kokemuksia ynsien leikkuun verran tästä koirasta ja edellisestä partacolliesta ulkoillessakin, ja se kyllä on rauhoittanut molemmat, kynnet saadaan leikattua ja partacollienkin käveli kiltisti rinnalla, mitä ei milloinkaan muutoin tehnyt. Ehkä koirienkin kanssa toimii ajatus "rajat on rakkautta". Ehkä voisin itsekin kokeilla tuota kunhan neiti alkaa liikkumaan, sillä tärkeintähän on kuitenkin lapsen turvallisuus, ja tavoitteena tasainen yhteiselo kaikkien perheenjäsenten kesken :)
Mielenkiinnolla jään odottamaan, kuinka kokeilu onnistuu! Tsemppiä :)
Kuten aiemmat ovat neuvoneet, älä toru, ettei koira skippaa varoitusta ja siirry hampaiden näyttöön/käyttöön. Kuonokoppa on hyvä apuväline, mutta ei poista sitä ettei koira viihdy lapsen lähellä ja on ns.epämukavuustilassa.
Näillä tiedoilla en lähde spekuloimaan koiran luonnetta ja syitä siihen, miksei se pidä tytöstänne, mutta jotenkin uskoisin, ettei kannata ainakaan kolinapurkkilinjalle lähteä jääkausineen yms vaan ylempänäkin ehdotettu Kai Pelkonen tai Tommy Wiren olisivat tyyliltään kokeilemisen arvoisia kouluttajia. Koiranne ei ole ihan nuori, ja tytöstänne tulee päivä päivältä nopeampi liikkuja ja koira tuskin menettää kiinnostavuuttaan neitinne silmissä, eli tilanne voi muuttua hyvinkin pian pahemmaksi. Tyttönne ei kuitenkaan ihan lähitulevassa tule ymmärtämään rationalisesti selitettynä miksei sen ihanan nelijalkaisen nahkanakin luo saa mennä...
En lähtisi omin päin kokeilemaan eri juttuja, ainakaan kovin radikaaleja, koska koulutus tai ehdollistaminen lapseen voi hyvin mennä metsään ja lujaa niin, että pahimmassa tapauksessa lopputuloksena voi olla purtu tyttö ja lopetettu koira.
Kaveri teki niin että aina kun vauva ja koira oli lähekkäin sai koira namin. Ihan siitä asti kun vauva tuli kotiin. Tätä jatku pari viikkoa. Sitten namitettiin taas kun vauva alkoi liikkumaan (koiran perässä ja koiraa kohti). Koira yhdisti vauvan siis nameihin = positiivista. Koira on kyllä parivuotias eli varmaan sopeutuu helpommin kuin iäkkäämpi kaveri. Vauvaa ohjataan koskemaan koiraan oikein, mutta kyllä ne korvat houkuttelee vetämään jne. ja just tuota että vauva heittää koiralle namia. Tsemppiä! Epusta on aina kiva lukea, toki neidistäkin :)
Tässä taasa ärhäkän corgin omistaja: hankittiin koiralle kankainen kuonokoppa hankalia porraskäytävätilanteita varten. Toimii hyvin: koira ottaa sen ihan tyynesti, itse ollaan paljon rennompia rapussa ja naapurit ovat myös iloissaan. Aiemmin koira vartioi kaikkia rapussa kulkevia. Nyt kun kaikki ovat rauhoittuneet niin koirankaan ei tarvitse vartioida niin topakasti.
Meillä on vähän sama ongelma tytön ja koiran kanssa. No koira kyllä tykkää lapsista, mutta tyttö tykkää koirasta ihan liikaa :D Aina pitäis olla halailemassa tai pussaamassa. Molempia kyllä komennetaan olemaan nätisti halailun ajan.
Ja tosiaan tytölle yritetään tehdä selväksi, että koiran peti on koiran. Vaikka se näkyy yksi tytön lempipaikoista nykyisin olla.
Siinä vaiheessa kun tyttö liikaa alkaa ahistelemaan koiraa, siirretään tyttö pois. Onneksi se murina on jo vähentynyt, koirakin tajuaa jo lähteä itse kauemmas, jos mahdollista.
