Ladataan...
Naislaif

Joskus teen päätöksiä tietämättä mikä on lopputulos. Tiedostamatta tehdyt päätökset saattavat avata sisäisiä lukkoja, ja ahaa-elämykset valtaavat tilaa jumituneelta tavalta ajatella. Epämääräinen ahdistus irrottaa otteensa itkun kautta. 

Varasin itselleni paikan rumpurentoutukseen. Mieleni sopukoissa kyseenalaistin päätöstäni, mutta päätin kokeilla pyrkien työntämään skeptiset tuumaukset taka-alalle. Huumorintajuni tuotoksina sain mielikuvia päähän ihmisestä, joka paukuttaa muka-muka noitarummun tekelettä. Shamaani ja savusta tukahtunut teltta, kiihtyvä rummun pauke, joka imitoi sydämen sykettä. Toisaalta mietin ihmisiä, jota nyky-yhteiskunnan turruttamina hakevat alkukantaista yhteyttä itseensä keinotekoisesti, makaamalla joogahuoneen lattialla rentotuen niin pirusti, jonkun lyödessä rumpua epämääräisen suunnitelman mukaan. 

Laskeuduin matolle, joka oli yksi kehän muodostelmaan asetetuista. Mietin hetken, että mitähän joku psykolgi analysoisi paikkavalinnastani. Olisiko merkitystä sillä, että olen lähempänä ikkunaa vai suljettua ovea? Pyrin tasaamaan hengitykseni ja huomaan ärsyyntyväni ihmisten puheesta ja tottelemattomuudesta  noudattaa ohjaajan tovetta jättää turhat tavarat pukuhoneen puolelle. Kännykkää räpläävä nainen oli parempi sulkea pois näköpiiristä, joten suljin silmät. Mietin, muiden syitä tulla paikalle ja huomasin syyllistyväni ajatuksiin, jotka poistivat ihmisiltä aidon tavoitteen rentoutua ja päättelin heidän olevan paikalla vain siksi, että se olisi niinku hienoa, ja niinku siten voisi sanoa, että minä se käyn rentoutumassa ja olen olevinani niin henkinen. Lähtökohta omaan rentoutumiseen ennakkoluulottomasti oli kehno, myönnän, ja vain siksi, että oma pääni oli ruuhkainen ja epämääräisen ahdistunut. 

Ohjaaja ilmaisi aloittavansa. Ympärillä kahisi ihmisten laskeutuessa ja hakiessa sopivaa asentoa, jossa malttaisi viettää seuraavan tunnin ajan. Asettelin tyynyä paremmin ja tunsin jokaisen kohdan kehossani narisevan vaatiessani niitä rentoutumaan kovaa alustaa vasten. Tiedostin vasemman pakaran kireyden. Pakara oli pahastunut edellisen illan istumisesta joen rannassa kosteutta huokuvalla nurmikolla. Tasasin hengitystä ja olin tyytyväinen kyetessäni hengittämään estotta nenän kautta. Sitten tuli itku. Voi hyvän tähden. Olenko niin helposti manipuloitavissa, että ohjaajan sanat, rummutuksen mahdollisista tunteita herättävästä kyvystä, saavat aikaan tunnevyöryn vai olenko niin virittynyt, että kehoni luuli minun haluavan itkeä?

Rummun vaihteleva rytmi täytti tietoisuuttani. Yskitti, joten käänsin kylkeä. Kuuntelin jälleen ja keskityin hengitykseen. Vieressä oleva kuorsasi ja mietin hänen maksaneen 15 euroa nukkumisesta rummun tahtiin. Kehossani oleva vesi resonoi rummun värähtelyn myötä, niin ohjaaja oli kertonut. Resonoi ja värähteli, mutta en ollut varautunut syvään suruun enkä välillä vilahtavaan vihaan. Mitä hittoa? Vaihdoin jalkojen asentoa ja keskitin hengitystä hiljalleen rentotuvaan pakaraan. Kummallisia ajatuksia. Menetin lopulta ajan ja paikan. Kuuntelin oudon kannattelevassa kuplassa rumpua ja sen vaihtelevaa rytmiä. Tajusin kehoni antavan periksi ja ajatusten muuttuvan vailla sisältöä oleviksi. Minä olin yksin maailmassa ilman aikaa ja paikkaa. Ikiaikainen tunne sydämen sykkeestä yhteydessä hengitykseen. 

