Pelkkää liebeä vaan

Tämän blogipostauksen piti ilmestyä jo melkein viikko sitten, mutta se ei ollutkaan tallentunut luonnoksiin – ja myöhemmin oli taas vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa. 

liebster.png

Anyway, sain elämäni ensimmäisen blogihaasteen! Kiitos siitä kuuluu Aidalle mainion Räyhälä-blogin takaa. Historiallinen hetki! 

Säännöt tulevat tässä:

1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja laita linkki hänen blogiinsa.
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen.
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille.

 

 

 1. Rohkein tekosi?

Olen puhunut suoraan, vaikka on pelottanut. Olen myös aika ylpeä siitä, että olen uskaltanut tarttua projekteihin ja töihin ilman aiempaa kokemusta. Ensi kuussa koittava väliaikainen muutto ulkomaille myös on mielestäni ihan rohkea veto, vaikka vaihtoon lähteminen tuntuu nykyään olevan aika pieni juttu. Itselleni se on kuitenkin iso juttu.

Olen aina ollut vähän arka, mutta tulen aina rohkeammaksi iän myötä, joten varmasti tässäkin asiassa tapahtuu kehitystä! 😀 Haluan olla jatkossa entistä rohkeammin rehellinen itselleni.

2. Voimaeläimesi tai -ihmisesi?

Eläimenä ehdottomasti saukot, ihan mahtavia. Reilusti vähän ärtsyjä välillä.

Voimaihmiseni ovat inspiroivia naisia ympärilläni: ensimmäisenä ehdottomasti äiti. Myös mummi on ollut oman aikansa edelläkävijä. Tätini on inspiroiva oman tiensä kulkija! 

3. Huolettaako maailmamme tietoteknistyminen sinua?

No joo! Tykkään kaikista niistä uusista vaikuttamiskanavista ja sosiaalisuuden uusista ulottuvuuksista, jotka teknologia mahdollistaa, mutta toisaalta kaiken teknistyminen huolettaa. Johtaako teknologia työn katoamiseen? Se olisi aika kuumottavaa. En tykkää automaattikassoista tai ajatuksesta ilman kuskia ajavista autoista (olivat ne sitten kuinka luotettavia tahansa)

Ja kaikki ne hetket, kun teknologia pettää ja mikään ei toimi!! Entä jos joskus ei olekaan sähköä? Eihän täällä pystytä tekemään mitään.

4. Suurkaupunki vai pikkukaupunki?

Tykkään suurkaupungeista! Ne tarjoavat enemmän mahdollisuuksia toteuttaa itseään. Myös mahdollisuus mennä anonyymisti kauppaan tai kävellä kadulla ilman, että törmää kehenkään, on tärkeä. Toisaalta suurkaupunkielämä vaatii vastapainokseen vähän mökkielämää ja metsää välillä, hulluksihan siinä muuten tulee. Helsinki on sopivasti vähän kaikkea, pieni ja suuri samaan aikaan. Tosin usein tuntuu, että vähän liiankin pieni.

5. Mistä saat toruja muilta ihmisiltä?

Aina ja ikuisesti: huolehdin liikaa asioista.

6. Mistä sukusi on lähtöisin?

Suomalaisia talonpoikia tässä taidetaan olla 😀 Länsi-Suomesta lähinnä. Osa suvusta asunut täällä Stadissa jo pidempään!

7. Lempikappaleesi tällä hetkellä?

Hitsit, nämä on aina vaikeita! Tom Waitsia tullut kuunneltua paljon. The Beatlesin A Day in the Life!

8. Turhin ostoksesi tai hankintasi?

Tykkään liikaa kreiseistä kengistä, mutta eihän ne kai koskaan ole turhia, eihän? Mieluusti sellaiset, joita Suomessa voin sään puolesta käyttää 10 päivää vuodessa. Kriteerit täyttäviä popoja taitaa olla useammat… Eh.

9. Jos saisit olla päivän ajan joku muu, kuka olisit?

Alun perin piti sanoa David Bowie 70-luvulla, mutta hänellä meni ehkä liiankin lujaa silloin…

Joku tyyppi, jolla oli hauskaa vuoden 1970 Isle of Wight -festareilla. Näin aiheesta loistavan dokkarin tuossa keväällä, ja tuo aikakausi on sittemmin ollut lähes pakkomielle!

