Ladataan...
Isyyspakkaus

Tallinnan-matkapostausten tällä erää viimeinen juttu käsittelee vanhassa kaupungissa sijaitsevaa ravintola Rataskaevu 16:ta (nimi paljastaa myös osoitteen). Kävimme ravintolassa lounaalla, ja sehän olikin niin mainio kokemus, että seuraavalla kerralla haluan tänne illalliselle ja pidemmän kaavan mukaan!

Ravintolan vanhat tiiliseinät ja lautalattia kertovat, että rakennus on ollut paikoillaan jo pidemmän aikaa, todennäköisesti useamman sata vuotta. Rouva on käynyt ravintolassa aiemminkin, mutta itselleni kerta oli ensimmäinen.

Jo alkuun tarjoillut leivät lupailivat hyvää. Leipien päälle oli aseteltu pienet keittiön tervehdykset. Muita alkupaloja emme lounaallamme ottaneet, sillä aamupalastakaan ei ollut pitkä aika.

Rouva valitsi ruoakseen uunilohta, peruna-ruohosipulitahnaa, parsaa ja sokeriherneitä ja taimenen mätiä (15,50€). Hän oli annokseensa ja kalan kypsyyteen hyvin tyytyväinen.

Omalla lautasellani oli grillattua lampaankaretta, tattia, fenkolia, bataattia ja valkosipuli- punaviinikastiketta (14,60 €). (Ja lasissa todella Bloody Mary. Se ei kuulunut varsinaisesti ravintolan listalle, mutta se järjestyi kysyttäessä.) Lammas lisukkeineen oli törkeän hyvää, ja varmasti yksi parhaista aterioista, joita olen Tallinnassa syönyt. Liha oli mehevää ja mureaa ja lisukkeet ja kastike hyvin maukkaat.

Mitäs sanot näistä 3,50 €:n lasten annoksista? Kanafilee, peruna-porkkanamuhennosta, tuoretta kurkkua, kirsikkatomaattia ja kermakastiketta.

Pieni pasta, kasviksia, virolaista juustoa ja kermakastiketta. Sanoisin, että hinta-laatusuhden on aika kohdillaan. Harmi vaan, että poikani ei suostunut maistamaankaan omaa ruokaansa.

Tämän lounaan perusteella Rataskaevu 16 nousee ehdottomasti yhdeksi lempiravintoloistani Tallinnassa, ja kuten sanoin, ensi kerralla pitää ottaa sitten pidemmän kaavan mukaan.

Myös palvelu oli todella välitöntä ja iloista, ja kuittiimme kirjoitettujen terveisten jälkeen olin lopullisesti myyty.

Tunnistatko muuten, minkä kappaleen nuotti oli liimattu istumapaikkani viereen?

Kiitos taas Tallinna, olet ihana! Tältä erää varastossa ei ole enempää postauksia, mutta onneksi Tallinnaan pääsee niin helposti milloin vain uudelleen!

 

Lisää tältä Tallinnan-matkalta:

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mitä enemmän Satu Rämö kertoo Islannista, sitä myyttisemmältä paikka kuulostaa. Jos et ole vielä lukenut hänen mahtavaa Islantilainen voittaa aina -kirjaansa (WSOY 2015), tee se ensi tilassa, ja etsi sitten käsiisi tämän vuoden uutuus, Islantilainen kodinonni (WSOY 2018).

Jos et tunne Satua entuudestaan, kerrottakoon että hän on Suomesta Islantiin muuttanut monialayrittäjä, joka asuu islantilaisen miehensä ja kahden lapsensa kanssa Reykjavikissa. Hän paitsi kirjoittaa kirjoja, työskentelee myös toimittajana, bloggaajana (salamatkustaja.com) ja matkailuyrittäjänä, pyörittää Reykjavikissa designliikettä ja juontaa vielä Hanne Valtarin kanssa Unelmaduunarit-podcastia. Hengästyttävää. En voi kuin ihailla tällaista ahkeruutta.

Kuvat ovat Islantilainen kodinonni -kirjan julkkareista muutaman viikon takaa. Tarjolla oli mm. todella hyviä islantilaisia lakusuklaita ja maailman parasta skyr-kakkua, jonka resepti löytyy myös kirjasta.

