Ladataan...
Naislaif

Hän on bonustyttäreni, toisen naisen lapsi. Hän on lapsieni pikkusisko. Hänen äitinsä on ex-mieheni nykyinen puoliso. Me kaksi naista seisoimme koulun liikuntasalissa vierekkäin katsommassa vanhojentansseja. Tunsin käden kädessäni, aistin tiukan puristuksen ja kuulin kuiskauksena sanat - Onneksi olet täällä kanssani jakamassa tämän kokemuksen.

Voisi olla toisinkin. Voisi olla niin, että me kaksi naista emme tulisi toimeen emmekä jakaisi mitään mikä liittyisi hänen tyttäreensä. Voisi olla niin, että kiertäisimme katseita kohdatessamme tai puhuisimme niitä näitä ja odottaisimme kiusallisen kohtaamisen loppuvan pian. On kahden naisen tahtotilasta kiinni, että näin ei ole. 

Aikoinaan erottuani bonustyttäreni isästä, olimme kuten ketkä tahansa eronneet ja uudet kumppanit. Emme tahtoneet juurikaan toisistamme tietää, emme halunneet kohdata ja ajattelimme, että ajan kanssa kykenemme olemaan läsnä lasten juhlissa, mutta sen enempää ei tarvitsisi suhdetta rakentaa. Emme lienee vihanneet emmekä toisillemme pahaa tahtoneet, mutta yritimme ehkä olla kuten toista ei olisikaan osana arkea ja omaa todellisuutta. Tiesimme, että jotain yhteistyötä on tehtävä, sillä minulla oli kolme lasta ja hän seurusteli lasten isän kanssa. Sitten kuoli tyttäreni ja kaikki muuttui. 

Bonustyttäreni oli tuolloin kahdeksan kuukauden ikäinen. Hän ei siis muista isosiskostaan mitään, yksistään se on surullista. Kuten arvaattekin, niin meidän aikuisten suhteet ja erot eivät kuoleman kohdatessa olleet millään tavoin etusijalla. Oli pieni, alle vuoden ikäinen tyttö ja sitten olivat hänen isoveljensä 6- ja 10- vuotiaat ja näiden lasten sisarusvälit muuttuivat yllättäen elämää tärkeimmiksi. Me kaksi naista keitimme kahvit, me puhuimme ja me lähdimme rakentamaan eri-ikäisten ja eri kodeissa asuvien lasten välille sisarusuhteita. Emme tehneet sitä yksin, sillä isä hoiti omaa osuuttaan, mutta koimme, että näin suuren menetyksen kohdalla tarvitaan kaikki keinot ja mahdollisuudet. Nyt noista ajoista on lähes 18 vuotta ja näihin välissä oleviin vuosiin mahtuu paljon ja vähän enemmänkin, mutta muutama ilta sitten olimme vain me kaksi naista ja kaksi äitiä käsi kädessä seuramaassa nuoren naisen liikehdintää salissa, joka oli täynnä tunteita. 

Tuo toinen nainen on kannatellut minun lastani, hoitanut, rajannut ja kasvattanut, sillä elämä on joskus niin, että kasvatukseen osallistuu paremmin joku muu kuin oma äiti. Minä olen kannatellut, ohjannut ja ollut aikuinen hänen tyttärelleen tavalla, johon oma äiti ei ole silloin kelvannut. Olemme siis jakaneet naiseutta ja äitiyttä lapsillemme, joiden biologinen suhde on ollut pieni tai olematon.

Onko aina ollut helppoa? Ei, mutta koskapa elämä tai ihmissuhteet olisivatkaan. Onko hyvä näin? On, sillä ilman toista meistä, olisi lapsemme jossain vaiheessa olleet vähemmällä. Onko tämä ollut se mitä halusimme? Ei varmaankaan, mutta onneksi kaikkia valintoja tehdessä ei tiedä mitä tuloksena voikaan syntyä. 

Me seisoimme kaksi naista ja kaksi äitiä ja pyyhimme liikutuksen kyyneliä. Me katsoimme kaunista nuorta naista ja me mietimme kaikkia vuosia, kaikkia kokemuksia ja me puristimme ymmärtävsti toistemme kättä. Ja hetkittäin ajattelin omaa tytärtäni ja sain siihen ymmärryksen vieressä seisovalta naiselta. 

