Ladataan...

Kuva: Pixabay

Kuulin tämän lauseen kesällä fysioterapeutiltani. Keskustelu koski säännöllistä liikkumista, jonka ei tarvitse mennä aina saman kaavan mukaisesti eikä samalla intensiteetillä. Päivän jaksamisesta  riippuen tekeminen saa vaihdella. Liikkuminen itsessään on se pointti, ei aina samalla tavalla tekeminen, kun puhutaan tavan liikkujista, ei kilpaurheilijoista. Vastaliikkeitä, venyttelyä ja verenkiertoa elvyttävää tekemistä voi tehdä lyhyemmissäkin pätkissä, pääasia, että tekee, sillä tekemisestä ne hyödyt saadaan. 

Niinpä. Ja samaa voisi sanoa syömisessäkin. Kun tavoitteena eivät ole kisalavat, vaan harmaatakin arkea kestävä kunto, on syömistenkin tärkeä joustaa matkassa mukana. Samat perussäännöt kuin liikkumisessa eli säännöllisyys, riittävyys ja monipuolisuus ja omalta tuntuminen, ovat niitä olennaisimpia tekijöitä, ei se, noudattaako jotakin tiettyä ruokavaliota tai syökö tiettyjä ruokia. Kokonaisuus ja se miten hyvin se pysyy matkassa 365 päivää vuodessa,  ratkaisee lopputuloksen.

Sosiaalinen media kyllä sekoittaa tätä pakkaa taitavasti.

Julkkisten tai fitness-tyyppien ruokapäiväkirjat tai treeniohjelmat ovat mielenkiintoista luettavaa, mutta niissä piilee riskinsä. Saattaa herätä ajatus "minunkin täytyy näyttää tuolta", "minunkin täytyy tehdä kuten hän". Kuvat tai haastattelut maalaavat verkkokalvoille vain kullatun pätkän kyseisen ihmisen arjesta, mutta sen muistaminen on välillä vaikeaa. Kun on tyytymätön, tietämätön tai epävarma, on entistä alttiimpi ottamaan ulkopuolelta ohjeita vastaan suodattamatta. 

Sosiaalinen media iskee taitavasti meissä piileviin motiiveihin. Haluun matkustella, syödä paremmin, liikkua enemmän, saada sikspäkki ja kireä kroppa, opiskella, työskennellä tietyssä ammatissa, omistaa tietynlainen auto tai asunto, asua ulkomailla, olla onnellisempi, tyytyväisempi, itsevarmempi, tietynlainen. Parhaimmillaan sosiaalisen median avulla motivoidumme tekemään enemmän niitä asioita, mitä haluamme tehdä, saamme tietoa ja inspiraatiota. Pahimmillaan katkeroidumme, olemme tyytymättömämpiä ja onnettomampia vertaillessamme ainakin hetken ajan täydelliseltä vaikuttavaa mielikuvaa elämästä omaamme.

Sokeudumme sille illuusiolle, jota meille syötetetään ja unohdamme, mitä muuta elämässämme haluamme, mitä oikeasti kaipaamme ja tarvitsemme. Aikaa, rahaa, unta, lepoa, rakkautta, kehonhuoltoa, turvallisuutta, ihmisiä ympärille, yksinoloa,  rauhallisuutta, toimintaa, keskittymistä, kehittymistä tai vain olemista. Joskus eri asioita eri elämän osa-alueilla, elämäntilanteessa, eri päivinä ja eri viikkoina. Mieluiten monipuolisesti ja tasapainoisesti.

Jos emme ole urheilijoita, ei meidän kuulukaan syödä, liikkua ja elää niin tarkkaa ja kurinalaista elämää. Jos julkisuus ei ole työmme, ei meidän tarvitse olla koko ajan esittämässä parasta itsestämme. Jos olemme niitä kuuluisia arjen sankareita, joiden tarkoituksena on saada työpäivä kunnialla pulkkaan, ruokkia perhe, ulkoiluttaa koira, pitää kämppä siistinä ja ehkä harrastaakin jotakin siinä sivussa, on siinä ihan tarpeeksi yhdelle ihmiselle. 

