Viikkoni vegaanina

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Suomen evankelisluterialinen kirkko

Lupasin viime viikolla osana käynnissä olevaa Ekopaastoa sekä vähentää lihan syöntiä että kokeilla viikon verran vegaanista ruokavaliota. Jätin todella viikoksi kaiken eläinperäisen pois ruokavaliostani kokeillakseni, miten hyvin onnistuisin siinä.

Kotona tiesin sen onnistuvan hyvin, koska syömme tavallisestikin paljon kasviksia. Rouva ottikin innolla vastaan haasteen tehdä ruoista vegaanisia.

Esimerkiksi ylläolevat täytetyt munakoisot nautimme sunnuntaina löydettyäni vihanneskaupan alekorista hieman kolhiintuneita munakoisoja.

Täytetyt munakoisot

Ainekset

  • 2 keskikokoista munakoisoa
  • oliiviöljyä
  • suolaa
  • 1 sipuli
  • 1 varsisellerin varsi
  • 1 dl punaisia linssejä
  • 3 dl vettä
  • 2 rkl pieniä kapriksia
  • mustapippuria
  • tuoretta korianteria

Valmistaminen

  1. Halkaise pestyt munakoisot pitkittäin ja tee sisukseen muutaman viilto
  2. Hiero sisukset oliiviöljyllä ja suolalla ja laita munakoisot 175-asteiseen uuniin leikkauspinta ylöspäin noin 40 minuutiksi paahtumaan, kunnes sisus pehmenee ja muuttuu kauniin ruskeaksi
  3. Munakoisojen paahtuessa tee täyte linsseistä: Kuullota hienonnettu sipuli ja varsisellerin varsi kattilassa ja lisää huuhdellut punaiset linssit, vesi, kaprikset ja mustapippuri. Keitä linssejä n. 15 minuuttia, ja tarkista suola
  4. Laita linssitäyte kypsien munakoisopuolikkaiden päälle, ja ripottele pinnalle silputtua tuoretta korianteria.

Tummat munakoisot voi syödä kokonaan, mutta näissä raidallisissa kuori saattaa olla paksumpi ja sitkeämpi.

* * *

Vegaanista ruokavaliota noudatettaneen usein eettisistä syistä ja eläinten oikeuksien vuoksi. Tämän ekopaaston kontekstissa huomio oli kuitenkin ensisijaisesti lihan syönnin ympäristövaikutuksissa ja siinä, että kasvissyönti kuluttaa luonnonvaroja vähemmän kuin lihan tuotanto.

Suomessa veden kulutus tuskin on suuri huoli, mutta mitä kuivemmilla seuduilla ollaan, sitä enemmän sillä on merkitystä.

Minulle huomautettiin myös siitä, että jollainhan kasviksetkin pitää lannoittaa, ja jos eläimiä ei kasvateta, tarvitsee myös enemmän keinotekoisia lannoitteita. Aivan aiheellinen huomio.

Mutta kohtuus kaikessa. Lihaa syödään nykyisin niin paljon, että vähempikin riittäisi, ja se koskee myös itseäni. Sen lisäksi, että lihan tuotanto on haitallista ilmastolle, liian runsas lihan syönti on myös terveysriski. Kun suositus lihan syönnille on alle puoli kiloa viikossa, suomalainen syö keskimäärin sen verran lihaa jo parissa päivässä.

Monilla meistä olisi todellakin varaa vähentää lihan kulutusta ja ajatella sen olevan enemmänkin muutaman kerran viikossa nautittava herkku kuin jokaisen aterian pääraaka-aine.

* * *

No mutta tuleeko siitä kasvisruoasta edes täyteen? Ja mitenkäs lounasravintoloiden lounaat?

Lounasravintoloiden tarjonta oli minullekin se suurin jännitys. Pidin runsaat kaksi vuotta sitten lihattoman lokakuun ja muistan silloin syöneeni todella usein melko mautonta ruokaa. Jotain on kuitenkin tapahtunut Keilaniemen lounasravintolatarjonnassa, sillä nyt kasvisruoat osoittautuivatkin todella maukkaiksi.

Ja seuraavissa kuvissa ei sitten stailauksilla hienostella.

