Kesän aikana on tullut vietettyä aikaa lukuisten eri ihmisten kanssa ja juteltua paljon ihmissuhteista – se on aihe, jota muutenkin itselläni tulee pohdittua aika paljon ja josta olen täällä blogissakin kirjoitellut usein.

Olen tehnyt sellaisen havainnon (tai no, ei se varsinaisesti mikään uusi juttu ole), että elämässä on olemassa helppoja ihmisiä ja sitten on puolestaan olemassa myös vaikeita ihmisiä. Sitten on toki myös jotain siltä väliltä, mutta kun viettää ihmisten kanssa enemmän aikaa, tulee jossain vaiheessa yleensä huomanneeksi, onko kanssakäyminen ja yhteydenpito sekä yhdessäolo jonkun ihmisen kanssa useimmiten helppoa vai vaikeaa. Onko ihminen mukautuva, joustava ja valmis kompromisseihin, vai saako hänen ailahtelujaan ja mielialan muutoksiaan pelätä, onko hän usein huonolla tuulella tai onko asioiden sopiminen hänen kanssaan vaikeaa. Ehkä voi olla vähän liioiteltua luokitella ihmisiä tällaisiin kategorioihin – kyse on ehkä enemmänkin siitä, millaista kanssakäyminen toisten ihmisten kanssa on. Joidenkin kanssa se on pääsääntöisesti aina helppoa, ja joidenkin kanssa ikävä kyllä useimmiten hankalaa ja vaikeaa.

Ikä on vaikuttanut paljon siihen, miten itse suhtaudun ihmissuhteisiin. Olen aina ollut ihmissuhteissa jossain määrin liian kiltti ja miellyttämishaluinen, ja etenkin nuorempana se näkyi siten, etten osannut pitää omia rajojani missään ihmissuhteissa, vaan annoin muitten ihmisten kohdella minua kuin kynnysmattoa, enkä osannut vaatia tietynlaista käytöstä itseäni kohtaan. Annoin anteeksi vaikka ja mitä, ja vaikka joku perui toistuvasti tapaamisemme, oli aina myöhässä, jäi kiinni valehtelusta, petti luottamukseni tai käyttäytyi moukkamaisesti, annoin kaiken aina anteeksi ja katsoin asioita sormien läpi. Elämässäni oli paljonkin näitä niin sanottuja ”vaikeita ihmisiä”, jotka kävelivät ylitseni kerta toisensa jälkeen.

Onneksi ikä ja elämänkokemus tosiaan tekevät tehtävänsä, ja nykyään jo ymmärrän sen, että ihmissuhteet perustuvat tasapuolisuuteen ja molemminpuoliseen kunnioitukseen. Hyvä ihmissuhde pohjautuu luottamukselle ja sille, että molemmat osapuolet vilpittömästi arvostavat toisiaan ja ottavat toisensa huomioon. Enää en jaksa ihmissuhteissa mitään liikaa säätöä, ongelmia tai huonoa kohtelua. Kaikkea ei voi eikä tarvitse aina antaa anteeksi, eikä varsinkaan silloin, jos toinen henkilö ei sitä edes osaa tai tajua pyytää. Luottamus on ihmissuhteissa kaikkein tärkeintä, ja valitettavasti olen huomannut, että omalla kohdallani on aika pitkälti niin, että kun luottamus on kerran mennyt, on sen takaisin palauttaminen lähestulkoon mahdotonta. Ja jos luottamus samaan ihmiseen menee useita kertoja – silloin tehtävissä ei liene oikein mitään.

Haluankin keskittyä elämässäni ennen kaikkea heihin, joiden kanssa kanssakäyminen sujuu – eli niihin ”helppoihin ihmisiin”. Heihin, jotka saavat minut tuntemaan oloni hyväksi ja arvostetuksi. Heihin, jotka pitävät sen mitä sovitaan ja minkä he ovat luvanneet. Heihin, joiden tiedän pitävän salaisuuteni ja olevan minun puolellani. Heihin, joiden tiedän olevan puolestani onnellisia kun minulla menee hyvin, ja jotka ovat valmiita auttamaan hädän hetkellä. Näiden ihmisten kanssa asioista on helppoa sopia ja neuvotella. Heidän kanssaan saan energiaa, en menetä sitä.

Uskon, että jos ja kun joku ihminen oikeasti haluaa olla tekemisissä kanssani, se ei ole kauhean kummallista rakettitiedettä tai hankalaa. Itse koen olevani aika mutkaton ja mukava tyyppi, joka ottaa toiset huomioon ja on valmis kompromisseihin. Olen tarvittaessa valmis puhumaan vaikeistakin asioista ja selvittämään erimielisyydet keskustelemalla. Silti näiden ”vaikeiden ihmisten” kanssa kaikki tuntuu olevan aina vaikeaa, ja itse joutuu kerta toisensa jälkeen ottamaan sen joustavan mukautujan ja miellyttäjän roolin, ettei toinen henkilö kimpaantuisi, pahoittaisi mieltään, pilaisi muiden päivää tai mitä milloinkin. Toisaalta haluaisin myös pyristellä eroon noista rooleista, koska ei ole minun tehtäväni huolehtia siitä, ettei aikuisen ihmisen päivä mene pilalla mitättömyyksistä.