Lopuksi istumme ja siirrymme todellisuuteen. En ole ainoa, joka itki, en ainoa joka tunsi surua ja vihaa. Osa koki hämmennystä ja ne jotka nukkuivat, olivat hiljaa ja ehkä miettivät mistä jäivät paitsi. Ohjaaja varmisti, että kaikilla oli kaikki hyvin. Nousen hiljaa ja haluaisin jatkaa tunnelmaa, jossa olin vain minä hengitykseni kanssa. 

Aika ajoin mietin, mistä epämääräinen ahdistus saa alkunsa. On ehkä niin, että ahdistuksella on syynsä sen tahtovan muistuttaa minun etääntyvän itsestäni, ja siitä, mitä ihmisenä oleminen oikeastaan on. Ympärillä oleva elämä täyttää kaikki aistit ja vaikka kuinka kuljet mielestäsi vain omaa polkuasi, niin väistämättä altistut muiden odotuksille. Muiden elämä ja eri kautta välittyvät kuvat ja viestit saavat pohtimaan omaa onnistumistasi ja kyseenalaistamaan omaa tapaa elää. Liiallinen määrä informaatioita muiden ihmisten elämästä ja kokemuksista saa ahdistuneen tuntemaan epäonnistumista omassa elämässään. On siis pysähdyttävä ja suljettava muu maailma ulos. On kuunneltava itseä ja kuiskuteltava omiin korviin oman elämän hyvyyttä ja kelvollisuutta. On muistutettva itseä hengitämisestä ja tuntemisen merkitystä. On hyvä pienentää laajentamisen sijaan. On hyvä näin. Ei tarvitse kehittyä, ei perustella aikä todentaa argumenttien todenperäisyyttä. On syötävä, on juotava ja on hengitettävä. 

Ihminen on kovin etäällä siitä, miksi ihminen ehkä alunperin on tarkoitettu. Ei siis ihme, että hukkaan itseni ihmeellisiiin ja keinotekosiin pyörteisiin, jotka houkuttavasti lupaavat kuitenkaan pitämättä lupauksiaan. Ihmisen on hyvä olla pienemmässä tilassa ja levättävä suuren maailman ryminältä. 

Menen toistekin rumpurentoutukseen. Menen myös muihin rentoutuksiin ja joogatunneille. Ei tee pahaa keskittyä hetken jonkun toisen ohjauksessa kuuntelemaan itseä. Joku puhuu sinulle lempeitä muistuttaen armollisuudesta ja luvasta tuntea juuri niin kuin tuntee. On hyvä olla jonkun kannateltavana. 

Ladataan...
Naislaif

En osta lahjoja vaan tarjoan seuraani ja elämyksiä. Aloitin aikanani tämän tapaisen lahjonnan kummipojastani, mutta vuosien varrella lapsikatras on kasvanut. Nykyään lahjapäivän viettoon kuuluvat siskoni lapset, siskoni miehen lapset ja mieheni lapset. Aikuista bonustytärtäni tapaan muutaman kerran vuodessa ja yleensä me käymme syömässä, joten jää hänkin ilman esinelahjoja. Poikani on ainoa, joka saa fyysisiä lahjoja ja lahjat ovat lahjakortti vaatekauppaan tai Prismaan. 

Lahjomattomuuteni perustuu siihen, että kaikilla on taatusti kaikkea ja usein liikaakin. Tavara hukkuu tavaroiden sekaan ja ajan saatossa se siirtyy jätteenkäsittelylaitokselle hylättynä ja unohdettuna. Noin kerran vuodessa käytän päiväni viettääkseni aikaa lasten kanssa ja jaamme jonkin yhteisen kokemuksen. Vanhempien pääsy reissuille on kielletty ja he saavat tyytyä kuviin ja lasten kertomaan. Vuosien aikana on kertynyt kokemusta mm Korkeasaaresta, Heurekasta x 2, Eläintiteetellisestä museosta, Tallinna x 2, elokuvateatteri muutaman kerran. yökyläily leffan ja herkkujen keran useamman kerran ja HopLop.

Tänä vuonna tytöt halusivat viettää Porvoo-päivän ja pojat lähtivät Sirius Sportiin lentotunneliin kokemaan vapaapudotusta ja lentämisen riemua.

Parasta lahjapäivissä on tutustuminen ja yhdessä vietetty aika. Jokainen lapsista on siunattu mahtavalla uteliaisuudella, ilolla ottaa uutta vastaan ja he suhtautuvat sopivan kärsivällisestä täti-ihmiseen, joka pyrkii asettelemaan sanansa ja oman innostuksensa sopiviin mittasuhteisiin. On valloittavaa kuunella jutustelua ja mielipiteitä. Lapsien kasvaessa olen aitiopaikalla seuraamassa ajatusmaailman muuntumista ja kehitystä. Nuo ipanat ovat mahtavia tyyppejä ja pohtivat elämää monelta kantilta, ja heidän arvomaailmansa on kaunis ja pohjatutuu hyvään ja elämän arvostamiseen. 

