Ladataan...

Kuva: Pixabay

Tyypillisimpiä uskomuksia ja pelkoja, joita työssäni kohtaan, ovat rasva ja hiilhydraatit. Fysiologisista faktoista viis, nämä kaksi ravintoaineryhmää on onnistuttu leimaamaan yleispahiksiksi. Ne ovat turhia, lihottavat vain ja ovat muutenkin tosi ällöttäviä. Ja ennen kuin ehtii vastalauseeksi muuta äkistä, on hihasta vedetty joku lehtiartikkeli tai tosi-tv, jossa hiilareiden vaarallisuutta on kovasti korostettu. Niissä hetkissä todella kiitän mielessäni sananvapautta.

Voisin lähteä liikkeelle siitä, miten mediaan ei kannata aina luottaa. Voisin luetella pitkät listat luotettavien tutkimusten kriteeteistä. Voisin lähettää päivät pitkät sähköposteja toimittajien vastuuttomuudesta. Voisin yrittää pyyhkiä väärät uskomukset pois maailmankartalta ja muuttaa maailmaa paremmaksi paikaksi elää.

Mutten tee sitä.

Minäpä lähdenkin liikkeelle pelosta itsessään. Miksi kartat, miksi pelkäät, mitä yrität teoillasi saavuttaa tahi välttää? Minä lähdenkin tarkastelemaan asiaa toisesta näkökulmasta väittelyn, välttelyn tai poispyyhkimisen sijaan. Mitä niin kamalaa tapahtuu sinulle, jos syöt leipää, puuroa, pastaa, riisiä tai perunaa? 

Fysiologiset faktat toki käydään siinä sivussa. Ja muistutetaan kriittisyydestä mediaa kohtaan. Mutta jotakin todella merkittävää sanomaa on siinä, kun jotakin jätetään lautaselle syömättä. Se tehdään jostakin syystä. Ja minä olen kiinnostunut siitä syystä. Miksi.

Tässä yhteydessä en puhu kenestä tahansa. Puhun erityisesti ihmisistä, joille syömisestä on syystä tai toisesta tullut vaikeaa. Ihmisistä, joiden suhde syömiseen on häiriintynyt tai siihen liittyy muuta pulmaa. Niistä, jotka eivät pelleile ruoalla tai ole tahallaan hankalia ruokailutilanteissa. Niistä, jotka eivät vain pysty syömään kehoituksista huolimatta. Niistä, joille se perunanpala tai nokare riisiä edustaa paljon muutakin kuin polttoainetta keholle. Silloin eivät fysiologiset faktat nimittäin riitä.

Se peruna voi nimittäin edustaa jotakin, mitä esimerkiksi itse ei halua olla tai kokea, millaiseksi ei halua tulla. Pelkoa ja pahaa oloa konkreettisessa muodossa. Se peruna edustaa kaikkia niitä uhkakuvia, joita oma mieli pohtii. Mutta helpompaa, kuin kohdata pelot, on jättää peruna syömättä. 

En sano, etteikö yleisellä suoranaisella paskan puhumisella ruoasta olisi vaikutusta myös. On ja joissain tapauksissa paljonkin. Meillä on nykypäivänä varaa arvostella ruokia ja jättää niitä syömättä, toisin kuin ennen. Varaa olla kranttuja tai hifistellä. Kannanotto sekin. Silloinkin kyse on kuitenkin muusta kuin siitä perunasta. Tai hiilihydraateista ylipäätään. Kun luovumme jostakin ruoasta, luovumme tai pyrimme saamaan samalla jonkin arvon tai yhteenkuuluvuuden johonkin. 

Tiedän, että tämä on nykypäivää. Tiedän, että ruoalla on iät ajat jaoteltu ihmisiä eri luokkiin. Ei ruoan avulla liittymisen tai erottautumisen myötä aina synny ongelmia. Mutta tämän ilmiön laajenemisen myötä uskallan väittää, että syömisestä on samalla tullut vaikeampaa. Kun jätämme pois ruoka-aineita korvaamatta niitä mitenkään, päädymme helposti liian vähäisen syömisen tai syömistilanteiden vaikeutumisen myötä fysiologisesti siihen tosiasiaan, että keho ja mieli nälkiintyvät. Minnesota-tutkimuksesta oppineina tiedämme kehon käyvän tällöin hitaalla, mielen himoavan ruokaa, mielialan laskevan ja pinnan kiristyvän. Miksi ehdoin tahdoin haluamme päätyä tähän tilanteeseen, vieläpä vapaaehtoisesti?

Ehkä se ei ole aina oma valinta. Ehkä ajatteluamme, tunteitamme ja tekojamme ohjaavat paljon suuremmat voimat kuin tietoisuus ja maalaisjärki. Ehkä pelkäämme. Mutta mitä?