10. Parhaat juhlat, joissa olet koskaan ollut mukana?

Haluaisin kovasti kesähäihin, voisiko joku mennä naimisiin ja kutsua minut? 

Yleensä parhaat juhlat ovat olleet sellaisia spontaaneja illanviettoja, johon yleensä liittyy kesä, puistot, ja yhden oluen eskaloituminen useammaksi. Useimmiten sellaiset kauan odotetut juhlat tuppaa olemaan vähän pettymyksiä (etenkin jos järkkää ne itse) koska odotuksia on liikaa, joten siksi on vähän vaikeaa sanoa vain yksiä juhlia. Kunhan on uusia tai vanhoja ystäviä, paljon naurua ja huoleton olo, niin päästään jo aika pitkälle!

11. Tärkein elämänohjeesi? 

Ohje, jota yritän aina enemmän tai vähemmän (yleensä vähemmän, ks. kohta 5…) onnistuneesti noudattaa: Älä huolehdi asioista, jotka eivät ole vielä tapahtuneet.

 

Joudun lopuksi rikkomaan haasteen sääntöjä: en kovin hyvin tunne blogiskeneä, etenkään niitä alle 200 lukijan blogeja, jotka eivät olisi tulleet vielä haastetuksi mukaan. Siksi haastankin sinut, hyvä lukija, linkkaamaan oman blogisi rohkeasti kommenttikenttään ja vastaamaan kysymyksiin, oli se sitten blogissasi tai kommenttikentässä!:) Kiinnostavia blogeja ei koskaan voi olla liikaa seurattavana.

1. Mikä on lohturuokaasi?

2. Minkä biisin haluaisit kuulla, ennen kuin jättiläismeteoriitti iskee maapalloon?

3. Mikä on guilty pleasure -musiikkiasi?

4. Missä asuisit mieluiten, jos et voisi asua nykyisessä kotikaupungissasi? Miksi?

5. Mikä on tärkein arvosi?

6. Missä on lempipaikkasi maailmassa?

7. Mikä olisi siistein duuni, jonka keksit?

8. Mistä saavutuksestasi olet erityisen ylpeä?

9. Mihin kappaleeseen heräisit mieluiten?

10. Onko sinulla pinttyneitä tapoja?

11. Mistä haluaisit, että sinut muistetaan?

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään Höpsöä

Kun nainen lyö

Olen viime viikkoina paahtanut kirjastossa kandia, ja aiheen puolesta lukenut niin paljon erilaista tekstiä, että aivot tuntuvat vähän ylikuumenevan. Syytän siitä keskittymiskyvyn heikkenemistä esikouluikäisen tasolle. Jokainen lauseeksi asti mietitty ajatus tuntuu jäävän puolitiehen.

Mietin pitkään, mistä tekisin kandini. Olen opiskelujen suhteen kunnianhimoinen, mutta vähän sellainen mukavuudenhaluinen löllö, joka saa aikaiseksi, mutta jättäisi mielummin tekemättä. 60 opintopistettä töiden ohella, utopiaa! (Ehkä voisin joskus kirjoittaa suorituskeskeisyydestä :D)

Kuten parhaat ajatukset yleensäkin, idea tuli keskellä yötä. Jotenkin tiesin, että haluaisin pohtia naisten väkivaltaa, parisuhteissa. Aihe on vähän vaikea, melkein nolottaa puhua siitä ääneen, en tiedä miksi. Ehkä pelkään oletuksia jostain mens right activist -tulokulmasta….. Naisten väkivalta on yhteiskunnassamme niin vaiettu asia, hoivaavan äitimyytin rikkomus, että siitä ei ehkä edes osata keskustella. Koen kuitenkin aiheen tärkeäksi ja mielestäni on hirveän mielenkiintoista pohtia sitä, minkälaisiin muotteihin yhteiskunta meidät asettaa. Minkälaisia seurauksia väkivaltaisuuden kieltämisestä on naisille?

