Blogeissa on viime aikoina pyörinyt Kolme hyvää asiaa -haaste, johon itsekin osallistuin. Lilyn nerokas Juliaihminen keksi kääntää haasteen toisinpäin ja listata ”paskoja” juttuja elämästään. Koska oma tavoitteeni on blogin alkuajoista lähtien ollut se, että esittelen täällä aitoa elämää enkä vain siloiteltua pintaa, sopii tämä homma tännekin kuin nenä päähän. Vuorossa siis samat kysymykset kuin aiemmassa haasteessa, mutta toisin päin käännettynä (ja leikkimielisesti toki).

Kolme paskaa asiaa päivissäni:

Aamuherätys-viha, epämääräiset ruokailutottumukset ja liian vähäinen liikunta

Olen tainnut jo aiemmin kirjoitella siitä, että olen surkea aamuherätysten kanssa. Joka ikinen kerta, kun pitää herätä herätyskelloon, torkutan vähintään kaksi kertaa. Kun sitten viimein pakotan itseni ylös sängystä, tunnen suorastaan fyysistä kipua asian kamaluudesta. Aamuisin mulla on hirveä minuuttiaikataulu, jolloin joudun mm. toteamaan koiralleni, etten ehdi silittää sitä, koska on niin kiire. Unelmoin siitä, että heräisin joskus virkeänä herätyskellon soittoon, mutta toistaiseksi se on tuntematon käsite.

Ruokalutottumuksissani olisi parantamisen varaa. Usein vien töihin evääksi valmisruokia, ja syömme kyllä niitä kotonakin. Lisäksi syömme paljon ulkona. Tiedän, että pitäisi kokata paljon enemmän itse, koska se olisi sekä terveellisempää, ekologisempaa että taloudellisempaa. Ja kasviksiakin tulisi syötyä enemmän, kun kokkailisi kotona. Mutta. En varsinaisesti rakasta ruoanlaittoa ja työpäivän jälkeen olen usein myös niin väsynyt, etten muka jaksa tai saa aikaiseksi. Mutta olen yrittänyt nyt skarpata ja ottaa itseäni niskasta kiinni tänä vuonna, toivotaan että suunta on yhä enemmän kohti kotona kokkailua.

Liian vähäinen liikunta. Tässä lienee samanlaisia tekosyitä kuin ylempänäkin. En tykkää, en jaksa.. Enkä ole oikeastaan koskaan ollut mikään liikuntaihminen. Nyt olen onneksi hurahtanut yin joogaan, mutta muita itselleni mieluisia lajeja mulla ei tällä hetkellä pahemmin ole. Käyn joskus ratsastamassa, mutta se vaatii aina omanlaisia järjestelyjä esimerkiksi kyytien suhteen. Yritänkin nyt panostaa yhä enemmän hyötyliikuntaan, mutta kyllä tämä vielä aika ”paskalla” tolalla on 😀

Kolme paskaa asiaa minussa:

Mukavuudenhaluisuus, epäjärjestelmällisyys ja itseluottamuksen puute

Mukavuudenhaluisuus ilmenikin jo täydellisesti tuossa yläpuolella. ”Väsyttää”, joten en jaksa laittaa ruokaa vaan ostan sen valmiina, koska olen mukavuudenhaluinen. En tahdo lähteä ulos kylmään lenkille, vaan käpertyä mielummin sohvannurkkaan, koska olen mukavuudenhaluinen/laiska. Ja niin edelleen.

Epäjärjestelmällisyyteni näkyi nuorempana siten, että mulla oli esimerkiksi aina kaikki koulun monisteet hukassa. Teininä mulla oli myös aina huone ihan sotkussa, ja on se ollut sitä kyllä vanhempanakin. Tässä olen kyllä petrannut, koska toisen ihmisen kanssa asuessa ei viitsi kasvattaa keskelle olohuonetta kauheaa vaateröykkiötä tai jättää tiskejä päiväkausiksi tiskipöydälle. Mutta olen edelleen vähän hidas esimerkiksi siirtämään pyykit narulta kaappiin ja välillä unohtelen jotain pikkujuttuja, koska en ole sellainen superjärjestäytynnyt ihminen, jolla olisi kaikki aina ojennuksessa ja hoidossa.