Ensin mainitsemassani kirjassa Satu kertoo siitä, miten islantilaiset uskovat olevansa parhaita kaikessa mihin ryhtyvät ja ihmeellisen usein myös onnistuvat siinä. Kirja on hauska kertomus siitä, miltä pieni saarivaltio keskellä Atlanttia näyttää suomalaisin silmin, mutta siinä on myös vakavampi puoli, joka kattaa mm. Islannin rahoitusmarkkinoiden ylikuumenemisen ja vuoden 2008 pankkikriisin.

Uusimmassa kirjassaan Satu valottaa islantilaista perhe-elämää, tasa-arvokäsitystä ja sitä, miten islantilaiset hoitavat lapsensa. Ja tässä muutamat spoilerit:

1) Islantilaiset isät pitävät perhevapaita eniten Pohjoismaissa, sillä 3+3+3-mallissa yksi kolmen kuukauden jakso on korvamerkitty vain isille, yksi jakso äidille, ja kolmannesta perheet saavat päättää itse.

2) Lähes kaikki lapset aloittavat päiväkodin kaksivuotiaina, mutta yliopiston tarjoamaan (!) päiväkotiin lapsen voi viedä jo puolivuotiaana. Yllättävän monella opiskelijalla onkin lapsia.

3) Lapset kulkevat mukana kaikkialla, ja lasten tuominen työpaikoille on niin yleistä, että monilla työpaikoilla on varta vasten leikkihuoneet.

4) Erityisen ilahduttava on islantilainen sanonta: "Kotona kasvatettu lapsi on tyhmä." Tällä ei viitata siihen, hoidetaanko lapsi juuri kotona vai päiväkodissa vaan siihen, että lasten kanssa kuuluu tehdä asioita, mennä ja nähdä, ja islantilainen yhteiskunta tuntuukin suhtautuvan lapsiin suvaitsevaisemmin kuin suomalaiset.

Islannissa on monia muitakin hyväksi osoittautuneita ideoita, joista voisi ottaa mallia Suomeen. Esimerkiksi lasten harrastukset järjestetään heti koulupäivän jälkeen ennen kuin vanhempien työpäivä päättyy. Isommissa asutuskeskuksissa urheiluseurat käyvät poimimassa lapset suoraan koulusta ja kuljettavat heidät treeneihin. Kun vanhempien työpäivä on ohi, he noutavat lapset harrastuspaikoiltaan ja vievät kotiin, eikä heidän tarvitse enää lähteä viemään lapsia harrastuksiin.

Reykjavikin kaupunki antaa myös jokaiselle lapselle 300 euron suuruisen harrastetukimaksun, jonka voi käyttää vaikkapa juuri urheiluseurojen jäsenmaksuihin.

Islantilaisnuorten päihteidenkäyttö on varmasti juuri näistä syistä suorastaan romahtanut viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana ja on merkittävästi vähäisempää kuin Suomessa.

Satu kirjoittaa niin mukaansatempaavasti, että kirjan olisi toivonut jatkuvan pidempäänkin. Hänellä on hieno ja ainutlaatuinen taito yhdistää henkilökohtaista, kepeää ja itseironista tekstiä faktapitoiseen ja analyyttiseen kuvaukseen yhteiskunnallisista asioista. Kirja kertoo siis paitsi Islannista, myös kirjailijan omasta elämästä ja sopeutumisesta viikinkien maan tavoille.

Suosittelen kirjaa kaikille, joita kiinnostaa Islanti tai jotka ovat joskus miettineet, voisiko perheasioita hoitaa toisinkin kuin Suomessa tehdään.

Vaikka kaikki tuntuukin olevan Islannissa paremmin, on Islannissa sentään korkea hintataso ja Suomeakin kurjempi ilmasto. Satu naureskeleekin, että hänen perheelleen, erityisesti lapsille, Suomi on lämmin ja halpa etelän lomakohde.

Universumi on tasapainossa.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Mörkö se lähti piiriin, tinttan tanttan tallallei! Kaa kaa karhulassa karhun lapset laulaa. Kop kop kopukopu kop, kuka siellä portilla kolkuttaa? Mörkö se tahtoi lumiukon laittaa parkkipaikan päälle juu! Huiskis haiskis haukku, möröltä pääsi paukku eduskuntatalossa, kristallilamppujen valossa!