Lahjapäivän sisällön valinnassa aion keskittyä enemmän siihen, mitä lapset haluavat. En tahdo, että sukupuolitan toimintaa liikaa vaan lapset saavat aidosti sen tapaisia juttuja, joita haluavat. On helppo jo suunnitella tulevaa, sillä minulla on kuusi lasta, jotka ilmaisevat toiveitaan ja ymmärtävät sanomattakin taloudelliset ja aikaa koskevat realiteetit. 

Tänä vuonna nuo muutama päivä sisälsivät naurua ja huumoria. On mukava huomata, että lapset jotka eivät toisiaan vielä tunteneet joitakin vuosia sitten, luovat omanlaistaan tapaa olla toistensa kanssa. He kykenevät luonnostaan ottamaan huomioon erilaiset persoonat ja sallivat kaikkien luonteepiirteiden kukkia. 

Lahjapäivä on muuttunut vuosien mittaan iän ja lisääntyneen lapsimmärän myötä, mutta niinhän elämässä kaikki muukin muuttuu ja kehittyy. Jatkan edelleen lahjomatonta linjaa ja vietän lahjapäiviä niin kauan, kuin lapset haluavat ja ehtivät mukaan. 

Ladataan...
Naislaif

Kutsun sitä tarvehumalaksi, aiemmin kutsuin sitä tarvekänniksi, mutta känni on hieman kolkolta kalskahtava, joten olen käytän mieluummin sanaa humala. Liekö merkki aikuisuudesta vai tekopyhästä tarpeesta siistiä sanastoa.......

Tarvehumala otetaan sananmukaisesti tarpeeseen. Tarpeita on erilaisia, mutta niitä yhdistää tarvehumalan hälvettyä laskeutuva helpotus ja keveämpi olo hengittää. Tarvehumalaan sopii mikä tahansa alkoholi, mutta otettava määrä on syytä pitää kohtalaisena, sillä liika nautittuna alkoholi pilaa hyvän tarvehumalan tavoitteet. Omalla kohdallani joudun irroittamaan liiasta kontrollista, jotta sallin tarvehumalan nousta edes jonkinlaiseen  nousuvaiheeseen. Pidän tarvehumalan aiheuttamsta tunteesta, jossa lasken irti järjestä, irrotan otteeni aikuisuudesta ja annan alitajunnan tuottaa esiin sen mitä en edes tiedä olevan olemassa. Humalalle antautuminen ei ole yhtä helppoa kuin vuosia aiemmin, joten joudun asettamaan määrätietoisesti tavoitteen humaltua, kummallista ja vähän pöhköä, mutta olkoon. 

Tarvehumalan tarpeen saapuessa varmistan, että en ole julkisella paikalla ja olen varmasti turvallisessa seurassa. Nykyään paras seuralainen on mieheni ja muutama ilta sitten paikaksi valikoitui oma parveke. Lempeä kesäilta tarjosi oivallisen lämpötilan ja hyttyskarkotteet suojasivat jollain tavoin hyttysiltä ja pirullisesti purevilta mäkäräisiltä. 

Tarvehumalaa ei tule tavoitella suurissa tunnekuohuissa, suuressa surussa eikä välttämättä sen kummemmin suuressa ilossakaan. Parhaiten tarvehumala toimii kohtuullisen tasaisessa olotilassa, joten humalan myötä esiintyvässä käytöksessä ja kielenkäytössä ei ehkä esiinny viljalti ylilyöntejä. Tarvehumalan tavoite on puhdistaa sisäiset pölyt, kertoa jotain sellaista, joka auttaa arjessa eteenpäin ja kuunnella vastapuolen sanomaa ja sisäsitää se osaksi hetkeä ja omaa elämää. Tarvehumala ei ole ainostaan itsekäs tarve vaan se palvelee kaikkia osapuolia, jotka ovat paikalla ja jakavat yhteistä alkoholin määrää. 

Muutama ilta sitten tarvehumala saavutti tavoitteensa oivallisesti. Minä itkin, liikutuin ja kerroin miehelleni asioita ja kuuntelin hänen kertomaa, ja  jokainen puhuttu sana ja asia auttoivat, taasen lisää tutustumaan toisiimme. Kuin olisimme olleet alkuvaiheen treffeillä, jonka aikana tahtoo kertoa toiselle sellaista, mikä auttaa ymmärtämään miksi olet sellainen kuin olet. Nauroimme ja kerroimme ihan pöhköpäisiä mustaahuumoria sisältäviä juttuja, jotka eivät naurata selvinpäin, eikä aukene kolmannelle osapuolelle kerrottuna työpaikan kahvihuoneessa.