En todellakaan ole ihminen, joka olisi kasvanut sellaiseen asenteeseen, että kaikki on mahdollista. Päinvastoin. Olen ollut hirveä itseni mollaaja ja lyttääjä vuosikausia. Olen todellakin ollut itse itseni pahin vihollinen. Oli aivan hilkulla, etten koskaan päätynyt yliopistoon, koska ihan tosissani ajattelin olevani niin tyhmä ja surkea, etten ikinä selviytyisi maisteriksi asti (jos ylipäätään jollain tuurilla pääsisin sisään). Ihan oikeasti, kun sain tietää päässeeni sisään yliopistoon, soitin sinne ja kysyin, onko valinnassa kenties käynyt virhe. 😀 Myös blogin kanssa himmailin vuosikausia ja kirjotin sitä täysin anonyymisti ja salaillen sitä tutuilta, koska ”sehän on niin nolo” ja ”ketä nyt mun jutut kiinnostaisi”. Nuorempana halusin näyttelijäksi, mutta sekin haave romuttui surkeaan itsetuntooni. Elämä optimistin ja tsempparin kanssa on kuitenkin tehnyt musta paremman tässä asiassa.

Kolme paskaa asiaa elämässäni

Asuinmaani sääolot, matkustelemattomuus ja tukiverkkojen pienuus

Välillä (tai aika useinkin) sitä miettii, mikä vääryys se onkaan, että on syntynyt tällaiseen pimeään ja kylmään maailmankolkkaan, jossa on hyvällä tuurilla yksi hellepäivä viiden vuoden sisään. Ja samaan aikaan jotkut ihmiset saavat nauttia auringosta ja lämmöstä joka päivä. Tokihan jokainen voi halutessaan muuttaa lämpimään, mutta lienen ikuisesti sidottuna Suomeen, koska täällä on koti, rakkaat ihmiset, työ ja hyvin toimiva yhteiskunta. Säästä valittaminen jatkukoon.

En myöskään ole päässyt matkustelemaan yhtään niin paljon kuin mitä haaveilisin. Välillä en kestä katsoa Instagramia ja Facebookia, kun jokainen tuntemani ihminen tuntuu olevan jatkuvasti jossain ihanalla matkalla ja minä pääsen korkeintaan Tallinnaan. Paska juttu on se, että mulla on jäätävä lentopelko, joka on omalta osaltaan estänyt mua toteuttamasta matkutushaaveitani.

Tukiverkkojen pienuudella tarkoitan sitä, että ympärillä ei ole tiivistä perhettä tai sukua. Olen kateellinen ihmisille, jotka käyvät sunnuntaisin syömässä ison perheen voimin tai jotka viettävät joulua kolmessa sukupolvessa isonvanhempien luona. Se on arvokasta ja tärkeää ja sitä kannattaa todellakin arvostaa.

Kolme paskaa asiaa blogissani

Kuvat, postaustahti ja banneri

Kuvat ovat mielestäni blogini ”heikkous” tai ainakin kehityskohde. Haluaisin oppia paremmaksi valokuvaajaksi, mutta mulla on vähän ajan- ja kärsivällisyyden sekä luonnonvalon puutetta. (Plus mukavuudenhaluisuus, ks. ylempää). Aion kuitenkin nyt keväällä haastaa itseäni harjoittelemaan. Käytän myös jonkin verran kuvapankkikuvia, mutta niissä ärsyttää se, että samaan kuvaan saattaa myöhemmin törmätä jonkun toisen bloggaajan blogissa.

Postaustahtini on kyllä periaatteessa ihan ok, mutta se voisi ehkä olla aavistuksen nopeampikin. En edes aio ottaa tavoitteeksi postausta per päivä, koska omasta mielestäni se on lukijallekin hieman liian tiivis tahti. Mutta esim 4-5 postausta viikossa voisi olla hyvä? Tällä hetkellä tahti on pääsääntöisesti 3 postausta per viikko. Se tulee itseltäni luontevasti eikä aiheuta stressiä, joten siinä on nyt pysytty. Jos kevätaurinko tuo energiaa ja postausideoita, saattaa tahti vähän kiihtyä. Katsellaan, no stress.

Bannerini on ihan kiva, mutta se voisi olla persoonallisempi. En kuitenkaan ole kauhean hyvä tekemään bannereita enkä myöskään ole vielä varma mitä ajattelisin siitä, että oma naamani näkyisi tuossa aina kun blogiin tulee. Minulla ei nimittäin varsinaisesti ole mitään tarvetta profiloida blogia erityisesti oman naamani tai persoonani ympärille, vaan enemmän niiden kirjoittamieni asioiden ympärille. Oma persoona toki tulee sitten siinä sivussa mukana myös.

—

Hahah, siinäpä ne olivat. Koska tämä oli ”epähaaste”, ei liene tarkoitus haastaa ketään. Toki kaikki kynnelle kykenevät saavat paljastaa paskoja asioita itsestään ja elämästään.

-Netta

Ps. Postauksen kuvat: niitä kökkeleitä kuvia siitä liian pitkään kestäneestä toppatakkikelistä.