Parhaat pisteet sai ravintola Keilalahden ranta (Keilaranta 5), jonka aasialaiset kasvisruoat olivat paitsi vegaanisia myös todella kivasti maustettuja. Esimerkiksi tämä tofu-bibimbap ja tofu-kookoskeitto olivat erinomaisia. Ja kun katsot kuvaa, ymmärrät varmaan, että en lähtenyt nälkäisenä ravintolasta.

Myös oman toimitalomme alakerrassa oleva, vielä toistaiseksi "Soup & Salad"-konseptilla toimiva ravintola tarjosi todella monipuoliset salaatit ja maukkaat vegaaniset kasviskeitot. Kun varsinainen keittiö aukeaa muutaman viikon sisällä, näemme millaista kasvisruokaa ravintolamme todella tarjoaa.

Tofu on usein läsnä lounasravintoloiden kasvisruoissa, mutta käytetään niissä myös kikherneitä tai linssejä ja papuja kuten tässä Amica Let's Playn (Keilaranta 17) lounasvaihtoehdossa viime viikolla.

* * *

Erinomainen kasvisravintolavinkki on muuten vietnamilainen ravintola Sen Chay Hakaniemessä (Siltasaarenkatu 3). Ravintolan kaikki ruoat ovat vegaanisia, ja olemme syöneet useamman kerran heidän raikkaita riisipaperiin käärittyjä kesärulliaan.

Tällä kertaa hain mukaan myös kevätrullia, udonnuudeleita ja höyrytettyjä riisipaperikääryleitä. Aivan älyttömän hyvää, ja kyllä minä voisin näillä ruoilla kääntyä vegaaniksi. Ai niin, kasvisruokia saa syödä, vaikka söisi myös lihaa!

Mitenkäs on, näyttääkö siltä, että kasvissyöjät joutuvat jotenkin näkemään nälkää?

* * *

Hauskin kokeilu oli viikon aikana, kun kokeilin tehdä itse cashewpähkinä- ja kauramaitoja. 

Löysin ohjeet vanhasta Kiitos hyvää -blogin postauksesta. En tosin käyttänyt blenderiä vaan sauvasekoitinta tähän malliin:

Cashewpähkinämaito

  1. Liota 2 dl cashew-pähkinöitä yön yli. Huuhtele ja kaada liotusvesi pois
  2. Laita pähkinät kannuun ja lisää 1/2 l vettä, ripaus vaniljajauhetta, ripaus suolaa ja hieman hunajaa (jonka vegaanit varmaan korvaisivat sokerilla)
  3. Sekoita sauvasekoittimella ja siivilöi esim. harsokankaan läpi
  4. Käytä jäljelle jäänyt mäski ruoanlaitossa tai sekoita vaikka jogurttiin.

Kokeilin siivilöimistä sekä harsolla että pienellä metallisiivilällä ja totesin, että minun kokeisiini metallisiivilä tuotti aivan riittävän hyvän lopputuloksen.

Kuvan juoma on muuten kauramaitoa, ja siinä kelluvat mustat pisteet vaniljajauhetta. Kaurahiutaleista tehty kauramaito on edullisempi vaihtoehto, mutta cashewmaito maukkaampi.

* * *

Vegaanisuus siis onnistui erittäin hyvin.

Kerran otin palan suklaata käteen mutta palautin sen takaisin kulhoon. Toisen kerran kaadoin vahingossa maitoa kahviin ja päätin jättää sen juomatta. Ainoa lipsahdus oli, kun söin eilen yhden keksin, ja ymmärsin vasta myöhemmin, että se oli leivottu voilla. Annettakoon se anteeksi.

Mutta tiedätkös, mitä huomasin kaipaavani kaikkein eniten tämän viikon aikana? Se ei ollut todellakaan se liha - vaan juustot. Jääkaapissa oli ihanaa cheddaria ja lounasravintolassa halloumisalaattia. Ja Rouvan viikonloppuna aamiaiseksi paistama kananmuna näytti myös niin herkulliselta.

