Peter Pan johdattaa satuun Jyväskylän Kaupunginteatterissa

Isyyspakkaus

Tunnistatko tämän laulun? "Minä olen Peter Pan, satuun teidät johdatan. Olen aivan pikkuinen ja koskaan tästä kasva en."

Kyseinen kappale on Jukka Linkolan säveltämästä ja Jukka Virtasen sanoittamasta musikaalista Peter Pan, joka oli itselleni hyvin merkittävä teos lapsuudessani. Näin sen tosin ensimmäistä kertaa teatterin lavalla vasta viime viikolla Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Lapsuuden ystäväni Jyväskylästä oli käynyt katsomassa Peter Pan -lastenmusikaalin Helsingin kaupunginteatterissa joskus 1980-luvun puolivälissä ja oli siitä kovin vaikuttunut. Hän sai innostuksen tarttumaan myös minuun, ja kuuntelimme musikaalin kappaleita yhdessä LP-levyltä (Peter Pan - Poika joka ei halunnut kasvaa suureksi).

Pääosaa esitti silloin Susanna Haavisto, johon olin myös armottoman ihastunut. En tosin muista enää, alkoiko ihastus juuri tästä levystä, Soitinmenot-tv-sarjasta vai jostain muusta, mutta punatukkainen laulava näyttelijätär oli ihaninta, mitä tiesin.

Suunnittelimme kaverin kanssa omaa Peter Pan -produktiotamme. Muistan jopa, miten teimme omaan versioomme uuden laulun, joka esitteli Helinä-keijun: "Minä Helinä-keiju ilmassa leijun. Hoitelen tehtäviä keijun. Mä Peterin oon ystävä. Tule mukaan seikkailuun sä."

Vaikka olimme suunnitelmissa kovin tosissamme, casting jo mietitty ja kaverin kodin läheisestä metsiköstä etsitty juuri sopiva rinteen alaosa katsomolle ja näyttämölle, näytelmämme ei koskaan toteutunut. En myöskään päässyt itse katsomaan musikaalia Helsinkiin, vaikka olisin sitä kovasti halunnut, mikä tuntuu näin jälkikäteen ajateltuna hassulta. Mutta ei siihen aikaan lähdetty matkustamaan Jyväskylästä Helsinkiin vain teatterin vuoksi. Laulut jäivät kuitenkin elämään mielessäni.

Kun huomasin Jyväskylän kaupunginteatterin tekevän omaa Peter Pan -produktiotaan ohjaaja Hanna Kirjavaisen johdolla, ajattelin sulkea tämän ympyrän ja viedä oman tyttäreni Helsingistä Jyväskylään katsomaan musikaalia ja nähdä sen myös itse ensimmäistä kertaa.

Musiikin puolesta esitys oli varsinainen nostalgiatrippi. Huomasin muistavani yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin vielä osan lauluista jopa sanoiltaan. "Kadonneet pojat kun maailmalla mansikkamehua juo." "Niin kaunis on kauniin kuoleman maa."

Nostalgista oli tietysti myös se, että olin itsekin laulamassa Jyväskylän kaupunginteatterissa neljässä musikaalissa vuosien 1994 ja 2000 välillä. Teatteritalo on siis minulle hyvin tuttu sekä katsomosta että lavan takaa. Henkilökunta on tietysti ehtinyt vaihtua 18 vuodessa, mutta oli esityksen käsiohjelmassa monta tuttua kasvoa omilta teatteriajoiltani.

Peter Panin tarina on varmasti monille tuttu, ja musikaali noudatti alkuperäistä kertomusta ainakin niiltä osin, kun sen itse muistan. Peter Pan asuu ystäviensä, kadonneiden poikien ja Helinä-keijun kanssa Mikä-Mikä-Maassa, ja houkuttelee mukaansa sinne myös Kultasen perheen lapset: Leenan, Jukan ja Mikon.

Mikä-Mikä-Maassa elää myös joukko merirosvoja, joita johtaa Kapteeni Koukku, toisen kätensä krokotiilille menettänyt merirosvopäällikkö, sekä intiaaniheimo, johon kuuluu myös intiaanipäällikön tytär, Tiikerililja. Kapteeni Koukku haluaisi ottaa Peterin hengiltä mutta pelkää itse kuollakseen krokotiiliä, jolle hän menetti kätensä.

