Liityin Snapchattiin. ”Miksi??!”, kysyivät kaverini. Hyvä kysymys. Olin jo kauan kuullut puhuttavan siitä, mutten tiennyt mikä se on. Pitkään olin miettinyt pitäisikö liittyä sinne, kunnes sitten yhtenä päivänä liityin. Aika sama juttu kuin aikoinaan Facebookin kanssa. Liityin sinnekin paljon aiemmin kuin moni ystävistäni. Ehkä olen aina halunnut pysyä ajan hermoilla tällaisissa asioissa. Ehkäpä haluan nytkin uskotella itselleni, että keski-ikä ja mummoutuminen ovat kaaaaukana hamassa tulevaisuudessa, pysynhän aallon harjalla ja teinien matkassa. Toisaalta perustelin liittymistä myös juurikin sillä, että tulen tulevaisuudessa luultavasti työskentelemään nuorten parissa. Täytyyhän minun tietää, mistä he puhuvat!

Jotenkin tätä Snapchattiin liittymistä on saanut perustella paljon enemmän, kuin vaikka Instagramia tai Facebookia aikoinaan. Moni on ensinnäkin todennut, ettei tiedä mikä se on, muttei silti tykkää kyseisestä palvelusta (=ristiriitaista?). Sanoin, etten itsekään tiennyt mikä se on, ennen kuin liityin. Liittymisen jälkeen googlasin ja katsoin Youtube-videoita, jotta opin käyttämään kyseistä palvelua. Ja sitten jäinkin jo vähän koukkuun. Aloin kuvata elämääni 10 sekunnin pituisiin videoihin, jotka ovat näkyvissä seuraajilleni Mystoryssa 24 tunnin ajan. Lyhyesti kiteyttäisin, että Mystoryn tekeminen snapchatissä on vähän kuin tosielämän Iholla-sarja.

Ihmiset ovat jostain syystä kovasti halunneet perusteluita sille, miksi haluan kuvata itseäni ja miksi haluan raportoida tekemisiäni Snapchatissä ja toisaalta somessa ylipäänsä. Enkö pelkää yksityisyyteni puolesta? Olenko itserakas? Miksi luulen että muita kiinnostaa katsoa mitä teen? Miksi minua kiinnostaa katsoa, mitä muut tekevät? Itse en miettinyt mitään tällaista, kun aloin kuvailemaan snäppejä. Aloin vain kuvata ja höpötellä kameralle, that’s it.

Mutta sittemmin olen analysoinut. Kavereitten ja läheisten ihmisten kanssa, mutta myös yksin. Olen tullut siihen tulokseen, että ylipäänsäkin ihmisillä on mielestäni joku synnynnäinen tarve jättää itsestään joku jälki tähän maailmaan. Ennen muinoin ihmiset toteuttivat tätä tarvettaan tekemällä luolamaalauksia, rakentamalla pyramideja tai kiviröykkiöitä. Tänä päivänä jotkut toteuttavat itseään työssään ja ovat intohimoisia siinä, jotkut soittavat/laulavat/näyttelevät tai ovat stand up -koomikkoja. Jotkut meistä ovat hyviä puhumaan ja esiintymään, mutta sille ei ole tähän mennessä ollut mitään tiettyä väylää. Snapchat on mielestäni sellainen ”jokamiehen vlogi” tai ”jokanaisen oma Iholla-sarja”, jonka päätähtenä saa olla silloin kun haluaa ja huvittaa. Saa sanoa mitä tahtoo, koska ainoa sensuroiva taho olen minä itse. Omalla kohdallani esiintyminen ja kameralle höliseminen on ollut aina veressä. Jo ala-asteikäisenä kuvasin kotona videoita järkälemäisellä videokamerallamme. Teimme muun muassa musiikkivideoita, haastetteluja, omat missikilpailumme, kokkiohjelmamme ja vaikka mitä.

Ehkäpä Snapchatissä ja muissakin some-kanavissa on kuitenkin edelleen tärkeintä asioiden jakaminen. Sosiaalisessa mediassahan kaikista tärkein aspekti on se muiden ihmisten läsnäolo ja myötäeläminen. Lataisinkohan Instagramiin kuvia, jos kukaan muu ei seuraisi tiliäni? Silloinhan voisin yhtä hyvin katsella kuvia vain omasta puhelimestani. Snäppäilisinköhän, jos kukaan ei katsoisi videoitani? Snäpätessä ajattelen jakavani jonkun tärkeän, hauskan tai kivan asian tai palan elämääni muiden ihmisten kanssa. Ihminen on sosiaalinen olento ja meille on aina ollut tärkeää jakaa asioita toistemme kanssa. Nykymedia mahdollistaa tämän entistä paremmin. Snäpissäkin hauskinta on vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa. 

Snapchat on mediana siitä kiva, että se on vähän aidompi ja spontaanimpi kuin vaikkapa blogi tai Instagram-tili. Niissä esitellään useimmiten vähän siloiteltua pintaa. Otetaan kuvia kodista joka on siivottu, lapsista joiden tukat on kammattu nätistä ja koirasta, joka on aina tottelevainen. Mutta Snäpissä voi ottaa spontaanisti videon pöydälle kaatuneesta maitolasista, pohjaanpalaneista perunoista tai kiukuttelevasta koirasta (ja toki myös niistä iloisista ja kauniistakin asioista).

Olen painottanut näissä some-keskusteluissa ja pohdinnoissa aina sitä, etten koskaan haluaisi jakaa koko elämääni muiden ihmisten kanssa. Jaan pieniä paloja arjestani yhtälailla Snäpissä, Instagramissa kuin blogissanikin, mutta ne ovat vain yksi osa elämääni. Iso osa elämästäni on jotain sellaista, mitä sosiaalisessa mediassa ei näy. Ymmärrän hyvin myös ihmisiä, jotka eivät halua jakaa elämäänsä samalla lailla sosiaalisessa mediassa kuin vaikkapa minä teen. Joillain syynä voi olla ihan vain jo sellainen työpaikka, jonka kannalta tiettyjen asioiden jakaminen voisi olla haitallista. Toiset ihmiset taas ovat todella tarkkoja yksityisyydestään, jotkut ujoja ja joitain ei vain kiinnosta. Ja se on minulle täysin ok. Mutta en ymmärrä, miksi esimerkiksi Snapchatin ”vastustajat” tai epäilijät kokevat asiakseen niin kovasti päivitellä ja kyseenalaistaa tätä meidän ”harrastustamme”? Koska sitähän se snäppääminen oikeastaan on. En itsekään tuomitse sitä, että jotkut pelaavat yöt läpeensä tietokoneella, hyppivät laskuvarjohyppyjä tai kuuntelevat hevimetallia, vaikken itse kyseisiä juttuja harrastakaan.

Ainoa mikä itseäni Snapchatissä vähän huolettaa, on se, mitä se tekee keskittymiskyvylle pitkällä aikavälillä. Lyhyitä videoita, joita tippuu palveluun vähän väliä. Jo nyt puhutaan niin paljon siitä, kuinka lasten ja nuorten keskittymiskyky ei ole siitä parhaasta päästä ja kuinka esimerkiksi kokonaisen kirjan lukeminen voi olla monelle nykyihmiselle kovin haastavaa, kun ollaan totuttu sellaiseen nopeatempoiseen ja jatkuvaan eri laitteiden räpläämiseen. Ja jo nyt onkin vilauteltu sitä, että Snapchat saattaa vielä joskus olla esimerkiksi monien vlogien tuho, kun kohta kukaan ei jaksa seurata niitä niiden ”pitkien” videoiden vuoksi. Huomasin itsekin, että kun aloin snäppäämään, ei bloggaaminen hetkeen houkuttanut. ”Sehän vie niin paljon aikaa.. Kova vaiva..”, huomasin höliseväni itselleni. Mutta onneksi olen sen verran vanha täti-ihminen jo, että aivoni ovat saaneet pitkään kehittyä aikana ennen älypuhelimia, eikä keskittymiskykyäni varmaankaan voi minulta täysin viedä. Aika pian löysin sellaisen sopivan tasapainon Snäpin, blogin, muun somen sekä sen ihan normaalin elämän välille. Ja teitä kaikkia muita Snapchatin käyttäjiä neuvon aina toisinaan lukemaan kirjoja ja pitämään Snäpin kiinni, niin pysyy keskittymiskyky tallella! 😉

Minkälaisia mietteitä teillä on sosiaalisen median käytöstä ja Snapchatista? Ovatko ne uhka normaalille elämälle, blogeille ja vlogeille?

Mukavaa alkanutta viikkoa muruset!<3

-Nettanen

ps. Löydät minut Snapchatistä nimimerkillä nettafrancesca 🙂