Hyväuninen poikanen
Hys hys, uskaltaakohan tätä sanoa edes ääneen? Silläkin uhalla, että manaan tällä kirjoituksella esiin jonkin öisen riivaajan, kerron, että olemme tehneet poikasen unien suhteen läpimurron. Oikeastaan se tapahtui jo muutama viikko sitten, mutta nyt olemme varmistuneet asiasta.
Vielä New Yorkin -matkan jälkeen poika heräsi kerran yössä kirkumaan suoraa huutoa. Se tapahtui yleensä aamuneljän ja kuuden välillä ja kesti määrittelemättömän ajan, joka tuntui ikuisuudelta mutta oli varmaankin vain joitain minuutteja. Hän olisi tietysti halunnut maitoa, mutta päätimme, että sille tielle emme enää lähde. Jos yösyötöistä haluaa eroon, lapsen on opittava, että yöllä ei saa ruokaa. Sanoimme vain hänelle: ”Nyt on yö, nyt nukutaan” ja odotimme, että hän nukahtaa uudelleen.
Hän tyytyi muutamassa viikossa kohtaloonsa ja alkoi vihdoin nukkua yönsä levollisesti ja heräämättä iltakahdeksasta aamuseitsemään. Huraat sille!
Vielä pari viikkoa sitten hänet saattoi tainnuttaa uudelleen maidolla ensimmäisen aamuheräämisen jälkeen, mutta nyt hän on alkanut nousta ylös aivan virkeänä seitsemän aikoihin, kun teemme tytön kanssa arkisin aamuhommia. Mutta unta tulee silti liki 11 tuntia yössä, mikä on erittäin hyvin.
Sen lisäksi, että hän nukkuu koko yön heräämättä, hän nukkuu myös kahdet päiväunet. Toiset huraat sille!
Alkoi näyttää siltä, että yhdet päiväunet olivat hänelle liian vähän, ja hän oli yliväsynyt sekä päivisin että iltaisin. Ratkaisu löytyi aamupäiväunista, joita hän alkoi nukkua pari kuukautta sitten.
Ensin Rouva kokeili samaa rytmiä, jolla tyttömme veteli päikkäreitä neljä vuotta sitten. Pojan oli tarkoitus nukkua aamupäivällä pienet unet ja iltapäivällä pidemmät. Se ei kuitenkaan lähtenyt toimimaan, sillä hänet piti herättää aamupäivällä käytännössä kesken unien, mutta iltapäiväunet jäivät silti lyhyiksi. Lopulta Rouva antoi pojan nukkua aamuisin niin pitkään kuin häntä nukuttaa, ja poika alkoi vedellä aamupäivällä hirsiä peräti kaksi tuntia ja herätä taas lounaalle.
Ei hän kyllä itse ole omasta mielestään unien tarpeessa: kun hänet viedään kymmeneltä sänkyynsä, hän valittaa kovaan ääneen. Mutta kun hänet vain jättää sänkyynsä, sanoo: ”Nyt nukutaan, kauniita päiväunia” ja poistuu huoneesta, hän nukahtaa noin kymmenessä sekunnissa.
Iltapäiväunien vuoro on sitten noin kolmelta. Arkisin poika nukkuu iltapäivällä kolmen vartin verran, kunnes Rouva lähtee hakemaan tyttöä päiväkodista, mutta viikonloppuisin hän vetelee sikeitä parikin tuntia. Se tekee yhteensä 14 – 15 tuntia unta päivässä, huh.
Ei voi olla kuin kiitollinen näistä unenlahjoista. Ja kaikki sympatiat yökukkujien ja päiväunettomien lasten vanhemmille. En edes osaa kuvitella, millaista olisi elää parikin vuotta jatkuvassa univelassa.
Miten teillä muilla on päästy eroon yösyötöistä ja onko se sujunut kivuttomasti? Entä onko päiväunirytmi vakiintunut millaiseksi?