 

Share

Ladataan...
Naislaif

Millainen on sinun nettisi?

Minun tietoisuuteeni atk-laitteen välityksellä tulvahtaa pääsääntöisesti hyvää ja kaunista. Näin on siksi, että valitsen niin ei siis siksi, etteikö internet olisi täynnä pahaa ja ikävää. Ei tokikaan ja minäkin olen sivunnut osan saastasta, vihapuheesta ja julmista teoista. Olen tietoinen, sillä katson uutisia ja luen lehtiä, maailmaa kohtaavista epäkohdista.

Päiviini sisältyy työn kautta epäkohtia ja elämän nurjia puolia. Oma elämäni on ollut tulvillaan surua, pelkoa ja menetyksiä. Luen lehtä, seuraan säännöllisesti uutisia ja katson dokumentteja sekä ajankohtaisohjelmia. Puhun ystävien ja tuttavien kanssa. Olen huolissani tasa-arvosta, ihmisten hädästä, ilmastonmuutoksesta, liiallisesta lihansyönnistä, asevarustelusta ja sodista. Olen aika ajoin avuton kaiken edessä ja mietin mitä voisin tehdä omalta osaltani.

Miksi siis nettini on pääsäntöisesti kaunis? Siksi, että valitsen niin. En lue keskustelupalstojen virtaa joka alkaa asiallisesta huomiosta ja päättyy pahimmillaan tappouhkauksiin. En klikkaa auki otsakkeita, joiden lähdeluettelo on todennäköisesti olematon tai täysin keksitty. Sivutan aggressiivisesti alleviivatut päivitykset, ohitan ja sivutan. Mitä suuremmilla kirjaimilla ja huutomerkeillä juttu ilmaantuu näyttööni, sitä varmemmin etenen sen ohitse.

Olen tykännyt facessani ryhmistä, mutta valitsen ne humaanein tai tieteellisin perustein. Seuraan muutamia eläinaiheisia juttuja ja saan valtavasti hyvää mieltä söpöistä eläinvauvoista. Tiede kiinnostaa ja luonnonihmeet. Voi kuinka kauniita paikkoja on maailma tulvillaan ja mitä värejä. Harmi etteivät tuoksut ja tuulet välity ruudun lävitse. Luen niiden blogeja joiden ihmisyydestä olen kiinnostunut. Tahdon kommentoida ajatuksena positiivisuus. Tahdon lukea ihmisten suruista, iloista sekä ahdistuksista, mutta vain siksi, että he ovat aitoja ihmisiä kaikkine puolineen. Humaanit sivustot ovat ihaneja ja saan niiden kautta uusia näkökulmia sekä tietoja. Huonona päivänä sivutan jopa ne arvioidessani oman jaksamiseni olevan sitä luokkaa, että en kestä realisimia ja tunnekuohuja.

Iltapäivälehtien otsakkeet vilkaisen, mutta ohitan viihdesivuston seksiohjeet ja kaikki Kardashaneista kertovan. Lehtien kommenttikentät ovat nou nou, koska väistämättä siellä pahoittaa mielensä tai päätyy pohtimaan ihmisten älykkyysosamäärä ja sadattelee mielessään, että kaikkea ps##kaa se leipä elättääkin. Olkoon pois minun todellisuudestani sillä väitän olevani kohtuudella kiinni realismissa ilman kirjoitusvirheitä täynnä olevista huutokommenteista.

Minun nettini on siis melko kaunis, hyväntuulinen, tietoa ja kokemuksia antava. Se on sellainen siksi, että minä valitsen niin. Ihmisellä on mahdollisuus ja oikeus valita ystävänsä ja niin on myös oikeus valita se, mitä tahtoo lukea ja katsoa. Kuten sanoin tiedän elämän olevan muutakin kuin kissavideoita, mutta totuutta ja yhteiskunnan epäkohtia minä pakenen netin maailmaan, jonka sisällön minä voin itse valita. Miksi valitsisin rumaa, kun voin valita kaunista?

Millainen siis on sinun nettisi?