Tämän postauksen tarkoituksena oli pysäyttää miettimään omia motiiveja rajoittuneeseen syömiseen ja tarjota hieman perspektiiviä häiriintyneen syömisen kanssa painiskelevia kohtaan. Aivan kuten diabetes ei synny sokerinsyömisestä, eikä syömishäiriössä ole oikeasti kyse syömisestä, ei hiilihydraattien pelossakaan ole oikeasti kyse hiilihydraateista. Tämä ei tokikaan poista sitä fysiologista faktaa, että kehomme ensisijainen energianlähde ovat hiilihydraatit. Harvemmin faktat vaan pelkästään riittävät.

-Katja

Share

Ladataan...

Nykyistä ja erityisesti edellistä blogiani lukeneet tietävät minun puhuvan "pyhästä tarpeiden kolminaisuudesta", levosta, liikkumisesta ja ruoasta. Kirjani Onnellinen keho lukeneet tietävät minun perustelevan ajatuksiani myös Maslow'n tarvehierkian avulla. Siksi yllätyksenä ei olisi minulle itselleni pitänyt tulla, miten hyvin Kimmo Takalan teos "Tunne lukkosi" minuun iski.

Sillä sitä se teki. Monia itseäni askarruttavia asioita Takala puki sanoiksi ja tarjosi uutta näkökulmaa ilmiöiden selittämisessä, joiden kanssa itse vielä takkusin. Lisäksi hän vahvisti omia ajatuksiani tarpeiden merkityksestä ihmisen hyvinvoinnille, tai vastaavasti pahoinvoinnille.

Kimmo Takala edustaa skeematerapiasuuntausta. Skeematerapia on 1990-luvulla kehitetty 3.sukupolven integratiivinen terapiamuoto, joka yhdistää eri terapiamuotojen parhaita ominaisuuksia mm. kognitiivisesta, ratkaisukeskeisestä ja psykodynaamisesta terapiasta. Se on kehitetty erityisesti tunnelukkojen työstämiseen. Tunnelukoilla tarkoitetaan haitallisia ajattelu-ja toimintamalleja. Ne ovat syntyneet lapsuudessa palvelemaan tietynlaisista tilanteista selviytymistä, mutta aikuisena aktivoiduttuaan lähinnä johtavat ongelmiin. 

Kirjassaan hän esittelee nämä 18 erilaista tunnelukkoa: alistuminen, emotionaalinen estyneisyys, epäonnistuminen, hylkääminen, hyväksynnän haku, kaltoinkohtelu, kietoutuneisuus, oikeutus, pessimistisyys, rankaisevuus, riippuvuus, riittämätön itsekontrolli, suojaamattomuus, tunnevaje, uhrautuminen, ulkopuolisuus, vaativuus ja vajaavuus. Kirjassa on testejä, jonka avulla voi kartoittaa omia tunnelukkojaan ja niiden alkuperää. Tunnelukkotestin voi tehdä myös täällä.

En mene sen tarkemmin tunnelukkojen sisältöön, mutta nostan yhden yhdistävän tekijän tunnelukkojen muodostumiselle: emotionaaliset perustarpeet. Jos perusturvallisuuden, yhteenkuuluvuuden, itsenäisyyden, arvostuksen, kohtuullisien rajojen ja itsensä toteuttamisen tarpeet eivät tyydyty, seurauksena heräävien tunteiden, esimerkiksi paniikin, ahdistuksen, ulkopuolisuuden, yksinäisyyden, arvottomuuden, häpeän ja riittämättömyyden, ratkaisuksi muodostuu erilaisia tunnelukkoja. 

Takala korostaa halujen ja tarpeiden eroa. Se, mitä haluamme voi sisältää sen, mitä oikeasti tarvitsemme, mutta aina halumme eivät ole sitä, mitä oikeasti tarvitsemme. Esimerkkinä hän käyttää alkoholia. Samalla idealla itse nostan esimerkkinä syömisen tai syömättömyyden. Halumme syödä ei aina kerro siitä, että kehomme oikeasti tarvitsisi ruokaa. Toisaalta, halu jättää syömättä ei kerro siitä, että kehomme ei tarvitsisi ruokaa. Voimme saada hetkellistä mielihyvää tekemisestä tai tekemättä jättämisestä, mutta alkuperäistä tarvetta ne eivät välttämättä ratkaise. Kaikkia haluja ei siis tarvitse toteuttaa ja toisaalta vain halujen perässäjuokseminen voi johtaa pahasti harhaan.