Jo on kumma juttu, jos yksikään edellisistä fraaseista ei kuulosta tutulta. Ne ovat peräisin Marjatta Pokelan vuoden 1980 lastenmusikaalista Mörköooppera, joka on palannut nyt lähes 40 vuotta myöhemmin päivitettynä Helsingin kaupunginteatteriin. Monet musikaalin kappaleista ovat jääneet elämään lastenlauluina, ja oma tyttärenikin tunnistaa sen suurimman hitin, Mörkö se lähti piiriin.

Mörköoopperalla on nostalgia-arvoa meille kolme-nelikymppiselle vanhemmille, ja itsellänikin on muistaakseni Mörköoopperan vinyylilevy jossain vanhemmillani. Laulut ovat jääneet mieliin niin vahvasti, että muistan edelleen monet laulujen sanoista ulkoa.

Toisaalta juuri kyseinen levy on syy sille, miksi lähdin katsomaan HKT:n uutuutta hieman varautuneesti. Ollaan nyt ihan rehellisiä: kyllähän monet lauluista ovat aika sietämättömiä ralleja ja levyllä laulava lapsikuoro epävireinen.

Siksi olin helpottunut, kun kävi ilmi, että HKT:n uusi sovitus Kimmo Virtasen ohjauksessa on jotain aivan muuta. 

Esityksessä on kaksi kantavaa ja yli muiden loistavaa voimaa: mörköä esittävä ihastuttava Sanna Majuri sekä musiikin sovituksesta ja säestyksestä vastaava multi-instrumentalisti, Musiikkimato Lauri Schreck.

Lavalla soitetaan mm. sähkökitaraa, luuppikonetta ja kannelta, ja laulajat myös tanssivat ja räppäävät. Mörkö se lähti piiriin taipuu esityksessä rockiksi, ja Majuri esittää kappaleen rocktähden elkein. Kuullaanpa esityksen loppupuolella myös Yön kuningattaren aariaa Taikahuilusta.

Schreckin käsittelyssä laulut ovat päivittyneet hauskasti tälle vuosituhannelle mutta niissä käytetyt syntikkasoundit kuulostavat silti kuin ne olisivat peräisin 1980-luvulta. Sovitukset yllättävät ja yhden kappaleen päättyminen saa odottamaan seuraavan alkamista. Välillä jopa unohtaa kuuntelevansa samoja ralleja kuin aikoinaan levyltä.

Jopa lapseni oli niin vaikuttunut hänen soitostaan, että hän halusi käydä kiittämässä muusikkoa esityksen jälkeen!

Vauhdikkaasta koreografiasta vastaa Jyrki Karttunen, ja lavastuksen ja pukujen takana on Alisha Davidow.

Mörköoopperassa ei puhuta lainkaan vaan tarinaa viedään laulujen välissä eteenpäin sanattomasti. Kertojan ääni kyllä kertoo, että mörkö päättää lähteä kotimetsästään, Mökkyrästä, Helsinkiin tutustumaan mölliäisten eli ihmisten maailmaan. Helsingissä mörkö päätyy muun muassa kouluun, presidentinlinnaan, kauppatorille ja raitiovaunuun ja tapaa paljon ihmisiä. Mörkö tuntee olonsa kuitenkin ulkopuoliseksi ja kaipaa takaisin kotiinsa.

Esitys sopii melko pienillekin katsojille. Sen pituus väliaikoineen on 1,5 tuntia, lavalla tapahtuu paljon ja lavasteet ja puvut ovat värikkäitä ja täynnä hauskoja yksityiskohtia. Pienellä näyttämöllä näyttelijät ovat hyvin lähellä, ja katsojat näkevät heidän ilmeensäkin paremmin kuin suurella näyttämöllä. Tyttäreni ihastelikin, miten hienot maskit näyttelijöiden kasvoihin oli maalattu.

Lapseen Mörköooppera upposi loistavasti, ja esitys oli viihdyttävä ja hienosti tehty myös isän mielestä. Kotiin lähdettiin hymyssä suin ja hyräillen Koputusleikkiä. Ja Majurin esittämä mörkö oli niin söpö, että hänet olisi tehnyt mieli ottaa taskuun ja viedä kotiin lemmikiksi.