Share

Ladataan...
Naislaif

Hei lapseni,

Oletko kuullut ääneeni hieman harvemmin ja vain hetken kestävänä? Olen sysännyt sinua sivuun, tunkenut taka-alalle ja siirtänyt sivuun. Tiedät kai, että viivähdät päivittäin, mutta vain häivähtäen ajatuksena, joskus vain puolikkaana. Syystä olen näin tehnyt. Tahdoin suojata muistoasi ja sinut yhdistettynä liian kipeään läheiseen, on liian suuri yhdistelmä samaan aikaan kestettäväksi. Rakkauteni sinuun on yritetty tahrata. Suruni sinun kuolemastasi on yritetty mitätöidä. 

Olen aseeton tämän asian edessä. Tunnen surua läheisestä, mutta sinun muistosi tahraaminen saa tuntemaan vihaa. Tätä olen joutunut käsittelemään. Olen pilkkonut tunteitani ja pinonnut niitä siirrettäväksi pihavarastoon. Olen järkeillyt, mutta järki ei ole ollut kummoinen kumppani. Olen tuntenut surua ja olen vihastunut. Hetkittäin melkein lamaannuin ja mietin kuinka kaikki tämä tapahtuu ja onko tapahtunut ja sanottu kaikki todellakin totta. 

Ei riitä yksi suru, ei yksi menetys. En tiedä mikä määrä kyyneleitä tarvitaan vajuttamaan surun lähteet. En kuitenkaan kestä että muistosi loataan ja minun menetyksestä tuntema tuska halutaan hälventää satuttavien ja loukkaavien ajatusten alle. Siksi olen sinut sivuun laittanut, jotta saattaisin ajatella sinua sitten, kun mieleni on seestyneempi, ja olen kanssasi vain puhtaassa rakkaudessa. Tiedät kyllä kenestä puhun ja siksi tiedänkin sinun ymmärtävän. En pysty hyväksymään tapaa ja tahtoa satuttaa ihmistä, en ketään, en koskaan ja silti tämä on totta. En tahtoisi niin uskoa, mutta eipä tahtoani tässäkään asiassa kysytä. 

On kuitenkin niin, että aika auttaa, ehkä liian hitaasti, mutta kuitenkin vääjämättömästi tekee työtään. Puen ajatuksiani kauniimpaan muotoon ja pyrin hautamaan kohtaamani aiheettoman vihan ja syytöksen. Työ on raskasta, mutta koska olisin työtä pelännyt ja jos olen työtä vältellyt, niin sitäkin vain väliaikaisesti. Kiinnityn kaikkeen pieneen ja sievään ja istun hiljaa mieheni hellän kosketuksen alla. Viestitn veljellesi, joka vastaa ja tunnen etäyhteytenä hyväksyntää. Puhun hiljaa miehelleni. Huomaan aamujen olevan valoisampia ja talitiaiset laulavat aamuisin kevättä esiin. Järkeilen ja ilokseni huomaan sen palanneen päivittäiseksi kumppanikseni. Hengitän sisään ja puhallan raskaasti kaikkea saastaa ulos ja vapautan sen kiertoradalle, jossa en toivo sen kohtaavan ketään, jotta se jäisi yksinäiseksi.

Koska minun on taas helpompi hengittää on minun myös helpompi ottaa sinut taas vastaan. Torstaina on siskosi, bonustyttäreni, vanhojen tanssit. Hän, joka jollain tapaa muistuttaa sinua, tanssii illan hämärtyessä ja minä katson sydämessäni sekä sinä että hän. Siskosi, joka ei muista sinua tavanneensa, kysyy lupaa surra sinua. Sydämessä on paljon tunteita ja asioita, joita ei osaa sanoittaa eikä ymmärrä. Yksi niistä on sinun siskosi ja hänen suhteensa minuun, oikeastaan tuntemattomaan naiseen, veljiensä äitiin. Torstaina kuitenkin me kaksi naista, siskosi äiti ja minä, seisomme saman salin reunamilla katsomassa nuoren naisen tanssia. Väistämättä me tiedämme molemmat, että minä mietin hänen tyttärensä lisäksi myös omaani, sinua. Ehkä sinä lapseni olet läsnä, toivon niin. Nyt minua itkettää, mutta tämä itku on kaunista. 

Rakkaudella äiti

 

Share

Ladataan...
Naislaif

Tänään olen paska ihminen. Tiedätkö sellainen, jonka sanomiset ovat vailla painoarvoa ja teot tuomittavia, jos ei ihan rikosoikeudellisesti, niin ihmisyyden mittareilla ala-arvoisia. 

