Isänpäivä

Isänpäivän aamiainen tarjottiin parhaassa mahdollisessa paikassa: oman ruokapöydän ääressä. Tarjolla oli croque madame -leivät, hedelmäsalaattia ja omenamimosat.

IMG_2936-2.jpg

Lähes kaikki loput omenat katosivat näihin omenamurumuffinsseihin, jotka olivat törkeän hyviä.

IMG_2962-2.jpg

Tarkoitus oli ensin syödä aamiainen vuoteessa, mutta huomasimme, ettei meillä ollutkaan mitään sopivaa levyä, jonka päälle virittää kattausta. Ehkä tämä oli muutenkin kaikin puolin turvallisempaa ja jopa miellyttävämpää.

IMG_2939-2.jpg

Tyttö oli jännittänyt ja odottanut aamua monta päivää. Hän ei olisi millään malttanut pitää salaisuutta salassa. Siis sitä, että on jokin yllätysaamiainen ja lahjoja.

IMG_2947-2.jpg

Tytöstä oli hirveän hauskaa juksuttaa, että isin lahjapaketeissa oli kirjoja, vaikka niistä paljastuikin jotain aivan muuta: pojan jalanjälki ja tytön piirtämä perhekuva.

IMG_2976-2.jpg

Huomaa isin parta ja kyynärpäät. Kun kysyin, miksi isillä on kuvassa kyynärpäät, sain vastukseksi ihmettelevän ilmeen ja napakan tokaisun: ”Kaikilla on kyynärpäät.” Myös kaljupäinen pikkuveli on vallan onnistunut.

IMG_3068.jpg

Isi sai päättää, mitä tekisimme päivällä, ja päätin, että lähdemme koko perheen kanssa katsomaan Sea Lifeen kaloja, sillä tyttö ei ollut käynyt siellä aiemmin.

Päivälliselle hän halusi kuulemma joko ”Nikin ravintolaan” (Basbas) tai pizzalle Putte’siin. Koska ensimmäinen ei ole sunnuntaisin auki, päätimme käydä pizzalla.

Sen jälkeen molemmat lapset olivatkin jo aivan valmiit nukkumaan, eikä unen tuloa tarvinnut paljoa odotella. Kiitos rakkaat kivasta isänpäivästä! 

Perhe Lapset Vanhemmuus
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.