Meilläkin saman ikänen koira ja pelkäsin, että mitenhän vanhuuttaan alkaa ärisemään. Muuten kyllä ovat hyvää pataa toistensa kanssa. (Pussaa se koirakin välillä tyttöä kun silmä välttää)
Meillä on 3 koiraa ja 1 nyt pari vuotias todella aktiivinen poika. Koirat ovat olleet hänelle se suurin kiinnostuksen kohde noin puolivuotiaasta eteenpäin. Emme ole mitenkään voineet antaa koirien ja lapsen olla samassa tilassa vapaana ilman 100%:sta valvontaa koko ajan. Välillä (lue: joka päivä ja todella usein) olemme erottaneet koirat lapsiportin taakse. Sieltä ne näkee läpi ja ovat "samassa tilassa", mutta lapsi ei pääse niihin käsiksi. Ehkäpä lapsiportti teilläkin johonkin välikköön? Niin, että saa rajattua sitä tilaa missä lapsi on tai koira on? Edes välillä kun ei itse jaksa ja koirakin saa levätä.
Ymmärrän tosi hyvin sua, ei kukaan jaksa aina olla täydellisen määrätietoinen alle vuotiaan kanssa! Jossain kohtaa päivää sitä herpaantuu.
Jotain lohduttavaa voisin sanoa, niin se kyllä helpottaa. Lapsi kasvaa ja saa vähän älyä päähän hiljalleen. Oppii uskomaan, ettei koiriin kosketa jos koira ei halua. Mutta ei vuotias sitä vielä osaa, lähempänä kahta vuotta se on mahdollistakin.
Tsemppiä ja kokeile koiraporttia! Ja juu.. se murina on ihan hyvä varoitus.
Meillä kaksi koiraa (5v ja 7v) ja lapsi 2v. Toinen koirista on ollut aina arvaamaton, ei siedä yhtään, että nukkuessa mennään häiritsemään tai ylipäätään koskemaan, eikä esim. häntään koskemista siedä juuri lainkaan, luita ei luovuta, ruokakipolle ei anna koskea ruokaillessaan jne.
Olemme mieheni kanssa päätyneet seuraaviin sääntöihin:
- lasta ja koiraa/koiria ei jätetä keskenään koskaan ilman vartiointia
- lapselle on alusta alkaen selitetty että koirien häntiin ei kosketa, turkista ei revitä, koiran päälle ei kiivetä, koirien luihin ei kosketa, koirien annetaan aina syödä ja nukkua rauhassa.
- jos koira murisee, ei saa mennä koiran lähelle. Koiralle sanomme ei, mutta päähuomio tilanteessa on selittää lapselle miksi koira murisee ja että silloin annetaan koiran olla rauhassa. Olen samaa mieltä, että koiran murisemista ei tulisi kitkeä pois, koska millä tavoin koira muuten ilmoittaa, että kokee tilanteen uhkaavaksi / ikäväksi? Hampaiden näyttämisen olemme jyrkästi koiriltamme kieltäneet.
- lapsemme saa tulla koirien hoitotilanteisiin mukaan. Ja kun on oikein "koirahalipäivä", harjaamme, rapsutamme, ja leikkaamme yhdessä koirien kynsiä ym. lapsen kyllästymiseen asti. Lapselle on opetettu silittämään ja harjaamaan koiria hellästi. Ja koiria on palkittu kärsivällisyydestä ja hyvästä käytöksestä näiden tilanteiden jälkeen (ja muutenkin).
- koiria on opetettu väistämään lastenvaunuja ja että vaunut ja lapsi menevät ovesta aina ensin.
- koirat on häädetty sohvalta/sängyltä pois jos lapsemme on siihen tullut.
- koirilta on pääsy kielletty lastenhuoneeseen, saavat käydä siellä tervehtimässä, jos olemme leikkimässä, mutta sitten käsketään pois.
- koirat eivät koskaan saa mennä lapsemme sänkyyn (meidän sänkyymme kyllä, mutta ei silloin kun siellä nukutaan)
- koirat eivät saa koskea lapsen leluihin
- vieraita koiria ei lähestytä, eikä niitä mennä silittämään
Mikäli koiramme murisevat, siirrän lapsen ensin pois koiran luota ja sitten käsken koiran makuuhuoneeseen, jossa on ovessa koiraportti, jotta saa olla rauhassa. Yleensä koira on näissä tilanteissa yksinkertaisesti vain väsynyt ja kaipaa omaa rauhaa. Koska koiranne on jo 11v., kaipaa se omaa rauhaa tuplaten ja sitä pitää kunnioittaa. Muutenkin mielestäni lähtökohta on opettaa sekä lapselle että koiralle molemmin puolista kunnioitusta. Ja hyväksyä se, ettei vanha koiranne välttämättä opi koskaan pitämään erityisen paljon lapsenne seurasta, ei ainakaan niin kauan kun lapsenne on vielä pieni ja arvaamaton.
