Ladataan...
Isyyspakkaus

Vietimme pääsiäisen perinteisesti anoppilassa, ja omat vanhempanikin tulivat sinne vierailulle sunnuntaina.

Pääsiäisen kohokohtia olivat:

  • Anopin itse tekemä mämmi. Tein sitä kerran itsekin, ja siitä tuli oikein hyvää. Ehkäpä ensi vuonna voisi kokeilla taas itse. Anopin mämmi ei ole niin makeaa kuin kaupassa, joten lisään siihen päälle reilusti sokeria

  • Mignon-munien piilotus. Tyttö piilotti itse osan munista ja otti vihjekuvat piilopaikoista. Löytäisitkö piilotetun munan ylläolevan vihjeen perusteella? Rouva löysi

  • Tyttö sai etsiä oman suklaamunansa sanallisten vihjeiden perusteella. Kaksitoista lorumuotoista vihjettä johdatti hänet perille sinne, "missä hän vetelee unia"

  • Pääsiäissunnuntain ateria. Rouva haudutti karitsanpotkaa ja teki sen liemestä risottoa, ja äitini toi lasagnea. Tyttö tykkäsi potkasta niin kovasti, että halusi vielä "lisää sitä kanaa"

  • Kuntosali. Hommasin paikalliselle kuntosalille kortin jo joskus reilut kymmenen vuotta sitten, kun kuntoiluinnostukseni oli kaikkein korkeimmillaan. Kuntosalilla käyminen taisi olla silloin vähän hassua appivanhemmistani, mutta nykyisin anoppini osaa jo tiedustella, olenko menossa salille. Kävin kahdesti

  • Loma mummolassa. Mummo ja pappa ottivat tytön mukaansa, ja hän pääsi lomailemaan mummolaan koko viikoksi. En ole varma kuka meistä odotti sitä kaikkein eniten.

Suuntaamme muut pian takaisin Helsinkiin, ja tyttö palautuu sinne mummon ja papan mukana ensi viikonlopuksi. Tulee varmasti oudon rauhallinen viikko.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kylläpä eteni lukeminen joutuisasti, kun otin työn alle Joël Dickerin uusimman kirjan Baltimoren sukuhaaran tragedia (Tammi 2016). Asiassa auttoi se, että kun lähdimme pääsiäisen viettoon maalle, anoppilaan, unohdin reppuni kotisohvalle. Repussa olivat tietokoneeni ja kamerani, joten kuvien ottaminen ja niiden käsitteleminen jäivät automaattisesti pois pääsiäisen suunnitelmista.

Kirja itsekin on kyllä koukuttavaa luettavaa. Olin lukenut sen ensimmäisen puoliskon työmatkoilla bussissa, ja toisen puoliskon ahmaisin lähes yhdeltä istumalta maalle saavuttuamme. Vähän piti nukkua välissä, mutta onneksi lapset herättivät tänään jo aamuseitsemältä jatkamaan.

Kirja on itsenäinen jatko-osa saman kirjailijan hittiteokselle Totuus Harry Quebertin tapauksesta, jonka luin kaksi vuotta sitten ja josta pidin erittäin paljon. Molempien kirjojen päähenkilö on kirjailija Marcus Goldman. Edellisessä kirjassa Marcus esiteltiin menestyskirjailijana, jolla oli ensimmäisen kirjansa jälkeen vaikeuksia saada uutta teosta alkuun. Hän alkoi selvittää vanhaa murhaa ja sai siitä ainekset uuteen kirjaansa.

Baltimoren sukuhaaran tragediassa palataan Marcuksen menneisyyteen. Hän matkustaa kirjan alussa setänsä, Saul Goldmanin, luo Floridaan ja tapaa siellä yllättäen entisen tyttöystävänsä, laulajatähti Alexandran. Heti kirjan alussa käy ilmi, että seitsemän vuotta aiemmin Marcuksen Baltimoren-serkkujen perheelle on tapahtunut jotain järkyttävää. Näihin tapahtumiin viitataan vuoden 2004 Tragediana, ja sen myötä myös Alexandran ja Marcuksen välit ovat viilenneet.