Kokeilu oli erittäin hauska, mutta pysyvästi vegaaniksi en ajatellut ryhtyä. Se ei silti tarkoita, ettenkö voisi vähentää lihansyöntiä ja syödä vastaavasti vielä enemmän kasviksia. Osana ekopaastoa lupasinkin pitää kaksi kasvisruokapäivää viikossa, ja se varmasti jatkuu vielä ekopaaston jälkeenkin.

* * *

P.S. Palataan muuten vielä yhteen vegaaniseen reseptiin ensi viikolla, kun kerron kolmannessa ja viimeisessä Ekopaasto-postauksessani siitä, miten pyrimme estämään ruokahävikkiä ja käyttämään raaka-aineet mahdollisimman pitkälti hyödyksi.

 

https://www.facebook.com/ekopaasto

http://www.ekopaasto.fi/fi/etusivu/

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Itse vaihdoin vegaaniruokavalioon viime syyskuussa. Aluksi hankalin oli juustosta luopuminen. Nykyään sitä kaipaa vaan pizzaan, mutta onneksi siihenkin löytyy vegaaninen vaihtoehto. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Miten sellainen siis toimii ruoanlaitossa, vaikkapa gratiinissa? Kovaa, pehmeää, raastettavaa? Onko erilaisia vaihtoehtoja?

Emilia M

Vegejuustoja on vaikka kuinka paljon erilaisia, ovat tosiaan kyllä erimakuisia kuin oikeat juustot, mutta ihan hyviä nekin. Maku voi vaatia vähän totuttelua, niin kuin uusien makujen kanssa aina. Vegejuustoja saa nykyään kaikista isommista marketeista, mutta jos haluaa palvelua, kannattaa suunnata esim. Vegekauppaan (löytyy Helsingistä, Turusta ja verkkokauppana (sieltä ei kylmätuotteita), Tampereelle ollaan avaamassa). Turussa myyjänä Chocochili-blogin ihana Elina Innanen!

http://www.vegekauppa.fi/vegekauppa/yhteystiedot

Vierailija (Ei varmistettu)

Tuon kun ihmiset tajuais, että ei se ole joko/tai, vegaanista ruokaa voi syödä vaikka söis myös lihaa, ja sekin pienentää omaa hiilijalanjälkeä! Mun linjaus on se, että kotiin en osta lihaa tai maitotuotteita (vaikka rakastan haisulijuustoja), ravintolassa vähintäänkin kasvisannos jos vegaanista ei löydy listalta, ja kylässä sitten kylän tavalla. Olo ja olemus on kyllä parissa kuukaudessa muuttunut, paino tippunut ja ihokin on paremmassa kunnossa, eli voi vain suositella vegaanista elämäntapaa. :)

Tommi K
Isyyspakkaus

Hmm, juu tuo pieni painon pudotus ei tekisi yhtään pahaa täälläkään :) Varsinkin useamman kuukauden liikkumattomuuden ja sairaslomien jälkeen...

RebeckaB (Ei varmistettu)

Olen pariinkin otteeseen kokeillut vegaanihaasteita, mutta aina homma on kaatunut juustoihin ja jogurttiin. En vain pysty luopumaan juustoista (erityisesti gouda leivän päällä ja ruoissa feta, halloumi ja leipäjuusto) ja maustamattomasta jogurtista (bulgarian tai turkkilainen jogurtti). Vegaaninen juuston korvike maistuu mielestäni kammottavalta, maustamaton soija- tai kaurajogurtti ei myöskään iske.

Onneksi on niin kuin kirjoitit, voi syödä kasvispainotteisesti olematta vegaani. Suosin kasvisruokia ja ostan kaikki mahdolliset eläinperäiset tuotteet luomuna. Siten saan juustoni ja jogurttini :)

Tommi K
Isyyspakkaus

En ole maistanut sitä vegaanista juustonkorviketta, mutta voin kyllä uskoa, että maku on aivan muuta kuin oikeissa juustoissa. Mä olen muuten joskus huomannut soijapohjaisista juomista ja maitotuotteiden korvikkeista, että ne kutittavat kurkkua. Niissä on siis jotain allergeenia, jolle olen herkkä.

Menni2 (Ei varmistettu)

Yksi lihan syönnin vähentämisen eduista ovat terveysvaikutukset. Verenkiertoelimistö ja ruoansulatuselimet voivat paremmin vähemmällä lihalla: mm. paksusuolensyöpäriski laskee

Tommi K
Isyyspakkaus

Kyllä, juuri näin!

Emilia M

Tuohon lannoitusasiaan on pakko kommentoida, että makkilanta on myös aivan varteenotettava ja maailmalla kasvava vaihtoehto. Ajatus saattaa kuulostaa ällöttävältä, mutta miten se oikeastaan eläinten lannasta eroaa?

 

Tommi K
Isyyspakkaus

Enpä ollutkaan kuullu tuollaista termiä. Mutta ilmeisesti makkilannassa on isompi riski levittää ihmisestä toiseen ulosteen mukana leviäviä bakteereja, ja ainakin se pitänee kompostoida hyvin ennen käyttöä .

Vierailija - anna (Ei varmistettu)

Hyviä näkökulmia, näitä samoja olen itsekin pohtinut. Meillä on täysveristen lihansyöjien tausta, joten siirtyminen kasvispainotteiseen ruokavalioon on vähän pidempi prosessi. Vaikka ruokavaliossa on tapahtunut paljon muutoksia, niin tuntuu että askel kasvissosekeitoista eteenpäin on se vaikein.

Ja kauramaitoa itse, vau! Jotenkin kuvittelin että tuohon vaaditaan järeämpääkin laitetta mutta kerta bamixilla selviää niin ehdottomasti kokeilen. Ilmeisesti kookoshiutaleistakin voi tehdä maitoa?

Tommi K
Isyyspakkaus

Kyllä tuo sauvasekoitin riitti, kun pähkinät ja hiutaleet oli liotettu hyvin. Mutta blenderi varmaan jauhaisi vähän hienommaksi. Olisin käyttänyt blenderiä, mutta se olikin mennyt hajalle. Kookoshiutaleista voi varmasti tehdä maitoa samaan malliin, mutta tuleekohan kookosmaidon ostaminen valmiina sittenkin edullisemmaksi..?

KL (Ei varmistettu)

Tuo saamasi lannoitekommentti kuvaa hyvin sitä, miten rasittavasti kaikki keskustelu meinaa kärjistyä täysin pois aiheesta. Ihan niinkuin yksittäisen ihmisen vegaanisuus vielä poistaisi lannoitetta maailmasta. Sitä paitsi tällä hetkellä lantaa käytetään todella vähän, eniten lannoittamiseen käytetään pääasiassa louhimalla ja kemiallisesti valmistettuja fosforia ynnä muuta.
Lisäksi nimenomaan tehotuotetun lihan lanta ei edes löydä tietään pelloille vaan on ongelmajätettä. Mitä isompi tehotuotantolaitos, sen kauempana lanta on pellosta.

Faktahan on, että tuskin koko ihmiskunta ikinä on kokonaan vegaaneja, mutta ei se 5% vegaaneja vielä vaikutakaan vaan se 10-20% vähennys kaikkien kokonaiskulutuksessa. Kaikille tekisi hyvää rajoittaa lihansyöntiään edes vähän. Aloittamalla vaikka siitä että noudatettaisiin virallisten terveyssuositusten ylärajoja :)

Emilia M

Just näin!

Tommi K
Isyyspakkaus

Niin, ja aina voi myös kyseenalaistaa sen, miten hyödyllistä on tehdä asiaa X, jos ei kuitenkaan tee myös asiaa Y. ("Miksi syödä kasvisruokaa, jos kuitenkin lentää lomamatkalle.") Voisihan sitä samalla ajatella, että onko mitään hyötä vähentää vaikkapa fossiilisten polttoaineiden käyttöä Suomessa, kun Kiinan teollisuus syytää saasteita ilmaan enemmän kuin monet muut maat yhteensä.

Tuula_S (Ei varmistettu)

Itseäni kiinnostaa myös, onko perusvegaaniruokavalio oikeasti niin vähähiilistä kuin jos vertaa siihen että pyrkii syömään mahdollisimman paljon lähiruokaa. En ole selvittänyt asiaa, mutta muutama vuosi sitten kun olin enemmän tekemisissä "oikeiden" vegaani-ihmisten kanssa, aika paljon heidän ruokavaliostaan tuli jostain kaukaa merten takaa lentokoneella tai oli muuten vaan hyvin pitkälle jalostettua. Ei kuulosta kovin ekologiselta sekään.

