Viime aikoina olen koettanut tallettaa mieleeni tarkasti kaiken, mikä on saanut mielenkiintoni heräämään.  Olen pyrkinyt hiljentämään analysoinnin siitä, mitä mikäkin tarkoittaa, ja sen sijaan seurannut herkästi inspiraatiota milloin minkäkin asian luo. Kaikkea ei voi saada kerralla, sen tiedostan, ja toimeen tarttumisen sijaan olen antanut ideoiden lähinnä herättää huomioni, hautua mielessäni, ja lopulta jättää jäljen kenties myöhempää toimintaa varten.

Samalla olen laittanut ylös mahdollisia aiheita, joista haluaisin tänne kirjoittaa. Välillä tekee mieli rajata hyvinkin vahvasti se, mitä millekin kanavalle julkaisee. Toisaalta se helpottaa, itseä ja kai lukijoitakin. Mutta toisaalta se myös rajoittaa omaa ajattelua.

Niinpä olen antanut kiinnostuksenkohteideni vaeltaa, bongaillut ja kokeillut uutta ilman turhia rajoituksia ja kategorisointeja, ja koonnut niitä sitten vähitellen yhteen, tallettanut mieleni muistioihin. Toisinaan mieli pyrkii tarttumaan vain yhteen tai kahteen, pitämään niistä vähän väkisin kiinni, vaikka jokin muu vetäisi sillä hetkellä enemmän puoleensa. Tämähän oli se, mistä inspiroiduin, tämähän oli se, joka kerran tuntui hyvältä, eikö siitä nyt vain voisi pitää kiinni?

Sitten taas muistan: Nämä ovat asioita, joista ei tarvitse pitää väkisin kiinni, asioita, joiden kanssa ei tarvitse olla johdonmukainen, ellen välttämättä halua. Iloa ja inspiraatiota tuovat asiat saavat rönsyillä sinne tänne, ei niitä tarvitse sitoa tiettyyn kategoriaan, sulloa jonkin ihanneminän kiinnostusboksiin. Saan pitää ja kirjoittaa yhtenä hetkenä yhdestä ja seuraavana hetkenä toisesta, vaikka olisihan se helpompaa käsitellä, turvallista itselle ja ihmisille ympärillä, jos pysyisi aina samana. Tietäisi aina mitä odottaa.

Yhdessä hetkessä tutkin jäkäliä keskellä metsää, seuraavassa kiinnostuksen kaappaa hyvä sarja.

Kuvittelen usein tietäväni, millainen olen. Ja sitten kuvittelen olevani samanlainen aina. Samalla kahlitsen itseni tiettyyn muottiin – tällainen minä olen, tällaisista asioista minä pidän, enkä edes halua kokeilla mitään uutta. Mutta onhan se myös aika tylsää, valmiiksi mietittyä. Ja hankalaakin – elämä harvoin menee aivan suunnitelmien mukaan. Jos vain antaisin itseni olla ihan mitä vain, sen sijaan että jo valmiiksi päättäisin, mitä minä olen. Siis ihan mitä vain, riippumatta läheisten tai yhteiskunnan tai omista odotuksistani. Aika mahtipontinen ajatus, jolla leikitellä.

Voisi kai sanoa, että uteliaisuuteni on taas herännyt horroksestaan. Uteliaisuus ihan kaikkea ympäröivää kohtaan. Joskin sillä lailla rauhallisesti ja lempeästi – ei kaikkea kerralla. Tarvitsen myös tuttua ja turvallista, rutiineja ja johdonmukaisuutta, mutta en kaikissa asioissa. Ja tämä blogi edustaa minulle sitä uteliaisuutta, heittäytymistäkin, ei niinkään niitä rutiineja.

———————————————————————————————————————————–

Edellinen teksti: Tukka auki metsässä