Monien muiden tavoin vuodenvaihde saa minutkin pohtimaan mennyttä vuotta. Kuluneen vuoden teemana on selkeästi ollut muutokset, melko isotkin sellaiset, positiiviset ja vaikeammin sulateltavat. Olen vähän huono sietämään epävarmuutta, ja jos jotain, niin sitä tämä vuosi on opettanut.

Ja toisaalta sen, että aina ei tarvitsekaan sietää – joskus parasta, mitä itselleen voi tehdä, on antaa itsensä romahtaa ainaisen pärjäämisen sijaan. Kaikkia muutoksia vähitellen käsitellessäni olen myös jälleen havahtunut niiden perusasioiden äärelle, jotka ovat välttämättömiä hyvinvoinnilleni, mutta jotka ovat kaikessa rytäkässä unohtuneet. Perusasioita kutsutaan perusasioiksi syystä.

Olen keikkunut stressiputkessa, palaudun sitku tämä ja tuo on valmis -mentaliteetissa, tempautunut uutuuden huumaan. Olen kuvitellut palautuvani tehden asioita, jotka todellisuudessa kuormittavat lisää. Lopulta ymmärsin pysähtyä käsittelemään tätä kaikkea, lepäämään ja pala palalta hyväksymään niitä ikävältäkin tuntuneita muutoksia.

Vajaaksi jäänyt vaihto-opiskelu Itävallassa oli unohtumaton kokemus. Se antoi myös alkusysäyksen tälle blogille, joka oli siihen asti muhninut ehkä vielä joskus -ajatuksena mielen perukoilla.

Samalla olen joutunut hyväksymään sen, miten herkkä stressille olen, miten vähästä toisinaan kuormitun. Että vaikka joku toinen jaksaa, minä en, ja se on ihan ok. Välillä kuvittelen olevani sellainen sosiaalinen ja spontaani seikkailija, mutta oikeasti olen rauhaa ja rutiineja rakastava pohdiskelija. Tai oikeastaan, vaikka joskus olen myös ensimmäistä, niin harvemmin, sillä se kuluttaa voimavarojani. Rauha ja rutiinit taas lataavat akkuni.

Toisaalta, olen saanut myös paljon hyvää, nähdä upeita paikkoja ja tutustua uusiin ihmisiin, vanhojen ystävyyksien syventyessä. Olen saanut kokea oloni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Olen löytänyt itsestäni uudenlaista rohkeutta tehdä niitä asioita, joita todella haluan tehdä, rohkeutta olla sellainen, kuin todella olen. Olen koittanut takoa päähäni, että saan näkyä ja kuulua, ihan tällaisena. Näiden tietojen ja kokemusten kanssa, joita minulla on. Sen harjoittelua tämä bloggailukin on, itselleni luontaisella tavalla, kirjoittaen. Harjoittelu jatkukoon.

Vuosi sitten odotin tulevia vaihtoseikkailuja, kaikkea uutta ja jännää. Ja noita kaikkia sain, uutta ja jännää tosin myös hieman eri merkityksessä kuin mitä odotin. Nyt toivon ensi vuodelta lähinnä tasaisuutta, rutiinien tuomaa pysyvyyttä ja ylipäätään tahdin rauhoittamista. Ihan sellaista tavallista arkea ja niitä perusasioita.

Ajattelin aloittaa säännöllisemmästä unirytmistä ja parin viikon lomasta luonnon keskellä.

Kiitos 2020, olit monella tapaa merkityksellinen.

Ja tervetuloa 2021!

———————————————————————————————————————————–

Edellinen teksti: Luettua kolmella sanalla: Muumilaakson marraskuu