Kaadoimme lisää viiniä ja sytytimme kynttilöitä, koska emme tahtoneet illan päättyvän. Tiesimme, että seuraava aamu olisi tahmainen ja hikinen, mutta unohdimme todellisuuden arvokkaaksi hetkeksi. Viini loppuessa hiipui myös hyttyssavu ja uni tavoitteli kummankin tietoisuutta. Koska olemme aikuisia, niin siivoisimme jälkemme, pesimme hampaat ja vasta sitten annoimme periksi unelle. 

Tarvehumalaa otettaessa ei ole syytä suunnitella liikaa. On annettava tilanteen kehitttyä itsestään. Hyvää tarvehumalaa ei myöskään pilata lähtemällä baariin. Tarvehumalan on myös pysyttävä kohtuullisella tasolla, jotta ei mene vahingossa riidaksi, muistamattomaan tilaan eikä sammuminen kesken lauseen ole suotavaa. Kohtuullista humalaa ilman liiallista kontrollia, mutta silti sopivalla järjellä varustettuna. 

Meidän parisuhteemme sai varmasti tarvitsemaansa vapautunutta aikaa. Onhan kesäyöt tällä hetkellä poikkeuksellisen huumaavia. On ihana istua miehen vieressä ja ajatella, että muuta maailmaa ei ole olemassakaan. On vain minä, mies ja ihanan sopiva tarvehumala. 

Ladataan...
Naislaif

Hän pukeutui dalmatialaispukuun. Hän kestää huonot ottamani valokuvat ja pyrkii tekemään niistä julkaisukelpoisia. Hän pesee vessan ja kylppärin vapaaehtoisesti. Hän kiusaa minua puheilla ikkunoiden pesusta. Hän on se, joka saa minut tajuamaan etten tiedäkään kaikkea rakkaudesta ja parisuhteista. Hän nauraa kanssani. Hän kuivaa kyyneleeni. Hän kertoo mitä tahtoo eikä anna kaikessa periksi. Hän näkee minut kauniina virheineeni. Hän myös riisuutuu....

Lehdistä voi lukea, kuinka loman aikana usea parisuhde kohtaa vaikeuksia, ajaa karille, riitaantuu ja osa kohtaa lopullisen päätöksensä. Syksyllä avioerotilastot saavat merkintöjä eroista. Tämä tarkoittaa erolapsia, jaettua omaisuutta ja särkyneitä sydämiä ja haudattuja unelmia. 

Lehdet opastavat kuinka parisuhde saadaan toimimaan loman aikana. Pitää asettaa odotukset oikeisiin mittasuhteisiin ja pitää kuunnella molempien tahtoa ja toiveita. Sitten me luemme ja suunnittelemme. Istumme ja mietimme, usein vain oman pään sisällä, ja kerromme kumppanille kuinka tämä kesä saadaan onnistumaan ilman riitoja ja pettymyksiä. Tuleva kesä on täynnä onnea ja onnistumisia. 

Olen aiemmissa parisuhteissani käynyt lävitse kaiken mahdollisen. Aiemmin olin yleensä ja liian usein hiljaa, ja asetuin kumppanin tahdon alle. Olin myös tahdoton ja tylsä enkä kertonut mistä pidin tai mistä en. Siis tein kuten toinen halusi ja usein ajattelin, että hänen tahtonsa oli myös minun tahtoni. Väsymykseen asti olen istunut kalassa tai aurinkoisella terassilla. Olen kävellyt, ajanut, ollut kuskina, liikaa humalassa tai liikaa humalaisen kanssa. Olen syönyt ruokia, joista en ole pitänyt ja valvonut liikaa tai liian vähän. Olen vastapainoksi saanut myös hienoja kokemuksia ja elämyksiä. Olen tehnyt sellaista, mikä muutoin olisi jäänyt tekemättä, joten on ollut hyvä, että oma tahtoni on jäänyt hiljaisuuteen.  Harmillisinta on ollut se, että iso osa loma-ajoista meni ohitse omien unelmieni. Olen osasyyllinen, sillä kuvittelin parisuhteen onnellisuuden pohjautuvan miellyttämiseen ja kameleonttimaiseen sulautumiseen taustaa vasten. Olen ollut suhteessa, jossa oma tahtoni oli myös arjessa toisen tahdon alla, joten loma ei tuonut siihen muutosta. 