 

Kuvat: Tom Röllich, HKT

Liput esitykseen saatu HKT:lta.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olen viime aikoina kunnostautunut taas ulkona syömisessä ja otin kaupunkilounaideni kanssa vielä varsinaisen loppukirin viimeisellä hoitovapaaviikollani. Jemmassa on siis vielä muutama ravintolapostaus, mutta palataan ensimmäisenä niistä viimeisimpään, siis lounaaseen Ravintola Wernerissä (Bulevardi 12).

Werner kertoo avotuligrillinsä olevan Suomen suurin, ja siinä kokataan mm. kokonaisia kaloja, kukkakaaleja ja lihaa. Ravintolassa on miellyttävä savun tuoksu, joka tuo mieleen - aivan - grillaamisen! Werner uudisti lounaansa hiljattain, ja nyt annokset tilataan tiskiltä ja tarjoillaan pöytiin.

Tämä lounas oli paitsi hoitovapaani viimeinen kaupunkilounas, se osui myös viimeiselle hoitovapaapäivälleni, joten oli mukava viettää sitä isommalla porukalla. Sain lounasseuraksi sekä Rouvan että 52 Weeks of Deliciousness -Annen.

"Hei, hymyilkääs vähän tänne päin!"

Lounaalla Werner tarjoaa alkuun keiton, joka oli tällä kertaa kivan mausteinen kikhernekeitto.

Pääruoaksi seuralaiseni valitsivat Avotulella kypsennettyä lohta, kyssäkaali-omenasalaattia ja sitruskastiketta (16 €). Ja sitten he kehuivat kilvan annoksiaan yhteen ääneen. Kovin kauniitakin ne olivat.

Oma annokseni oli Grillattua naudan entrecôtea, grillattua kukkakaalia, tomaattia ja Yemen zhoug -kastike (22 €). Valitsen hyvin harvoin ravintolassa pihvin, mutta avotuligrillin kohdalla on pakko tehdä poikkeus. Ja voi että se olikin hyvää. Oli kivaa, että tuhdin pihvin kanssa tarjotut lisukkeet olivat keveämpiä ja raikkaita, ja pestotyyppinen kastike sopi hauskasti pihville.

Ruokien kanssa tarjottiin myös Za'atar-yrttiseoksella maustettua riisiä.

Todella erinomainen lounas, joten lämpimät suositukset!

Ravintola Werner tarjosi lounaan seurueellemme.

 

Lisää lounassuosituksia kaupungilta:

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Tolu

Toiset sitä rakastavat, toiset eivät. Siivoamista siis.

Itse kuulun niihin, joita siivoaminen ei todellakaan rentouta vaan pikemminkin kiristää entisestään. Onneksi viikkosiivouksemme onkin ulkoistettu jo ammattisiivoojalle, ja pari vuotta sitten totesimme, että samasta paikasta kannattaa tilata myös ikkunoiden pesu.

Mutta vaikka kotona kävisi siivooja joka viikko, on paikkoja, joita on pyyhittävä useammin, ja tietyt paikat eivät myöskään kuulu siivojan viikkosiivoukseen. On siis otettava rätti kauniiseen käteen ja siivottava itse.

Lapset saavat ruokapöydälle ja sen ympäristöön tietysti aikaiseksi melkoisen akuutin sotkun, mutta kevätaurinko paljastaa useita kroonisia ongelmapaikkoja. Yksi sellainen on liesituulettimen kupu. 

Rasvainen pöly ei lähde noin vain rätillä pyyhkäisemällä, vaan se vaatii rasvaa irrottavan pesuaineen.

Tolu on Suomen suosituin yleispuhdistusaine, ja muistan sen jo lapsuudestani yleispuhdistusaineena. Silloin Tolu sisälsi vielä voimakkaan tuoksuista liuotinta, mutta nykyisin tuote tehdään sekä kuluttajille että pinnoille ystävällisemmistä aineista. Rasvan se edelleen irrottaa.

Tolua saa nykyisin monessa muodossa, ja sitä valmistava Henkel on aivan hiljattain tuonut kauppoihin myös käyttövalmiit suihkepullot uusilla tuoksuilla Aloe Vera ja Tunturin kevät. Spraypullosta aine on helppo helppo sumuttaa pinnalle, ja suutinta kääntämällä saa aikaiseksi vaahtoa pahempiin tahroihin.

