Oman arkeni pieniä luksusjuttuja

Blogin sivupalkissa Kirjoittajan kuvaus -kohdassa lukee ”Olen helsinkiläinen elämästä nautiskelija…”. Tuohon lauseeseen kiteytyy kyllä jotain olennaista minusta. Olen ihminen, joka nauttii elämän pienistä asioista, haluaa ympärilleen kauneutta ja lautaselleen herkullisia makuja. Olen se, joka saattaa valita saippuan ihan vain kauniin purkin perusteella ja jonka mielestä vesi maistuu paremmalta kauniista lasista juotuna. Usein ajatellaan, että sitä elämän juhlaa ja nautintoa ovat erityisesti loma ja reissut, mutta pientä luksusta voi helposti ripotella ihan joka ikiseen arkipäiväänkin. Olen jo aikaisemmin kirjoitellut siitä, kuinka tuoda lisää hyggeä työpäivään, mutta nyt päätin listata juttuja, joilla tuoda ripaus nautintoa muuhunkin arkeen.

IMG_7111.jpg

Alla on pieni lista minun ”arjen luksus”-vinkeistäni:

Laadukas kahvi. Vuodet kahvialan erityisliikkeessä saivat aikaan sen, että mikrolämmitetty vanha sumppi ei mene alas. Juon kahvia määrässä vähän, mutta laatuun panostan sitäkin enemmän. Miten ihanalta maistuukaan kupillinen pressopannulla valmistettua suomalaisen pienpaahtimon tummaa paahtoa tai espressokoneella tehty, soijamaitoon valmistettu latte? Tai ehkä sittenkin mutteripannulla valmistettu täyteläinen mokka? Kahvihetki keskellä kotitoimistapäivää on jotenkin maaginen. En tiedä mikä siinä on, ettei vaikkapa mehulasillisen juominen tuo samaa fiilistä kuin höyryävän kahvimukin nostaminen huulille.

Suihku kynttilänvalossa. Meillä oli edellisessä asunnossamme poreamme, ja sitä on varsinkin talvella ollut ihan hirveä ikävä. Nyt meillä ei ole minkäänlaista ammetta lainkaan eikä edes omaa tai taloyhtiön saunaa, joten olen vähän kaipaillut sellaista spa-tunnelmaa, jota en oikein tuntunut tavoittavan meidän parin neliön kokoisesssa minivessassa mitenkään. Sitten keksin, että voisin joskus mennä suihkuun kynttilänvalossa, ja nyt ”kynttiläsuihkuista” on tullut yksi lemppareista ”arjen luksus”-jutuistani. Raahaan vessaan muutamia tuikkukuppeja ja asetan wc-pöntön kannelle yhden ison lyhdyn ja suljen sitten kattovalot. Kynttilät luovat vessaan ihanan hämärän tunnelman, mutta valoa on kuitenkin niin, että peseytyessä näkee kunnolla. Joskus yhdistän kynttiläsuihkuun vielä rauhallista spa-henkistä musiikkia, niin tunnelma on taattu. Ja kynttiläsuihkussa hoidetaan toki samalla kertaa niin vartalon kuin kasvojenkin kuorinta sekä esimerkiksi hiusnaamio, jotta rentouttava hetki kestää vähän tavallista suihkua pidempään.

Hetket ystävien kanssa. Usein ystävien, kavereiden ja sukulaisten tapaaminen painottuu viikonloppuihin, mutta todellista arjen luksusta on tavata ystäviä keskellä sitä kiireistä arkea, koska heistä saa aina niin paljon voimaa ja inspiraatiota. Vaikka vähän työpäivän jälkeen laiskottaisikin ja tekisi mieli käpertyä vain sinne kotisohvan lämpöön, kannattaa ehdottomasti lähteä kaverin kanssa vaikkapa kahville, syömään, leffaan tai urheilemaan. Kävin eilen työpäivän jälkeen syömässä kahden kaverini kanssa ja meillä oli ihan älyttömän hauskaa. Sama juttu pari viikkoa sitten, kun kävimme ystäväni kanssa Yrjönkadun uimahallissa vähän hemmottelemassa itseämme. Näitä siis lisää!

IMG_7112.jpg

Puhtaat lakanat ja laadukkaat peitot & tyynyt. Tämä on klassikko, jota tuskin kukaan voi kieltää! Miten ihanaa onkaan pujahtaa puhtaisiin lakanoihin, erityisesti suihkunraikkaana (vaikkapa kynttiläsuihkun jälkeen). Suosittelen satsaamaan myös hyviin peittoihin ja tyynyihin, niillä on iso merkitys koko elämänlaadun kannalta. Hyvät unet takaavat hyvän päivän. Me ostimme viime viikonloppuna uudet peitot ja tyynyt, ja voi luoja miten ihanat ne ovatkaan! Edelliset peittomme olivat varmaan 10 vuotta vanhat, ja ero uusien ja vanhojen välillä on kuin yö ja päivä. Hoteilleissakin yksi parhaista jutuista on ihanan pehmeät lakanat ja peitot, ja niihin juttuihin kannattaa panostaa omassa kodissakin.

Mahdollisuus tehdä töitä kotoa käsin. Tämä on itselleni suhteellisen uusi juttu, viime syksystä lähtien olen tehnyt osan töistäni ”kotitoimistolta” (sana, johon mulla on viha-rakkaus -suhde). Mulla on siis muutamakin työ, joista yhtä teen kokonaan kotoa käsin, tai halutessani vaikkapa kahvilasta. Toisessa työssäni mulla on kyllä olemassa työpöytä toimistolla, mutta siinäkin työssä mulla on mahdollisuus pitää myös etäpäiviä. Ja nämä kotoa käsin tehdyt työpäivät on mulle kyllä todellista arjen luksusta! Olen tosi aamu-uninen ihminen, ja mulle aikaiset aamuherätykset ovat olleet tuskaa jo ihan lapsesta lähtien. Kotitoimistopäivissä on se hyvä puoli, että saa nukkua paljon pidempään, koska ei tarvitse kiirehtiä bussille ja säästää reissaamiseen varatun ajan. Voi siirtyä työntekoon pian heräämisen jälkeen ja tehdä aamupäivän ensimmäiset tunnit töitä yöpuvussa. Voi keittää miljoona kupillista kahvia ja juoda sitä omaan tahtiin. Soittaa musiikkia lujalla ja rapsutella samalla koiraa ja kissaa.

Jotenkin kotitoimistapäivinä on vain paljon rennompaa, kuin toimistolla pönöttäminen (siellä kun pitää näyttää ja kuulostaa ihmiseltä, koska siellä on muitakin). Vaikka ei sillä – vaikka kotitoimistopäivät ovatkin kivoja ja ihania, tiedän senkin, että omalle persoonalleni ei sopisi se, että olisin viisi päivää viikossa yksin kotona tekemässä töitä. Olen sen verran sosiaalinen ja puhelias tapaus, että tarvitsen kyllä sitä muitten ihmisten seuraakin. Ja toimistopäivissä on myös omanlainen struktuurinsa, mikä luo jotenkin sopivaa ryhtiä ja järjestystä elämään. Siksi tämä nykyinen järjestely on mulle tosi hyvä – muutama päivä viikossa kotoa käsin ja muutama toimistolta – juuri mulle sopiva juttu.

IMG_7117.jpg

Lounaat keskellä työpäivää. Rakastan syömistä ja tietysti myös ulkona syömistä, joten mikäpä toisi työpäivään paremman katkon ja pientä arjen luksusta, kuin lounas jossain kivassa paikassa! Niinä päivinä kun työskentelen toimistolta käsin syön välillä eväitä, mutta välillä käyn myös työpaikkamme lähistöllä sijaitsevassa lounaspaikassa syömässä. Lounaspaikkaan on vajaan kilometrin kävelymatka, joten samalla saa myös hieman ulkoilua ja liikuntaa. Kotitoimistopäivinä syön myös välillä kotona, mutta usein tulee käytyä myös lounaalla jossain kivassa paikassa (ja silloin myös usein näen samalla jotain kaveria). Mulla on muutamia vakkaripaikkoja, mutta pyrin myös kokeilemaan jatkuvasti uusia paikkoja vaihtelun ja kokeilunhalun vuoksi. Täällä Helsingin keskustassa riittää ihan hirveästi valinnanvaraa, joten olisi silkkaa hulluutta olla käyttämättä mahdollisuutta kokeilla erilaisia paikkoja. Juuri tällä hetkellä lempparilounaspaikkojani Helsingin keskustassa ovat Sandro, Moko Market, Stockmannin 8. kerroksen Fazer Food Market, Dylan Marmoripiha ja The Cock.

