Prinsessa Ruusunen palasi Kansallisbalettiin
Kulttuurisyksymme käynnistyi perjantaina Prinsessa Ruusunen -baletilla Kansallisbaletissa. Javier Torresin koreografioima sovitus Pjotr Tšaikovskin säveltämästä klassikkobaletista on saanut ensi-iltansa jo kymmenen vuotta sitten, ja se palasi Kansallisbaletin ohjelmistoon nyt, muutaman vuoden tauon jälkeen.
Satubalettia on lyhennetty merkittävästi alkuperäisestä nelituntisesta (!) teoksesta, joten se sopii myös pienemmille katsojille. Teos on silti aivan täyspitkä esitys, joka kestää väliaikoineen liki 2,5 tuntia, joten hieman jännitimme, miten mukana ollut tyttömme jaksaa katsoa sen loppuun saakka. Hän on nähnyt kyllä aiemminkin kaksi pitkää balettia, Muumipeikon ja pyrstötähden sekä Pähkinänsärkijän, mutta ne olivat päivänäytöksiä, ja Prinsessa Ruusunen alkoi vasta iltaseitsemältä.
Tarina oli onneksi tuttu ja siten helppo seurata. (Jopa tällainen aloitteleva baletinkatsoja pystyi seuraamaan tarinaa ilman selostajaa.) Lisää motivaatiota esityksen katsomiseen tuli varmasti myös siitä, että tyttö aloitti itse balettitunnit tanssikoulullaan tänä syksynä. Hän on käynyt tanssitunneilla jo aivan pienestä, mutta viimeisen vuoden ajan hän on toivonut pääsevänsä juuri balettitunneille. Sen taustalla lienee puolestaan ainakin osittain se, että hänen äitinsä on myös harrastanut balettia ja käynyt nyt pari vuotta aikuisbaletissa.
Prinsessa Ruususen juonta tuskin tarvinnee varsinaisesti kerrata. Tämäkin versio alkaa prinsessa Auroran ristiäisistä ja päättyy prinsessan ja prinssin häihin. Siinä missä vaikkapa Disneyn versiossa prinsessa satuttaa sormensa värttinään, tässä baletissa sadan vuoden uni saa alkunsa pelon haltijattaren, Carabossen, noitumasta punaisesta ruususta.
Näytöksiä on neljä: prologi ja ensimmäinen näytös ensimmäisellä puoliskolla ja toinen ja kolmas näytös toisella puoliskolla. Prologissa juhlitaan prinsessan ristiäisiä, ja ristiäisvieraat esittävät oman tervehdyksensä tanssien. Haltijatarkummeilla on suurimmat roolit, samoin kutsumatta jääneellä pelon haltijattarella ja tämän lepakkoensemblella.
Ensimmäisessä näytöksessä prinsessa täyttää kuusitoista, ja näemme ensimmäisen kerran baletin päähenkilön, Auroran (Eun-Ji Ha). Aurora on näytöksessä pääosassa, mutta soolonsa saavat myös prinsessaa neljästä ilmansuunnasta kosimaan tulleet prinssit. Näytös päättyy siihen, kun prinsessa ja koko hovin väki vaipuvat satavuotiseen uneensa.
Väliajan jälkeen toisessa näytöksessä pääosassa on prinssi Désiré (Michal Krčmář), joka on metsästämässä kauriita. Hän näkee kultaisen kauriin ja on ampumaisillaan sen, kun paikalle ilmestyy rakkauden haltijatar Syrene (Hanako Matsune). Syrene näyttää prinssille näyssä prinsessa Auroran ja prinssi lähtee pelastaamaan häntä. Linnassa prinssi taistelee Carabossea vastaan ja voitettuaan hänet herättää prinsessan ja koko muun hovin unestaan.
Viimeisessä näytöksessä juhlitaan Auroran ja Désirén häitä. Vieraina on haltijatarkummien lisäksi myös Punahilkka ja Susi, Saapasjalkakissa ja Lintu Sininen. Aurora ja prinssi esittävät monta numeroa yhdessä ja erikseen.
Huikeimmat roolit tanssivat arvatenkin Auroraa esittänyt Eun-Ji Ha ja prinssin roolin tehnyt Michal Krčmář, joiden taidot tekivät vaikutuksen vähemmänkin balettia ymmärtävään. On vaikuttavaa, miten kepeiltä ja helpoilta liikkeet näyttävät, vaikka ne ovat niin vaativia ja varmasti fyysisesti rankkoja. Myös Hanako Matsune Syrenenä ja Rebecca King Carabossena jäivät mieleen erityisen hienoina suorituksina. Ensembleista taas parhaasta päästä oli miestanssijoiden kaurislauma ja tietysti balettioppilaitoksen pienten tanssijoiden esitykset perhosina ja kissoina.
Vaikka teosta on lyhennetty alkuperäisestä, tarinan kannalta sitä olisi voinut omasta puolestani tiivistää entisestään. Varsinkin ensimmäisen näytöksen lopussa prinsessan juhlavieraiden tansseja oli kovin monta, ja häänäytöksen tanssit jatkuivat muutaman numeron voimin vielä senkin jälkeen, kun niiden luuli jo päättyvän. Toisaalta Carabossen ja prinssin taistelu oli ohi yllättävän nopeasti. Pahuuden voimia olisin nähnyt muutenkin mielelläni enemmän, sillä Carabosse ja lepakot toivat lavalle vauhtia enemmän kuin ruusut tai rokokoopukuihin pukeutuneet juhlavieraat.
Prinsessa Ruusunen on hyvin, hyvin klassinen baletti, joka tarjoaa juuri sitä, mitä oletinkin: piruetteja, hyppyjä, satumaista tunnelmaa, näyttäviä pukuja, kultaa ja kimallusta. Ilman lasta olisimme tuskin lähteneet katsomaan juuri tätä teosta, mutta tytön kanssa se oli juuri oikea valinta.
Niin, mitenkäs hän jaksoi? Puoliaikojen loppua kohti havaitsin pientä väsymistä, mutta hienosti hän istui katsomossa. Yleisössä oli muutenkin ihastuttavan paljon pieniä katsojia, pienimmät arviolta 4-vuotiaita. Kysyin tytöltä, mitä hän piti ja kannattiko lähtä. Kyllä kannatti, oli kuulemma ihana.
Näyttämökuvat: Mirka Kleemola, Suomen kansallisbaletti
Lippu esitykseen saatu Kansallisbaletilta