Väkivaltaisuus on liitetty maskuliinisuuteen, no, kauan, ainakin länsimaisessa yhteiskunnassa. Myytti ihanteellisen, viattoman naisen kuvaa rikkovista demoninaisista elää sitkeänä. Lähihistoriasta mieleeni tulee punaisten puolella taistelleet naiset, jotka saivat osaksen erityisen julmaa kohtelua. He sotivat niin paljon vallitsevaa naiskuvaa vastaan, joka esittää naiset heikkoina ja empaattisina, että heidät halutaan leimata hulluiksi, hysteerisiksi tai vähemmän naisiksi. Väärää käytöstä sanktioidaan ja tytöt opetetaan olemaan kilttejä, sillä eihän väkivalta ole naisille luonnollista siinä missä miehille. Mutta mitä tapahtuu, kun naiset opetetaan häpeämään aggresiivisuuttaan? Naisten on tutkimuksissa todettu vastaavan ärsykkeisiin yhtä voimakkaasti kuin miestenkin, mutta ulkomaailmassa muiden ihmisten katse saa naiset kontrolloimaan impulssejaan miehiä paremmin, etenkin toisten naisten katseen alaisena meistä tulee varovaisempia. (Ja jos joku haluaa nyt sanoa, että ”testosteroni tekee miehistä aggressiivisia”, niin väitteelle ei ole löytynyt biologisia selityksiä). Miten yhteiskunta ja oikeusjärjestelmä kohtelevat naisia, jotka ovat syyllistyneet väkivaltaan, etenkin omilla ehdoillaan (eli ei itsepuolustuksena tai kostona aiemmasta väkivallasta)? Onko naisille tarjolla sitä apua, jota he tarvitsisivat? Sillä todellisuudessa, halusimme nähdä sitä tai emme, naisetkin syyllistyvät väkivaltaan, usein heikoimpiaan kohtaan: lapsia tai vanhuksia. Lievä väkivalta parisuhteissa konfliktinratkaisukeinona, vaikka ei missään nimessä verrattavissa vakavaan parisuhdeväkivaltaan, on usein sukupuolisymmetristä. Naisetkin siis läpsivät, tönivät ja käyttävät psykologista väkivaltaa. Naisten välisissä parisuhteissa vakava parisuhdeväkivalta on yhtä yleistä kuin heterosuhteissa. En missään nimessä puolusta väkivaltaa, tai kannusta naisia siihen emansipaation nimissä, ainoastaan ravistella monta vuosisataa pölyä keränneitä myyttejä empaattisista, muurahaisia polulta lakaisevista naisista. Koska pahimmillaan se myytti on vahingoksi juuri naisille (mitenkään vähättelemättä myöskään väkivaltaa kohdanneiden miesten haasteita).

(Myös oman aggressiivisuuden tunnistaminen on pelottavaa. En tiedä onko siinä jotain häiritsevää, että on tosi kiva hakata nyrkkeilysäkkiä.)

Naiset ovat olleet ja ovat yhä väkivallankäytössä useimmiten uhreja, etenkin kun kyse on parisuhdeväkivallasta – poliisin tietoon tulleista pahoinpitelyistä ja henkirikoksista vain noin viidesosa on naisten tekemiä. Naiset perustelevat väkivaltaansa useammin itsepuolustuksella, tuskin turhaan. He kohtaavat suhteissaan vakavampaa, pidempään jatkunutta ja kontrolloivampaa väkivaltaa kuin miehet, ja se on valtava ongelma. En halua siirtää keskustelua pois tästä, sillä se on tärkeää. Haluaisinkin ehkä, että nämä keskustelut voisivat elää rinnakkain, ilman että toinen tekee toisen turhaksi. En halua vääntää vain siitä, kumpi lyö enemmän, vaan siitä, millä tavalla naiset ovat aggressiivisia? Minkälaisessa sosiaalisessa kontekstissa se tapahtuu?

 

Joo, en tiedä oliko tässä nyt mitään jäsenneltyä pointtia, tätä se ajatusten liikenneruuhka teettää. Niin paljon kysymyksiä. En tiedä, olisi tosi kiva vaikka puhua aiheesta!:D

Puheenaiheet Ajattelin tänään Syvällistä