Lasten kanssa matkustamisesta ja Amsterdamin museoista

Kyllä on nyt matkustusmehut imetty näistä vanhemmista hetkeksi. Yleensä tähän aikaa vuodesta mietimme, missä autoilisimme kesällä ja jossain takaraivossa kolkuttelisi jo haave jostain seuraavasta ulkomaanmatkasta. Nyt ajattelemme vain, että onneksi ei tarvitse lähteä mihinkään ja epäilemme, ettemme jaksa lähteä tänä kesänä edes Etelä-Savon mökille.

Viisivuotias tyttö kyllä matkustaisi innoissaan, ja vaikka hänelläkin on omat väsymysromahduksensa, hän on kuitenkin pääasiassa mainiota matkaseuraa: on innoissaan lentämisestä, syö mielellään ravintoloissa, pitää museoista ja jaksaa kävellä pitkiäkin matkoja. Ainakin jos hänet välillä ottaa vähän istumaan hartioille. Mutta hänen veljensä, pian 1 v, ei ole yhtä helppo matkakumppani.

Niin iloinen ja hauska veijari kuin pieni poikasemme onkin, juuri nyt hän on matkustamisen suhteen mahdottomassa iässä. Hän haluaisi liikkua ja tutkia itse asioita, mutta ei kuitenkaan osaa kävellä ja kaikenlainen paikallaan pysyminen on yhtä kähinää ja kiemurtelua.

Reilun kahden tunnin lento Amsterdamista takaisin tuntui pidemmältä kuin NYC:in lento, ja pienikin autossa istuminen on yhtä huutoa.

Rattaissa hän kyllä jaksaa istua, jos rattaat ovat liikkeellä, ja ravintolan pöydässäkin hän pysyy tyytyväisenä, jos saa syöttötuolin ja leivän palasia mutusteltavaksi. 

Mutta sitten on vielä se kaikki muu säätö, että saa kaksi lasta liikkeelle majapaikasta, ruokittua oikeaan aikaan ja nukutettua pienemmän vielä jossain välissä päiväunille. Siinä ei paljoa muuta ehdi tehdäkään päivässä.

Oikein kuvaavaa oli se, miten ajattelimme käydä Amsterdamissa museoissa.

Rouva oli etukäteen puhunut Hollannin kansallismuseosta, Rijksmuseumista, ja hän mietti myös, että haluaisi näyttää tytölle joitain tunnettuja tauluja Van Gogh -museossa. Meillä oli jopa museopäivä suunniteltuna, mutta kuten varmasti jo arvaat, emme ehtineet kumpaankaan museoista.

Suunnitelmia sotki toki hieman se, että aamu oli niin sateinen, että odottelimme hieman pilvien väistymistä ja pääsimme liikkeelle sateen lakattua yhden aikoihin. Sitten oli kuitenkin syötävä, joten etsiydyimme Cottoncake-nimiseen kahvila-kauppaan (1e van der Helststraat 76-hs, Amsterdam), joka vaikutti Rouvan mielestä kivalta. Koska majapaikkamme oli kaupungin ulkopuolella, matkaan meni kävelyineen vajaa tunti.

Söimme erittäin hyvän toast-kesärulla-vohvelilounaan ja lopettelimme vielä banaanileivällä.

Kun olimme valmiit lähtemään Rijksmuseumiin, kello olikin jo lähes neljä, ja hups museo olikin menossa kiinni viideltä. Ahaa, no jospa menisimme sitten Van Gogh -museoon, joka on saman Museumplein-aukion laidalla, ajattelimme. Kyseinen museo olisi vielä kahdeksaan asti auki.

Vaan eipä siihen museoon noin vain marssitakaan sisään. Jono lippuluukulle oli niin pitkä, että jonotus oli käytännössä mahdoton ajatus. Jonotusalueella oli näyttöjä, joissa kerrottiin, että jonon voi ohittaa ostamalla lipun netistä. Seuraava slotti, johon lippuja olisi siellä tarjolla, olisi puoli kuudelta. Siis puolentoistan tunnin päästä. Juu ei. Että lähdetäänkö vain takaisin sinne mistä tultiinkin vai keksitäänkö jotain muuta?

Rouva oli huomannut Museumpleinillä myös pienemmän Moco-museon, jossa oli Banksyn ja Dalín näyttelyt, joten päätimme mennä sinne. Ei tietenkään yhtä aikaa, sillä poikanen oli juuri nukahtanut rattaisiin ja rattaiden kanssa kyseiseen museoon olisi ollut mahdotonta mennä. Jäin siis itse museon ulkopuolelle, kun Rouva meni museoon tytön kanssa. Sitten tehtiin vahdinvaihto, ja tyttö tuli toiselle kierrokselle minun kanssani.

Tämä museoretki oli lopulta oikein onnistunut: tyttö pääsi museoon kahdesti, ja hän esitteli minulle tohkeissaan niitä teoksia, jotka olivat olleet hänen mielestään hienoja ja opasti minua museon tiloissa. Museo oli kooltaan juuri sopiva tytölle ja rakennus itsessään oli hieno.

Kuten sanoin jo pääsiäisen automatkan jälkeen: ”Kiitos kutsusta, emme ole juuri nyt tulossa”. Nyt aiomme pysytellä Helsingissä, ellemme saa sitten isovanhempia meille hoitamaan lapsia niin, että voimme käydä Rouvan kanssa jossain kahdestaan.

Tampereella voin lähteä käymään lasten kanssa, sillä sinne pääsee kätevästi junalla. Ja Jyväskylässäkin voin käydä sillä ehdolla, että matka tehdään junalla.

Muut matkat saavat odottaa toistaiseksi. Tai ainakin vähintään siihen asti, että olen unohtanut, että mitään kähinöitä, kiemurteluja ja huutoja koskaan on ollutkaan.