Mikä nyt on toisin? 

Me puhumme. Me puhumme siten, että kumpikin kuuntelee. Emme aina pidä kuulemastamme, mutta pidämme sitä silti osana ihmistä, johon olemme rakastuneet. Viasta onkin tullut luonteenpiirre ja ärsyttävyydestä toisen persoonallinen tapa toimia. Minun haaveeni ovat kiinnostavia ja ymmärrän velvollisuuteni ilmaista ne, jotta toinen voi ottaa osan niistä omakseen tai jättää haave kokonaan minun omakseni. Mieheni haaveet ovat ihania, mutta rohkenen sanoa, jos joku niistä ei toimi kohdallani. Uskaliasta, ajattelen edelleen usein ja odotan sitä hetkeä, jolloin mieheni suutahtaa ja tuskastuu hankaluuteeni ja joustamattomuuteeni. Näin ajatellessani ymmärrän oman tunnevammaisuuteni ja tajuan hiljalleen, että omien halujen ilmaiseminen onkin normaali osa toimivaa parisuhdetta. Minun ei myöskään tarvitse nielaista toisen haavetta omakseni vaan voin jättää sen mahdolllisuukisen lautaselle. 

Me hyväksymme erilaisuutemme. On varsin hienoa havaita, että luontainen joutilaisuuden tarpeeni ei olekaan mieheni mielestä laiskuuttaa vaan söpö osa minua. Uskallan vaipua siis olemattomiin ja akkuni latautuvat paremmin, kun virtalähteenä ei ole syyllisyys. Mieheni touhukkus ei ole merkki siitä, että minun tarvitsee vastavuoroisesti ja tasavertaisesti tehdä yhtä paljon. Mieheni touhukkuus on persoonallinen tapa toimia, ei huomautus minulle. 

Me teemme kompromisseja, voi kuinka me niitä teemmekään. Ihaninta komprommissin teossa nykyään on se, että meitä naurattaa sitä tehdessä kovasti. Voimme naljailla lempeästi luonteenpiirteittemme erilaisuutta ja muovata kompromissin niihin sopivaksi. Minä joustan tänään ja ehkä huomennakin, mutta joku päivä huomaan olevani joustavuuden kohteena, ihan huomaamatta, ilman lisämainintaa ja vaatimusta siitä, että huomenna on sitten minun vuoro, koska tänään minä uhraudun. Me emme uhraudu vaan teemme tekoja siksi, että rakastamme ja siksi että parisuhde tuntuu kerta kaikkiaan toimivan paremmin sillä tavoin. 

Emme ole ihannepari, mutta olemme tositemme ihanteita. Emme kykene aina olemaan hyvällä tuulella emmekä aina rakenna lausettamme ajatellen toisen tunteita. Emme jaksa aina hellitellä tai olla hienovaraisia astioiden jäätyä tiskipöydälle tai kierrätyspahvien takakonttiin. 

Emme olisi näin onnellisia ilman aiempia parisuhteita ja niistä opittuja asioita. Emme olisi näin tasapainossa ilman omaa henkilökohtaista kasvua ihmisenä ja haluna edelleen kehittyä, ei toisen vuoksi vaan itsensä. Haluamme olla erillisiä ihmisiä, mutta toimia yhdessä. Emme toimisi parina näin hyvin ilman tehtyjä virheitä, emme ilman elettyä elämää, emmekä ilman iän karttumisen mukanaan tuomia ajattelun taitoja ja malttia käyttää sitä. 

Meidän loma suunnitellaan ottaen huomioon minun tarpeet, mieheni tarpeet ja mieheni poikien tarpeet. Kesämme ja lomamme on siis uusperheellisten luomaa palapeliä. Jokainen joutuu myöntymään ja joustamaan, mutta jokaiselle pyritään takamaan hetki omaa haavetta ja unelmaa. Meidän loma ja arki suunnitellaan siten, että nyt on tämä aika ja tämä rahatilanne, mutta ensi vuonna tai kymmenen vuoden päästä voikin olla toisin.

Me haaveilemme ja suunnittelemme. Eniten me olemme päättäneet olla yhdessä ja me molemmat olemme päättäneet saada tämän onnistumaan. Tuo päätös on ehkä tärkeintä rakkauden lisäksi, sillä rakkaus ja haaveet eivät yksin kanna. On ehkä jopa hieman epäromanttista kuinka arkisesti asioista pitää puhua ja sopia, mutta ilman toimiva rakenteita haaveet leijuvat epävakaalla pohjalla. 