Kuinka usein käytämmekään "haluan"- sanaa. Haluamme suklaata, seksiä, koiranpennun, viinilasin, uuden työpaikan/asunnon/sohvan/auton, pienemmät reidet, paksummat hiukset, lottovoiton. Kuinka monesti halumme eivät oikeasti kerro todellisista tarpeistamme tai piilottavat sisälleen viestin tyydyttämättä jääneistä tarpeista? Onko lemmikin haluaminen todella kissan tai koiran tarvetta vai mielestämme ratkaisu yksinäisyyden kokemiseen? Haluammeko uuden auton, koska edellinen on oikeasti ajokelvoton vai kaipaamme arvostusta muilta? Olisimmeko oikeasti onnellisia erinäköisenä ta -kokoisena vai olemmeko koemmeko riittämättömyyden tunnetta ja etsimme mielestämme oikeaa ratkaisua siihen? Ratkaisua, joka ei koskaan tule täysin riittämään, koska se ei kuitenkaan korjaa sitä vajetta, joka kokemuksen alla todella vaanii. Mikään ei riitä, jos se on alunperinkin väärä. 

Isoja kysymyksiä. Mutta mielestäni ehdottomasti kysymisen arvoisia. Miten vahvasti menneisyys vaikuttaakaan nykyhetkessä, miten pitkälti tekemämme ratkaisut elämässämme ovatkaan pohjautuneet lopulta tyydyttämättä jääneiden tarpeiden paikkaamiseen? Voisimmeko oppia tunnelukoistamme, vapautua niistä ja tehdä erilaisia valintoja jatkossa, kokea olomme vähemmän uhkaavaksi ja enemmän onnelliseksi, tutustumalla sisäiseen lapseemme ja hänen kokemuksiinsa? 

Koska olen niin vaikuttunut kirjasta, tulen varmasti jakamaan jatkossakin siitä herääviä ajatuksia. Takala lupaa kirjansa auttavan saamaan sen, mitä sisimmässään tarvitsee. Jo tähän mennessä olen itse vakuuttunut kirjan tehokkuudesta itsetuntemuksen kehittämisessä. Pidän myös siitä, että Takala puhuu kasvamisesta, tunnelukoista ei siis ole tarkoitus päästä eroon tai korjata niitä. Pikemminkin omien ajatusten, tunteiden ja toimintamallien tiedostamisen, hyväksymisen ja vaihtoehtoisten ratkaisumallien etsimisen kautta opitaan itselle paremmat tavat elää ja olla. 

Kuinka moni teistä lukijoista on tutustunut tähän kyseiseen teokseen ja mitä olette siitä pitäneet?

Sunnuntai-iltaterveisin, Katja

 

Postauksen teossa hyödynnetty myös lähdettä www.skeematerapia.fi

Share

Ladataan...

Tällä hetkellä minun pähkinäkipossani on sekä suolattuja että suolaamattomia manteleita ja cashewpähkinöitä irtomyynnistä Lidlistä. 

 

 Tiesitkö, että...

  1. Pähkinät ovat itseasiassa puissa kasvavia kuivia ja aukeamattomia hedelmiä tai niiden kiviä?​

  2. Maapähkinä ei ole pähkinä, vaan hernekasveihin kuuluva kasvi?

  3. Suositeltava annos pähkinöitä on 2-4 rkl eli noin kourallinen päivässä?

  4. Kourallisessa manteleita on kalsiumia saman verran kuin lasillisessa maitoa?

  5. Kourallisesta saksanpähkinöitä saa samanverran kuitua kuin täysjyväleivästä ja proteiinia samanverran kuin kananmunasta?

  6. Pähkinät ovat loistava tapa lisätä ruokavalioon hyvälaatuista rasvaa?

  7. Pähkinät sisältävät B-vitamiineja, joita tarvitaan hermoston ja lihaksiston toimintaan?

  8. Muutaman pähkinän rouskuttaminen aterian jälkeen neutralisoi hyvin suuta happohyökkäkseltä? Jos siis purkka ei syystä tai toisesta käy, pidä pähkinäpussia mukana.

  9. Pähkinät ovat suorastaan superfoodeja? Pienessä paketissa makua, ravintoa ja helppoutta. Loistavia eväitä kiireiselle tai hyvä lisä ruoanlaittoon laatua varmistamaan.

  10. Elimistö rakentuu rakennusaineista, joita sille tarjoat? Pähkinöissä kaloreihin tai rasvamäärään tuijottaminen ei kannata: tutkimuksissa pähkinät esimerkiksi näyttävät tukevan painonhallintaa, eikä päinvastoin. Puhumattakaan vaikutuksista sydämen ja verisuoniston kuntoon. Pähkinöiden syöminen on siis merkittävä terveysteko itselle :)

Joko pähkinät kuuluvat sinun osana sinun ruokavaliotasi?

-Katja

Share

Pages