Olin jo kirjoittanut melkein kokonaisen postauksen ihan vain viikon kuulumisista, mutta sitten törmäsin tuohon otsikon biisiin eikä enää tehnytkään mieli kirjoittaa työvuorokiemuroista tai pitkistä työpäivistä.

Niillä kun ei suuremmassa mittakaavassa ole juurikaan väliä.

Sen sijaan mieluummin kirjoitan keskustelusta, jonka kävin juuri tänään yhden työkaverin kanssa lounaan ääressä.

Keskustelusta siitä, miten voi tuntea uudessa paikassa olevansa yhtäkkiä kotona, kuuluvansa sinne, vaikka kaikki järkisyyt sanovat toisin. Siitä miten järki voi sanoa vaikka mitä, ummet lammet ja romaaneja, mutta sydän sanoo toista, ehkä hiljaa, mutta niin ettei sitä voi olla kuulematta, kuuntelematta.

Työkaverini toi kuitenkin esille näkökulman, jota itsekin olen joskus ajatuksissani sivunnut. Sen, miten uudessa paikassa ehkä saakin olla aidommin juuri sitä mitä on, ilman että menneisyys ja se, miten muut ovat tottuneet sinut näkemään, vaikuttavat asiaan. Ei ole enää raameja, joihin ympäristö ja itse on tottunut itsensä asettamaan. Saa aloittaa aivan alusta, puhtaalta pöydältä, toisaalta nimenomaan vahvemmin omana itsenään, juuri sellaisena kuin on elämä muovannut.

Ja ehkä sen vuoksi on niin hyvä olla.

Samalla, pikkuhiljaa elämäänsä rakentaessaan uudelleen, uuteen paikkaan, uuteen ympäristöön, elämään väkisinkin etsiytyy myös niitä juuri oikeita tyyppejä, niitä joiden mielikuvia eivät paina mikään vanha, vaan näkevät sinut pelkästään juuri sellaisena kuin olet, juuri nyt, vuosien muokkamana. Ja mikä tärkeintä, ehkä itsekin uskaltaa nähdä itsensä avarammin kuin siellä kaiken vanhan ja tutun elämän keskellä. Uskaltaa olla sellainen kuin on, ja ehkä, toivottavasti, myös ylpeä siitä.

Jokaisella on tietysti omat elämänkulkunsa, ja moni muu löytää varmasti onnensa ja itsensä hyväksymisen lähempää, ehkä nimenomaan juuri sieltä. Ja pakko sanoa, että siellä vanhassa elämässä minullakin on ne kaikkein rakkaimmat ihmiset, edelleen. Silti koko ajan tuntuu vahvemmin siltä, että Norjaan muuttaminen on kokonaisuudessan ollut ehkä paras päätös elämässäni tähän asti, minne elämä sitten ikinä seuraavaksi viekään.

Ja semmoinen minä vain olen, juuri minä, ja hyvä niin.

♥ You’re Enough – Sleeping At Last