"Alexandra, he... he kuolivat!" tokaisee Marcus Alexandralle, mutta juuri muuta lukijalle ei kerrota. Mitä siis on tapahtunut ja ketkä tarkalleen ottaen ovat kuolleet?

Tapahtumia aletaan kerrata Marcuksen ja tämän serkkujen Woodyn ja Hillelin lapsuudesta alkaen, ja tarinaa juoksutetaan usealla aikatasolla. Marcus elää keskiluokkaista elämää vanhempiensa kanssa Montclairissa, New Jerseyssä ja ihailee rikkaita Baltimoren serkkujaan, joiden elämässä kaikki on paljon paremmin ja jotka onnistuvat kaikessa.

Marcus häpeää sitä, että hänen omat vanhempansa, "Montclairit", eivät ole yhtä varakkaita kuin Saul-setä ja hänen Anita-vaimonsa "Baltimoret". Poikakolmikko viettää kuitenkin yhdessä kaikki lomansa ja ovat koko lapsuutensa ajan kuin veljekset.

Dicker paljastaa Goldmanien suvun historian pala palalta, ja tarina ja juonenkäänteet etenevät kuin dekkarissa. Suuri salaisuus ei vaan olekaan, kuka sen teki vaan mitä tapahtui ja miksi. Vastauksia viimeisiin kysymyksiin saadaan odottaa aivan kirjan loppuun saakka.

Kirja on erittäin hyvin ja koukuttavasti rakennettu juoneltaan, ja sen avattuaan sitä on vaikea laskea kädestään. Rouva piti tätä kirjaa jopa Harry Quebertin tapausta parempana. Lämpimät suosittelut!

Ja nyt pitäisi osata valita, mitä lukea seuraavaksi.

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kävimme viime lauantaina tutustumassa Ravintola Nollaan, joka on Helsingin ensimmäinen hävikitön ravintola. Siis ravintola, joka pyrkii sekä hyödyntämään ravintolan ruoissa muuten syömättä jääviä asioita että tuottamaan itse mahdollisimman vähän jätettä. Ravintola vasta harjoittelee toimintaansa popup-muodossa toisten yritysten tiloissa, mutta omat tilat löytyvät toivottavasti mahdollisimman pian.

Ravintolan takana ovat mm. Chez Dominiquessa, Olossa ja Kuurnassa aiemin työskennelleet Luka Balac, Carlos Henriques ja Albert Sunyer. Sen ensimmäinen illallinen tarjoiltiin markkinointitoimisto Måndagin tiloissa Kalliossa, ja seuraava popup on nyt pääsiäsiviikonloppuna ravintola Holidayn tiloissa Katajanokalla.

Ensimmäisessä popup-illassa oli puhumassa Francesca Allievi (keskellä), joka alusti jokaisen ruoka-annoksen pienellä puheenvuorolla ruoan ja kestävän kehityksen yhdistämisestä.

Nollan tavoite olisi siis avata Helsinkiin ravintola, jossa yhdistyisivät fine dining ja kestävä kehitys: raaka-aineet hankittaisiin ilman pakkauksia, ruoissa hyödynnettäisiin muuten käyttämättä jääviä raaka-aineita ja ylijäävä biojäte toimitettaisiin paikallisille maatiloille kompostoitavaksi. Näillä periaatteilla pyöritettiin myös viikonlopun popup-ravintolaa.

Alkupalaksi tarjoiltiin kanan rasvasta ja jauhoista tehty näkkäri, jonka päällä oli selleriraastetta ja kuivattua mätiä. Kanan rasvahan on muuten melko lailla pois heitettävää jätettä.

Ravintola on halunnut valita tyylikseen fine diningin siksi, että siitä puhuttaisiin ja se muistettaisiin myös ruokiensa ja juomiensa eikä vain aatteensa puolesta. 

Ravintolan leipä oli tehty oluen panemisesta ylijäävästä mäskistä, ja se oli niin hyvää, että olisin voinut syödä sitä kokonaisen limpun verran yksikseni.

Haukiannos tarjoilitiin isolla lautasella, jolla jätetyn tyhjän tilan haluttiin symboloivan sitä kaikkea, mitä vaaditaan ruoan tuottamiseen ja mikä ei kuitenkaan näy lautasella: tilaa, energiaa ja muita resursseja.

Seuraava väliruoka sisälsi ihanaa maa-artisokkaa parilla tavalla.

Sen jälkeen oli pääruoan vuoro. Pääruoaksi tarjottiin kokonaisena grillattua siikaa (grilli oli pystytetty ulos Kolmannelle linjalle), ja härregud, miten maukasta se oli ja miten täydellinen kalan kypsyys olikaan! Siian kanssa tarjolla oli myös porkkanaa monella tavalla.

Jälkiruoka kohotutti kulmiani, mutta yllätti positiivisesti: oluen mäskijäätelöä, kokoonkeitettyä punajuurimehua ja marenkia.

Ravintolan henkilökunta oli illallisesta silminnähden innoissaan, ja he kehuivat myös miten hyvää harjoitusta popup-ravintolan avaaminen oli heille ollut. He olivat todella tilanneet raaka-aineet ilman pakkauksia ja sopineet biojätteen viennistä maatilalle. Toimistotila oli ollut hieman hankala ravintolalle, ja ruokia tehtiin parissakin paikassa Måndagin ulkopuolella. Kaikki sujui kuitenkin hienosti ja ilta oli erittäin onnistunut!

Kovasti he vakuuttelivat, että tarkoitus olisi löytää pysyvä toimitila Helsingin kantakaupungista. Tästä ravintolasta tullaan siis todella kuulemaan vielä!

Siihen asti pitää seurailla Nollan webbi- ja Facebook-sivuja ja hankkiutua popup-ravintolaillallisille. Seuraavat olivat todellakin jo tänä viikonloppuna, mutta veikkaan niiden olevan täyteen varatut. Mutta kannattaa kysellä. Ehkä seuraava popup järjestyy sitä kautta mieluummin aiemmin kuin myöhemmin!

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Olemme jo jonkin aikaa kypsytelleet päätöstä siitä, että luopuisimme CD-levykaapeistamme, jotka ovat roikkuneet olohuoneemme seinällä. CD-levyjä en ole kuunnellut oikeastaan sen jälkeen, kun Spotify tuli puhelimeeni liki seitsemän vuotta sitten, ja CD-soitintakaan en ole omistanut enää viiteen tai kuuteen vuoteen. Vai lasketaanko eteisen laatikossa oleva Sony Discman kuitenkin sellaiseksi?

Joka tapauksessa musiikkimme tulee nykyisin aivan muualta kuin CD-levyiltä, joten oli aika tehdä radikaali ratkaisu. CD-kaapit lähtivät.

Roudasimme jo aiemmin osan levyistä matkalaukussa kellariin ja pari kassillista annoimme pois, mutta kaapeissa oli silti jäljellä melko monta levyä. 

Rouva oli jo sitä mieltä, että kaikki levyt roudattaisiin divariin, mutta en minä kyllä aivan kaikista raaski vielä luopua.

Jos säästäisi osan, ne kaikkein merkityksellisimmät, ja veisi divariin vain virheostokset ja musan, jolla ei ole mitään tunnearvoa: Oudot yritykset alkaa kuunnella musaa, josta ei oikeastaan pitdäkään. Ennalta tuntemattomat Flow-festariesiintyjät, joiden levyjen ostaminen tuntui silloin hyvältä ajatukselta. Musan, jota ei kehtaisi edes myöntää kuunnelleensa.

Mutta mihinkäs vetää raja, mitä säästää?

En missään tapauksessa luovu ensimmäisistä CD-levyistäni, jotka ostin vuonna 1991. Ne olivat Roxetten Joyride ja Eurythmicsin Greatest Hits. En myöskään "täydellisestä" Madonna-kokoelmastani, siis tädin kaikista studioalbumeista ja pinosta sinkkuja 1990-luvun alkupuolelta - puolivälistä. (Nyt en muuten ole lainkaan varma, olenko ostanut uusinta leyvä lainkaan CD:nä, vai olenko kuunnellut sitä ainoastaan Spotifysta, mikä on aika kuvaavaa.)

