Epävarmuudesta

Pienen harkinnan jälkeen päätin perustaa blogin rinnalle tilin Instagramiin (kaikkea pitää näköjään aina ensin harkita). Psykoterapeutti Emilia Kujalan innoittamana kirjoitin sinne eilen näin:

”@tunteellaemiliakujala kirjoitti pari päivää sitten hyvin epävarmuudesta. On ihan normaalia ja tarpeellistakin miettiä, mitä muut itsestä ajattelevat, mutta se ei saisi liikaa vaikuttaa omaan toimintaan. Toimiminen päinvastoin kuin epävarmuuden tunne käskisi voi auttaa murtamaan kahlitsevaa epävarmuutta. Oli lohdullista lukea kommentteja Emilian postaukseen, joissa jopa tuhansia seuraajia omaavat asiantuntevat ihmiset kertovat, miten he kamppailevat samojen ajatusten kanssa. Muisti taas, että kaikki on joskus epävarmoja, ja silti voi tehdä sitä, mikä tuntuu omalta.⁣⁣⁣⁣

Mulle blogin ja tämän instatilin perustaminen, etenkin näiden juttujen jakaminen, on ollut toimimista päinvastoin kuin epävarmuus käskisi. Ja ilman ystävien rohkaisua en ehkä olisi ikinä sitä tehnyt. Epävarmuus heräsi: Miten mä nyt jotain blogia ja instaa kehtaan? Mitä jos mut ymmärretään ihan väärin ja muut pitää tyhmänä?⁣⁣

Tuntui tosi vaikealta kertoa Instagramissa, että tällästä oon kirjotellu. Valehtelematta vuorokauden sen jälkeen luin mun tekstejä uudestaan ja uudestaan, vakuutellen itelleni että tää on nyt ihan ok. Vähitellen huomasin, että mitään pahaa ei tapahtunutkaan, kukaan ei sanonut pahasti. Päinvastoin, kavereilta saatu positiivinen palaute tuntui hyvältä. Sen jälkeen oon epävarmuudesta huolimatta jakanut mun tekstejä Instagramiin, ja enää se ei tunnu ihan niin vaikealta.⁣⁣

Ja tässä sitä ollaan, kirjottamassa omia ajatuksia uudelle julkiselle tilille, epävarmuuden tunteesta huolimatta, tai ehkä juuri siksi.⁣”

Jäin miettimään, miten ainakin oman kokemukseni mukaan tuntuu, että yleisesti itsevarmuutta arvostetaan aika paljon. Että vain itsevarmana voisi saavuttaa elämässään sen mitä haluaa. Ikään kuin itsevarmuus olisi kaiken alku, jotain mikä pitää olla kunnossa ennen kuin voi toteuttaa omia haaveitaan.

Epävarmuus taas vastaavasti nähdään usein asiana, joka pitää piilottaa. Työhaastatteluissa tai esitelmää pitäessä nolostellaan käsien tärinää tai sanoissa takeltelua, ja samalla yritetään ehkä korostaa omaa itsevarmuutta. Yhtälailla itsekin vähän häpesin omaa epävarmuuttani ensimmäisiä tekstejäni julkaistessani, sen itse epävarmuuden tunteen päälle.

Kun epävarmuutensa näyttää, asettaa itsensä haavoittuvaiseksi. Siinä näyttää muille, että tämä asia, joka tuottaa minulle epävarmuutta, on minulle heikko kohta. Siihen tarttumalla voi loukata. Toisaalta se sama asia on itselle usein myös tärkeä. Ja luonnollisesti sillä on väliä, miten ihmiset ympärillä suhtautuvat itselle tärkeään juttuun. Ja sitten kun ei vielä tiedä muiden reaktioita, siitä jutusta tuntee helposti myös epävarmuutta.

Uskoakseni joka ikinen ihminen, kuinka vaikutusvaltainen tai menestynyt hyvänsä, kokee välillä epävarmuutta tai miettii, että mitähän muut minusta nyt ajattelevat. Miten voisikaan aina olla aidosti itsevarma sellaisessa tilanteessa, jossa ei ole ennen ollut ja jolla on itselle väliä? Epävarmuus on luonnollista ja tarpeellista. Se edistää sosiaalisia perustarpeita yhteenkuuluvuuden tunteesta ja hyväksytyksi tulemisesta (esim. Maslow’n tarvehierarkian kolmas taso).

Ehkä sen sijaan, että yrittäisi tukahduttaa epävarmuuden tunteen, voisi sen pyrkiä tunnistamaan ja hyväksymään. Epävarmuus on tunne siinä missä itsevarmuuskin. Sillä on tarkoitus ja se kannattaa havaita, mutta sen mukaan ei tarvitse toimia, jos toiminta ei palvele itseä. Epävarmuuden tunteen voi antaa tulla ja sitten toimia siitä huolimatta, päinvastoin kuin epävarmuuden tunne käskisi. Sanoa kaverille ääneen, että nyt muuten tuntuu vaikealta ja jännittää, että miten tämä menee ja miten tähän suhtaudutaan.

Kokemuksen myötä epävarmuus alkaa usein helpottaa, tulee itsevarmempi olo. Samalla lailla kuin esimerkiksi juuri uudessa työssä aloittanut ei voi heti osata kaikkea, ei hän myöskään voi olla heti täysin varma siitä mitä tekee. Muutama onnistumisen kokemus voi kohottaa itsevarmuutta huimasti, alun epävarmuudesta huolimatta.

Harvoin epävarmuus myöskään oikeasti näkyy ulospäin. Huomaan itsekin helposti kuvittelevani, että muut olisivat aina varmoja itsestään ja tekemisistään. Esimerkiksi somepostauksista ei näy, kuinka kauan niiden julkaisua on mietitty, vaikka taustalla olisi tuntien harkinta ja epävarmuuden sietäminen. Ehkä se omakaan epävarmuus ei siis näy niin paljoa muille kuin itse sen kuvittelee näkyvän, ellei sitä tarkoituksella tuo esiin.

Lisäksi epävarmuus ilmenee eri ihmisillä eri tavoin, jolloin muiden epävarmuutta ei osaa välttämättä edes tunnistaa. Esimerkiksi minusta tulee usein hiljainen, jos olen epävarma. Joku toinen taas alkaa höpöttää niitä näitä epävarmuutta tuntiessaan, minkä minä puolestani helposti tulkitsen rentoudeksi ja varmuudeksi.

On hienoa, jos on löytänyt oman juttunsa ja on varma siitä ja itsestään. Itsevarmuus ei kuitenkaan ole sama asia kuin asiantuntijuus tai menestyminen. Itsevarmuus tuo uskottavuutta, mutta mielestäni epävarmuus ei sulje pois sitä, etteikö silti uskoisi omaan juttuunsa. Itsevarmuus riippuu paljon myös tilanteesta, lopulta sekin on vain tunne. Sen sijaan epävarmuuden tunteen hyväksyminen ja toimiminen siitä huolimatta ovat todellista rohkeutta ja vievät eteenpäin.

Blogin instatilin löydät tästä: @ajatuspolkuja

ps. Paina toki sydäntä jos tykkäsit!