Pilviä ja ajatuksia

Istun aamukahvilla ruokapöydän ääressä. Keskitän katseeni kynttilöihin ikkunalla, tarkkailen pilvien liikkeitä niiden takana, rihmamaisia tiivistymiä hennosti sinertävää taivasta vasten. Ne vaihtavat väriä tummasta siniharmaasta vaaleaan liilaan. Aurinko antaa vihjeen itsestään horisontin takaa, pian se kirkastaa läheisen metsikön latvat.

Nautin hiljaisuudesta, annan ajatusten vaeltaa. Niitä tulee ja menee, en saa yhdestäkään kunnolla kiinni. Mutta ei aina tarvitsekaan, sitä nyt opettelen. Kyllä ne selkiytyvät sitten, kun sen aika on, mutta eivät väkisin, survomalla keinotekoisten suodattimien läpi.

Pilvien tarkkailussa on jotakin samaa kuin lumisateen tai aaltojen tuijottelussa. Luonnon luoman liikkeen katselu rauhoittaa. Siinä on tarpeeksi vaihtelua tarkkaavaisuuden kaappaamiseksi, mutta kuitenkin niin vähän, ettei se herätä levottomuutta. Luonto elää omaa elämäänsä, muistuttaa, että kaikkea ei voi hallita, auttaa päästämään kontrollista irti.

En voi ohjata pilvien liikettä, voin vain seurata ja nauttia niiden muuttuvasta kauneudesta, hetki hetkeltä erilaisesta. Ehkä valita kiinnostavimman ja keskittää katseeni siihen, koko taivasta ei voi nähdä kerralla. Samalla lailla voin antaa ajatusten ja tunteiden soljua vastustelematta, olla takertumatta ihan jokaiseen. Niitäkään ei voi täysin hallita, voi vain tarkkailla, ja sitten ehkä valita muutaman, joille antaa huomionsa.

———————————————————————————————————————————–

Edellinen teksti: Pysähdys