Olen siinä tilassa, jossa positiivisuus on väliaikaisesti lomalla. Se on pakannut laukkunsa, sillä se on pidemmän ajan pitänyt tajtoaan yllä ja nyt sen on saatava levätä. Lähtiessään se ei mieti kenet se jättäisi sijaiseksi, ei suinkaan, se vain lähtee. Hatarasti ja hiljalleen rakennettu itsetunto ei kestä tyhjää tilaa, vaan se antaa sijan epävarmuudelle, syyllisyydelle sekä vyöryttää kaikki epäonnistumiset näytille ja palauttaa ne muistiin. Niinpä olotila romahtaa, hymy hyytyy ja keho käy raskaaksi. Olisi helpompaa kuolla, vaikka sitä en toivokaan. Olisi helpompaa antaa periksi, vaikka suunnitelmat ovat aivan toisenlaiset. Peilikuva ei miellytä eivätkä kaikki ajatukset ole painokelpoisia. 

Pinnistelen ja päällepäin ei kukaan huomaa ahdinkoani ellen anna heille siitä viitteitä ja lupaa. Kuinka helppoa on luoda illuusio iloisesta ja energisestä ihmisestä. 

En tiedä mikä on sinun heikko kohtasi, se kohta, jonka kohdatessasi kaikki puolustuksesi tipahtavat alas ja olet vain haavoittuva ja verta vuotava. Uskon jokaisella olevan oma Akilleen kantapäänsä joka pettää olipa itsetuntoa ja omaa minää vahvistettu kuinka kauan tahansa. Joku ihminen, joku sana ja yhdessä ne satuttavat enemmän kuin mikään mitä voisi kuvitella. Putoat pohjalle ja jokainen hyvä tekosi, pehmeä sanasi ja hyvää tarkoittava ajatuksesi poistuvat paikalta kuten lomalle lähtenyt positiivisuus. 

Ihmisen joka tuottaa putomaisen täytyy olla tarpeeksi läheinen ja sinut riittävästi tunteva. Todennäköisesti hän on rakastanut sinua tai jopa rakstaa edelleen ja juuri sen vuoksi sinuun sattuu niin kovin. Kohdallani läheiseni ei ole se joka minulle puhuu, joka sivaltaa, vihaa ja haluaa saada minut hajoamaan, ei se ei ole hän. Hänessä puhuvat päihteet joita säestävät mielenterveyden haasteet. 

Kun putoan ja minuun sattuu, niin kaikki läheiseni ongelmat ovat minun syytäni. Tiedän sinun haluavan sanoa, että näin ei ole, mutta hetkellisesti tuo ajatus on ainoa totuuteni. Olen syyllinen ilman tuomiota ja otan nöyrästi vastaan ehdottoman tuomion, mutta vaikka istuisin sen loppuun, ei syyllisyyteni vajenisi. Syyllisyyteni kasvaa niin suureksi, että liitän siihen samaan takkaan puolisoni pahan mielen, joka ei ole minun tuottamaa. Liitän siihen läheisteni ongelmat ja pyydän anteeksi, etten kykene niitä ratkaisemaan. Työssäni olen kehno ja turha, enkä kykene puhumaan mitään järkevää ja tunnen itseni tekopyhäksi. Mitä minulla olisi annettavaa? Miksi minä tietäisin mistään enemmän kuin joku muu? Olen siis syyllinen kaikkeen ja tähän tarvitaan muutama viiltävä lause, pahaa tarkoittava ajatus ja oikeista langoista vetäminen. 

Tiedän, että saatat kehottaa minua rajamaan tällaisen ihmisen pois. Niin olen tehnytkin ja taas teen. Ihmisen ollessa niin läheinen kuin hän on, niin hänen etäällä pitäminen on vaikeinta mitä joudun tekemään. On nimittäin ihmisiä, jotka ajattelevat minusta huonoa, sillä kukaan aidosti empaattinen ja välittävä ei näin tekisi. Niin...Kukaan muu ei elä, eikä ole elänyt minun elämää, joten kuinka kukaan tietäisikään, kuinka kukaan ymmärtäisikään? 

