Jäähyväiset jätteille: Kuinka vähentää roskan määrää
Kaupallinen yhteistyö: Kustantamo S&S
Sain luettavaksi Otso Sillanaukeen kirjan Zero Waste – Jäähyväiset jätteille (Kustantamo S&S, 2018). Kirja on nuoren helsinkiläismiehen yksityiskohtainen kuvaus siitä, miten hän on pyrkinyt kaikin mahdollisin tavoin pienentämään hiilijalanjälkeään ja vähentämään elämästään syntyvän jätteen määrää, erityisesti muoviroskaa.
Kirja toimii hyvänä oppaana kaikille, joilla on samanlaisia tavoitteita, ja ajatuksien herättäjänä kaikille muille. Postauksen lopussa on alekoodi kirjan ostamiseen kustantamon verkkokaupasta, mutta ennen sitä muutama kirjasta herännyt ajatus.
Sillanaukee oli herännyt muutama vuosi sitten siihen, että hän eli kahdeksan roskakorin kanssa, ja vaikka hän lajittelikin jätteensä tunnollisesti, hänen elämäntyylinsä tuotti jätettä niin paljon, että roskakorit olivat aina täynnä. Hän näki Youtubesta videon, jossa amerikkalainen nelihenkinen perhe oli puolestaan onnistunut vähentämään omaa kulutustaan ja kierrätyskelvottomien materiaalien käyttöä elämässään niin, että he tuottivat kaatopaikkajätettä vuodessa vain pienen lasipurkillisen verran.
Mies koki valaistumisen ja kertoo, että nyt pari vuotta myöhemmin hän on jo lähellä vastaavan roskapurkin käyttöönottamista. Zero Waste -ajatteluun ei sisälly pelkästään kertakäyttötuotteista ja pakkauksista kieltäytymistä vaan myös muun hiilijalanjäljen pienentämistä ja elämän yksinkertaistamista. Sillanaukee jakaa kirjassaan siis neuvoja myös energian ja veden säästämiseen ja kodin tavaramäärän karsimiseen ja laajentaa aihetta erilaisten ruutujen ja laitteiden ääressä vietettävän ajan vähentämiseen.
Kirja on jaettu lukuihin kodin huoneiden mukaan ja opit kerrotaan löyhästi eri huoneisiin sidottuina. Päätin itsekin pohtia huone kerrallaan, missä olemme pyrkineet vähentämään jätteen määrää ja missä olisi vielä parannettavaa.
Keittiö
Keittiö on paikka, jossa pärjäämme mielestäni tällä hetkellä hyvin. Ostamme monia elintarvikkeita kauppahallista ilman turhia muovipakkauksia ja kasvatamme puutarhamökillämme kasviksia myös itse. Ostamme lähtökohtaisesti sitä, mikä on kaudessa ja mieluiten kotimaista mutta kuitenkin painottaen luomua. Toki elintarvikkeet saattavat tulla kauppahalliinkin muoviin pakattuina, mutta ainakaan leikkeleitä ja juustoja ei pakata rasioihin 100 gramman erissä. Lisäksi haemme käyttämämme siemenet ja pähkinät usein irtomyynnistä, jossa ne mitataan itse paperipussiin.
Hyödynnämme raaka-aineet mahdollisimman taloudellisesti, ja kuten Rouva Gastronaatti-kirjoissaan kertookin, käytämme mahdollisuuksien mukaan myös osia, jotka saattaisivat muuten mennä biojätteeseen: sitruunoiden kuoret raastetaan usein ruokiin, kukka- ja parsakaalien peitinlehdet käytetään tietysti ruoanlaitossa, ja ruodot, luut ja monet kasvien osat käytetään liemiin. Keräämme jopa leivänmurut leikkuulaudalta talteen ja käytämme ne ja jauhetut leivänkannikat ruoanlaitossa kaupan korppujauhon sijaan.
Missä sitten emme ole lähelläkään Zero Wastea? Suurin hiilijalanjälki perheemme keittiössä syntyy varmasti eläinperäisten tuotteiden käytöstä ruoanlaitossa ja niiden pakkausmateriaaleista. Vaikka syömme runsaasti kasviksia, käytämme myös lihaa, kananmunia ja maitotuotteita. Vegaanius olisi varmasti ekologisesti kestävin vaihtoehto, mutta olemme valinneet syövämme mieluummin valikoiden eettisesti tuotettua lihaa ja kalaa.
Lihan ja kalan syöntimme on kotona kyllä minimissä. Muistelimme juuri, että olemme viimeksi laittaneet liharuokaa kuukausi sitten (lihapullia juhliin), ja kalaakin on laitettu kuukauden aikana vain kahdesti. Kananmunia syömme runsaammin, ja leivän päälle laitamme usein luomumeetvurstia. Työpaikan lounasravintolassa syön kuitenkin yhä lihaa, tosin nykyisin valitsen yhä useammin kasvisruoan ihan terveydellisistäkin syistä. Olen mieltynyt erityisesti työpaikkani tofu- ja nyhtökauravokkeihin. Kotona olemme muuten huomanneet, että härkäpapurouhe on erittäin kiva proteiininlähde kasvisruokiin.
