Elämää vieraassa maassa

Elämää vieraassa maassa

Voi olla, että blogissa on hetken hiljaista. Muutimme eilen illalla uuteen kotiimme ja nyt tekemistä riittää vaikka muille jakaa. Mikään ei tietenkään suju ihan vaivattomasti ja pienimpäänkin askareeseen kuluu aikaa ja voimavaroja triplasti sen verta kuin normaalisti tutussa ympäristössä. Tästä hyvänä esimerkkinä eilinen kauppareissuni. Piti käväistä pikaisesti lähikaupassa ostamassa hiukan ilta- ja aamupala tarvikkeita. Nappasin […]

Suomalaisen illallinen on espanjalaisen lounas

Suomalaisen illallinen on espanjalaisen lounas

Tarkistin taas kelloni, se on oikeassa. Asian on kai oltava sitten niin, että kaikkien eteläespanjalaisten kellot ovat väärässä. Aamuisin kun poistun kotoani virkeänä päivän toimintaan huomaan hämmennyksekseni, että koko muu maailma on vasta heräilemässä. Lounastaessani saan eteeni aamupalalistan. Lounasta ei saa tilattua vielä tunteihin. Tilaan hitonmoiseen nälkään tuoremehun ja paahtoleipää. Iltapäivällä päätän pistäytyä läheisissä pikkuputiikeissa. Matkalla […]

Tavallinen somemaailma

Tavallinen somemaailma

Välivuonna- blogin Anna kutsui mut mukaan kirjoittamaan aiheesta sosiaalinenmedia ja tavallisuus. Aihe on ajankohtainen ja mielenkiintoinen, joten päätin ottaa kutsun vastaan ja kirjoittaa aiheesta myös itse. Annan postaukseen pääset tästä. Some on ihan jokaiselle meistä tasapuolinen  mahdollisuuksien maailma, jossa voimme  olla mitä  vain. Se on kuin suuri teatterinäytös, jonka lavalla voimme olla jännittäviä, hyväntuulisia, mielenkiintoisia […]

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Myötä- ja vastoinkäymisissä

Neljä vuotta sitten hääpäivämme jälkeen heräsin omaan rouvuuteeni ikään kuin elämä olisi jollain tapaa muuttunut vihkimisen jälkeen.  Ensimmäisinä päivinäni rouvana astuin ulko-ovesta hieman leidimäisin, hienostunein pikku askelin.Vilkuilin salaa sormustani, myhäilin itsekseni ja oletin, että rouvuus paistaa musta kilometrien päähän.Kävelin kauppaan hieman ylpeyttä olemuksessani, hymyilin jännittyneesti ja kuvittelin, että kauppareissu olisi jollain tapaa erilainen kun sen […]

Pitääkö maassa puhua maan kieltä?

Pitääkö maassa puhua maan kieltä?

Asuessamme Puolassa muistan useaan kertaan käyväni keskustelua liittyen puolan kielen opiskeluun. Muistan eräänkin kerran, jolloin jonotin turkkilaisen ystäväni kanssa mansikkakojulla. Juttelimme englanniksi niitä näitä, kun jonossa takanamme olevat naiset liittyivät keskusteluumme. Naiset tiedustelivat ystävällisen kiinnostuneina mistä olemme kotoisin ja mitä teemme Puolassa. Toinen naisista kysyi puhummeko puolaa. Kielteisen vastauksen kuultuaan nainen jatkoi tiedustellen olemmeko aikeissa […]