Nykyisin lapsemme sekoittaa koirien ruuat kippoihin ja tarjoaa ne, antaa koirille lähestulkoon aina palkitsemismielessä herkut, laittaa remmit, avustaa turkkien pesuissa ja kuivauksessa. Koirat ja lapsi tulevat erinomaisesti toimeen keskenään, eikä ongelmia ole ollut. Olemme kyllä uhranneet paljon aikaa em.asioiden opetteluun. En siltikään missään tilanteissa luottaisi koiriimme 100% ja jättäisi niitä vartioimatta lapsemme kanssa, vaikkakin se nykyisin useimmiten sivusilmäilyä lähinnä onkin.
Mielestäni olisi tärkeintä järjestää koirallenne paikka missä saa olla rauhassa ja opettaa koira viihtymään siellä (antaa mukaan herkkuja, luita ym mistä koira eniten pitää). Ikean turvaportit ovat hyviä, koska niitä eivät lapset saa itse kovinkaan hyvin auki. Portin takaa koira pystyy hyvin vahtimaan teitä ja siksi se toimii paremmin ainakin meillä kuin esim. suljettu ovi. Ja vaikka lapsemme onkin paljon oppinut koirien kanssa olemisesta, en usko että hän vieläkään osaisi olla menemättä koiran petiin ja antaa koiran olla rauhassa jos uhmapäälleen sattuu.
Mielestäni lapsikoiraperhearkea auttaa eniten säännöllinen rytmi (koiramme ovat todella levottomia jos eivät pääse tuttuihin aikoihin lenkille) ja kaikille riittävät unet sekä selkeät säännöt joista pidetään kiinni aina. Arkenne kyllä helpottuu ajan kanssa kun nyt jaksaa hieman panostaa, vaikkakin meilläkin saa lasta sekä koiria joka päivä muistutella yhteisistä pelisäännöistä. Tsemppiä! Tiedän, myös että tilanteessa hermot kiristyvät lähinnä koiraa kohtaan, mutta mielestäni loppujen lopuksi ongelma ratkeaa lasta opettamalla.
Onpa kurja tilanne. Tärkeintä on, ettei jätä lasta ja koiraa hetkeksikään yksin, kuten joku jo viisaasti kirjoittikin. Kyllä 11-kuisen jo pitäisi uskoa kieltoa. Meillä 9-kuinenkin jo uskoi ja oppi, että tiettyihin paikkoihin ei saa koskea. Toki hän vasta 10-kuisenakin vain ryömii, mutta puhetta ymmärtää ja itsekin osaa jo sanoa muutaman sanan. Ehkä ymmärrys on sitten kehittynyt paremmin, kun motorinen kehitys on hitaampaa. Mummon koiratkin saavat olla rauhassa. Meillä ei kyllä missään vaiheessa isoveljenkään kohdalla suosittu, että lapsi silittää koiria. Koirat on parempi vaan jättää omiin oloihinsa, kun ne eivät yleensä nauti lasten hellyyden osoituksista, vaikka mummon koirat eivät ikinä murise ja suhtautuvat lapsiin ystävällisesti ja suojelevasti. Näitä lapsirakkaita paimenkoiriakaan ei ikinä jätetä lasten kanssa keskenään.
Meillä on 1v2kk ikäinen lapsi ja kolme noutajaa (iältään 5-12v). Koiramme suhtautuvat kukin hyvin eri tavoin lapseen. Myös lapsemme on oppinut kenen luokse voi mennä suoraan ja kenet kannattaa tietyissä tilanteissa kiertää. Koirilla on oltava paikka, jossa ne voivat olla rauhassa näin halutessaan. Mutta toisaalta se rauhallinen paikka ei voi olla keskellä lapsen leikkejä.