On mielenkiintoista, miten eri tavalla ihmiset toimivat. Esimerkiksi tutustuminen uuteen ihmiseen voi olla helppoa, tai sitten se voi olla vaikeaa – riippuen ihmisestä. Reilu vuosi sitten tapasin erään mukavan oloisen naisen, joka ehdotti, että menisimme lounaalle. Olin tästä aivan innoissani, sillä olin halunnut tutustua häneen jo pidemmän aikaa ja koska olin varma, että meillä olisi paljon yhteistä. Hän kuitenkin joutui perumaan lounaamme. Hän ehdotti uutta aikaa – mutta taas perui sen aivan viime hetkellä. Lukuisia kertoja tapaamisia soudettiin ja huovattiin lähes vuoden ajan hänen toimestaan, mutta mitään konkreettista ei valitettavasti ikinä saatu aikaiseksi, vaan hänestä jäi olo, että kaikki oli vähän hankalaa eikä hän oikeastaan arvottanut tapaamistamme kovinkaan korkealle prioriteettilistallaan.

Sen sijaan tapasin tänä keväänä erään toisen ihmisen, joka ehdotti heti, että menisimme joku päivä kahville. Sovimme ajankohdan ja laitoimme sen kalentereihimme – ja niinpä sitten menimme mukavalle after workille, jossa viihdyimme monta tuntia jutellen melko henkilökohtaisistakin asioista. Koen, että ensimmäinen henkilö oli jossain määrin ”hankala” ihminen, kun taas jälkimmäisen kanssa kaikki oli äärettömän helppoa ja sujuvaa. Ja silloin, jos oikeasti on kiinnostunut toisesta ihmisestä ja hänen seurastaan, ei siinä pitäisikään olla mitään vaikeaa. Tämä on yksinkertainen asia, jonka usein unohdamme ihmissuhteissa kuunnellessamme toisten vakuuttavia selityksiä ja antaessamme ihmisten käyttää meitä ties mihin omiin tarkoitusperiinsä.

Ihmiset, jotka ovat vaikeita ja hankalia, eivät tietenkään aina ole sitä tarkoituksellisesti (koska kaikelle käytökselle toki löytyy yleensä jokin syy, jos ei muuta niin jo kaukaa lapsuudesta), ja on ihan selvää, että kaikkien ihmisten kanssa voi myös joskus tulla hankaluuksia ,eivätkä ihmissuhteet koskaan voi olla pelkkää ilotulitusta. Mutta silti olen vuosien mittaan tullut siihen lopputulokseen, että haluan minimoida kanssakäymisen sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa kaikki on aina hankalaa ja joiden seura tuo itselleni vain todella ahdistuneen ja negatiivista energiaa täynnä olevan olon.

Rakastan sitä, miten helppoa elämä näiden ”helppojen” ihmisten kanssa on. Kun on sovittu jotain, niin se oikeasti pitää (jollei sitten tule jotain ihan oikeaa estettä). Kun kerrot jotain luottamuksellista, tiedät että he pitävät asian itsellään eivätkä lavertele sitä eteenpäin. Kun sinulla menee hyvin, he iloitsevat – ja kun sinulla menee huonosti, he ovat tukenasi. Mutta täytyy todeta sekin, että elämäni aikana olen saanut huomata, että näitä helppoja ihmisiä, joiden kanssa kanssakäyminen sujuu helposti, ei kuitenkaan ole loputtoman paljon. Kun sellaisia onnistuu löytämään, kannattaa heidät todellakin pitää lähellä ja osoittaa heille arvostuksensa. Koska on myös paljon ihmisiä, jotka ajattelevat monessa asiassa vain ja ainoastaan itseään, jättäen toisten ihmisten tarpeet sivuun. Vaikeiden ihmisten kanssa vähän kaikki on vaikeaa, enkä usko että heitä pystyy ulkopuolelta muuttamaan – tai siihen tarvitaan ainakin jotain todella dramaattista.

Oletteko törmänneet elämässänne vaikeisiin ihmisiin? Miten suoriudutte kanssakäymisestä heidän kanssaan?

-Netta

Lue myös:

Haluan muutakin kuin lounaskaveruutta

Pääseekö ystävyyden päättymisestä koskaan yli?

Muista rajasi myös ystävyyssuhteessa

Iloitsetko toisten puolesta?