27 vuotta elämää

12.12.1992, kello 09:35.

Maailmaan syntyi tyttölapsi. Vanhemmilleen ensimmäinen prinsessa, rakkautta sylintäydeltä yli 3,5 kilon edestä. Rusetin hoitajat sitoivat vaaleaan tukkaan jo ensimmäisinä päivinä, mikä oli lähipiiristä kovin hellyttävää.

Horoskoopiltaan tyttö oli jousimies, kuten myös nousevalta merkiltään. Mikäli vanhemmat olisivat olleet yhtä palavasti kiinnostuneita tähtimerkeistä, kuin tyttö tulevaisuudessa, olisivat he varmaankin tehneet matkalaukusta valmiiksi pedin lastenhuoneeseen. Tähdistä olisi nimittäin nopeasti ollut pääteltävissä, että tytöstä kasvaisi mitä todennäköisimmin tutkimusmatkailija, jonka katse olisi vahvasti tulevassa ja seuraavassa tavoitteessa. Maailma näyttäytyisi hänen silmiensä edessä ihmeellisenä paikkana, jonka salaisuudet ja mysteerit hän haluaisi selvittää pala palalta.

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa”

Lisäksi tytöstä tulisi herkkä, mutta kuitenkin yllättävän suorapuheinen. Nämä piirteet taisivat tulla erinomaisen selväksi jo ensimmäisten kuukausien aikana, jolloin hän itki yöt läpeensä. Koliikki-lapsi toi omat haasteensa vanhempien arkeen, mutta lopulta kun tyttö nukahti nukkui hän kuin tukki. Nukkuminen ei koskaan tulisi olemaan hänelle helppoa. Mutta vanhemmiten stressi tätä piirrettä kohtaan alkaisi helpottamaan ja hän oppisi olemaan itselleen armollinen.


Ensimmäiset askeleet tyttö otti alle vuotiaana, mutta kaatumisen seurauksena totesi, että parempi yrittää uudelleen kun vuosi kilahtaa mittariin. Ja sitten muuten mentiin ja kovaa, muumit kainalossa. Välillä piti pysähtyä ja syödä kaksin käsin kaurapuuroa tai muuta ruokaa. Kahdella kädellä kirjaimellisesti – yksi lusikka ei hänelle riittänyt. ”Mitä järkeä on kahdessa kädessä, jos ei voi molemmilla lappaa ruokaa suuhunsa samanaikaisesti?”, taisi tyttö pohtia.

Syömisen, juoksemisen ja muumien ohella tyttö rakasti pehmoleluja, tarinoita, laulamista ja tanssimista. Muskarissa käytiin aina 1-vuotiaasta eteenpäin ja ala-asteella hän tulisi jopa kuvaamaan musiikkivideoita saman ikäisten sukulaistyttöjen kanssa. Tarinoita piti iltaisin lukea hänelle joskus jopa kymmeniä, ennen kuin nukkumatti tuli kylään. Lukemisen taidon tyttö oppisi itse vasta 1.luokalla, mutta tämän jälkeen häntä olisi entistä vaikeampi irroittaa kirjoista. Lukemisen ohella hän tulisi myös itse kirjoittamaan omia tarinoitaan ja salaa haaveilisi kirjailijan urasta.

Siis silloin kun hän ei olisi pihalla leikkimässä Pokemonia. Noina hetkinä hän haaveilisi olevansa Pokemon-kouluttaja.

Ja sitten taas toisena hetkenä hän odottaisi täyttävänsä 11-vuotta ja saavansa kutsun Tylypahkaan.

Sitä kutsua muuten odotetaan yhä.

************************************

Tänä päivänä tuo tyttö on 27-vuotias.

Ja tuo tyttö olen kukas muukaan kuin – minä. Tämän viikon torstaina, 12.12.2019, kerrytin jälleen uuden vuoden elämäni tilille. Tuntuu hullulta, että nyt olen jo lähempänä kolmea- kuin kahtakymmentä. Numero tuntuu kovin suurelta – mutta samalla silti niin pieneltä. Suurelta luku tuntuu puhtaasti siksi, etten ole koskaan ollut vanhempi. Tiedän, että jo vuoden päästä naureskelen itselleni ”27-vuotias, mikä junnu”. Mutta tällä hetkellä en ole koskaan ollut yhtä vanha kuin nyt.

