Hieroja kotiin! (+Alekoodi!)
Kaupallinen yhteistyö: Hieroja-kotiin.fi
Hierojalla käyminen on ollut Rouvan agendalla valehtelematta vuosia. Kerran ostin hänelle hierontalahjakortin, ja se tuli toki käytettyä, mutta sen jälkeen kynnys etsiä hieroja ja poistua kotoa hierottavaksi on kasvanut jälleen.
Mutta sittenpä sain muutama viikko sitten sähköpostia Santtu Skonbäckiltä, joka on hiljattain perustanut kotihierontaa tarjoavan yrityksensä, Hieroja-kotiin.fi.
Hieroja-kotiin.fi on pääkaupunkiseudulla toimiva palvelu, jonka kautta asiakkaat voivat tilata koulutetun hierojan kotiinsa tai vaikkapa työpaikalle.
Santtu on laittanut firmansa pystyyn vasta pari kuukautta sitten, ja hän ehdotti että joko minä tai Rouva voisimme kokeilla palvelua. Sovittu! Rouva saa nyt kauan haaveilemansa hieronnan, mikä varmasti helpottaa raskauden rasittamia selkää ja niskoja.
Santtu välittää palvelussaan myös muita hierojia, mutta sovimme, että hän tulee tälle käynnille itse.
Kokeilin kyllä myös lomaketta, jolla hieroja tilataan, ja tilaaminen on helppoa ja nopeaa: omien yhteystietojen lisäksi ilmoitetaan toivottu aikaikkuna haluttuna päivänä ja voidaan esittää myös toive hierojasta tai hierojan sukupuolesta. Hieroja vahvistaa tilauksen ja saapuu sovittuna ajankohtana varusteineen.
Hierontaa varten et tarvitse itse muuta kuin sen verran lattiatilaa, että hierontapöytä mahtuu avautumaan: noin 3 x 2 metriä.
Hieronnan voi tilata 45 – 120 minuutiksi, ja hieronnan hinnat ovat samaa suuruusluokkaa kuin kiinteissä toimipisteissä toimivilla hierojilla. Miksi siis mennä hierojan luo, kun hieroja voi tulla sinun luoksesi?
Rouva oli erittäin tyytyväinen hierontaansa, ja olen varma, että Santtu pyydetään meille käymään toistekin.
Ja mikä parasta: Santtu lupasi lukijoilleni alennusta kaikista hieronnoista kesän aikana.
Tarkemmin sanottuna: kun syötät tilausta tehdessäsi koodin isyyspakkaus10, saat tilauksestasi 10 euron alennuksen. Koodi on voimassa 1.6. – 31.7.2016, ja sen voi käyttää niin monta kertaa kuin haluaa!
Omasta puolestani toivotan Santulle tsemppiä uuden yrityksensä kanssa! Toivottavasti myös lukijani pitävät tätä konseptia yhtä loistavana kuin mitä itse!
Tilaa hieroja: hieroja-kotiin.fi/shop/
Facebook: https://www.facebook.com/hierojakotiin