Tänään olen paska, mutta ehkä jo ensi viikolla positiivisuus palaa ja yhdistyy järkeeni. Ehkä jo jonkin ajan kuluttua, kun etäännyttäminen on jatkunut riittävän pitkään, saan itseni itselleni takaisin. Mutta tiedätkö, että tuo läheinen asuu silti minussa. Sinä et sitä näe, ei mieheni, eikä kukaan ystäväni, mutta minä ajattelen häntä ja toivon sydämestäni hänen toipuvan itsekseen, sillä hän on osa minua oli hän missä tahansa. Ajan kuluessa asetan hänet sopivaan sydämeen sopukkaan, jossa hänen kanssaan asuu kuollut tyttäreni. Pinnalle ei taasenkaan näy mitään, sillä hymyilen, suunnittellen ja tavoitteleen unelmiani. Samaan aikaan pelkään elämän pettävän ja odotan seuravaa sivallusta. Niin, en tahdo antaa periksi ja minulla on paljon hyvää. Tuon hyvän puolesta piilotan suruni ja pelkoni ja tuon hyvän vuoksi en anna periksi, vaikka joskus niin kovasti tahtoisin. Tiedän olevani myös kohtuullinen ihminen muita kohtaan ja siksi piilotan takaraivoon vihaa tihkuvat sanat, jotka tahtoisin unohtaa. 

Kun näet ihmisen hymyilevän, niin hymyn takana saattaa olla suuri määrä surua ja pelkoa. Hymyile siis takaisin, sillä se saattaa olla sillä hetkellä enemmän kuin tarpeen. 

Tämän syvän surun kanssa jokainen on yksin. Siksi pihisen sen ulos, jotta joku vastaavassa tilanteessa oleva ymmärtäisi, ehkä saisi lohdun siitä, että minä tunnen juuri nyt näin. Tämä tunne ei määrittele minua tai ketään muuta ihmisenä, mutta se on osa elämää ja persoonaa ja siksi sen on annettava olla osana todellisuutta onnen ja tyytyväisyden ohella. 

Tänään olen paska ja huomenna en niin paljon. 

Share

Ladataan...
Naislaif

Tämän päivän maailmassa on helpottavaa kuulla jonkun sanovan, että syö enemmän ja syö tarpeeksi. Laihduttamisen tai painonhallinan ylin ohje ei olekaan syö vähemmän ja liiku enemmän, ei ainakaan jos kuuntelee Patrik Borgia. Minä ainakin kuunteleen ja kuuntelenkin mielelläni. 

Ihminen katoaa usein muiden odotusten alle. Saamme liikaa tietoa ja tutkimusta emmekä enää erota mikä on hyväksi juuri minulle. En tiedä missä vaiheessa ihminen luovuttaa itsehallinnan muiden käsiin, eikä enää kuuntele itseään ja tiedosta oman kehonsa kertomaa. Intuitio on ääni, jota lapset kuuntelevat, mutta me aikuisen yritämme sen hiljentää. Borg ehdottaa, että ihmisen tulisi kuunnella kehoaan ja opetella syömään intuitiivisesti. Aikaa opetteluun mennee muutama viikko, mutta se kuulemma kannattaa. Syö enemmän, mutta syö laadukkaasti, jos tuntuu, että tahtoo ottaa lisää, niin ottaa lisää. Pienemmät lautaset tai annoskoot eivät ole kuin väliaikainen keino, sillä nälkä ottaa omansa ajan kuluessa. Liikkua pitää, mutta liikunnaksi käy kuorolaulu, kotityöt ja lenkkeily. Enemmänkin saa liikkua, mutta se edellyttää että syö enemmän. Kiitos! 

Syömistä pitää ja saa rakastaa. Sen ei tule orjuuttaa meitä vaan sen tehtävä on tuottaa hyvää mieltä sekä mahdollistaa tarpeellinen määrä energiaa. Syömisen ja liikkumisen määrä ei saisi tuottaa stressiä. Kaikki on selkeää ja selvää ja silti suurin osa tekee täysin toisin. On sanottava, että en oikein enää jaksa osallistua keskusteluihin, jossa verrataan erilaisia ruokavalioita. En oikein enää jaksaa kuunnella uudenvuodenlupauksina tehtyjä liikuntalupauksia tai päätöksiä syödä vähemmän ja liikkua enemmän. 