Murinasta rankaisemalla opetetaan koiralle, että siinä tilanteessa todellakin on jotain epäilyttävää. Murina on koiran keino ilmaista itseään, varoittaa. Itse otan mieluummin murisemalla varoittavan koiran kuin ilman murinaa suoraan päälle käyvän koiran. Jos murina kielletään, koiran keinot varoittaa ovat hyvin paljon pienemmät. Itse koen, että on minun tehtäväni opettaa lapselleni, että koiran murina tarkoittaa sitä, että koiran annetaan olla rauhassa. Minun tehtäväni on myös opettaa lapselle kuinka ja milloin koiria voi lähestyä nätisti. Ja toisaalta minun tehtäväni on huolehtia, että niin lapsella kuin koirillakin on hyvä ja turvallinen olla.
En kehuisi koiraa tilanteessa, jossa lapsi lähestyy sitä, jos koira kokee tilanteen epämukavaksi. Tällöin koira vain hämmentyy. Sitä kehutaan epämukavasta olosta. Oli sillä sitten kuonokoppa päässä tai ei. ;) Voisiko ajatella, että yrittäisitte järjestää tilanteita, joissa koiralla on rento ja mukava olla lapsen lähellä (kuten imettäessä rapsutus ilmeisesti oli) ja kehuisitte koiraa tällöin? Jokaisesta koiran oma-aloitteisesta ystävällisestä lähestymisestä lasta kohtaan voi myös kertoa koiralle, että niin on hyvä. Koira oppii parhaiten rennossa ja luottavaisessa mielentilassa. Ahdistunutta/epävarmaa koiraa käskyttämällä saa vain enemmän ahdistuneen/epävarman koiran.
Meillä lapsi (joka on hyvinkin vilkas, eloisa ja päättäväinen) osaa nykyisin lähestyä koiria nätisti, mutta myös jättää ne rauhaan tarvittaessa. Kaikki koiramme hakeutuvat lapsen luokse mielellään ja leikkivät iloisesti lapsen kanssa. Myös se, joka alkuun oli hyvin ahdistunut lapsen lähestymisestä ja ilmoitti tämän mm. murisemalla ja rähisemällä.
Miksi koiraa, joka ei pidä lapsestanne, pitää kiusata laittamalla sille kuonokoppa ja antaa lapsen lähestyä sitä vapaasti sen jälkeen? Koiralle tuollainen tilanne on todella ahdistava ja kun kyseessä on 11v seniori niin se ei todennäköisesti koskaan tule rakastamaan pienen lapsen lähentelyä vaikka mitä tekisitte.
Kyllä pitäisi hiukan miettiä nyt sitä mitä monet muutkin ovat jo sanoneet, että lapsi on tuossa yhdistelmässä se, jolla pitää ehdottoman järjestelmällisesti opettaa että muriseva ja pois vetäytyvä koira on jätettävä rauhaan ja sen petipaikkaan EI saa mennä sitä härkkimään! Jos on koiran ja myöhemmin lapsen hankkinut niin silloin on kannettava vastuu molemmista ja kunnioitettava myös sen seniorin koiran oikeutta olla rauhassa lapselta.
Jos tuossa tilanteessa kieltää vain koiraa ja eristää sitä niin millinenkohan siitä lapsesta sitten kasvaa, kun se oppii jo vauvana, että koiria on lupa lähestyä eikä muriseva koira tarkoita muuta kuin, että mene luokse.... Jo ihan lapsen oman turvallisuuden kannalta vieraita koiria kohdatessa olisi hyvä opettaa sille jo pienestä pitäen kuinka niiden kanssa saa käyttäytyä.
Tsemppiä urakkaan! Minäkin lähtisin siitä, että yrittäsin opettaa lapsen jättämään koiran rauhaan. Erityisesti nyt kun kyseessä on vanha koira. Kyllähän se ajaa vanhemman sekopäiseksi kun kieltää ja maanittelee ja kieltää ja ohjailee mutta lapsi ei vaan tottele. Meillä samanlainen murheenkryyni oli kissanhiekkalaatikko, sinne kokkareiden sekaan oli niin mukava upottaa pikkukätöset naama virneessä... Lapsi on nyt 1v4kk, eikä enää kaivele hiekkalaatikkoa. Joten kyllä se teidänkin lapsi oppii jättämään koiranpedin lopulta rauhaan. Tosin meillä on nyt menossa vaihe, jossa tahallaan ärsytetään sitä kissaa joka lapsesta vähiten tykkää.
