Vaihtokevään keskeytyminen

Tästä piti tulla elämäni kevät, aikaa minulle itselleni, irtiotto kaikista velvollisuuksista Suomessa. Olin harkinnut opiskelijavaihtoa pitkään. Minulle oli iso juttu, että edes uskalsin lähteä. Pelkästään hakuprosessiin ja käytännön asioiden hoitoon oli mennyt yli vuosi. Olin juuri kotiutunut uuteen maahan, saanut arjen rullaamaan. Olin saanut ystäviä, päässyt porukkaan mukaan, löytänyt paikkani uudessa ympäristössä helpommin kuin ikinä ennen. Meille oli syntynyt ihana yhteisöllisyys vaihtarien kesken, mikä ei ole itsestäänselvyys. Kalenteri oli täynnä reissusuunnitelmia niin Itävallan sisällä kuin ympäri Eurooppaakin. Oli tulossa laskettelureissuja Alpeille niin omatoimisesti kuin Erasmuksenkin puolesta. Nyt se kaikki on vaihtunut valtavaan pettymykseen.

Viimeiset kaksi viikkoa on mennyt enemmän ja vähemmän sumussa. Tunteet ja ajatukset ovat olleet jatkuvaa vuoristorataa, ja kaiken tapahtuneen käsittely on edelleen täysin kesken. Ensin alkoi tipahdella tietoja koronan leviämisestä ja vaikutuksista sähköposti ja uutinen kerrallaan. Epätietoisuus tulevasta täytti mielen. Välillä olin valmis lähtemään saman tien takaisin Suomeen, välillä taas vakuutuin siitä, että pysyn Itävallassa. Monta kertaa päivässä tuli jokin uusi tieto, joka sai harkitsemaan lähtemistä uudelleen, vaikka juuri hetki sitten olin päättänyt jäädä. Itkin ja viestittelin asiasta läheisille, en tiennyt mitä tehdä. Myöskään kotiyliopistostani ei annettu suositusta suuntaan eikä toiseen. Järkevä ajattelu ei ollut siinä tunnemyrskyssä mahdollista. Ajatus lähdöstä tuntui yhtä raskaalta kuin ajatus jäämisestä.

Lopulta, kun mm. ravintolat suljettiin ja ulkona liikkumista alettiin rajoittaa, totesin, että minulle paras ratkaisu olisi lähteä takaisin Suomeen. Samaan aikaan Suomen hallitus kehotti kaikkia suomalaisia palaamaan takaisin ja Itävallan lentokentät aiottiin sulkea. Oli viimeiset hetket lähteä, kun se vielä oli mahdollista. Olin taistellut ajatusta vastaan, en halunnut luovuttaa. Samanlaista se karanteeniarki olisi missä vain. Monet kaverit olivat jäämässä, miksi siis en jäisi minäkin? Päätös oli todella vaikea. Ymmärsin kuitenkin, että en kestäisi sitä epävarmuutta, jos jäisin jumiin vieraaseen maahan. Suomessa olisi edes jonkinlainen käsitys siitä, miten asiat toimivat ja mitä voi tapahtua, vaikka epävarma tilannehan tämä on kaikkialla. Suomessa voin kuitenkin kommunikoida äidinkielelläni ja ymmärrän mitkä ovat ne viralliset tahot, joiden ohjeita kuunnella. Suomessa voin myös luottaa terveydenhuollon tasoon. Kaikki tämä tuttuus tuo edes vähän turvaa, jota kaiken epävarmuuden keskellä nyt todella kaipasin.

Viimeinen ilta Linzissä oli ihana ja kamala. Kiipesimme kavereiden kanssa 13 kerroksisen asuntolamme katolle katsomaan auringonlaskua. Myöhemmin yöllä, samalla katolla tähtitaivaan alla, halattiin ja itkettiin hyvästit.

Nyt olen ollut Suomessa reilun viikon, ja vähitellen alan nähdä myös kaiken sen, mikä on hyvin. Pystyn jatkamaan Itävallan opintoja etänä, eikä tämä kevät ole muutenkaan kriittinen valmistumiseni kannalta. Minulla oli Suomessa koti valmiina, oikeastaan kaksikin, mihin palata ja poikaystävä lentokentällä vastassa. Isoin osa vaihdossa saamistani ystävistä ovat suomalaisia, hyvästit eivät onneksi olleet lopulliset. Välillä osaan jo olla kiitollinen edes siitä kuukaudesta, jonka sain Itävallassa ja vaihtarikuplassa viettää. Tiedostan, että kaikesta huolimatta olen onnekkaassa asemassa. Eiköhän tästäkin vielä selvitä!