Armollisuuus itseä kohtaan, kun kyseessä on syöminen ja liikkuminen, on vaikea saavuttaa informaation keskellä. Tieto sieltä ja tieto täältä. Tutkimuksen jälkeen tulee tutkimus, joka kumoa edellisen ja lopulta veden juomisen oikeaa määrää ei enää kukaan pysty sanomaan. Kaikki ruoka-aineet lienee vaarallisia ja myrkyllisiä, jos niitä syödään ylettömät määrät. Jokainen järkevä ihminen tajunnee, että mikäli ei yhtään liiku se ei ole terveydelle suotuisaa. Väitän jokaisen tietävän mikä määrä ruokaa tai liikuntaa on itselle hyväksi, mutta tätä intuitiivista tietoa ei oteta käyttöön, koska siihen ei luoteta, Miksi minä tietäisin asiasta enemmän kuin PT:t, tutkijat, lääkärit ja alaa kauan harrastaneet ihmiset? Siksi tietäisin, että omaan ihan hyvä aivot sekä ihan hyvät perustiedot. Elän kehossani ja tunnen sen muutokset, jumit ja sujuvuuden. Huomaan vaatteistani, jos pullistun tai laihdun. Huomaan mielestäni kun se voi hyvin. Tiedostan suolistoni kurinat ja erotan onko se tulosta nälästä vai sisään ahdetsuta pitsasta. Olen itsen paras asiantuntija ja se mikä toimii minulle ei välttämättä toimi sinulle. 

Olen luottanut inuitioon monesti elämäni aikana. Väitän edelleen, että suurin osa ihmisistä tietää itselleen edulliset ja sopivat valinnat ihan ilman muiden antamaa tietoa ja hyväksyntää. Usein uuden elämäntilanten edessä kysytään muilta neuvoa ja tukea. Hyvä niin ja niin teen minäkin, mutta todellisuudessa jokainen on yksin päätöksen edessä ja ainoa oikea vastaus tulee itseltä. Jokainen tietää itselleen oikeat vastaukset luonnostaan, kunhan rohkeasti kuuntelee mitä sisin meille kertoo. 

Pidän siitä, että tälläisiä Patrikeja ilmaantuu kertomaan meille sellaista, jonka tulisi olla itsestään selvää meille kaikille. Ihana intuitio, maalaisjärki, hyvä mieli ja luvan antaminen kuunnella itseään. 

 

Share

Ladataan...
Naislaif

Talviautoilu saa minut puhumaan autolleni, kiittämään sitä sekä kehumaan tavanomaista vuolaammin. On nimittäin niin, että vain auton kori on lumen, jään, tuulen ja sateen sekä muiden autojen ja mahdollisten eläinten välissä. 

Talviautoilu on pahimmillaan kaukana hallitusta autoilusta. Rekkaa tulee vastaan, lunta pyryttää joka ilmansuuntaan ja on pimeää. Mikäli pahimipien olosuhteiden vallitessa aikoo hirvi kulkea tien ylitse, niin autoilijalla ei ole mitään tehtävissä. Ei yhtään mitään. 

Suomen talviautoilussa on otettava huomioon, että sade on mahdollisesti myös vettä, ainakin asuttessa Etelä- Suomen alueella. Vettä tulee kuten luntakin, ylöspäin, alaspäin ja vaakatasoon.  Vesi tekee hauskan efektin yhdessä märän asfaltin kanssa, ne nimittäin kadottavat kaiken valon itseensä. Pimeys on kokonaisvaltaista ja jälleen voi vain toivoa, ettei kukaan kiireinen tahdo ohittaa pahassa paikassa ja että peuraperhe älyää pysyä sateensuojassa metsän siimeksessä.

Pitkät valot on tarkoitus kytkeä päälle pimeässä ajettaessa. No, jos sataa lunta tai vettä niin maan perusteellisesti, niin pitkistä ei ole mitään hyötyä. Niitä voi laittaa päälle ja pois, arpoen kumpi vaihtoehto on vähemmän vaarallinen. Vaarallisen tilanteesta tekeekin juuri se, että kuski epäröi kumpia valoja käyttäisi ja keskittyminen menee manaamiseen ja turhautuneeseen sadatteluun. 