Lika ja rasva irtoavat, ja puhdasta tulee.

Onhan tätä puhdasta kupua ja pestyjä suodattimia taas kiva katsoa.

Liesituuletin ei tietenkään ole ainoa paikka, johon on itse työnnettävä sormensa. Seuraava odottaa jo siellä vasemmalla, ja keittiön kaappien päälle kertyy samanlainen rasvainen pölykerros, ellei jopa pahempi.

Ja sitten vuorossa olisivat ilmanvaihtoräppänät suodattimineen. En kehtaa edes laittaa kuvaa niistä.

Milloinkas sinä olet puhdistanut liesituulettimesi viimeksi?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Pääsiäislomamme anoppilassa jäi päivän verran suunniteltua lyhyemmäksi, sillä palasimme kotiin jo eilen, kun aurinko vielä paistoi. Kun olen katsellut tämän päivän lumipyryä, se oli varmasti järkevä päätös.

Harmillista, että suunnittelemamme elokuvailta paikallisessa elokuvateatterissa jäi nyt väliin, mutta saimmepa yhden vapaapäivän kotona ennen töiden ja päiväkodin alkua.

Katselimme illalla Rouvan kanssa maailman huonoimmaksi laulajaksi kutsutusta laulajasta kertova elokuvan Florence ja nautimme punaviiniä. Aamulla kävin kuntosalilla, lapset ovat leikkineet koko päivän pikkulegoilla ja tänään pojan vedellessä päiväunia viimeistelimme Zootropoliksen, joka jäi kesken joskus pari kuukautta sitten.

Pääsiäinen anoppilassa oli kiireetön. Rouva kävi juoksemassa, ja itsekin ehdin paikalliselle kuntosalille. Onnistuipa hän lauantaina houkuttelemaan minut jopa iltakävelylle.

Myös tyttö ulkoili monet kerrat, ja olihan se aika hauskaa, että lapsen voi päästää myös ihan yksinään pihalle leikkimään. Kotona kun sitä ei voi tehdä vielä vuosikausiin, jos sittenkään.

Omat vanhempani kyläilivät anoppilassa lauantaina, ja ruokaa oli riittävästi. Rouva haudutteli karitsan lapaa pääsiäispöytään, ja äitini leipoi tuliaisiksi metsäsienipiirakkaa, joka on ollut perheemme klassikko jo vuosikymmeniä.

Tyttö järjesti kaikille munajahdin: piilotti itse koristelemansa Mignon-munat ympäri taloa ja otti iPadilla kuvat paikoista vihjeiksi. 

Suurta iloa tuli myös mukaan otetuista suksista, mummilasta löytyneistä kiikareista ja siitä, että kevätauringon pehmentämästä lumesta sai tehtyä lumiukon.

On tuossa lähtemisessä ja sen valmisteluissa kuitenkin sen verran puuhaa, että ei tätä hirveän usein tekisi. Ja vaikka jo iloitsimmekin siitä, miten hienosti ja rauhallisesti ajomatkat menivät, vain muutama kilometri ennen kotia poikamme muistutti, että on olemassa myös sellainen asia kuin matkapahoinvointi. Lapsi pääsi siis ensimmäisenä suihkuun ja turvaistuimen päällysteet ja turvavyöt pesuun.

Kun kysyin tytöltä, mikä oli parasta pääsiäisessä, sain vastaukseksi: "Kissat ja lumi." Onneksi niistä siis ehdittiin nauttia ennen kotiinpaluuta, ja yksi kissoista ehti lähentyäkin tytön kanssa, kun hän kävi ruokkimassa ja silittelemässä niitä.

Nyt on hieman epätodellinen olo, sillä huomenna on edessä odotettu ja paljon puhuttu töihin paluu. Olisi varmaan hyvä pakata kaikki tarvittavat jutut laukkuun jo tänään, niin ei tarvitse aamulla ihmetellä, mitä pitikään ottaa mukaan ja palata vielä hakemaan unohtunutta läppäriä. Myös matkakortti olisi hyvä muistaa ladata aamulla ennen metrolaiturille menoa.

Iloista huhtikuun alkua sinnekin! Kyllä se vielä keväisemmäksi muuttuu!

Share

Pages