Muutamat lukioiässä ja opiskeluaikana tärkeät levyt säästän nostalgiasyistä. Samoin ne levyt joita on kuunneltu oikeasti kaikkein eniten. 

Muta sitten tulee se vähemmän merkityksellinen mainstream-pop, jota on ollut kiva kuunnella joskus ja jota löytää juurikin Spotifysta ja muualta verkosta erittäin helposti. Jäänkö kaipaamaan esim. juuri sitä Robbie Williamsin tai Lady Gagan levyä, jonka ajattelin kierrättää? Entä tuleeko se päivä, kun haluaisin soittaa Pinkiä tai Maroon 5:tä ja niitä ei löydykään enää verkosta niin kuin olen nyt tottunut?

Vai onko se riski vain otettava ajatellen, että aivan kaikkea ei voi yksinkertaisesti säästää ihan vaan varmuuden vuoksi?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

Kaupallinen yhteistyö: Dr. Oetker

Pehmeä kakkupohja, kuohkeaa valkosuklaamoussea ja raikas mangokiille pinnalla. Aika hyvää tuli, vaikka itse sanonkin!

Tein tämän mango-valkosuklaa-juustokakun käyttäen siinä Dr. Oetkerin uusia luomuleivontatuotteita: luomuleivinjauhetta pohjan nostattamiseen ja luomuliivatetta täytteen ja kiilteen hyydyttämiseen.

Dr. Oetkerin luomuliivate on tietääkseni Suomessa ainoa myynnissä oleva laatuaan, ja se otetaan varmasti ilolla vastaan luomutuotteita suosivissa talouksissa.

Tiesin heti, että haluaisin kokeilla liivatetta johonkin juustokakkuun. Ensin harkitsin säilykepersikoista tehtävää kiillettä mutta Rouva ehdotti, että kokeilisin käyttää pinnalla pakastetuista mangokuutioista tehtävää sosetta. Erinomainen idea!

Täytteenä on puolestaan valkosuklaamousse, ja valkosuklaa tuo täytteeseen oman mukavan makunsa.

Tässä kakussa kokeilin murskattujen keksien sijaan tehdä kakkupohja sokerikakkutaikinasta, ja hyvinhän sekin toimii! Kakku tuntuu keksipohjaan verrattuna jotenkin kevyemmältä, joten sitä voi hyvin syödä sitten toisenkin palan, eikös niin?

Mango-valkosuklaa-juustokakku

Ainekset

Pohja:

  • 2 kananmunaa
  • 1 dl sokeria
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • 1/2 tl leivinjauhetta

Täyte:

  • 2 dl kuohukermaa
  • 300 g tuorejuustoa
  • 150 g valkosuklaata
  • 1 dl tomusokeria
  • 1 tl Dr. Oetker vaniljasokeria
  • 4 kpl Dr. Oetker luomuliivatelehteä
  • 2 rkl sitruunamehua

Kiille:

  • 2 dl mangososetta (esim. pakastetuista mangokuutioista tai lasten mangososeesta)
  • (3 rkl tomusokeria)
  • 3 kpl Dr. Oetker luomuliivatelehteä
  • 1/2 dl sitruunamehua

