Retkeilyvuosi 2020 osa 1/2

Olen pienestä asti nauttinut metsässä vaeltelusta, ja lapsena yksi useimmiten kuultuja huikkauksia vanhemmilleni oli, että ”mä meen mettään”. Metsä on ollut niin leikkipaikka, kuin myös eräänlainen henkinen turvapaikka. Olenkin miettinyt jo vuosia, että haluaisin päästä yön yli -retkelle, sillä olen ollut varma, että se voisi olla oma juttuni. Minulta on kuitenkin puuttunut varusteet sekä seura – kokemattomana en halunnut heti yksinkään lähteä.

Viimevuonna sain ilokseni kokeneemman opiskelukaverini retkeilemään kanssani, ja parin yhteisen reissun jälkeen uskaltauduin myös yksin. Sainpa kerran raahattua poikaystävänkin mukaan! Vuoden myötä olen saanut hankittua myös tarvittavat varusteet, joten nyt lähteminen on helppoa. Tykkään talvesta ja lumesta, mutta odotan myös jo innolla tulevaa kevättä juuri retkeilyä silmällä pitäen.

Olen edelleen innoissani tästä uudehkosta harrastuksestani, ja tämän vuoden reissuja odotellessani ajattelinkin muistella menneen vuoden retkiä. Tästäkin sepustuksesta tuli jo melko pitkä, joten jaan nämä muistelot kahteen postaukseen. Yön yli retkiä kertyi yhteensä neljä, joista yksi kesti kaksi yötä ja loput yhden yön. Kenties tänä vuonna toteutuu jokin hieman pidempikin vaellus!

Hiihtäen Ahmatuvalle – Syötteen kansallispuisto

Tammikuun alkupuolella vietimme kavereideni kanssa jo perinteeksi muodostunutta lomaviikkoa vanhempieni mökillä Syötteen kansallispuistossa, ja saimme ystäväni kanssa idean hiihtää mökiltä Ahmatuvalle yhdeksi yöksi. Tämä oli itselleni ensimmäinen yöpyminen erämaatuvassa sekä ensimmäinen yön yli -retki talvella. Hiihdimme n. 18 kilometrin matkan latureitistöä pitkin tuvalle ja seuraavana päivänä samaa reittiä takaisin, sillä kaikkia Syötteen latuja ei oltu vielä tuolloin ehditty tehdä valmiiksi.

Hiihtäminen rinkka selässä sujui yllättävän hyvin, vaikka itselläni oli ihan tavalliset perinteisen sukset ja ystävälläni luistelusukset. Yövyimme varaustuvan puolella, joka on maksullinen, mutta Ahmatuvalla siihen kuuluu myös sauna. Olikin hieno kokemus päästä saunomaan keskellä hiljaista ja pimeää metsää pitkän hiihdon ja etenkin niiden viimeisten ylämäkeen taivallettujen kilometrien jälkeen!

Syötteen kansallispuistolla on paikka sydämessäni, ja haluaisinkin päästä vaeltamaan siellä myös lumettomaan aikaan.

Läpi Liesjärven kansallispuiston

Yksi viimekesän kohokohtia oli tämä kahden yön retki Liesjärven kansallispuistossa heinäkuun alussa kahden ystäväni kanssa. Ennakkoon jännitin säätiedotusta, joka lupasi sateita, mutta reissu oli oikein onnistunut melko rankoistakin sadekuuroista huolimatta.

Lähdimme perjantaina myöhään iltapäivällä liikkeelle Korteniemen perinnetilalta, jossa matka pysähtyi heti alkuun, sillä olihan niitä lampaita pakko jäädä hetkeksi rapsuttelemaan! Ensimmäisenä päivänä kuljimme n. 7km:n matkan Savilahden leiripaikalle Pitkäkärjen kautta. Savilahden telttailualue oli mielestäni todella kiva, mutta aika moni muukin oli päättänyt lähteä sinne yöpymään, ja ruuhka hieman söi luontokokemusta. Ensimmäisenä iltana oli kaunis sää, ja pulahdimme myös järveen huuhtomaan päivän hiet pois. Telttapaikan löysimme syrjemmästä, ja itse nukuin ensimmäistä kertaa uudessa riippukeinussani. Sadesuojaa minulla ei siihen vielä ollut, joten hieman jännitin, sataisiko yöllä vettä, mutta sääennuste piti paikkansa ja pysyin makuupusseineni kuivana.

Seuraavana päivänä sade sitten alkoi, mutta onneksi ehdimme pakata rinkkamme ennen sitä. Kulkiessa sade ei juurikaan haitannut, sillä sadevaatteet pitivät kuivana ja lämpimänä. Reittimme mutkitteli Kyynäränharjun ja Hyypiönkallion kautta Siltalahden tulipaikalle, jossa pidimme ruokatauon. Kuin ihmeen kaupalla rankkasade taukosi juuri siksi aikaa, että saimme lounaan keiteltyä trangialla, syötyä ja rinkat taas pakattua. Tauon jälkeen matka jatkui Peukalolammin kautta Kaksvetisen kodalle, ja päivämatkaa kertyi yhteensä noin 14km.

Onneksi kuljimme reitin tähän suuntaan, sillä toisena yönä rankkasade jatkui, ja päätimmekin nukkua kodan suojassa, jossa riitti tilaa myös toiselle seurueelle. Sunnuntaina päivä valkeni jälleen aurinkoisena, ja retkemme viimeinen etappi kulki Hämeen luontokeskukselle Ruostejärven rantaan ja siitä vielä vetolossin ja vanhan kesäsiirtolan kautta 2-tien varteen, josta saimme kyydin takaisin autolle. Viimeisenä päivänä matkaa kertyi noin 8km.

Kuljimme viikonlopun aikana siis Liesjärven kansallispuiston reitistön päästä päähän. Maisemat yllättivät vaihtelevuudellaan – oli järviä, harjuja, kallioita, hämyistä kuusimetsää, suota ja kuivaa kangasmetsää. Liesjärvelle haluan uudelleen, samoin myös tällaiselle hieman pidemmälle vaellukselle. Luonnossa päivät kuluivat nopeasti ja mieli sai levätä, sillä kaikki aika ja energia meni eteenpäin kulkemiseen, yöpaikan rakentamiseen tai ruuanlaittoon. Täydellinen irrottautuminen arjesta!

———————————————————————————————————————————–

Edellinen teksti: Itseni sylissä