Korona: the revenge
Tämä viikko kului sairastaessa. Nyt tuntuu olevan koronaa paljon liikkeellä, joten be careful out there!
Negatiivista: Olemme viettäneet puolison kanssa kahden sairastaen koko viikon neljän seinän sisällä kökkien.
Positiivista: Kumpikaan ei ole vielä täysin kurkkuaan myöten täynnä toista.
Minun piti matkustaa ensi viikolla parin päivän lomallani Ouluun isää katsomaan, ja jäädä loppuviikoksi sinne etäilemään, mutta nyt se valitettavasti peruuntuu. Onneksi otin junaliput peruutusturvalla, nyt vain pitää perua ne.
Lisäksi harmittaa, kun treeneihin tulee taas pitkä tauko.
Eilen vietimme syntymäpäivääni hiljaiseloa viettäen. 47 vuotta. Olimme suunnitelleet staycationia hotellissa ja ulkoruokintaa sekä kenties pubikierrosta, mutta tässä tilanteessa tilasimme brunssiksi kotiin banaanipannarit nutellalla ja illalliseksi stadin parasta sushia XoXo:sta.
Olin niin hurja, että kun ruskeaa rommia oli vielä tilkka jäljellä, join jälkiruuaksi rommitotin. Välillä mietin mitä tapahtui sille bilehileelle, joka kävi kolme kertaa viikossa nuoruudessa yökerhoissa tanssimassa. Tykkäisin vieläkin tanssia, mutta vaihtoehtoa tämän ikäisten menomestoista ei juuri ole (jos ei halua mennä mummotunneliin). Vinkkejä otetaan mielellään vastaan!
Olen huomannut somesta, että keskustelu NY Postin kirjoituksesta siitä, että laihuutta ihannoiva heroin chic olisi tekemässä paluun jatkuu yhä. Nyt esillä on sekin, että megavaikuttajat poistavat jo peppu- ja rintaimplanttejaan, jotta näyttäisivät laihemmilta. Painoa pudotetaan myös keinolla millä hyvänsä, ja yksi keino on 2 tyypin diabeteksessa käytettävä lääke, josta on tämän vuoksi jo pulaa diabeetikoiden hoidossa.
Kerrataan nyt vielä, jos se ei ole kaikille selvää: naisen keho ei ole trendi. Meitä mahtuu moneen kokoon ja muotoon. Kaikkien kehon kokojen ja muotojen tulisi olla tasa-arvoisia. Meidän ei ole pakko noudattaa jokaista trendiä, mikä tulee eteemme, vaan voimme valita kulloinkin vallalla olevista virtauksista ne, jotka sopivat meille parhaiten.
Miksi kehopositiivisuus sitten epäonnistui? Ehkä kyse oli siitä, että kyse oli lopulta yksilön valinnasta, eikä suinkaan siitä, että olisimme käsitelleet sitä problematiikkaa, miten yhteiskunnassamme painoon suhtaudutaan. Että laihtuminen olisi aina hyvä ja lihominen huono. Näin ei ole, laihtuminen voi johtua niin surusta kuin traumastakin, ja painon nousu voi puolestaan johtua siitä, että lopulta arvostaa kehoaan niin, että suostuu ruokkimaan sitä tarpeeksi. Itse en kehopositiivisuutta oikein osannut sisäistää: en osaa arvostaa joka ikistä selluliittikuoppaani ja aknearpeani. Tämän sijaan keskityn siihen, mitä kehoni pystyy tekemään ja kohtelemaan sitä hyvin.
Minkälaisia näkemyksiä sinulle tulee tästä laihuuden ihannoinnin paluusta?
Aino Elina