Leikkokukat. Myös aika perinteinen arjen luksus -juttu? Ne vaan toimivat aina. Olen siitä onnekas, että saan usein merkkipäivinä kukkia. Tämän postauksen kuvissa on ystävänpäivänä saamani kimppu, joka jostain kumman syystä on edelleenkin hengissä. Ostan myös välillä kauppareissulla jonkin edullisen kimpun itse – miten kätevää, että markeiteista ja ruokakaupoistakin saa nykyään kukkia, ja ainakin minun tarpeisiini ihan tarpeeksi hyviä.

IMG_7123.jpg

Tämän postauksen kirjoittaminen oli siitä ihanaa, että tajusin itsekin, miten paljon ihania pieniä juttuja arkeen mahtuukaan, ja tässäkin oli niistä vain pieni osa. Mitkä ovat teidän suosikkeja ”arjen luksus”-juttuja? Oikein ihanaa viikonloppua kaikille <3

-Netta

Lue myös:

Kuinka tuoda työpäivään hyggeä?

Miten stressin väheneminen näkyy elämässäni?

Arvosta tavallista arkea

30 x ekoteko tavallisessa arjessani

 

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään

Helmikuun kuulumisia

Hei ihanat, olisi taas pitkästä aikaa kuulumispostauksen paikka. Mulla on ollut vähän jonkinlaista ”writer’s blockia” havaittavissa, joten päätin nyt kirjoitella ihan vain tavallisista ja arkisista jutuista. Pitäisi muistaa, ettei blogiin aina tarvitse kirjoitella jostain elämää mullistavasta ja syvällisestä, vaan ainakin itseäni kiinnostaa lukea myös niistä muitten ihmisten ihan tavallisista ja arkisista jutuista, ja niistä voin kirjoitella itsekin välillä. Tässä tuleekin nyt mun tämänhetkisiä kuulumisia.

img_7072.jpg

– Talvi ja aurinko ovat löytäneet Helsinkiin. Olisin toivonut lunta jo jouluksi, mutta sitä ei valitettavasti saatu. Vielä tammikuussakin lunta saatiin pitkään odotella, mutta nyt olemme saaneet nauttia lumesta ja talvesta jo monta viikkoa. Viimeiset viikot myös pakkanen on kiristänyt otettaan, mutta samalla ollaan saatu nauttia myös ihanasta auringonpaisteesta. Valo tuntuu niin hyvältä pitkän pimeän jakson jälkeen! Tuntuu, että aurinko antaa ihan uudella tavalla energiaa. Viime sunnuntaina kävimme kävelemässä Eiranrannassa ja meren jäällä. Liikkeellä oli tosi paljon ihmisiä, enkä yhtään ihmettele miksi. Vaikka olikin pakkasta, lämmitti aurinko jo kasvoja aivan ihanasti. Kävelimme jäätä pitkin Uunisaareen, jossa kävimme kahvilla. Uunisaaren kahvila on koiraystävällinen ja niinpä myös Frida-neitikin pääsi kahvittelemaan, ja hän istuskelikin tyytyväisenä omalla tuolillaan koko kahvihetken ajan. Ensi viikolle on luvattu vielä kylmempää vaikka se vähän kauhistuttaakin, ajattelen silti mielessäni, että on se parempi kuin 6 kuukautta jatkuva harmaus ja loska. Mulla on ensi viikolla myös pari kotitoimistopäivää, jolloin pääsen välttämään pahimmissa pakkasissa bussipysäkillä värjöttelyn.

