EROOTTISEN ROMANTIKON JOULUBIISIT ja uudesta tarinasta
Moi!
Nyt alkaa joulu lähestyä jo niin nopeasti, että päätin minäkin tehdä oikein joulupostauksen!
Tykkään joulun ajasta kovasti, mutta tunnelmoin yleensä vain kynttilöiden ja joulutorttujen voimalla. Kuusta en hanki, koska olen yleensä poissa kotoa ja koristelut jäävät yleensäkin sille tasolle, että lähinnä niitä muistuttavat jouluisten suklaaherkkujen käärepaperit, jotka ovat jääneet ikkunalaudalle ja pöydälle kimaltelemaan.
Joulusta minulle muistuttaa nyt eniten varmaan musiikki. Musiikilla on aina ollut minuun suuri vaikutus, vaikka itse en erityisen lahjakas sillä saralla olekaan. Kirjoittaessa se on mielialan ja tunnelman säätäjä. Saatan kirjoittaa jotain tekstiä saman biisin soidessa taustalla päiväkausia – viimeksi niin tapahtui Hotwife – reunalla -stoorin kohdalla, kun jäin jumiin Kanye Westin Praise God -biisiin. Kappaleen sanoilla (kuten tässäkin tapauksessa) ei välttämättä ole mitään väliä, kunhan tunnelma jotenkin iskee vaihteen oikeaan silmään. Hautajaisia kirjoittaessani taas luukutin Astronaut in the Ocean -biisiä (Crystal Rockin ja Felix Schornin versio), kun kirjoitin räjähtävämpää dialogia.
Huomasinpa tässä kirjoittaessani muuten sen, että en ole tainnut sijoittaa yhtäkään tarinaa kokonaan joulun aikaan. Pajassa eletään joulunalusaikaa ja se päättyy aattoon, kun Irina yrittää palauttaa saamansa luksuskellon Filipille, ja Kartanossa juhlitaan lopussa uutta vuotta, mutta siinäpä se sitten taitaa ollakin. Ehkä tämäkin puute pitää joskus korjata.
Nyt olen kuitenkin tehnyt elämäni ensimmäisen joulubiisilistan ja ajattelin jakaa osan siitä teillekin postauksen alla. Osa kappaleista on varmaan vakiokamaa kaikissa listauksissa, mutta huomasin, että esim. Frankie Goes To Hollywoodin The Power of Lovea ei listoilta löydy – ja minulle se taas on ehdottomasti biisi, jonka yhdistän aina jouluun. Se johtuu siitä, että olen jo niin vanha, että muistan kappaleen MTV-videon, jossa Joosef ja Maria matkaavat kohti Beetlehemiä. Toisaalta taas kunnon diskojytkettä tarjoaa ihan uusi Christmas Kaboom, johon törmäsin ihan vahingossa jossain kaupassa.
Eihän näissä mitään linjaa ole, mutta näillä on nyt muutama päivä menty.
Ja sitten vähän uutisia uudesta tarinastakin! Olen kuin olenkin saanut Petos-työnimellä kulkevan tekstin loppumetreille. Vielä on kuitenkin kirjoitettavaa ja oikoluettavaa, joten en ole varma, ehtiikö se joulunpyhiksi tai edes uudeksi vuodeksi, mutta täällähän (ja Instassa) minä tarinan etenemisestä tiedotan.
Lähtökohta on sellainen, että rikollisten rahoja työkseen pesevä Aleksander saapuu auttamaan huumeratsiassa poliisin haltuun jäänyttä veljeään Ludwikia. Asiat mutkistuvat, kun Ludwikin jäljiltä paljastuu huumekätkö, joka hänen olisi pitänyt jo diilata, mutta jota hän on vain käyttänyt omaan lukuunsa. Kätkö on veljen tyttöystävän Mariellan luona.
Kätkön perässä tulleiden velkojien ja Aleksanderin välillä tapahtuu selkkaus, jonka seurauksena Aleksander haavoittaa väärää miestä – erään mahtavan rikollispomon läheistä. Rikollispomo harjoittaa tunnetusti Hammurabin lakia ja ilmoittaa, että koska Ludwik on yrittänyt varastaa häneltä ja hänen miehensä on menettänyt kätensä, jonkun täytyy maksaa. Mielellään Ludwikin – rikollispomo kun on Aleksanderin asiakkaiden listalla.
Huumeparoni varoittaa, että Ludwik menettää kätensä, ellei Aleksander onnistu maksamaan velkaa muussa muodossa. Hän sattuu kohtalon oikusta tietämään, että Ludwik on hulluna tyttöystäväänsä Mariellaan ja että samainen tyttöystävä on neitsyt. Hän antaa kaksi vaihtoehtoa. Joko Ludwik menettää kätensä tai Aleksander viettelee Ludwikin tyttyöystävän ja kuvaa hänelle todistusaineistoa, jonka hän voi näyttää Ludwikille tämän viruessa tutkintavankeudessa.
Aleksander on mies, jota ohjaa aina kylmä järki ja hän päättää ottaa haasteen vastaan. Loppujen lopuksi hänen ja Mariellan välillä kuplii selittämätön seksuaalinen vetovoima, jonka pitäisi helpottaa asiaa. Mutta mitä jos kovasydäminen rahamieskin huomaa olevansa yhtäkkiä tunteidensa armoilla? Ja mitä tekee Mariella, joka ei ikinä olisi osannut kuvitella ihastuvansa kylmäsilmäiseen mieheen, joka on hänen miesystävänsä veli?
Sellaista tällä kertaa. :D Tässä tarinassa kertojia ovat sekä Aleksander ja Mariella, koska sitä olisi melkein mahdotonta kertoa ilman molempien myötävaikutusta.
Mutta alla siis joulumusaa minun makuuni ja hei: jos haluat ostaa kaverille tai puolisolle jouluksi ja talven kylmyyttä vastaan jotain lämmittävää, Lilithin kirja saattaa hyvinkin kuumentaa tunnelmia! Teosluettelolinkin takaa löytyvät kaikki julkaistut tarinat (ilmaiset ensimmäiset luvut, juonikuvaukset ja linkit kauppaan)!
LILITHIN TARINAT – TEOSLUETTELO
Hyvää joulun odotusta ja viikonloppua!
t. Lilith