Puhdistamattomat auton katot saavat rauhallisemmankin kuskin raivon valtaan, joskin pelko hiipii sen kaveriksi ja sen myötä kuljettaja onkin verenpaineen kyllästämä ja rattia täysillä puristava tapaus. Aika ajoin koen halua kulkea huonosti puhdistettujen autojen perässä ja niiden kuljettana pysähtyessä käydä yhdessä lävitse autonpuhdistamisen alkeet. On vain niin, että töihin tai kotiin on ehdittävä, joten tämä toimintatapa jää ajattelun asteelle. Kehnosti puhdistetut tuulialasit saavat aikaan hämmästyksen ja tuumauksen kuljettan mahdollisesta mielenterveydestä ja näkökyvyn rajoittuneisuudesta.

Varovaisuus kehnolla kelillä on hyväksi. Turvaväli, sopiva tilanneneopeus ja lisäajan varaaminen totuttuun ajoaikaan nähden. Huoh...Parhaimmillaan, sillä näinkin usein käy, kaikki noudattavat hyväksi havaittuja keinoja suoritua turvallisesti perille, mutta aina on liikkeellä joku, joka luulee olevansa kuolematon. Kuolemattomien kohdalla ajattelen hetken, jotta välttäisin verenpaineen nousun, että kuljettajalla on kiire sairaalaan juuri saamnsa puhelun vuoksi ja kyseessä on onnettomuus ja tai synnytys. Ei auta ajattelu, kun kolmatta aamua peräkkäin sama auto kaahaa kuolemaa uhmaten ohitse. En usko, että kyseisen auton kuljettalla on vaarassa olevia sukulaisia niin montaa ja tuskin on synnyttäviä naisiakaan. Sanottakoon, että alinopeutta ajava, liian arka kuljettaja ei luo yhtään turvallisempaa ajoympäristöä, vaan saa aikaan jojottavan autoletkan ja rauhallisemmallakin kuljettajalla herää ohitushalut. 

Radio on ystäväni ja totuttuun tapaan laulan mukana epävireisesti ja kovaa. Myrskyisinä aamuina laulamisen sekaan sekoittuu tiedotteita liikenteestä ja päivityksiä onnettomuuksista. Niitä kuunnellessa laskee omaa jäljellä olevaa ajomatkaa ja toivoo ettei juuri tämä ajomatka ole tilastollinen tappio muuten niin puhtaassa ajohistoriassa. 

Jokainen perille pääseminen tuottaa helpotuksen henkäyksen. Ensin on istuttva hetki ja mietittävä, että totta tosiaan olen selvinnyt. Seuraavaksi on irrotettava sormet ratin ympäriltä ja käänneltävä päätä, jotta veri kiertäisi paremmin. Nouseminen autosta jäykistyneiden jalkojen varassa onnistuu kyllä ja muutaman askleeen jälkeen olen kuin ennenkin. 

Yhtenä aamuna ajelin jälleen töihin. Ihastelin kaunista lumen valkaisemaa luontoa ja olin tyytyväinen, että aura-autot olivat tehneet työnsä, ei tuullut eikä lumi pöllynnyt. Pellot hohtivat valkoisuuttaan ja havaitsin hirviperheen tummat hahmot lunta vastan. Hetken päästä tien toisella puolella erottuivat peuraperheen siluetit. Mietin, että johtuuko eläinten runsas esille tulo lumesta vai erottuvatko ne lunta vasten? Miettiminen ei paranna liikenneturvallisuuden tunnetta, mutta onneksi olen minä ja keskityn jälleen laulamiseen, eikä aamun aikana tule yhtään tiedotetta liikenneonnettomuuksista.

Talviautoilu voi olla siis myös kaunista ja tunnelmallista. Parhaimmillaan puut ovat saaneet ylleen huuruisen hunnun ja jos aurinko suo meille ilon ja valaisee edes hetken pimeyden keskellä, niin näky on kuin satumaisemasta. Tosin jo seuraavana aamuna vesisade on huuhtonut ihan kaiken pois ja asfaltti naureskelee imien kaiken katuvalojen tuottaman heikon kajastuksen itseensä.

Kaikenlaista on talviautoilu. Se on myös huolta läheisistä. Useat puhelut ja viestit kulkevat langattomia verkkoja myöden, kun ihmiset varmistavat, että läheinen on varmasti päässyt turvallisesti perille. Ilmassa on lumen ja veden lisäksi huolta, välittämistä ja rakkautta. 

Ajakaa turvallisesti!

Share

Pages