Kaupunkikodin makuuhuone

Kirjoittaessani tammikuussa makuuhuoneen uusista pallovaloista tajusin, etten ollut aiemmin tainnut julkaista pahemmin mitään kuvia makuuhuoneestamme täällä blogissa. Olohuoneen sisustuksesta kuvia on kyllä näkynyt blogissa paljonkin, tosin sitäkään huonetta en ole koskaan tainnut esitellä ihan kokonaisuudessaan. Pallovalopostauksessa lupailin esitellä makuuhuoneemme sisustuksen paremmin, ja vihdoin tänä viikonloppuna löysin aikaa kuvata makuuhuonetta päiväsaikaan. Luvassa olisi siis vihdoin postaus makuuhuoneen sisustuksesta! Harmi kyllä aurinko ei tänäkään viikonloppuna täällä Helsingissä näyttäytynyt lainkaan, mutta luonnonvaloa riittää onneksi näin kevään korvilla myös pilvisinä päivinä ihan hyvin kuvaamiseen.

Asumme tosiaan kaupunkikodissa, viidennessä kerroksessa, joten asuntomme on mukavan valoisa. Aikaisemmin sänky oli toisella seinällä ja siinä oli sängynpääty, mutta Pinterestiä selaillessani tykästyin ajatukseen sängystä tuon leveän ikkunan edessä, ja niinpä noin vuosi sitten poistimme sängystä päädyn ja siirsimme sängyn ikkunan eteen. Vaikka makuuhuone on kadun puolelle, olemme saaneet nukuttua hyvin ja tottuneet siihen pieneen liikenteen meluun, mitä tuolta kadulta toisinaan kuuluu.

fullsizeoutput_6a8.jpegfullsizeoutput_6a7.jpeg

Sänkymme, yöpöydät ja yöpöytien lamput ovat Ikeasta. Hauska juttu on se, että tavatessamme mieheni kanssa meillä oli molemmilla yksi tuollainen yöpöytä. No, nyt niitä on sitten kaksi 🙂 Päiväpeitto on Gantin, sängyn päällä olevista tyynyistä kaksi on Ikeasta, kaksi Senaatintorin laidalla olevasta Piirongista ja tuo Hampton-tyyny on ostettu pari kesää sitten Ahvenanmaalta. Olen tosin sittemmin joskus nähnyt ihan samanlaisia tyynyjä myös Boknäsillä.

fullsizeoutput_6aa.jpeg

Makuuhuoneessa on kahdet pariovet. Tässä kuvassa vasemmalla oleva oviaukko johtaa olohuoneeseen ja toinen oviaukko puolestaan halliin. Pariovet ovat sellainen juttu, joista monet haaveilevat, ja niin minäkin joskus aikoinaan, ja on niissä kyllä vain sitä jotain omaa tunnelmaansa.

fullsizeoutput_6a9.jpeg

Meillä on makuuhuoneessa televisio, mutta täytyy todeta, että sitä on tullut katsottua todella harvoin. Lähinnä silloin, kun on ollut kuumeessa vuoteen omana eikä ole kyennyt tekemään muutakaan. Huone on kuitenkin sen verran iso, että televisio mahtuu tuohon hyvin ja koska tuolle mahalipastollekaan ei ole tällä hetkellä muuta käyttöä, niin toistaiseksi se saa toimittaa tv-pöydän virkaa. Sitten, kun joskus muutamme toiseen asuntoon, en usko että enää laitamme makuuhuoneeseen lainkaan televisiota.

Mahalipasto on löytö huutokaupasta ja tuo seinällä oleva taulu on ostettu aikoinaan Vallilan makasiinien kirpputorilta kahden euron hintaan.

fullsizeoutput_6ab.jpeg

Pallovalot, Adele-taulun ja miehen isovanhempien vanhan lipaston esittelinkin jo tammikuussa. Tykkään tuosta sommitelmasta kovin, mielestäni nuo kaikki esineet sopivat hyvin yhteen. Tällä halliin vievällä seinustalla on myös kaksi vaatekaappia – tämä kuvassa näkyvä ja lisäksi kuvasta pois jäävä, oikealla sijaitseva pienempi saman sarjan vaatekaappi. Meillä ei muuten ole tällä hetkellä makuuhuoneessa ollenkaan mattoa, sillä tuo koiraneitimme onnistui tuhoamaan maton pentuaikanaan, enkä ole vieläkään uskaltanut ostaa uutta. Ehkäpä pikkuhiljaa voisi luottaa siihen, että Frida osaa käyttäytyä mattojen kanssa. Matto nimittäin toisi kyllä lisää pehmeyttä ja tunnelmaa tähänkin tilaan.

fullsizeoutput_6ac.jpeg

Ikkunalaudalla on kokoelma sekalaisia tavaroita; Tukholmasta ostettu Hayn käsi, Design House Stockholmin Block-valo, huonekasveja ja ranskalaiselta ystävältä saatu minikokoinen Eiffelin torni.

fullsizeoutput_6ae.jpegfullsizeoutput_6af.jpeg

Kattokruununkin olen tainnut joskus jo blogissa esitellä, se olen saanut isältäni ja se on aikoinaan asustellut lapsuudenkodissani. Nuorena vannoin, että minun kotiinihan ei sitten mitään antiikkia tai kattokruunuja tule, vaan kuinkas sitten kävikään. Omena ei kauas puusta putoa sisustusasioissakaan, vaikka kuinka koittaisi hangoitella vastaan. Nythän meillä on jo kaksi kattokruunua ja en yhtään ihmettele, vaikka niitä tulisi lisääkin. Ja sitä antiikkiakin löytyy totta kai.

fullsizeoutput_6b0.jpeg

Kun muutimme tähän asuntoon, tuntui pitkään ettei makuuhuone oikein löytänyt muotoaan ja aluksi jopa nukuin jotenkin huonosti tuossa tilassa. Ehkäpä jotkin feng shuit eivät vain olleet kohdallaan? Nyt, kun tila on muokkautunut nykyiseen muotoonsa, olen ollut makuuhuoneen sisustukseen tyytyväinen ja unikin maistuu taas. Matto on vielä hankintalistalla, mutta ainahan sitä jotain keskeneräistä projektia pitää olla työn alla, tai muuten käy tylsäksi.

-Netta

Lue myös:

Ison kaupunkikodin sisustus

Uusi kettiö BEFORE & AFTER

Pienen kaupunkikodin sisustus

Miten sisustaa ekologisesti ja edullisesti?

koti sisustus
Kommentit (2)
  1. Ihanan yksinkertainen, mutta tyylikäs sisustus! Ja aivan ihanan näköinen tuo teidän asunto 🙂

  2. Voi kiitos paljon! Täällä kyllä viihtyy hyvin, viidennessä kerroksessa on niin ihanan valoisaa 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *