Paluu Seikkailupuisto Korkeeseen
Kun neljävuotias alkaa kesälomalla hyppiä seinille, hänet on parasta viedä hyppimään johonkin muualle. Vaikkapa puihin.
Vein siis tänään tytön ja hänen päiväkotikaverinsa Seikkailupuisto Korkeeseen Helsingin Mustikkamaalle, ja molemmat touhukkaat saivat kiipeillä siellä itsensä väsyksiin.
Kaverukset ovat syntyneet samana päivänä ja aloittaneet päiväkotiuransa samassa ryhmässä samaan aikaan, ja nyt molemmat ovat myös isosisaruksia: pienellä herralla on pikkusisko ja pienellä neidillä pikkuveli.
Molemmilla tyypeillä olisi kuitenkin energiaa enemmän kuin sitä normaalina kesälomapäivänä kuluu – varsinkin kun vanhemmat joutuvat aika ajoin keskittymään aika lailla siihen pienempään sisarukseen. Siksipä tämä retki oli erittäin tervetullut molempaan kotiin.
Tyttömme on käynyt Korkeessa kerran aiemmin, vuosi sitten, ja myös tytön kaveri on käynyt puistossa samoihin aikoihin sen yhden kerran.
Hieman heidän liikkeissään oli arkuutta ensimmäisillä radoilla, mutta siitä se rohkeus sitten molemmilla kasvoi. Menimme lopulta kaikki kolme rataa kolmeen kertaan ja vielä kaksi ensimmäistä rataa neljännen kerran.
Välissä syötiin vähän eväitä, ja sitten oli taas voimia jatkaa.
Itse en muista, milloin olisimme olleet Rouvan kanssa näin pitkään yhtä aikaa lomalla ihan kotona. Meillä on kyllä edelleen suunnitelmia pienistä ajeluista kotimaassa, mutta vielä emme ole saaneet mitään aikaiseksi, ja kotonakin on ollut oikein hauskaa olla ja puuhastella jotain tavallisuudesta poikkeavia puuhasteluja.
Mutta kyllä tästä varmaan jo ensi viikolla päästään matkaan ja jalkaudutaan todennäköisesti ensin Länsi-Suomeen, sitten Keski-Suomeen ja loppulomaksi Itä-Suomeen.
Korkeessa pitäisi tulla kyllä käymään vielä uudelleen tänä kesänä, niin hauskaa se näistä pikkuihmisistä oli.
Ja kyllähän minä edelleen itsekin haluaisin niille aikuisten radoille. En ole saanut sitä aikaiseksi, vaikka siitä haaveilin jo vuosi sitten.
Työtiimini piti kyllä tulla tänne tiimipäiville pari viikkoa sitten, mutta en ensinnäkään olisi halunnut jättää muuta perhettä vauvan kanssa kahdestaan, ja koko homma peruttiin sittemmin huono sään vuoksi.
Mutta ehkä sitten toisen kerran, jos saadaan mukaan muitakin perheitä, ja vanhemmat voivat vuorotellen vahtia pienimpiä seikkailijoita ja kiipeillä sitten itse puiden latvoissa.
Liki kolmen tunnin ja yhdentoista (!) radan jälkeen mini-ihmiset olivat niin väsyneitä, että halusivat jo itse lähteä pois.
Mutta niin hienosti meni ja molemmat voittivat pelkonsa niin hienosti, että kyllä tänne nyt kannattaa palata pian uudelleen hakemaan lisää rohkeutta ja taitoja!