Tag: Hetkiä

Valokranssin takana lipuu sininen hetki, pian taivaanrannassa alkaa punertaa. Vasta tänä vuonna olen huomannut kaamoksen kauniit värit myös täällä Etelä-Suomessa. Alkuvuoden retki Riisitunturille vaaleanpunaista ja violettia taivasta ihailemaan sai havaitsemaan saman ilmiön kotonakin. Hämmentävää, miten olen voinut olla huomaamatta sitä 23 vuotta elämästäni. Ehkä olen aina ollut siihen aikaan töissä tai koulussa? Tai sitten olen […]

On viimeisiä lomapäiviä ja elokuu antaa parastaan. Kevyt tuuli, samanlainen kuin taivaalla sinistä sekoittava yksittäinen hattara. Aurinko lämmittää lempeästi, hyväksyvästi, se ei ole enää niin polttavan kova. Metsä on jo alkanut vetää syyspukua ylleen. Kanervat kukkivat, kielot ja pihlajat ovat koristautuneet hehkuvin marjoin. Ihan pian ruska on kauneimmillaan, ihan pian on syyskuu ja aika heittää […]

Aamukahvia sohvalla vielä unisena juodessani kuulostelen oloani. Huomaan pienen kuplinnan, jopa aavistuksen innostuksesta, inspiraatiostakin. Tänään tekee mieli seurata ajatusten poukkoilua polulta toiselle, antaa sanojen kuljettaa. Aamukävelyllä lähimetsässä tuo inspiroitunut olo voimistuu. Mielessäni risteilee ajatuksia kaikesta siitä luovasta, mitä voisin tehdä. Käydä läpi vaatekaappia ja miettiä omaa tyyliä. Tehdä käsitöitä. Ja suursiivous. Kuvata kodin kauneimmat kohdat, […]

Minulla on tapana käydä aamukävelyillä lähimetsässä, edes lyhyillä happihyppelyillä ennen päivän töihin tarttumista. Usein nuo kävelyt kuitenkin venyvät, ellei ole mitään sovittuja aikatauluja. Uppoudun ajatuksiini, kietoudun sumun kiehtovaan hämärään tai ihailen auringonnousun luomia läikkiä puiden latvoissa, jotka hiljalleen vaihtavat paikkaa. Tänään samaisella metsäkävelyllä mietin, miten aamut ovat itselleni usein se energisin aika päivästä. Silloin ajatus […]

Kevät on saapunut, aurinko lämmittää ja linnut visertävät jo melkein kuin kesällä. Metsäpolut ovat paljastuneet lumen alta, ne varjoisimmatkin. Puhelimen galleriaa selaillessani hämmästyinkin siitä lumen määrästä, mikä täällä Turussa pari kuukautta sitten oli. Samalla muistin, miten paljon talvesta nautinkaan. Ja sen, millaisia monenlaisia polkuja olen saanut jo tänä vuonna tallailla, millaisia retkiä kokea. Sukelsin hetkeksi […]

Haahuilen lähimetsässä ja ihmettelen suurta lumimäärää. Kuljen hitaasti, jatkuvasti pysähdellen, napsin kuvia milloin mistäkin mielenkiintoisesta neulasesta. Hengittelen ja ihailen. Vähitellen vaivun taas omaan kuplaani, siihen pehmoiseen ja turvalliseen sopukkaan mielessäni. Siihen, jossa koen olevani yhteydessä itseeni, aidoimmillani, omimmillani. Olen täysillä läsnä. Nautin. Ajatukseni kulkee kirkkaasti, mutta samaan aikaan mieli on tyhjä. Rinnassa tuntuu lämpimältä ja […]

Hörpin aamukahvia vanhempieni mökillä. Seuraan, miten hämärä muuttuu vaaleammaksi vähä vähältä. Pian hento punerrus värjää ensin pilvet horisontissa, sitten lumen peittämät, tuulessa huojuvat latvat. Istun vain ja ihailen. Tunnen, miten sydämeni nauttii, miten voimavarani lisääntyvät kohisten. Valtava onni täyttää rinnan. Tässä on kaikki, ihan kaikki, tässä hetkessä, tässä aamussa. Odottamatta, etsimättä, mieleni täyttyy syvästä kiitollisuudesta. […]

Kaunista, ajattelen. Tuijottelen mäntyjen latvoja, ne näyttävät harmaata taivasta vasten lähes mustilta. Kun hieman pinnistän, pystyn melkein unohtamaan liikenteen huminan, kuvittelemaan itseni keskelle erämaata. Se ei ole enää yhtä helppoa kuin kesällä ja syksyllä, silloin puiden lehdet loivat seinän metsän ja tien väliin. Pitkä, lähes ristiselkään ulottuva tukkani on auki, mikä on harvinaista metsäkävelyillä. Usein […]

Istun aamukahvilla ruokapöydän ääressä. Keskitän katseeni kynttilöihin ikkunalla, tarkkailen pilvien liikkeitä niiden takana, rihmamaisia tiivistymiä hennosti sinertävää taivasta vasten. Ne vaihtavat väriä tummasta siniharmaasta vaaleaan liilaan. Aurinko antaa vihjeen itsestään horisontin takaa, pian se kirkastaa läheisen metsikön latvat. Nautin hiljaisuudesta, annan ajatusten vaeltaa. Niitä tulee ja menee, en saa yhdestäkään kunnolla kiinni. Mutta ei aina […]

Aamuhämärä on vähitellen vaihtunut harmaaksi valoksi, sellaiseksi, joka suodattuu pilvimassan läpi. Ulkona katot ovat peittyneet valkoiseksi, räntää se kai oikeasti on, märkää loskaa, joka sulaa pian pois. Mutta mielikuvissani se on ensilumi, joka tuo valoa pimenevään syksyyn, antaa lupauksen hiihtämään pääsystä, pakkaspäivistä. Jep, olen talvi-ihminen. Tai myös talvi-ihminen, jokaisessa vuodenajassa on omat hyvät puolensa. Surullista, […]