Todennäköisesti maailman parhaat joululaatikot!
Kaupallinen yhteistyö: Look by Eskimo
Olen tunnetusti jouluihminen, joka laittaa mielellään joulua ja tekee jopa perinteiset jouluruoat itse alusta asti. Tänä vuonna minulle tarjoutui mahdollisuus elää joulua hieman etukäteen ja tehdä joululaatikoita jo nyt.
Yleensä jouluihimme kuuluu porkkana- ja lanttulaatikot, mutta tällä kertaa ajattelin kokeilla lanttulaatikon sijaan sinihomejuustolla maustettua punajuurilaatikkoa. Porkkanalaatikkoa en kuitenkaan voinut harkitakaan vaihtavani mihinkään muuhun.
Olen tehnyt porkkanalaatikon jo vuosia (kohta voi sanoa ’vuosikymmeniä’) mummoni ohjeella, sillä se on mielestäni parasta porkkanalaatikkoa maailmassa. Porkkanalaatikossa kun ei ole lainkaan riisiä vaan ainoastaan porkkanaa, kermaa ja kananmunaa.
Lanttulaatikon ohje olisi peräisin anopiltani, herkullista sekin, mutta nyt kokeilin jotain uutta: punajuurilaatikkoa, johon tulee sinihomejuustoa. Punajuuri on suuri rakkauteni, ja voisin syödä sitä missä tahansa muodossa määrättömästi. Tämä laatikko voi hyvinkin päästä myös jatkossa joulupöytäämme!
Tein laatikot Eskimo-foliovuokiin, joissa ne on kätevä ottaa mukaan vaikkapa jouluvierailulle, jolloin ei tarvitse muistaa ottaa omia astioita mukaan kotiin lähtiessä.
Porkkanalaatikko
Jopa porkkanalaatikkoa aiemmin vihannut Rouvani rakastaa tätä laatikkoa.
Ainekset
- 1 kg porkkanoita
- 2 kananmunaa
- 1/2 dl kermaa
- 1 rkl fariinisokeria tai siirappia
- 1 tl suolaa
- ripaus valkopippuria
- korppujauhoja
- voita
Valmistaminen
- Kuori ja pilko porkkanat ja keitä ne tilavassa kattilassa
- Soseuta porkkanat sauvasekoittimella ja lisää kerma, fariinisokeri tai siirappi, kananmunat, suola ja valkopippuri soseen sekaan.
- Kaada porkkanasose uunivuokaan ja ripottele soseen pinnalle korppujauhoa. Painele korppujauhoon koloja lusikalla suoriin riveihin.
- Laita pinnalle pieniä voinokareita sinne tänne
- Paista 200-asteisessa uunissa ensin 15 minuuttia, laske sitten lämpö 150 asteeseen ja jatka paistamista noin tunti.
* * *
Punajuurta olemme tehneet aiemmin monessa muodossa, mutta laatikkona se oli uusi tuttavuus. Päätin kokeilla laatikkoa, jossa keitetyt punajuoret raastetaan ja paistetaan sitten vuoassa sinihomejuuston ja ranskankerman kanssa. Lisää pureskeltavaa annoin karkealla saksanpähkinärouheella.
Vinkki punajuurten keittämiseen: Vaikka ohjeessa neuvotaan keittämään 1 kg punajuuria, kannattaa keittää samalla muutama punajuuri enemmän ja tehdä niistä vaikkapa punajuuririsottoa, johon voi käyttää myös punajuurten keitiliemen! (Huomasin muuten, että en ole koskaan tullut laittaneeksi kyseisen risoton reseptiä blogiini, mikä on häpeällistä ja pitää korjata pikimmiten.)
Punajuurilaatikko
Ainekset
- 1 kg punajuuria
- 1 prk ranskankermaa (150 g)
- 100 g sinihomejuustoa
- (ripaus suolaa)
- 1/2 sitruunan mehu
- 1/2 dl karkeaksi rouhittuja saksanpähkinöitä
Valmistaminen
- Pese punajuuret ja laita ne (kuorimattomina) tilavaan kattilaan. Laske kattilaan vettä niin, että punajuuret peittyvät. Keitä punajuuret kypsiksi, kaada keitinliemi pois (säästä vaikkapa risottoon) ja jäähdytä niin, että punajuuret eivät polta käsiä.
- Kuori kypsät punajuuret. Kuoret lähtevät hyvin irti, kun lämpimiä punajuuria puristelee käsissä. (Kannattaa käytää kertakäyttöhanskoja, jotta kädet eivät värjäydy.)
- Raasta punajuuret karkeaksi raasteeksi.
- Sekoita kulhossa raaste, ranskankerma, murennettu sinihomejuusto ja sitruunamehu sekä puolet pähkinärouheesta. Maista seosta ja lisää tarvittaessa suolaa.
- Levitä seos vuokaan ja ripottele loppu saksanpähkinärouhe seoksen pinnalle.
- Paista 175 asteessa 30 minuuttia.
Nauti laatikot muiden jouluherkkujen kanssa hyvässä seurassa!
* * *
Eskimo tarjoaa lukijoilleni mahdollisuuden tilata Eskimon verkkokaupasta eskimofinland.fi tuotteita jouluun tai vaikkapa popup-ravintolan pystyttämiseen. Tsekkaa foliovuokien lisäksi esim kauniit muffinssi- ja konvehtivuoat sekä suloiset kakkupaperit!
Saat 15 % alennuksen tilauksestasi koodilla JOULUMIELI. Etu on voimassa Eskimon verkkokauppaan rekisteröityneille jäsenille joulukuun 2016 loppuun saakka.