Tunnollinen työntekijä sairastaa omalla ajallaan?

Niin sitten kävi, että kun otin perjantaiksi lomaa helatorstain jälkeen, vietin tuon ajan sängynpohjalla flunssaa sairastaen. (No toki tämä blogikirjoitus tuli kirjoitettua niissä pätkissä, missä en maannut peittoburritona.)

Alkuviikon olin kumman nuutunut treeneissä ja keskiviikkona jo selvästi kipeä. Koska työt piti kuitenkin saada tehtyä, sinnittelin keskiviikon sinkkitablettien voimalla etätöissä. Aamusta oli viestintäpäällikkömme vetämää mediakoulutusta, sen jälkeen palaveerasin esihenkilön kanssa, vedin asiantuntijoille somekoulutusta ja tein uutiskirjettä varten haastattelun. Työskentelen valtiolla viestijänä, ja tiimimme on todella pieni. Eli jos olen pois sairauden vuoksi, eivät työni oikein etene, vaan poissaolo tarkoittaa raskaampaa työsumaa seuraavalla viikolla. Samalla huomaan hallitusneuvotteluista, että valtionhallinnon toimintaa halutaan tehostaa. En tiedä, miten omaa tiimiämme pystyisi enää enempää tehostamaan ilman että työn jälki kärsisi liikaa. Tällä hetkelläkin teemme todella niukilla resursseilla parhaamme.

Etätyöselfie kissapoikani Torstin kanssa.
Etätyökaverini Torsti haluaa koko ajan istua sylissä.

Ja jotenkin masentavaa, että viestintätiimimme työtä verrataan talon sisällä Verohallinnon (kerrassaan hienoon) somepresenssiin. Ymmärtääkseni verottajalla pelkkää somea tekee kolme kertaa enemmän väkeä kuin mitä omassa viestintätiimissämme on jäseniä. Että ehkäpä syynä siihen, miksemme ole viraali-ilmiö, on se, että somea tehdään oman työn ohessa jos aikaa muulta työtä jää. Uuden ideointiin tarvittaisiin myös kipeästi työpäivässä sellaisia tyhjiä hetkiä, jolloin ajatus saisi vaeltaa. Ja niitä ei oikein ole. Yritin kalenteroida tiimille yhteistyöpalaverin somen julkaisupolitiikasta mahdollisimman pikaisella aikataululla, mutta koska kalenterimme olivat täyteen ammutut, meni kokous kesäkuulle.

Kirsikankukkia.
Tällä kertaa kukinta meni ohi: kuva viime kevään hanamista.

Samalla olen kevään auringonvalon lisääntymisen myötä vähän ylikierroksilla, ja kaikki muut tuntuvat olevan kuin hidastetussa elokuvassa kun oma pää pursuaa ideoita. Innostun muutenkin asioista helposti, ja nyt vielä enemmän. Näiden ylikierrosten myötä unohdan syödä tai syöminen on sellaista kummaa napostelua, ei kunnon aterioita. Yritän maadoittaa itseni meditoimalla ja lukemalla, kun sairaana ei voi edes joogata. ”Lootusasentoon liian levoton mä oon” on nähtävästi tämän viikon teema. Onko muilla samoja ongelmia valon lisääntyessä?

Pieni lähde.
Yritän nyt rauhoittaa itseäni ja vähentää kierroksia.

Mikään valtamedia kotimaassa ei uutisoinut keskiviikkona vietettyä kansainvälistä homo-, trans- ja bifobian vastaista päivää IDAHOT:ia, mikä kummastutti. Kehotan kaikkia lukijoitani allekirjoittamaan eheytyshoidot kieltävän kansalaisaloitteen. Kuten Maria Veitola on todennut Rikkomaton-kampanjan Instagramissa: ”Seksuaali- ja/tai sukupuolivähemmistöön kuuluvan ihmisen pakottaminen väkisin cis-heteroksi ei ole eheyttämistä, joksi sitä valheellisesti kutsutaan, vaan henkistä väkivaltaa.” Eheytyshoidot on hyvä esimerkki siitä, miten todellisuutta on vääristelty ottamalla käyttöön sana, joka antaa ymmärtää, että kyse on jostain positiivisesta, vaikka kyseessä on raaka hengellinen aivopesu. Kansalaisaloitteen saatteessa todetaankin, että ne ovat perustuslaissa ja kansainvälisissä sopimuksissa turvattujen ihmisoikeuksien vastaisia.

Haluan oppia lisää vähemmistöjen kohtaamisesta oikein, joten pyysin töissä lupaa ilmoittautua Setan vetämään webinaariin pridekuukaudesta. Lisäksi päätin ottaa luvun alle pitkään lukulistallani keikkuneen Mona Blingin 23 transmyyttiä: Totta ja tarua transihmisistä. Haaveena ovat myös sukupuolentutkimuksen opinnot jossain vaiheessa. Osan opinnoista pystyy nähtävästi käymään Helsingin avoimeen yliopistoon myös omassa tahdissaan etänä. Johan tässä ehtikin joku aika mennä ilman opintoja 😉 (valmistuin Haaga Helian journalismin ylemmästä koulutusohjelmasta noin vuosi sitten. Opinnäytetyöni käsitteli median maksumuurien parhaimpia käytäntöjä).