En normaalisti katso juurikaan taaksepäin, paitsi yrittäessäni ymmärtää käyttäytymistäni tai muiden toimintaa. Silloin katson taaksepäin jopa muiden ärsyyntymiseen asti, etsin toimintamalleja jotta voisin ymmärtää. Mutta näin uuden vuoden saavuttamisen kunniaksi voin todeta, että kaikenmoista sitä on tullut jo koettua. Olen kiitollinen, että olen saanut nähdä maailmaa, kasvaa upean tukiverkoston ympäröimänä, harrastaa juuri niitä asioita, joita olen halunnut ja työskennellä aikuisikänäni firmoissa, joista jokainen on ollut minulle aivan äärettömän rakas sekä opettavainen kokemus. Olen tavannut ihmisiä, jotka ovat opettaneet minulle itsestäni, muista ja elämästä. Haastaneet näkemyksiäni jopa ärsytykseen asti. Rehellisesti sanottuna, vaikka välillä on todella ärsyttävää tulla ”haastetuksi”, ovat nämä juuri niitä hetkiä joista olen oppinut eniten.


Olen kävellyt myrskyjen läpi, joista toiset ovat olleet pahempia kuin toiset.
Itseasiassa aikalailla tasan 10 vuotta sitten elin elämäni myrskyisimpiä vuosia. Tuolloin epäilin omia voimavarojani ja olin henkisesti paikassa, johon en koskaan uskonut päätyväni. Pelkäsin etten jaksa.

Mutta toisin kävi ja tässä sitä ollaan. 27-vuotiaana. Haluaisinkin sanoa 17-vuotiaalle itselleni, että sinä selviät. Usko vain. Ja saman halua sanoa myös juuri sinulle, siellä ruudun toisella puolella, kuka seisot tällä hetkellä keskellä oman elämäsi myrskyä.

Sinä selviät. 


Elämä ei ole aina helppoa – ja sen ei sitä kuulukaan olla
. Pehmoisten pilvien päällä on toki mukavaa tanssahdella, mutta joskus pilvet hajoavat alta ja sitä huomaa seisovansa niiden alla keskellä rankkasadetta. Joka ei tunnu loppuvan. Sateen keskellä ei usein tee mieli pistää jalalla koreaksi, mutta juuri näinä hetkinä on tärkeintä ottaa edes muutama cha cha – askel.

Miksi? 

No ihan vain siksi, että mikään murhe ei tunnu yhtä suurelta jos pistää tanssiksi.

Ja jos tuntuu, että elämä menee ihan pipariksi niin sittenhän ei auta kuin vain leipoa niitä pipareita!

Nyt toivotan teille kaikille aivan ihanaa viikonloppua ja hautaudun itse sohvalle iltapalan kera <3

Valoa viikonloppuun!

xx Krista

PS. Kuten aivan alussa mainitsin, rakastan horoskooppeja. Tutkin koko horoskooppikarttani tänään ensimmäistä kertaa ja se osui pelottavan oikeaan. Ehkäpä tästä lisää myöhemmin, onko siellä muita jotka rakastavat kyseisiä? Ja siis luonnehoroskooppeja, ei niitä suhteellisen ympäripyöreitä päiväkohtaisia heh. 

Lue myös:
Miten ymmärtää toista kun ei ymmärrä?
3 x ajatuksia herättävää podcastia

Kaikille heille, jotka uskaltavat unelmoida

Kommentit (4)
  1. vilhelmiina hellstén
    15.12.2019, 16:15

    Niin ihana kertomus <3<3<3 ja ylisöpöjä kuvia :D<3

    1. Voi kiitos ihanuus! 🧡 Ja haha äidin arkistojen aarteita suurin osa, pyydä paria ja saa kymmeniä kuvia 😂❤

      1. vilhelmiina hellstén
        15.12.2019, 16:37

        No äidit :D<3 Ihana että on kuvia säilynyt, itsekin aina käyn penkomassa vanhoja kuva-albumeita, ihan best! 🙂

        1. Niistä tulee kyllä mahtavan nostalginen olo! ❤

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *