Heitä jo vaa’alla vesilintua!
Olen käynyt viimeksi vaa’alla kaksi vuotta sitten. En tiedä paljonko painan. Voin heittää arvion, jos joku sattuu kysymään ja todennäköisesti se ei kovin paljoa menisi metsään. Olen nimittäin olut about samoissa mitoissa ala-yläasteen taitteelta asti. En ole koskaan omistanut vaakaa yksinasuessani,vaaka on yleensä muuttanut taloon miesystävien myötä. En tiedä, missä nykyisen miesystäväni myötä tullut vaaka tällä hetkellä on… Kuvakin piti etsiä googlen vapaasti käytettävistä.
Vaa’an sijaan pyrin huolehtimaan itsestäni ja kehostani. Syön, liikun ja lepään itselleni sopivalla tavalla. En tarvitse vaa’an numeroita kertomaan, miten minä voin. En tarvitse tietää, miten paino vaihtelee päivittäin tai viikoittain. Sen sijaan tarvitsen tietää, millainen mielialani on, miten vatsani voi, miten kuukautiseni pyörivät, miten jaksan liikkua ja millaisilla stressileveleillä mennään. Koska näistä tuntemuksista tiedän, mihin suuntaan valintojani ohjata. En tarvitse vaakaa, koska kuuntelen kehoani ja sen tarpeita.
Painoni pysyy suurinpiirtein samoissa, koska näissä asioissa ei ole tapahtunut suuria heittoja. Olen lapsesta asti syönyt säännöllisesti peruskotiruokaa, hyötyliikkunut, kokeillut erilaisia harrastuksia, nukkunut säännöllisesti. Äiti on opettanut minut kunnioittamaan itseäni ja tiedän olevani arvokas. Alkoholi ja herkut pysyvät lapasessa, en kiellä itseltäni mitään, vaan pidän maalaisjärjen päässä. Uskon näissä piilevän painonhallintani salaisuuden.
Heitä sinäkin jo vaa’allasi vesilintua! Luovu ulkopuolisen laitteen asettamista määritelmistä ja aloita kehosi viestien kuunteleminen jo tänään! Tämä aihe tuli mieleeni tänään ajaessani autolla ja kuunnellessani SuomiPopia iltapäivällä. Haastateltavana oli Jenny Lehtinen ja tänään alkava vaakakapina. Kirjoitin asiasta ennen vuodenvaihdetta täällä. Tiivistetysti tavoitteena kapinassa on siis luopua vanhoista huonoista konsteista ja saada parempia tilalle. Niitä oikeasti hyvinvoinnin kannalta olennaisia juttuja. Jos tunnistat olevasi riippuvainen vaakasi lukemista, jos se saa sinut tekemään typeriä juttuja, jätä se ja hanki tilalle todellisia hyviä kavereita. Esimerkiksi itsesi!
Vaakakapinan menossa mukana,
-Katja
Kuva: http://www.publicdomainpictures.net