Valmistaminen

  1. Valmista ensin sokerikakkupohja: Vatkaa kananmunat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin, lisää jauhot varovasti vaahtoon ja sekoita taikina tasaiseksi. Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja voitele sen reunat. Kaada taikina irtopohjavuokaan (halk. 22 - 24 cm, kuvien kakku 24 cm) ja paista kakkupohjaa 175-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia, kunnes se alkaa ruskettua. Nosta kakkupohja jäähtymään
  2. Valmista valkosuklaamousse: Vaahdota kerma. Notkista tuorejuusto vatkaamalla sitä haarukalla kulhossa. Paloittele valkosuklaa ja sulata se mikroaaltouunissa alhaisella teholla sekoittaen sitä puolen minuutin välein. Yhdistä kermavaahto, tuorejuusto ja valkosuklaa ja lisää tomusokeri. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä viitisen minuuttia. Kuumenna sitruunamehu esim. mikroaaltouunissa. Puristele liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja liuota liivatteet kuumaan sitruunamehuun sekoittaen. Anna liivateseoksen jäähtyä hetki ja sekoita se muihin aineksiin ohuena nauhana sekoittaen hyvin
  3. Levitä valkosuklaamousse jäähtyneen kakkupohjan päälle ja nosta se hyytymään jääkaappiin vähintään muutamaksi tunniksi tai vaikka yön yli
  4. Jos käytät pakastettuja mangokuutioita, soseuta mangokuutiot, mittaa soseesta 2 dl ja makeuta tomusokerilla. Voit harkita itse, tarvitseeko sosetta makeuttaa. Mangosose saa olla kirpsakkaa, sillä valkosuklaamousse on makeaa
  5. Tee kiille: Liota liivatelehtiä 5 minuuttia kylmässä vedessä. Purista sitruunamehu ja kuumenna se esim. mikroaaltouunissa. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota lehdet kuumennettuun mehuun sekoittaen. Yhdistä liivateseos ohuena nauhana hedelmäsoseeseen ja sekoita hyvin. Kaada seos juustomassan pinnalle ja nosta hyytymään jääkaappiin vähintään tunniksi.

Voihan kakun tietysti koristellakin, mutta minusta tämä iloisen keltainen mangokiille oli niin hauskan näköinen ja kauniin tasainen, etten raaskinut laittaa pinnalle mitään.

Sain myös pienen tyttösen apuleipuriksi, eikä häntä tarvinnut kahdesti pyytää.

Mikä siinä onkin, että lapset ovat niin mielellään mukana leipomisessa? Onkohan sillä jotain tekemistä asian kanssa, että aika usein saa nuoleskella vatkaimen terät ja taikinakulhon puhtaaksi, kun leivonnainen on paistumassa?

Onhan sekin tietty jännää, miten raaka-aineet muuttuvat prosessin aikana joksikin aivan muuksi kuin mitä ne olivat lähtötilanteessa. Ja omien kättensä jäljen näkee niin nopeasti.

Kakusta tuli aivan törkeän hyvää, ja olisin voinut syödä sitä määrättömästi. Näytti se maistuvan muillekin.

Hetkinen, onko tuo sinun santsipalasi?

Share

Ladataan...
Isyyspakkaus

"Isi, missä on höyhenet? Isi, antaisitko liiman? Isi, missä on sakset? Isi annatko jonkun tikun jolla voi levittää liimaa?"

Tarvitsetko silkkipaperiakin?

"Joo."

Kun vanhemmat eivät oikein muista/ehdi/viitsi/tai jotain, lasten on otettava ohjat omiin käsiin.

Olemme Rouvan kanssa hyvin laiskoja ja muistamattomia sesonkiaskartelijoita, mutta onneksi tyttö itse ilmoitti haluavansa askarrella pääsiäiskoristeita ja myös ryhtyi omin päin toimiin.

Pajun oksat haettiin torilta, ja muut askartelutarvikkeet löytyivätkin kotoa viime vuoden jäljiltä. 

Tarvikkeet saatuaan tyttö alkoi kovaa vauhtia liimata höyheniä kiinni oksiin, ja näytin hänelle, miten silkkipaperista pyöräytetään kukkasia. Olimme Rouvan kanssa lauantai-illan pois, ja tyttö oli sillä aikaa koristellut hoitajan kanssa kaikki oksat runsaasti ja taidokkaasti. Hoitaja sai kimpullisen pääsiäisoksia kotiin vietäväksikin.

Sunnuntaiaamuna sama meno jatkui: "Isi voisitko puhaltaa näistä kananmunista sisukset pois, niin minä koristelen ne?"

No mikäpäs siinä, hyvät munakkaat niistä saa.

Rouva oli menossa iltapäivällä kaverin pojan 1-vuotissyntymäpäiville, ja askartelutaiteilija antoi yhden oksistaan mukaan vietäväksi.

"Isi, latasin puhelimen akun täyteen. Nyt otan kuvia näistä koristeista. Pidä pikkuveli poissa täältä, niin minä asettelen koristeet tähän lattialle.

Tämä kuva on minulle tosi tärkeä juttu, ihan niin kuin ne teidän kuvat on sinulle ja äidille."

Omenat ja puut...

Share

Pages