Pysytään siis omilla tonteillamme ja tehdään parhaamme niillä puitteilla mitä meillä on.  Ehkä riman tiputtaminen liikkumisista ja syömisistä voisi auttaa tässä arkisessa työssä, jota meidän tulisi tehdä opiskeluista, töistä, kodinhoidosta yms. huolimatta. Emmehän tähtää kisalavoille. Ehkä perusasiat pysyisivät matkassa mukana koko vuoden vuodesta toiseen, jos sallisimme itsellemme pienemmät tavoitteet ja lopputulokset, jotka eivät ole niin kuvauskelpoisia tai postauksen arvoisia. Perusasiat eivät välttämättä ole mediaseksikkäimpiä tai myyvimpiä, mutta sitäkin toimivampia. Uskokaa pois! Pelkällä ateriarytmin säännöllistämisellä saadaan ihmeitä aikaan, eikä tarvita supersmoothieita tai kyykkyennätyksiä.

Niin, kun eihän tässä tosiaan sinne kisalavoille olla menossa.

Hyvää viikonloppua kaikille! 

 

-Katja

Share

Ladataan...

Miten sinä suhtaudut liikuntaan? Mikä liikkumisessa saa sinut syttymään, vai saako? Millaiset asiat saavat sinut liikkeelle esimerkiksi luontoon, salille, jumppatunnille, lenkkipolulle tai pyörän selkään? Millainen liikkuja sinä olet?

Tästä aiheesta keskustelimme tänään erään potilaan kanssa. Keskustelun pohjalla oli varmasti tälle aikakaudelle hyvin tyypillinen tarina: Instagramissa alkujaan motivaatiosyistä, sittemmin vertailun polttoaineena, henkilö alkaa seuraamaan smoothiekulhoja ja ateria-asetelmia, tiukoissa trikoissa hyppiviä, juoksevia ja pumppaavia fitnesspirkkoja sekä iskeviä elämäntapasloganeita. Mitä enemmän kuvia eteenpäin selaa, sitä alemmas omanarvontunto laskee. Kompensoidakseen huonommuuttaan henkilö yrittää enemmän ja enemmän, tai lakkaa yrittämästä. Sisäinen moittiva puhe ei silti lakkaa. Mikään ei riitä, aina tulee hienompia, iloisempia ja hikisempiä kuvia, jotka mieli tottakai ottaa vastaan toteta. Täytenä totena.

Ja soppa on valmis.

Joskus vertailu voi auttaa buustamaan itsestään enemmän irti, saavuttamaan nextejä leveleitä. Mutta minä tapaan myös heitä kolikon toisia puolia. Heitä, joita vertailu vain painaa entistä alemmas, saa lakkaamasta yrittämästä. Saa jättämään lenkkarit eteiseen ja pyörän talliin, koska ei kuitenkaan ole mahdollista yltää riittävään ja hyvään. Aina tulee heitä, jotka tekevät asiat nopeammin, tehokkaammin, paremmin. Miksi edes yrittää?

Ymmärrän pointin.  Mutta miksi edes pitää yrittää tehdä kuten joku toinen tekee?

Keskustelun lomaan annoin nimittäin potilaalleni tutustuttavaksi Jaana Karin vuonna 2016 julkaistussa väitöstutkimuksessa "Hyvä opettaja: luokanopettajaopiskelijat liikuntakokemustensa ja opettajuutensa tulkitsijoina" esille tulleet 7 erilaista liikkujatyyppiä. Kilpailija. Uurastaja. Elämysliikkuja. Liikunnan tuottaja. Liikunnan kolhima. Terveyden korostaja. Liikunnan suurkuluttaja. Seitsemän erilaista, mutta täysin samanarvoista liikkujaa, joista vähintään yhdestä voi itsensä löytää. Seitsemän tyyppiä, joita ei voi asettaa paremmuusjärjestykseen. 

Liikkujatyyppi kertoo siitä, miten ihminen suhtautuu liikuntaan, mitä asioita liikkumisessa arvostaa ja millaiset asiat saavat hänet liikkeelle. Liikkujatyyppi kertoo myös siitä, millaisessa liikuntatilanteessa ihminen innostuu liikkumaan. Tyypityksessä sen sijaan ei ole kyse liikkumisen määrästä, vaan laadusta, suhtautumistavasta. Jokainen tyypeistä voi liikkua vähän tai paljon. Lisäksi Karin mukaan liikkujatyyppi voi muuttua tai saada uusia ulottuvuuksia iän myötä. 