Olisiko se portti mahdollinen? Tosin en mä koirista mitään tajua, oon kissabloggaaja, heh.
Meillä ei voisi pitää kuonokoppaa koiralla kotioloissa; Koira aloittaa järjettömän hepulin ja koittaa kaikin keinoin saada kopan pois. Hinkkaa kuonoa mattoon, ihmisten jalkoihin ja repii sitä vimmatusti tassuillaan niin että lopulta tökkää kynnen silmäänsä. Mutta kokeilkaa, siitä ei haittaa ole. Olen kuullut joidenkin käyttävän kuonista koiralauman laumajärjestyksen luonnissa; Lauman alin pitää kuonokoppaa jottei koittaisi onneaan päästä johtajan paikalle.
Meillä on ratkaistu asia varmaan aika eritavalla kuin monessa muussa perheessä. Koira viettää päivät vanhempien makuuhuoneessa koiraportin takana. Se on stressiherkän koiramme turvapaikka, eikä se edes halua sieltä pois tai ahdistu siitä että "joutuu" erilleen muusta laumasta. Koira seurailee tyytyväisenä portin takaa lasten touhuja. Meidän koira tosin rakastaa noita muksuja, ne on sille henki ja elämä. Silmiin saa tunkea sormet ja nyrkiniskut eivät haittaa. Mutta koska tämä ex-kodinvaihtajakoira on myös hyvin stressiherkkä, konttaileva pieni on sille liian suuri pala nieltäväksi. Molemmat eivät siis mahdu lattialle samaan aikaan, koira innostuu liikaaa tai sitten vahtaa vauvan jokaista horjuvaa liikettä paniikissa pystymättä rauhoittumaan. Kun tytär oli hiukan isompi, muistaakseni lähemmäs kaksivuotias, portit voitiin purkaa. Lapsi ymmärrsi koska jättää koira rauhaan (se pieni murina, pelokas asento) ja koira rentoutui kun lapsi ei ollut enää niin avuton.
Nyt portit ovat jälleen pystyssä kun lattioilla pyörii toinen neliveto. Poika saa tökkiä koiraa silmiin syöttikksestä käsin, mutta samaan tilaan emme niitä silti laske lattiatasoon touhuamaan.
Minun vinkkini on siis kärsivällisyyttä. :) Kun lapselle tulee enemmän "järkeä päähän", on hänet helpompi opettaa toimimaan juuri teidän koiran kanssa. Toki koiraa myös samalla kouluttaen. Mutta koska kyseessä on jo eläkeläiskoira, en alkaisi mihinkään massiivisiin koulimisurakoihin.
Meidän seuraava projekti on opettaa lapsille, että kaikki muut vasikan kokoiset koirat eivät ole kuten meidän täplikäs nyrkkeilysäkki..
Samaa mieltä kuin edelliset, että lapsen on vain opittava jättämään koira rauhaan ja koiran saatava nukkua rauhassa. Jos koira murahtaa, niin sä oot ollu myöhässä. En lähtisi eristämään koiraa eri huoneeseen, jos se kerran tykkää seurassa olla. Vanha koira kuitenkin ja tottunut, että se saa olla lähellä ja siten mukana touhuissa. Enkä usko, että teidän tilanteessa sen kummemmin on tarvetta ongelmakoirakouluttajille, pitää vain hyväksyä se asia, että kaikki koirat eivät lapsista pidä, mutta rauhanomainen rinnakkaiselo on mahdollista, kun molemmat otetaan huomioon. Jos vain antaisit koiran tehdä itse lähestymisaloitteen lasta kohti sitten kun se on valmis, etkä väkisin tyrkytä lasta koiralle? Jos sellaista vaihetta ei koskaan tule, niin sitten ei tule. Lapsikin varmasti aikanaan oppii jättämään koiran huomiotta.