Iätön klassikkotarina käsittelee aikuistumista ja vaikeutta luopua lapsuudesta, mutta se on myös kolmiodraama, jonka osapuolia ovat Peter, Leena ja Helinä-keiju. Mustasukkaisuus onkin vähällä viedä kaikkien hengen.

Jyväskylän kaupunginteatterin produktiossa paras osuus olivat koskettavat laulut ja pääosien esittäjät. Peteriä esittänyt Saara Jokiaho oli laulajana aivan omaa luokkaansa, ja kuulin hänen ääneessään samaa syvyttää ja voimaa kuin Susanna Haavistolla. Myös Leenan roolissa esiintynyt Roosa Karhunen oli ilo korvalle.

Parhaan roolisuorituksen teki Kapteeni Koukkua esittänyt karismaattinen Henri Halkola, jonka herkullinen roolihahmo antoi myös eniten mahdollisuuksia loistaa näyttelijäntyössä.

Muut hahmot esityksessä olivat melko ohuita karikatyyrejä, ja vaikka lastennäytelmästä onkin kyse, omaan makuuni vaikkapa Rouva Kultasen (Anne-Mari Alaspää) ja koko kadonneiden poikien kuusikon hahmot olivat pikemminkin ärsyttäviä kuin hauskoja. Vähempikin sähläys olisi riittänyt.

Koreografiapuolella parasta antia oli Kapteeni Koukun laulu, jossa hän liikutteli Leenaa kuin marionettia - ilman oikeita lankoja siis. Taistelukohtaukset oli toteutettu hidastettuina ja Peterin ja Koukun kaksintaistelu varjokuvina. Varjokuva toimi hauskasti, mutta muut taistelukohtaukset eivät näyttäneet kovin uskottavilta.

Lavastus ja valaistus toimivat hienosti ja loivat satumaisen tunnelman, ja lentäminen oli toteutettu kekseliäästi peilien avulla. Toteutus ei kuitenkaan ollut aivan yhtä hieno kuin idea, sillä yhden ison heijastavan pinnan sijaan näyttämön katossa oli monta pientä peiliä. Illuusio ei siis toiminut aivan niin hyvin kuin olisi voinut, ja istumapaikkamme katsomon reunassa ei ollut myöskään sen kannalta aivan optimaalinen.

Samaisen peilin kautta katsottiin myös lopulta Kapteeni Koukun nielaisevan krokotiilin kitaan. Toteutuksen ymmärtäminen vaati hieman mielikuvitusta, ja minun piti varmistaa tyttäreltäni, huomasiko hän krokotiilin kidan peilissä.

Muutamat kohtaukset tuntuivat kovin pitkiltä, kuten alkupuolella ollut koirien ja lasten tanssi, joka oli todella kovin pitkä ja hyvin vähäeleinen.

Kohtaus, jossa merirosvot käyvät yksitellen katsomassa, kuka on piilossa Kapteeni Koukun laivassa, ja palaavat takaisin tehden kuolemaa oli silkkaa kesäteatteria. Mitä ihmettä tapahtui sillekin rosmolle, joka tuli takaisin takapuoltaan pidätellen, päästi puolen minuutin mittaisen pierun ja kaatui maahan?

Pieruhuumoria vastaan en varsinaisesti ole, jos se jotenkin liittyy johonkin. Sen sijaan yksi asia, jota en lastennäytöksissä hyväksy missään muodossa, on kaksimielisyyksien heittely. Siksi yhden kadonneen pojan heittämä "tappituntumalla" ja yhden merirosvon letkauttama "minulla on kaikkein pisin ja paksuin... (ehe ehe) miekka" saisivat jäädä minun puolestani sanomatta lavalla. Ehkä nämä ovat työryhmän omia lisäyksiä eivätkä ohjaajan valintoja.

Myös muutama muu asia toteutuksessa jäi kuitenkin mietyttämään: 

Aivan alussa näyttelijät olivat lavalla poissa rooleistaan ja jakoivat asuja ja peruukkeja toisilleen. Joku marisi: "Miksi minun pitää aina esittää tätä..." Kesken näytelmää kohtauksesta toiseen siirryttäessä muistaakseni Peter lausui jotain sen tyylistä kuin: "Esitetään seuraavaksi se kohtaus..." Tätä ei kuitenkaan viety pidemmälle niin, että rooleista olisi astuttu ulos sen useammin - edes näytelmän lopussa. Siksipä nämä kaksi kohtaa jäivät oudon irrallisiksi eivätkä liittyneet sen enempää mihinkään. Mitä tällä siis haluttiin kertoa?