Emilia M

Kyllä vegaaniruokavalio silti kokonaisuutena tuottaa vähemmän päästöjä. Rahtikustannukset ovat melko pienet, ja jos lähiruoka tarkoittaa suomalaista lihaa ja maitotuotteita, niin niiden hiilipäästöt ovat suuret. Kannattaa myös muistaa, että soija joka tapauksessa muodostaa merkittävän osan suomalaisen karjan rehusta eli yhtä lailla sitä karjalle syötettävää ruokaa tuodaan merten takaa.

Metsästä törähtää

Itseäni kiinnostaa myös, onko perusvegaaniruokavalio oikeasti niin vähähiilistä kuin jos vertaa siihen että pyrkii syömään mahdollisimman paljon lähiruokaa.

Lähiruoka ei ole aina järkevä valinta. Ruoan kuljetuksen kuormitus kokonaisuudessa on pieni. Kasvihuonetomaatteja ja vastaavia ei kannata ainakaan ostaa.

"'The concept of food miles is unhelpful and stupid. It doesn't inform about anything except the distance travelled,' Dr Adrian Williams, of the National Resources Management Centre at Cranfield University, told The Observer last week.

http://www.theguardian.com/environment/2008/mar/23/food.ethicalliving

https://fi.wikipedia.org/wiki/L%C3%A4hiruoka

 

 

 

Repa (Ei varmistettu)

Ooh, wau, et aloittanut edes helpoimmasta päästä! Laiskemmille ja ei-niin-terveellisesti eläville tiedoksi, että vegaanisti voi syödä myös ihan laittamatta tikkua ristiin Sipsikaljavegaanien tapaan, tai vain säätämällä omien normiruokien ainesosat vegaanisiksi. Vegaanisia juustoja on useammansorttista, ja proteiiniakin saa onneksi muustakin kuin tofusta. Ja ravintoloista saa muutakin kuin raasteita ja keittoa. Mutta siis hieno homma! Menenkin tästä nyt mässyttämään vegaanista nachomössöä.

Tommi K
Isyyspakkaus

Sipsikaljavegaani :D Juu, ei vegaanisuus ja kasvissyönti tietenkään tarkoita sitä, että söisi jotenkin superaskeettisesti pelkkiä ituja ja raakakakkuja. Joskus onkin huvittanut, kun joku lihansyöjä on kommentoinut jonkun kasvissyöjän lounasannosta tyyliin: "On se ihmeellistä, että pitää olla kasvissyöjä ja sitten kuitenkin laittaa salaattiin noin paljon öljyistä salaatinkastiketta." Kun ei se ruoan keveys ja alhainen kalorimäärä ole välttämättä lainkaan kasvissyönnin perimmäinen syy.

Emilia M

https://www.facebook.com/groups/1701571030062709/

:) Facebookista löytyy pikavilkaisulla varmaan parikymmentä erilaista suomenkielistä vegaaniaiheista keskustelu- ja reseptienjakoryhmää! Suosittelen ainakin Sipsikaljavegaaneja ja ihan perus Vegaaniset kasvisruuat -ryhmää.

sk (Ei varmistettu)

Kiinnostava juttu! Hienoa että vegaaninen viikko onnistui. Vegaanisia juustoja löytää nykyään jo isoista marketeista. Suosittelen kokeilemaan Violife-merkkistä. Oma suosikkini on Violife Smoked, jota voi höylätä leivän päälle sekä käyttää ruoanlaitossa (sulaa uunissa). Violife on täysin soijaton tuote.

Wannabe Wege
Wannabe Wege

Tosi maukaan näköisiä ruokia ja kiinnostavia reseptejä! Täytyypä testailla nuo täytetyt munakoisot, nam!

Kasvisruuan lannoiteargumentteihin voi myöstodeta että luomuviljelyssä kun ei käytetä keinotekoisia lannotteita, niin kasvissyönti voi olla ihan tosi kova ympäristöteko lihaan verrattuna erityisesti luomunäkökulmasta.

Kommentoi

Ladataan...