Meillä on kaksi koiraa ja 11 kk poika. Molemmat koirat suhtautuvat poikaan ystävällisesti, mutta vanhempi on tarkka omasta nukkumisrauhastaan ja hapsukarvoistaan (niistä vetäminen tekee ihan epäilemättä kipeää). Siispä kun huomaan pojan suunnistavan nukkuvaa koiraa kohti, kiinnitän hänen huomionsa muualle tai sitten vain yksinkertaisesti kannan pojan pois. Muutaman kerran koira on ehtinyt pojalle hiljaa murahtaa, ja yllättäen poika on sen kyllä tajunnut ja jättänyt koiran rauhaan. Yleensä kyllä koira vaihtaa jo paikkaa, kun huomaa pojan lähestyvän, mutta en haluaisi, että niiden on koko ajan oltava varuillaan, vaan kotona on saatava koirankin olla rauhassa. Äkkiä siitä muuten tosiaan tulee sellainen leikki, että lapsi jahtaa koiraa, joka menee aikansa karkuun, kunnes hermo menee (koirasta tietysti riippuu kauanko siinä menee).
Samoilla linjoilla suuren osan kanssa täällä eli koiralle on taattava oma rauha.Parivuotiasta, koirien kanssa elävää tuttavapoikaa kiellettiin useimmiten koirien mielestä epämiellyttävästä käsittelystä ja perässä kulkemisesta, mutta ei jaksettu kieltää aina ja säännöllisesti. Pojan turnauskestävyys asian kanssa vaan parani, sillä aina joskushan sai tahtonsa läpi. Lopputuloksena koiria pelkäämätön, murinaa ja pelkohaukkua kunnioittamaton lapsi, joka saikin lopulta kaksivuotiaana 13-vuotiaalta koiralta näykkäisyn. Poika ei ollut millänsäkään ensihätkähdyksen jälkeen eikä ole oppinut varovaisemmaksi, mutta koira lopulta lopetettiin.
Murina on merkki, milloin täytyy perääntyä, halusi tai ei ja se opetus saattaa joskus pelastaa lapsen hengen. Ihan kun sirkkeliin ei työnnetä käsiä, halusi kokeilla tai ei ja vanhemman täytyy estää se vielä kerran pidempään kuin lapsi kokeilee. Myöskään muita koiria ei koskaan mennä silittämään ilman lupaa.
Pitkää pinnaa, kärsivällisyyttä ja rauhallista yhteiseloa!
Meidän koira näykki lapsia mm. korvista ja milloin mistäkin. Murisi pienimmäiselle ja näytti hampaita useat kerrat. Koskaan kuitenkaan mitään suuria vammoja ei tullut. Kun pienimmäinenkin kasvoi hieman isommaksi, ymmärsi koira paikkansa perheessä ja sen koommin ei näykitty tai muristu, vaikka lapset edelleen koiran kimpussa ahkerasti pyörivätkin.
Tosiaan ehkä koiralle vain pitäisi tehdä selväksi oma rooli perheessä ja lapselle taas selväksi se, että jos koira murisee niin ei saa mennä kiusaamaan :)
Kiitos kaikille vinkeistä, ohjeista ja aktiivisesta keskustelusta! Varsinainen opin paikka tai ahaa-elämys oli tuo, että koiraa ei saa kieltää murisemisesta. Sitä en ole enää tehnyt, ja nyt kanniskelen tyttöä pois Epun kopan läheltä aina, kun hän sitä yrittää kosketella.
Aika järkyttävä tuo uleåborgin kommentti. Eikö lapsilla ole oikeus olla kodissa jossa eivät tule purruksi?! Itse olisin todella huolissani jos koira käy lapseen kiinni, ja vieläpä lähelle kasvoja. Kyllä täytyy olla arvomaailmassa jotain pahasti pielessä jos tuo on ihan ok.
Minulla ei ole omia lapsia, mutta siskolla neljä. Eikä vanhaa koiraa.
Kaksi koiraa olen pennusta ottanut ja molemmat ronskisti heti kun ovat kotiutuneet niin olen kiikuttanut siskolleni ja jättänyt "lasten armoille". Ja molemmat rakastavat nykyään lapsia. Ihan pentuna kun tosiaan olivat suojattomia, saivat kokea korvasta ja hännästä nykimistä ja kovakouraista kohtelua. Sitten kovat kehut kun on olleet niin reippaasti lasten kanssa.
Juu,koiranki pitää antaa viestiä jotenkin pahasta olosta.
Ja tytön pitää oppia,että on vaan yksinkertaisesti asioita, mitä ei tehdä.