img_7068.jpg

– Palasin tauon jälkeen taas yin jooga -tunneille, ja miten ihanaa se onkaan! Kirjoittelin yin joogasta jo aiemmin syksyllä, jolloin aloitin lajin, ja olen edelleen sitä mieltä, että se on yksi kivoimmista lajeista joita olen kokeillut. En tiedä kutsuisinko itse yin joogaa varsinaisesti urheiluksi, koska omasta mielestäni siinä on niin tärkeässä roolissa myös henkinen harjoitus ja hengitys. Mutta toki se tekee samalla myös kropalle hyvää! Omalla joogasalillani yin jooga tehdään ihanan lämpöisessä salissa ja harjoitukseen kuuluu myös hämärämpi kynttilävalaistus sekä musiikki. Nykyään tiistai onkin yksi viikon kohokohdista, koska silloin on yin jooga -tuntini. Lisäksi olen alkanut tehdä yin joogaa välillä kotona, sillä olen löytänyt Youtubesta hyviä opastettuja tunteja. Esimerkiksi Yoga with Kassandra -kanavalla on paljon hyviä yin jooga -harjoituksia, joita on helppo tehdä kotona.

img_7069.jpg

– Lähestyvä kevät on saanut aikaan sekä matkakuumetta että asuntokuumetta. Mutta molempien kanssa on tarkoitus ottaa nyt ihan iisisti.. Jonnekin matkalle olisi kyllä tosi kivaa päästä, mutta aikataulut eivät töiden suhteen anna tällä hetkellä periksi. Pääsiäisenä meillä olisi tarkoitus kuitenkin yöpyä hotellissa ja myöhemmin keväällä käydä varmaan Viron puolella kääntymässä. Koska olemme mökkiläisiä, kesä ei ole meille sitä parasta matkailuaikaa, joten seuraava ulkomaanreissu ajoittunee todennäköisesti syksyyn. Mitä taas tulee asuntoihin, olemme nyt ihan vähän alkaneet niitä katsella, mutta emme kuitenkaan sen enempää tosissaan. Muuttaminen on nimittäin sen verran rankkaa hommaa, ettei sitä jaksa kovin usein tehdä, ja tähän nykyiseeen asumukseemme muutimme viime kesänä. Toistaiseksi siis tässä pysytään, vaikka jossain vaiheessa olisikin kiva päästä hieman väljempiin neliöihin. Katsotaan, jos joku ihan helmi osuu jossain vaiheessa vastaan, niin sitten täytyy harkita muuttorumbaa jälleen kerran.

img_7071.jpg

– Elämässäni on nyt Silta-sarjan mentävä aukko. Sarja loppui viime sunnuntaina ja nyt on jotenkin oikeasti yllättävän haikea mieli! Tykkäsin sarjasta tosi paljon erityisesti sen omalaatuisten hahmojen vuoksi. Mielestäni viimeinen kausi ei ollut sarjan parasta antia, vaikka se antoikin paljon uutta näkökulmaa sarjan henkilöhahmoihin. Loppuratkaisusta voidaan myös olla montaa mieltä, mutta en viitsi puida sitä tässä sen enempää, jotten paljasta liikaa sellaisille, jotka eivät ole viimeistä jaksoa vielä nähneet. Olisin muuten halunnut käydä katsomassa leffateatterissa Viulisti-elokuvan, jossa näytteleee Sillasta tuttu Kim Bodnia (eli ihana Martin), mutta se pyörii teattereissa enää kerran päivässä ja silloinkin aampäivisin. Täytynee siis odotella, että kyseinen leffa tulee jonnekin suoratoistopalveluun ja katsoa sitten sitä kautta.

img_7064.jpg

Tuntuu, että olen ollut viime aikoina vähän väsähtänyt. Ei ole ollut ihan samanlaista intoa tehdä asioita ja odotan vain jo kevätttä ja kesää sekä lämpimämpiä kelejä. Jotain flunssaakin on yrittänyt pukata, mutta toistaiseksi olen torjunut sen vitamiinien, sinkkisuihkeen ja inkiväärishottien avulla. Mutta kyllä tämä tästä taas. Toivottavasti kevätaurinko tuo taas uutta draivia ja onneksi kohta on pääsiäinenkin, niin saadaan muutama päivä huilia. Silloin taidan taas tehdä saman homman kuin jouluna, eli pitää hieman somepaastoa ja ladata omia akkujani.

Mukavaa iltaa teille kaikille <3 Tällä viikolla ollaankin jo maaliskuussa, onneksi!

-Netta

Suhteet Oma elämä Mieli Ajattelin tänään