Aamuhämärä on vähitellen vaihtunut harmaaksi valoksi, sellaiseksi, joka suodattuu pilvimassan läpi. Ulkona katot ovat peittyneet valkoiseksi, räntää se kai oikeasti on, märkää loskaa, joka sulaa pian pois. Mutta mielikuvissani se on ensilumi, joka tuo valoa pimenevään syksyyn, antaa lupauksen hiihtämään pääsystä, pakkaspäivistä. Jep, olen talvi-ihminen. Tai myös talvi-ihminen, jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Surullista, että täällä Etelä-Suomessa oikeat talvet ovat enää lähinnä muisto, ohuen ohut toive, jota ei oikeastaan uskalla edes toivoa.

Aamuni näyttävät useimmiten tältä. Joskus nämä hetket ovat hemmottelua parhaimmillaan, joskus jotain aivan muuta.

Sytytin heti herättyäni kynttilät, kaikki kaksi tuikkua, kynttilöistämme ne, jotka ovat ehtineet löytää paikkansa. Ne auttavat rauhoittumaan, estävät välittömän säntäämisen Instagramiin ja uutisiin. Saavat pysähtymään ja kuulostelemaan omaa oloa, keskittymään itseeni ennen mitään muuta. Mitä minä tänään tarvitsen, mitä minä tänään haluan?

Teen saman lähes joka aamu, mutta aina en kuule noihin kysymyksiin vastauksia, ainakaan niitä todellisia. Usein kuulen vastaukset, jotka vain haluaisin kuulla. Vastaukset, jotka olen ehkä päättänyt jo ennakkoon, edellisenä iltana, edellisellä viikolla.

Mutta tänään tuntuu, että kuulen. Tänään minulla on aikaa ja mahdollisuus miettiä, mitä minä ihan oikeasti juuri nyt tarvitsen, sen sijaan, että olisi kiire miettiä opiskelutehtäviä tai liikuntatavoitteita. Molempia noista tosin mietin ensin, ajattelin käydä kuntosalilla ja kirjoittaa esseetä. Sitten totesin, että tänään minun ei tarvitse tehdä kumpaakaan. Huomenna sitten taas.

Tänään kirjoitan esseen sijaan blogia, käyn kuntosalin sijaan pitkällä kävelyllä, kenties availen kireää kehoa sen päälle. Teen ehkä makrameen loppuun, siivoilen vähän ja etsin lopuillekin kynttilöille paikat. Syön eilistä porkkanakakkua aamupalaksi ja luen uutta kirjaa.

Toisin sanoin: Hemmottelen itseäni. Tajusin nimittäin eilen, kiitos Aamukahvilla -podcastin, että en ole hemmotellut itseäni pitkään aikaan. Tai asiat, jotka ovat ennen olleet minulle hemmottelua, eivät ole enää tuntuneet siltä. Tänään aion tehdä hyvin pitkälti juuri noita samoja asioita, mutta rauhassa, sillä ajatuksella, että teen niitä itseäni varten, en mitään muuta varten. Ja minulla on lupa nauttia.