Mun oma tyttö,lähti liikkeelle 5kk ikäsenä, ja voin sanoa että vaikka eläimetön talous ollaanki niin kyllä minä ihan nippuritekniikalla opetin mitä saa koskea ja mitä ei. eise kovin oo hyväksi lapselle, että sähköjohtoja jne purraan. ja lapsen pitää oppia,että kaikkeen mikä nyt sattuu käden tasolla olemaan ei tarvitse/saa koskea. ja joku "rangaistus" sun tulee tytölle tuosta pedille menosta antaa (keksi teille sopiva) koska nyt kun haet ja kannat häntä pois niin se voi mieltyy leikiksikkin hyvin hänelle.kyllä varmasti oppii suhteellisen nopeeta. toki,lapsi on hierarkiassa ylempänä entä koira.mutta kyllä lapselle pitää silti opettaa säännötkin joiden mukaan toimitaan.muuten kasvaa niitä ns. vapaankasvatuksen iloja :)
Huippua Tommi että keskustelu toi sinulle ahaa-elämyksiä. Ihmiset ovat antaneet varsin hyviä vinkkejä, mutta ajattelin vielä itsekin törkätä lusikkani soppaan...
Kommenttiosiossa on toitotettu jonkin verran hierarkiasta joka on toki perinteinen malli tulkita koiria ja niiden käytöstä. En kiellä etteivätkö koirat toteuttaisi tietynlaista hierarkiamallia, mutta se ei ole yhtä tiukka kuin ihmiset tuntuvat olettavan.
Ensinnäkin käsitys tiukasta hierarkiasta perustuu käsittääkseni joskus 40-luvulla tehtyihin tutkimuksiin joissa eri laumoista kerätyt sudet iskettiin rajatulle alueelle ja sen jälkeen seurattiin laumanmuodostusprosessia ja käyttäytymistä. Tässä tilanteessa lauman toiminta oli tiukan hierarkista ja valtataisteluiden sävyttämää, eikä se ole mielestäni lainkaan kummallista. Miettikää miten stressaavaan tilanteeseen hukkapolot on pakotettu!
Vähän sama kuin olettaisi koirien käytöksen ja laumanmuodostuksen olevan kotona ja koirapuistossa tismalleen samanlaista.
Esimerkiksi Tuire Kaimio (jonka koirakirjoja suosittelen lämpimästi!) kuvailee susilauman toimintaa ennemminkin yhteistyönä, jossa kulloinkin kykenevin yksilö johtaa käsillä olevaa tilannetta. Koiran asemaan ei vaikuta niinkään dominoiva aggressiivisuus, vaan kokemus. Lauman vanhinta ja viisainta kunnioitetaan. Jos pelkkä hyökkäävyys olisi ansio, taitaisivat mummo- ja pappasudet jäädä herkästi alas arvojärjestyksessä. ;)
Susien käytöstutkimusta ei myöskään voi ihan suoraan soveltaa kotikoiriin, mikä sekin tuntuu olevan yleistä. Oletettavaa on kuitenkin, ettei koirienkaan käytös ole järkkymättömän hierarkista. Tai siis hierarkia on olemassa, mutta se elää tilanteen mukaan. Terve ja tasapainoinen koira ei hyökkää kaverin kurkkuun jos tämä sattuu vähän sössimään ja toimimaan arvojärjestyksen vastaisesti.
Tämän paasauksen pointti oli lähinnä se, etten usko näillä tiedoilla hierarkian olevan ongelma teidän tilanteessanne, vaan juurikin se, että koira ilmaisee ettei yhtään välitä viikarin lähentymisyrityksistä. Näkisin ratkaisuna sen (kuten täällä ovat muutkin sanoneet) että koiralle varmistetaan sen oma tila (tsemppiä siis tyttären kanteluun ja kääntelyyn!) ja että lapsoselle näytetään miten hauvan kanssa ollaan nätisti. Uskon tämän olevan loppujen lopuksi palkitsevaa koko perheelle! :)
Jos ei nyt mietitä tuota absoluuttisen hierarkian pätemättömyyttä, niin toisena ponttina sellainen, että minua pikkuisen huvittivat ihmiset jotka polleana ilmoittivat että koiran asema pahnanpohjimmaisena on osoitettu sillä että lapsi antaa koiralle ruuan. Aika kosmeettinen toimenpide jos minulta kysytään. Ihan oikeasti, miten kuvittelette että koiraan vaikuttaa se, että lapsi kerran tai pari päivässä "osoittaa johtajuutensa" ja muuten on pihalla kuin lumiukko lauman arvojärjestyksestä. Ei ne koirat ihan niin yksioikoisia tai hölmöjä ole... ;) Niin siinä vaan helposti käy kun monimutkaisiin ilmiöihin haetaan helppoja ja nopeita ratkaisuja.
