Neljä vuotta naimisissa

Neljä vuotta naimisissa

Tänään vietämme mieheni kanssa häidemme kolmatta vuosipäivää. Minulle on ollut aina selvää, että haluan avioitua mikäli löydän kumppanin, jonka kanssa jakaa loppuelämän yhdessä. On vaikea selittää, miksi naimisiinmeneminen oli minulle tärkeää. Varsinkin kun en ole lainkaan konservatiivinen. Itse asiassa halusin karsia konservatiivisilta tuntuvia perinteitä myös omista häistämme. Kukaan ei esimerkiksi saattanut ketään alttarille luovuttaakseen tyttärensä […]

Nauti nyt vielä kuin voit!

Nauti nyt vielä kuin voit!

Jo raskaana ollessani kiinnitin huomiota siihen, kuinka tulevaan vanhemmuuteen liittyvä small talk oli pelkästään negatiivista. Toki nämä negatiiviset jutut heitettiin pilke silmäkulmassa mukahauskasti vitsaillen, mutta silti kommenttien yksipuolisuus hämmästytti. Iidan Matkassa –blogin Iida kirjoitti samasta aiheesta eilen, joten päätinpä minäkin avata sanaisen arkkuni. ”Nauttikaa nyt kun vielä voitte” oli yleisin kommentti kun maha pystyssä törmäsimme […]

Miten puhua lapselle rahasta

Miten puhua lapselle rahasta

Pikkuvauvan vanhempana olen valtavan innokas suunnittelemaan tulevia kasvatusoppejani. Rajojen ja rakkauden täydellinen tasapaino, ainainen johdonmukaisuus, loputon kärsivällisyys ja omien vanhempien virheiden toistamatta jättäminen lienevät suosittuja tavoitteita tuoreille vanhemmille. Näiden ihanan epärealististen aikomusten lisäksi listaltani löytyy myös jotain, jossa aion onnistua; järkevässä talouskasvatuksessa. Vaikka vauvani on vasta viisikuinen, olen jo ehtinyt miettiä miten lapselle voisi aikanaan […]

Hän on jo neljä viikkoa vanha <3

Hän on jo neljä viikkoa vanha <3

Edellisessä blogipostauksessani lupasin kirjoittaa työstä ja tulojen kasvattamisesta. Mutta sitten hän tuli maailmaan. Esikoisemme syntyi neljä viikkoa sitten maanantaiaamuna. Se oli syksyn ensimmäisiä pakkasaamuja Helsingissä. Vauva synnyttyä ihailimme kolmistaan kun ensilumi satoi maahan ja  maisemoi näkymän valkoiseksi (vaikka meteorologi kiirehtikin korjaamaan, ettei kyseessä suinkaan ollut ensilumi). Suurina talven ystävinä ajattelimme, että tämä on merkki siitä, […]

Kuka saa puhua sijoittamisesta?

Kuka saa puhua sijoittamisesta?

”Kun naistenlehdissä aletaan puhua sijoittamisesta, on kupla lähellä.” Kuulostaako tutulta? Omaan korvaani olen kuullut tämän disautuksen liian monta kertaa. Ylläoleva kuva on otettu syyskuisilla Sijoittaja 2018 -messuilta. Kuvassa paistattelevat kukitettuina Vuoden Sijoittaja -kilpailun kolmen kärki; minä, Kyösti Kakkonen ja Aki Pyysing. Voiton nappasi Aki Pyysig ja hyvä niin. Kun sain keväällä kuulla olevani ehdolla Alma Talentin […]