Euroviisujen finaalikatsomossa pukeuduin vihreään.
Vaikka Käärijä tuli Euroviisuissa toiseksi, olen hänestä todella ylpeä! Käärijää kannustettiin meilläkin kisakatsomossa pukeutumalla vihreään.

Siis en tiedä teistä muista, mutta minä fiilistelen Euroviisujen musiikkia edelleen 😄 Omia suosikkeja olivat Käärijän lisäksi Ranskan La Zarran komea chansonpop Évidemment, Espanjan Blanca Paloman upea EAEA sekä Moldovan Pasha Parfenin Soarale si Luna ja Itävallan Teyan ja Salenan hauska Who the hell is Edgar? Ja eikä unohdeta Australian Voyagerin Promisea ja Tsekin Vesnan My Sister’s Crownia!

Ikävintä tässä flunssassa on ollut, ettei ole päässyt treenaamaan. Sen sijaan olen töllännyt töllöä ja lukenut. Suosittelen televisiosta ainakin Fargo-televisiosarjaa (neljäs kausi ilmestynyt) (C More), Successionia (HBO) ja Diplomatia (Netflix). Tällä hetkellä minulla on kesken Evie Wyldin teos Me olemme susia, mutta sen lukeminen jostain syystä takkuilee. Jos merkitset lukemasi kirjat Goodreadsiin, lisää toki minut kavereihisi – on aina mielenkiintoista nähdä, mitä muut lukijat suosittelevat!

Evie Wyldin teoksen Me olemme susia kansi.
Joskus kestää aikansa, että kirjaan pääsee sisälle. Tykkään eniten lukea kirjoja paperisina, mutta käytän paljon kyllä kirjasovelluksia, jossa voi kuuntelun lisäksi myös lukea teoksia.

Aino Elina

Hyvinvointi Mieli Työ Ajattelin tänään

Mies ja ilmiö

Koko Eurooppa on Käärijän lumoissa. Euroviisuvoitto meni kuitenkin Ruotsin Loreenille.

Ensinnäkin hyvää äitienpäivää kaikille niille, jotka äitienpäivää viettävät, ja halaus kaikille niille, joille päivä on eri syistä raskas.

Mikä jännitysnäytelmä koettiin eilen illalla! Suomen Euroviisuedustaja Käärijä oli yleisön ylivertainen suosikki, mutta jäi silti tuomariäänten vuoksi toiseksi Loreenille.

Käärijää ja Loreenia kuvataan pisteiden laskussa.
Mikä jännitysnäytelmä!

Käärijä ilmaisi somessa pahoittelut siitä, ettei voittanut. Kyllä sinä voitit, Jere Vantaalta. Meidän sydämissämme olet ilmiselvä voittaja, joka yhdisti Suomen kansan ennennäkemättömällä tavalla. Kaikki sekosivat Käärijä-huumaan: asialliset valtion virastotkin muuttivat logonsa Käärijää tukeviksi ja eri patsaita verhottiin Käärijän edustusasuun vihreään boleroon. Ihmiset pukeutuivat vihreän eri sävyihin, ja loppuipa käärijänvihreä kynsilakkakin kaupoista yhdessä piña coladan aineksien myötä. Suomi koki sellaista huumaa, joka on yleensä varattu vain urheilujuhlille. Käärijä yhdisti yli kaikkien rajojen, oli ikäsi, sukupuolesi tai kansallisuutesi mitä tahansa. Helsingin Sanomien mielipidepalstalla Lapin yliopiston sukupuolitutkimuksen professori toivoi Käärijän myötä hyväksyntää yhteiskunnassa suhteessa outoon ja erilaisuuteen.

https://twitter.com/sinihy/status/1657533745904209923?s=46&t=OFIXGWrVZavp6AJ0OSupUQ

Käärijä-ilmiötä on analysoitu eri tavoin. Meemitutkija Saara Särmä esitti kolumnissaan, että Käärijän suosio selittyi meemipotentiaalilla, jota löytyy niin laulusta, tanssista kuin Käärijän asustakin (ikonisen asun takana ovat stylisti Vesa Silver, pukusuunnittelija Elina Lario ja muotisuunnittelija Teemu Muurimäki). Särmän mukaan juuri meemit luovat yhtenäiskulttuuria 20-luvulla. Unohtaa ei pidä myöskään sitä, että Käärijä on uuden sukupolven mies, joka ei pelkää näyttää tunteitaan. Vaikka Cha cha chaassa lauletaankin miehestä, joka vapautuu vasta alkoholin myötä tanssilattialle, aikoi Jere viisutuloksen jälkeen halata läheisiään ja kertoa heille rakastavansa heitä. (En ehkä kestä 😭)

Tällaista Euroviisuhuumaa ei ole ollut koskaan, ja saa nähdä tuleeko ikinä. Ihanaa, että koko Suomi sekosi Käärijän edessä, ja vilpittömästi tuki ja eli mukana viisuja. Semmoisia perisuomalaisia ankeuttajia ei juuri näkynyt. Tällaista heittäytymistä toivoisin kanssaihmisiltäni tulevaisuudessakin!

 

Aino Elina

Puheenaiheet Uutiset ja yhteiskunta