Joskus mietin, että olisipa aina ollut näin kypsä, rehellinen, rakentava ja aikuinen, mutta samaan aikaan tajuan, että ilman elämää ei olisi tätäkään ajatuksenvirtaa muotoutunut. Miksi ei, miksi aina, miksi nyt ja miksi sittenkin? Miksi sanan käyttö on jäänyt vähemmälle ja tilalle on tullut miksei.

Parisuhde voi siis toimia myös lomalla, kesällä, talvella, anopilla, kaupassa, kotona, kylässä, arkena ja jopa laskuja maksaessa. 

Ladataan...
Naislaif

Vielä minä lähetän pullopostia. Valitsen kuuman ja kauniin päivän, tyrkkään pullon viesteineen hellästi, mutta päättäväisesti aaltojen kantamaksi. Ajatus, että pullo kulkisi vuosien ajan rantautumatta, on kiehtova. Ei hätäiselle odottajalle sopivaa, mutta mihin ihmisellä oikeastaan on kiire. Olisi myös aivan sama saisinko koskaan vastausta, mutta tieto viestistä ja ajatuksistani jossain maailman merillä, olisi riittävä ja osa minua olisi joskus jonkun luettavana. 

Samalla ajatuksella kirjoitan sinulle lapseni. Oletan, että kuulet minut, mutta täysin varma en voi olla. Kuinka kuolleet lukevat ja kuinka kuulevat? Kirjoitan kuitenkin, sillä siten sinä pysyt lähelläni ja tunnen edelleen olevani äitisi. 

Olet kesän ajan pysynyt poutapilvien päällä, hieman etäämmällä. Hyvä niin, sillä en olisi jaksanut liialti sinua ajatella, joten olet ymmärtänyt ja antanut minulle tilaa ja vain häivähdellyt ajatusten laitamilla. Kuitenkin olet osa jokaista päivääni, mutta vain sekunnin ajan, tuskin ehdin sinua tervehtiä, kun jo annat minun keskittyä läsnäoleviin ihmisiin, auringon paisteeseen ja mansikan makuun kielelläni. 

Kelluin meren lämpimässä syleilyssä ja annoin veden hyväillä ihoni jokaista kohtaa. Vesi on miellyttävä ystävä, sillä se kietoutuu tiukasti, mutta antaa periksi tahtoessani liikkua. Vieressäni veden kannateltavana oli myös mieheni ja olin onnellinen, kun jalkamme koskettivat toisiaan veden alla muiden näkemättä. Sinä häivähdit mielessäni ja tahdon sinin tietävän, että minua rakastetaan ja minä rakastan. 

Automatkalla vieressäni istui veljesi. Voi kuinka rakastankaan häntä. Puhuimme sinusta, kyynelehtimättä, muistellen ja pitäen sinut osana meidän yhteistä elämää. En osaa asettua hänen suruunsa. mutta lohdutan parhaani mukaan. Äitinä en voi tehdä sitä mitä jokainen äiti lienee tahtoisi, eli suojella lastaan liian suurelta surulta. Suren onnetonta äitiyttäni, joka jäi kuolemasi jälkeen vajaaksi. Yritän kosketuksen välityksellä välittää pojalleni, että kaikki hiljaiset surun täyttämät vuodet ovat kuitenkin olleet täynnä rakkautta häntä kohtaan. Suuri äidin suru kertautuu niin elävän, kuin kuolleenkin lapsen äärellä. Toinen veljesi matkaa jossain tavoittamattomissa. Se on liian suuri suru ääneen puhuttavaksi, mutta rakastan kuitenkin, pelkään ja toivon. 

Käsitän itseni enemmän naiseksi ja ihmiseksi nykyään. Äiti sana tuntuu kuuluvan muiden käytettäväksi, sillä oma äitiyteni on vajaa ja rikottu. Kuin minulla ei olisi oikeutta tulla kutsutuksi äitinä, sillä olen äitiyttä joskus karttanut ja pyrkinyt pääsemään siitä eroon, sen ollessa liian tuskallista ja vaikeaa.  

Sinulle tyttäreni voin tämän kirjoittaa, sillä sinä näet ehkä jo laajemmin, annat anteeksi helpommin ja hymähdät ajatuksilleni lempeästi. Toivon sinun olevan veljiesi ja siskosi tukena. Leijaile heidän arjessaan ja kosketa hetkellä, jona he luulevat olevansa yksin. Kuiskaa heidän korvaansa, että myös minä ajattelen heitä ja rakastan heitä. 

Istu lapseni poutapilven päällä ja lähetä tuulahdus viilentävää tuulta. Tuulen tuntuessa auringon lämmittämällä iholla ajattalen aina sinua ja hymyilen. Kaikesta huolimatta olen onnellinen, sillä osaan vielä rakastaa, osaan tuntea ja osaan vastaanottaa molempia itseeni kohdistuvana. 

Nyt minä keitän kahvia ja ajattelen sinua vielä hetken, mutta sitten keskityn jälleen eläviin. Häivähdä illan tullen, jotta voin toivottaa hyvää yötä. 

Rakkaudella äiti.

Ladataan...
Naislaif

Olen vuosien ajan haaveillut matkasta yksin. Olen ehkä Muumipapan sukulaissielu, sillä majakat ja meri kiehtovat. Kuvittelen itseni Myrskuluodon Maijaksi, mutta ilman velvoitteita. Kuvittelen olevani suuri kirjailija, joka tuijottaessaan tyrskyävää merta, tekisi suurimmat teoksena, kuin hurmoksessa. Keväällä painoin enteriä ja varasin matkan Isokarin majakkasaarelle kolmeksi yöksi. Odotin tätä matkaa ja hiljensin kaikki pienet epävarmuutta kuiskivat äänet ja vakuutin lähteväni matkaan kuin tyhjä taulu ja kirjoittamaton tarina. 

3.7.2018 starttatsin auton ja lähdin aamuhämärässä ajamaan Uuteenkaupunkiin kohden satamaa ja lauttaa, joka kuljettaa saareen. Ajomatkan kuuntelin radiota ja kilometri kilometriltä tunsin olevan vapaa ja suuri seikkailija. Ei muita huomioon otettavaksi, vain minä. Hieman mietin, mitä asiaa minulla olisi itselleni, mutta olemme nykyään hyvissä väleissä, joten en pelännyt joutuvani syvälle, en kadoksiin enkä odottanut saavani moitteita. 

Meren tuoksu aamuauringossa, ihanaa. Pieni Kerttu-lautta kellui nojaten satmalaituriin. Raskas laukku siirtyi kevyesti kannettuna sisälle lauttaan ja asetuin posket punaisina ja katselin ikkunoista. Muita matkaajia saapui hiljalleen, mutta en ollut kiinnostunut heistä, en edes tarkkailumielessä, joka on hieman kummallista, sillä ihmisten tarkkailu on lempiharrastukseni. Nyt keskityin lähdön odottamisen ja tunteeseen, jonka käynnistyvät moottorit saisivat aikaan kehossani. 

Puolitoista tuntia matkaa. Matkalla merimetsojen aavemaiseksi muovaama saari, kalasääsken pesä, raikasta tuulta ja sopivaa keinuntaa. Odotusta ja jokainen merimaili, joka jäi taakse, siirsi minua omaan kuplaani. Muu maailma katosi, vain odottaakseen kärsivällisesti paluutani. 

Rannasta alkoi opastettu retki halki saaren luontopolkua pitkin. Maltoin kulkea muiden mukana ja kuuntelin hiljaa oppaan kertomaa. En kommentoinut, en kysellyt vaan otin tiedokseni sen mikä annettiin. Huomasin aavistuksen ärsyyntyväni muutamien ihmisten valtavasta tarpeesta tuoda ilmi tietojaan ja osan näsäviisastelusta ja yrityksestä luoda luonnon muovaama huviksi ja leikiksi. Toruin itseäni hiljaa ja tunnistin tunteeni omaksi tarpeeksi olla hiljaa ja haluksi kuunnella ja aistia. 

Ihana majakka. Rakennettu 1833 ja vielä siinä uhmaamassa säätä, toiminnassa ja vakaana. Kiipesin rappusia ja yritin nähdä jokaisen yksityiskohdan. Tiiliseinät, metrin paksut. piilukirveellä veistetyt tukirakenteet ja rappuset, joita pitkin on kuljettu kiireessä, väsyneenä, hätääntyneenä ja ehkä myös loputtoman kyllästyneenä. Ylhäällä pieni ja ahdas luukku. Kun luukusta ahtautuu, avautuu katsottavaksi upea maisema. Tuulee ja tuuli tarttuu hiuksiin ja ottaa mukaansa turhat ajatukset ja kuljettaa ne kauas ulapalle. Ihana paikka. Liikaa ihmisä, joita väistelen enkä kehtaa jäädä tientukoksi, joten ahtaudun takaisin alas. Vastaan lyö hiljaisuus tuulen jälkeen. Kävelen rappuset hiljaa takaisin alas ja kosketan kaiteita kuin rakkaani selkää ennen nukahtamista. 

On ihmeellistä, että majakkaan saa mennä niin monta kertaa kuin haluaa majoitusasiakkaana. Menen uudelleen yöllä. Tuntuu kuin olisi luvattomasti liikkeellä. Iso metalliavain sopii lukkoon ja noin kolme metriä korkea ovi antaa periksi, narahtaa ja aukeaa. Hitaasti ylös. Katselen jokaisesta ikkunasta avautuvaa maisemaa. Pinnistelen mielikuvitustani, mutta ehkä se on hieman unelias ja olen kyvytön kuvittelemaan itseäni majakanvartijaksi työssään. 

Suosittelen menemään majkkaan yöllä. Ainutlaatuista.

Toinen puoli saarta on kuin eri saari. Karua hiekka- ja kivirantaa, pirunpeltoa ja matalakasvuista kasvustoa. Käyn uimassa. Olen päättäväinen, sillä Selkämeri ei päästä helpolla noin 12 asteisella vedellä. Kirkasta, näkyy pohjaan asti. Kaunista ja virkistävää, mutta en tohdi kastella päätäni. Olisin kehno Myrskyluodon Maija, sillä käperryn kiireesti pyyhkeen lämpimän suojaan. Silti hymyilen tyytyväisenä, minä kastauduin. 

Ehdottomasti lempipaikkani oli toinen puoli saarta. Kallio, meri ja taivas. Ei mitään muuta. Meren kuohunta on rauhoittava ääni. Rannalla myös tuulee lähes tauotta. Pidän tuulesta, sillä se hyväilee milloin pehmeästi ja milloin hieman rajummin, mutta se tuntuu ja se on ystävä. Rakastan tyrskyjä. Isokari on noussut merestä 2600 vuotta sitten ja ylös noustessaan se on muovannut minulle kalliosta sopivan nojatuolin. Aurinko on lämmittänyt kallion ja se tuntuu kosketuksen alla lähes elävältä. Tiedät varmaan miltä tuntuu lämmin kallio ihoa vasten. 

Meri on kiehtova. Ajattelen aina sitä katsoessani, että tuosta kun lähtisi, niin pääsisi maailman ääriin vain havaitakseen, että ääri onkin toisella puolella. Merta pitkin olisi mahdollista matkustaa Etelä-Mantereelle tai kookospähkinäsaarelle. 

Pihapiirissä lampaita, karkailevia ja määkiviä. Huvitin itseäni jahtaamalla karkulaisia ja vastailemalla erilaisilla mää- ja bää-äänillä. Ei televisiota, mutta vaihtuva ympäristö. Haarapääskysten seuraaminen on kiehtovaa. Ne lentelevät pihapiirissä pitäen ihmisiä pujottelukeppeinään, leikittelevät ja syöksyilevät. 

Ihmisiä, jotka antavat olla rauhassa, jos kääntää katsettaan. Ihmisiä, jotka puhuvat ja ovat ystävällisiä, jos katsoo heitä silmiin. Omaa oloa sopuisasti muiden joukossa. 

Saunan rauha ja hiljalleen hämärtyvä kesäyö. Tuoksuja. Kaukana, meren ympäröivällä saarella. 

Pidin ajatuksistani matkan aikana. Ajattelin etten ole itsekäs, vaikka olinkin yksin matkalla. Ajattelin myös sitä, että olen kohtuullisen mukava ihminen ja riittävän hyvä ja ahkera, Ajattelin paljon rakkaitani, ajattelin paljon ja välillä sydämeni melkein pakahtui rakkaudesta. Tajusin olevani onneka ja onnellinen. Sitten en ajatellut yhtään mitään, en järkevää enkä järjetöntä. Luin Waltaria, nukahdin. Söin ja nukahdin. Join punaviiniä limsapullosta, katselin merta ja sitten nukahdin. Tuijotin kaukaisuuteen enkä muuttunut ihmisenä millään tavoin. Onneksi niin, sillä olisi ollut kiusallista huomata, että ennen saarelle tuloa ja sieltä lähtiessä, olisin kolmessa päivässä muotoutunut eri ihmiseksi. En muuttunut, mutta rauhoitun ja totesin itseni itselleni sopivaksi. 

Ihastuin ihmeelliseen Isokariin, sen luontoon, sen rauhaan, sen ainutlaatuisuuteen ja sen majakkaan. Menen toistekin ja mennessäni ne mene tuntemattomaan vaan menen ystävän luo. 

 

Pages