Kesäni ei kuulu olla yhtään mitään

Kesä on hujahtanut taas vauhdilla, loikannut yhtäkkiä puoleen väliin. Pientareilla kesäkukat ovat alkaneet antaa tilaa heinille, kesäkuu vaihtunut heinäkuuksi. Blogi ja Instargram on hiljentynyt, jäänyt muun elämän jalkoihin, vaikka samalla takaraivossa huhuilee toive säännöllisemmästä kirjoittamisesta. Ehkä jo pian tälle toiveelle on enemmän tilaa.

Kesä on ollut ihana ja samalla täynnä ristiriitaisia tunteita. Muutaman päivän varoitusajalla alkaneet työt ovat vaatineet totuttelua ulkopuolelta tuleviin aikatauluihin. Muutos on ollut iso verrattuna siihen opiskelijan etäilyarkeen, jota olen viimeisen reilun vuoden viettänyt. Kaikki uusi on melko raskasta, vaikka kivaa ja toivottua olisikin.

Ehkä sitä aina myös luo kesälle suuria odotuksia, ihan huomaamattaan. Ja sitten kun ne eivät heti täytykään, on vähän kummallinen olo, yksinäinen ja ulkopuolinenkin. Vaikka en tietoisesti tehnyt bucket listiä tai suuria kesäsuunnitelmia, olen saanut itseni silti säännöllisesti kiinni ärsyyntymästä mm. siitä, että taaskaan en jaksanut lähteä töiden jälkeen uimaan tai jäätelölle.

Ja toisaalta, vaikka odotuksia ei itse loisikaan, onhan niitä kuitenkin olemassa itsen ulkopuolella. Aina jostain pomppaa ajatus, että hei nyt on helle, ja helteellä kuuluisi tehdä sitä ja tätä. Somesta ne kai hiipivät mielen perukoille. Tai ovat ehkä tehneet sinne kotinsa jo vuosia sitten, kaikkina niinä nuoruuden kesinä, joina on oppinut, mitä kesältä kuuluu odottaa. Ja vaikka sitä ei enää edes haluaisi, tai ymmärtäisi kesäarjen realiteetit ja olisi niihinkin tyytyväinen, odotukset pysyvät tuvissaan ja huutelevat sieltä herättäen monenlaisia tunteita.

Oikeastihan tähänkin kesään on jo mahtunut vaikka mitä. Vajosuon vaellus rinkka selässä, Saariston pieni rengastie ja iltavisiittejä Naantaliin ja Raision alppiruusupuistoon (kuvat). Aamulenkkejä auringossa sekä puuhailua viljelylaatikoiden ja kesäkukkien kanssa. Vierailu ystävän luona Helsingissä, jossa lähijunalla matkailu sai aikaan samanlaisen lomatunteen, kuin pari vuotta sitten Lontoossa. Niin, että on tässä tehty kaikenlaista. Paradoksaalista, miten samalla kun tapahtuu paljon, mieli ei ehdi sitä huomata, vaan odottaa jatkuvasti lisää.

Kesän kuluessa olosta on kuitenkin tullut rennompi. Olen taas tietoisesti pyrkinyt pysähtymään edes hetkeksi joka päivä, tekemään tilaa olemiselle. Ja niin odotusten huutelu on hiljentynyt. Jäädessään vaille vastakaikua ne ovat näivettyneet, eivät enää jaksa kuin kuiskailla heikolla äänellä. Turhat paineet on jo helpompi sivuuttaa. Todeta, että tästä kesästä on tullut nyt tällainen, ja tällaisena se saa jatkuakin. Töissä, sohvan pohjalla ja ystävien kanssa reissuissa.

Kesäni ei kuulu olla yhtään mitään. Ja samalla se on jo kaikki.

ps. Paina toki sydäntä, jos tykkäsit!

———————————————————————————————————————————–

Blogia voi nyt seurata myös Bloglovinissa!

Edellinen teksti: Keskeneräisyydestä