Kuka sinä niistä olet?

Itse tunnistan useampaakin tyyppiä itsessäni. Toisaalta olen kilpailuhenkinen ja haluan edetä, oppia ja voittaa. Toisaalta kaipaan elämyksiä: musiikkia, ihmisiä, luontoa, rentoutumisen tunnetta. Arvostan myös terveysvaikutuksia ja seuraan kehoni muuttumista jaksavammaksi, notkeammaksi ja paremmin arkea kestäväksi. Joskus haluan hikoilla kunnolla sykkeet korkealla, välillä vain olla ja hengittää. Hyötyliikunta on mielestäni parasta liikuntaa ja se toimiikin muun liikkumisen pohjana, pitää kuntoa yllä. Kokemuksen myötä olen oppinut, millaisista lajeista pidän ja että liikkumiseni pitää olla vaihtelevaa, kivaa, leikillistä ja tarjota sopivasti haasteita. Salipirkoksi minusta ei ole, enkä innostu ympyrän juoksemisesta. Pallopeleihin minut saa aina mukaan enkä kieltäydy tanssista. Vastapainoksi on ihana venytellä illalla ennen nukkumaanmenoa tai vain olla. 

Muista, että liikkujatyypit ovat samanarvoisia. Vertailuun taipuvaiset nimittäin varmasti löytävät tästäkin parempia tai huonompia tuloksia, haluavat olla jotakin muuta mitä ovat. Pointtina onkin hyväksyä oma suhtautuminen liikuntaan. Todennäköisemmin liikunta kiinnostaa tai innostaa, kun sitä tekee omista lähtökohdistaan ja intresseistään käsin, ei yrittämällä omaksua toisten tapaa suhtautua liikuntaan. Toki suhde liikuntaan voi muuttua iän ja kokemusten myötä, mutta itsensä muuttaminen ei saisi olla lähtökohta, vaan olemassaolevan hyväksyminen ja arvostaminen.

Voi nimittäin hyvinkin olla, että ne Instagramissa otetut lentävät lenkkikuvat tai saliposeeraukset ovat vain kertaluonteisia mielijohteita ja tyyppi makaa loppuviikon sohvalla. Sen sijaan se tyyppi, joka ei omista liikkumisistaan paljon sosiaalisessa mediassa huutele, saattaa painaa tukka putkella työmatkoja fillarilla, kävellä portaita, käyttää koiraa pissatuslenkeillä ja kerran viikossa nauttia lavatanssien tunnelmasta. Mitä veikkaatte, kumpikohan siitä liikkumisesta lopulta vetää pidemmän köyden? ;)

Säännöllisyys on kaiken a ja o. Ei se, mitä tekee ja kuinka kovalla temmolla, ei se, kuinka monta kiloa rautaa kyykkytankoon saa ladattua tai millaisen ajan maratonilla vetää. Vaan se, että liikkuu, mieluiten jotenkin joka päivä. Kehomme nauttii liikkeestä, jokaisesta käden, jalan ja selän ojennuksesta, supistuksesta, heilautuksesta ja venytyksestä. Se pitää veren liikkeessä ja nivelet liukkaina. Se pitää kehoa eloisana, kimmoisana ja liikkuvaisena eläkeiässäkin. Jokainen askel lasketaan. Ei suorituksena, vaan elämisenä. Omasta kehosta ja mielestä huolehtimisena, itsestäänselvyytenä kuten ruoka, vesi ja hengittäminen. 

Siksi, pohdi, mitä liikkujatyyppisi sinusta kertoo. Älä yritä muuttaa sitä toiseksi, vaan mieti kunnolla, pääseekö se tyyppi todella oikeuksiinsa tällä hetkellä? 

Palatakseni vielä potilastapaukseen, päättyi keskustelu mukavissa merkeissä. Koiran kanssa ulkoilua ja luonnosta nauttimista arvostaa varmasti eri tavalla jatkossa, hyvällä omallatunnolla. Ainakin toivon niin :)

Tiistai-illan jatkoja!

-Katja

 

Lähde: Neuvokas perhe http://www.neuvokasperhe.fi/liikunta/liikkujatyypit-tunnistatko-oman-liikkujatyyppisi

 

Share

Ladataan...

Kuva: Pixabay

Vapaa-ajalla ammattini tietäviltä tai siitä kuulevilta  saan välilllä kuulla kommentteja syömisestä, niin omista kuin kommentoijien itsensä ruokailutottumuksista.  Samalla saatetaan kertoa huolenaiheita omasta syömisestä, kehosta tai muutoksen tarpeesta, lähinnä laihduttamiseen tai herkutteluun liittyen. Osa kysyy mielipiteitä trendiruokavalioista tai ravintolisistä, osa toivoo ateriasuunnitelmaa.

Keskustelen mielelläni ruoasta myös vapaa-ajalla. Sen sijaan ateriasuunnitelmien tekemiseen suhtaudun kriittisesti. Sillä se, mikä näyttää hyvältä paperilla harvoin toteutuu sellaisenaan käytännössä. Lennosta tehtynä suunnitelmat myös harvoin vastaavat syöjänsä todellisia tarpeita, huomioivat elämäntilannetta, taloudellisia resursseja, ruokarajoitteita, mieltymyksiä saatikka oletuksia, toiveita ja niissä mahdollisesti olevia ristiriitoja.

 Ja silloin suunnitelman idea vesittyy. 

Hyvä ateriasuunnitelma on parhaimmillaan yksilöllinen. Tarjoaa tukea, vinkkejä, ohjenuoraa mutta myös sopii omaan arkeen ja on ennen kaikkea on mahdollinen toteuttaa pitempään kuin kaksi päivää. Kokemukseni syvällä rintaäänellä voin kuitenkin kertoa, että hyvää ateriasuunnitelmaa ei tehdä minuuteissa eikä yhdellä tapaamisella. Hyvä ateriasuunnitelma läpikäy kokeiluja, pohdintoja, havaintojen tekemistä, itsensä kuulostelemista ja rehellisyyttä sekä itselle että ateriasuunnitelman laatijalle. Hyvä ateriasuunnitelma muovautuu olematta koskaan valmis. Sillä oikeasti suunnitelman ideana ei minusta olekaan toteutua kirjaimellisesti loppuelämää, vaan sen tarkoituksena on tietoisesti ohjata syömään säännöllisesti, riittävästi, monipuolisesti ja siinä sivussa palauttaa nälän ja kylläisyyden tunteet ohjaamaan syömistä jatkossa. Se siis toimii teknisenä apuvälineenä siihen asti, kunnes hyvän syömisen ja ennen kaikkea itselle sopivan syömisen periaatteet on sisäistetty ja oman kehon tarpeita opittu kuuntelemaan.

Ateriasuunnitelman on tarkoitus siis olla oppimista varten.

Sinällään sunnitelman tekeminen syömiseen älyttömän helppoa. Syödään 5 kertaa päivässä tiettyjä ruokia tiettyinä yhdistelminä. Teoriassa suunnitelmat kuulostavat todella hyviltä ja toimivilta, patenttiratkaisuilta käsillä oleviin ongelmiin. Parhaimmillaan ne toimivat käytännössäkin ja tuloksia tulee. Ainakin hetken. Itsekin olen ateriasuunnitelmia sen verran monta tehnyt, että perusrunko syntyy vaikka unissaan.

Mutta syöminen harvoin on kuitenkaan niin helppoa, mitä paperilla lukee.

Ja harvemmin suunnitelmiin 100% sitoudutaan. 

Muutaman päivän tai viikon ajan suunnitelmia jaksetaan noudattaa orjallisesti ja arki suunnitella palvelemaan ohjeita. Kunnes tulee se yksi päivä, jolloin jokin menee omasta mielestä pieleen. Jokin ruoka-aine puuttuu kaapista tai ateria-aika venyy tai onkin enemmän nälkä tai tekee mieli jotakin sellaista, jota ei listalle lue. 

Sillä eivät kaikki maailman ruoat listalle edes mahdu. 

Se, miten poikkeamiin suhtautuu, kertoo mielestäni paljon noudattajan ajatusmaailmasta, siitä millainen suhde syömiseen todella on. Se, miten ruokia osaa korvata tai rytmistä ottaa uudelleen kiinni. Se, miten lipsahdukset itselleen selittää. Se, mitä tapahtuu, kun yksi poikkeama tapahtuu. 