Mitä puvustaja oli puolestaan halunnut sanoa lasten asujen ja peruukkien värityksellä? Intiaanit ja merenneidot olivat saaneet ylleen värikkäät asut, mutta lasten vaatteet olivat valkoiset ja kadonneiden poikien vaalean harmaat. Päässään heillä kaikilla - Peter mukaan lukien - oli vaaleat tai valkoiset peruukit. Varsinkin kadonneissa pojissa oli paljon yhdennäköisyyttä Jukolan poikiin.

Entä mihin viittasi drag-merenneito? Oliko parrakkaalle naiselle tarkoitus nauraa vai oliko se kannanotto?

Näistä kysymyksistä ja kritiikistäni huolimatta Peter Pan on hyvin tehty ja näkemisen ja kuulemisen arvoinen musikaali.

Olen hyvin iloinen, että lapsillekin tehdään musiikkiteatteria näin isosti ja laadukkaasti. Lapset katsovat esityksiä vielä niin toisin silmin kuin jo hieman liian monta musikaalia nähneet vanhempansa, ja heille pelkkä teatterisali ja suuri näyttämö voivat olla suuri elämys.

Ja kun lapsia vie teatteriin, se on kuin laittaisi rahaa pankkiin.

 

Kuvat: Jiri Halttunen, Jyväskylän kaupunginteatteri

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Laulut ja riimit ovat tämän musikaalin parasta antia. Minä olen nähnyt tämän 80-luvulla Helsingissä ja nyt oman lapsen kanssa uudestaan. Pakko on meilläkin olla ollut joku kasetti tästä, ei niitä muuten olisi voinut ulkoa osata? Kaiken käännöskaman keskellä on käsittämätöntä, että tämä on runoiltu ja sävelletty ihan suomalaisia lapsia varten. Hyvin on aikaa kestänyt

Jyväskyläläiseksi (lasten)näytelmäksi taso on kova, vaikka toivomisen varaa vielä vähän jäi.

Tommi K
Isyyspakkaus

Mä en ollut nähnyt Jyväskylässä pitkään aikaan mitään lastennäytelmää, eli vertailukohdat on sieltä jostain 1980- ja 1990-luvuilta :D Mutta juu, samaa mieltä myös siitä, että on kestänyt tosi hyvin aikaa!

Pilvikki (Ei varmistettu)

Muistan laulut omasta lapsuudestani hyvin. Näytelmän taisin nähdä pari kertaa, tosin kovin paljon en siitä muista. Olen miettinyt, miksi Peter Pania ei ole esitetty enempää (tai sitten en vain ole perillä lastennäytelmäskenestä), koska musiikki sanoituksineen on varsin hyvää. Harmi, että omat lapset ovat vielä niin pieniä, etten voi viedä heitä katsomaan näytelmää.

Tommi K
Isyyspakkaus

Tätä kirjoittaessani googlailin vähän ja huomasin, että näytelmää on esitetty joitain kertoja eri puolilla Suomea. Mutta maakuntateatterit ovat tietysti melko paikallisia toimijoita, ja harvemminpa ainakaan täällä Helsingissä kuulee muista kuin Tampereen teattereista. Jyväskylän teatterin Peter Paninkin huomasin, kun kävin Jyväskylässä aiemmin syksyllä, muuten olisi mennyt täysin ohi.

Torey
Näissä neliöissä

Mä olen käynyt katsomassa teatterissa Peter Panin Turussa 90-luvulla ja muistan vaan sen miten hienoa oli, kun Peter lensi!

Tommi K
Isyyspakkaus

Se oli varmaan tehty ihan perinteisesti köysillä? Juu, vaikka tuo peilihomma ihan kekseliäs olikin, kyllä omakin tyttäreni mietti ääneen, että olisipa ollut hienoa, että Peter olisi lentänyt "oikeasti" ilmassa. Siis köysillä.

Torey
Näissä neliöissä

Juu köyden varassa. Lapselle se oli todella taianomaista! Hassua tosiaan, ettei moista ollut nyt toteutettu.

Kommentoi