Niin ja Vierailijalle 21:46 haluaisin sanoa vain, että koirasi ovat mielettömän kilttejä kun tuollaisen käsittelyn jälkeen tykkäävät lapsista. En ymmärrä miksi kukaan haluaisi laittaa koiranpennun tarkoituksella ikävään ja pelottavaan tilanteeseen. Aika monen ongelmakoiran taustalla on juuri tuollaista ajattelua ja toimintaa. En sano että koira pitäisi kasvattaa pumpulissa, mutta joku roti nyt sentään. Mielestäni ei ole lapsellekaan turvallista (eikä eettistä tai millään tapaa järkevää, mutta niitä en lähde nyt sen kummemmin avaamaan, tulisi aikamoinen romaani), että koiraa/mitä tahansa eläintä voi riuhtoa miten sattuu. Sitten ei tarvitse ihmetellä kun käy köpelösti jos lapsi menee terrorisoimaan jotain vähän ärtsympää koiraa.
Peace out!
Tsemppiä Tommi vaikeaan tilanteeseen!!! Vierailijalle 23.4.2013 21:50 haluan sanoa, että toiset lapset varmasti uskovat 10kuukauden iässä kieltoja ja toiset ei. Kyse on enempi temperamentti eroista, kuin mistään muusta. Toiset on kovapäisempiä ja tarvitsevat enempi vastusta vanhemmista kuin toiset. Useamman lapsen kasvattaneena tämmöiset asiat valkenevat ja sitä alkaa miettiä miten räikeitä tulkintoja sitä onkaan aikoinaan tehnyt yhden lapsen perusteella. Sama pätee varmaan koiriin, vaikka tietenkin tiettyjä yhdenmukaisuuksiakin on. Perusteet kaikille samat, mutta se mikä toimii toiselle ei toisella toimi välttämättä ollenkaan.
Täytyy palata tähän aiheeseen myöhemmissä postauksissa, mutta väliaikatietona, että mielestäni nyt on otettu askelia parempaan suuntaan.
Heippa, oli pakko tulla kommentoimaan tuttua aihetta. Meillä nyt kolme lasta ja koirakin menehtyi viime syksynä. Mutta joitakin vuosia sitten tilanne oli se, että meillä oli arka rescuekoira ja perheeseen syntyi eka vauva. Siinä vaiheessa, kun tyttö lähti liikkeelle ja kipitti/kiipeili koko ajan jonnekin koiralle syntyi stressi. Nopeasti tilanne eteni siihen, että koira ryntäsi salamana lapsen perään, jos huomasi minun menevän lapsen perään. No, aika erilaisesta ongelmasta kyse, mitä teillä siellä. Mutta TODELLA TÄRKEÄN avun saimme Rakkaat Haukut-firmasta. Heiltä saa neuvoja ja vinkkejä, tekevät myös kotikäyntejä. Suosittelen lämpimästi! Heiltä olin saanut jo aikoinaan suuren avun rescuekoiran pelkojen kanssa. Vaikka tilanne ei olisikaan enää niin hankala, niin kyllä minä konsultoisin heitäkin. Saisi ainakin vankan tuen siihen, että miten toimia. Me olimme niin helpottuneita ja tyytyväisiä, siksi oli kommentoida.
Yksi hyvä kirja on myös luettavaksi: Rauhoittavat signaalit, Turid Rugaas. Joku täällä mainitsikin, että oma koira nuoli lapsen kasvot. Olisiko ollut koiran tapa ilmaista, että tilanne ahdistaa ja pelottaa? Tämän kirjavinkin sain myös Rakkailta Haukuilta.
Nyt täällä pienin lapsista kaipailee. Mutta olisi mukava kuulla,miten teillä lapsen ja koiran kanssa menee! Uskon kyllä, että tilanne rauhoittuu!
Mites tänään menee?? Oletko lopettanut koiran??
Kommentoi