Jos yksi poikkeama kaataa koko suunnitelman noudattamisen, on merkki ongelmista.

Jos yksi poikkeama johtaa luovuttamiseen, ahmintaan, oksentamiseen, syömisten rajoittamiseen seuraavilla aterioilla, laksatiivien käyttöön, rangaistuslenkille lähtemiseen tai hurjien korjausliikkeiden tekemisiin itselle, ollaan väärillä poluilla. Ne polut eivät johda hyvään syömiseen. Ne polut johtavat pahimmillaan syömisensäätelyn ongelmiin tai syömishäiriöön sairastumiseen. 

Niille poluille en toivo kenenkään joutuvan.

Kannatan ateriasuunnitelma silloin kun sen noudattamiseen ja hyvän syömisen opettelemiseen oikeasti ollaan valmiita ja sitoudutaan. Pelkkä suunnitelma ei tee mitään, tarvitaan tekoja. Ja tekojen lisäksi tarvitaan ajatustyötä. Ehkä tunnetyöskentelyäkin. Ateriasuunnitelma kun ei voi korjata syömishäiriötä tai tunnesyömistä. Ateriasuunnitelma on hyvä apuväline muun työskentelyn tukena, mutta sen varaan ei voi koskaan jäädä.

Koska syöminen ei ole vain syömistä. 

Syöminen on kaupassakäyntiä, ruoanlaittoa ja tiskaamista. Se on aikaa vievää tai hetken evästys. Se on yksin tai yhdessä ruokailemista. Se on hiljainen tai äänekäs tapahtuma. Se on makujen sinfoniaa tai yksipuolista tankkaamista.  Se on nälän tuntemista ja kylläisyyden syntymistä.  Se on rahankäyttöä, satsaamista itseen. Se herättää ajatuksia, mielipiteitä, uskomuksia ja tunteita. 

Se ei ole vain syömistä tai ruokaa. Se on kokonainen järjestelmä. 

Kuulen usein vastaanotolla tämän lauseen, kun puhutaan säännöllisestä syömisestä: "Kun koko ajan pitää olla syömässä". Tai "kun ei kaapissa ollut mitään". Tai "en jaksanut valmistaa ruokaa". Tai "en osaa laittaa hyvää ruokaa". Pettyneenä, turhautuneena, epäuskoisuutta äänessä huokuen. Ja onhan on ihan totta. Syöminen ON monta kertaa päivässä tapahtuva toiminto. Jos yhdessäkin toiminnossa on työtä tai vastustusta, niin miltä se tuntuukaan kun se toiminto kertautuu päivässä viidellä ja viikossa yli 30 kerralla? 

En ihmettele, että tähän rumbaan tottumattomat tai syömistensä kanssa kipuilevat kokevat ateriasuunnitelman noudattamisen vaikeana tai ylipäätään hankalana opetella hyvän syömisen periaatteita. Kun syöminen ei ole luonnollinen tapahtuma, vaan se on muuttunut tahtojen taisteluksi, ei pelkkä järki ja teoria riitä. 

Se, mitä toivoisin pystyväni ateriasuunnitelmiin lisäämään on: kulhollinen iloista mieltä ja innostusta syömistä kohtaan, kauhallinen malttia uuden opettelemiseen, lasillinen säännöllisesti nukuttuja öitä ja lepoa jaksamista tukemaan, lusikallinen tervettä itsekkyyttä itselle sopivien tapojen kiinnipitämiseen ja ripauksia rohkeutta astua epämukavuusalueelle. Tai no, lisätään niitä ripauksia sittenkin roiskauksellinen. 

Sillä hyvät naiset ja herrat: ei se maailma pyöri pelkillä ateriasuunnitelmilla. Ja en minä voi teille taikapilleriä määrätä. Mutta voin rohkaista ja tukea, kannustaa ja iloita muutoksista teidän kanssanne matkalla hyvän syömisen maailmaan. Sillä sinne minä toivoisin kaikkien polkujen johtavan :)

Torstai on toivoa täynnä, vai miten se meni -terveisin

Katja

Share

Pages