Mutta kyllä meillä sitten käytetään useita elintarvikkeita, jotka tulevat väistämättä muovipakkauksissa. Jogurttia, öljyjä, sinappeja, ketsuppeja ja sriracha-kastiketta. Marketista ostettuja vihanneksia, juustoa, katkarapuja ja luomumeetvurstia. Toisinaan ale-laputettua luomujauhelihaa lähellä viimeistä myyntipäivää. Valitettavasti en suoraan sanoen näe realistisena, että tästä muoviroskasta pääsisimme eroon ellei ruokateollisuus vaihda muuhun pakkausmateriaaliin. Taloyhtiössämme ei ole muovinkeräystä, joten muovit menevät sekajätteeseen.
Ei minun tietenkään tarvitsisi ostaa marketista valmiiksi pussitettuja vihanneksia, mutta ainakaan tällä hetkellä elämässä en pidä realistisena, että pystyisin suunnittelemaan ruokaostokseni ja ostosreissuni niin, että saisin kaiken aina kauppahallista.
Käärimme ruokia tuorekelmuun, mutta meillä on käytössä myös pari mehiläisenvahaliinaa, joita käytetään juurileipätaikinan nostatuksessa kulhon päällä jääkaapissa. Tuorekelmun käyttö on kyllä melko vähäistä, ja useimmiten laitamme ruoat jääkaappiin lasisissa jääkaappirasioissa tai sijoitamme vain lautasen ruoan päälle.
Ruoan pilaantuminen jääkaappiin on iso ongelma yleisesti ottaen, ja kyllä tässäkin taloudessa joskus tapahtuu vahinkoja. Yleensä biojätteemme on kuitenkin vain kasvisten ja hedelmien kuoria, ja itse toimin tehokkaana jätemyllynä. Lapsemmekin osasi sanoa jo 3-vuotiaana: ”Isi voi syödä vähän vanhempaakin ruokaa”.
Kaksi asiaa, joita olen oikeasti harkinnut on se, että uudelleenkäyttäisin paperipusseja kauppahalli- ja kuiva-aineostoksissani, sillä vaikka käytän niitä biojätepusseina, niitä tuntuu taas kertyvän enemmän kuin mitä niitä oikeastaan tarvitaan ja toisaalta biojätteille voisi tehdä pussin myös sanomalehdestä. Toinen on se, että veisin ainakin näin kesällä biojätteet puutarhamökille kompostiin. Miksi laittaa ravinteikasta jätettä biokaasuksi, kun se voisi käyttää omassa puutarhassa multana?
Makuuhuone (ja vaatekaapit)
Vaatteiden suhteen olen ollut jo vuosikaudet, jopa -kymmenet, hyvin harkitsevainen. En ole harrastanut pintamuotia vaan ostanut vain harvoin ja tarpeeseen. Nykyisin ostan vaatteita noin kerran vuodessa, ja vaikkapa farkkuja käytän niin pitkään, että ne kuluvat haaroista puhki. En jaksa kuitenkaan etsiä vaatteita kirppareilta vaan sitten kun jotain tarvitsen, ostan vaatteeni uutena. Rouva puolestaan on erittäin hyvä löytämään lempimerkkiensä ja -suunnittelijoidensa vaatteita myös käytettynä, mutta joskus pitkän harkinnan jälkeen hän saattaa ostaa vaatteen myös kaupasta.
Rikkinäisiä vaatteita korjaan vain harvoin. Olen kyllä parsinut joskus neuleita, joissa korjaus ei todennäköisesti näy, mutta vaikkapa haaroista ratkenneet farkut ovat minun silmissäni jo menetetyt. Rouva kuljettaa vaatteitaan korjattavaksi lempiompelijalleen.
Kun vaatteita jää pieneksi (kutistuvat kummasti kaapissa) tai muuten vaan käyttämättä, vien ne Unioninkadun Recciin, joka ottaa vastaan myös rikkinäiset kuteet. Myyntikelpoiset vaatteet menevät myyntiin, myyntikelvottoman lumpun Recci myy tietääkseni autoteollisuuden käyttöön.
Lastenvaatteet ovat isompi riesa. Ne kun jäävät pieneksi jopa puolessa vuodessa, ja vaikka kuinka yritämme ostaa vaatteita käytettynä, akuutin välikausivaatekriisin iskiessä vaatteita on ostettava myös uutena.
Tämä tosin koskee vain esikoista. Kaveripiirissämme on nimittäin monta perhettä, joiden lapset ovat omaa 6-vuotiasta lastamme pienempiä, joten nyt 2-vuotias kuopuksemme on kulkenut 98-prosenttisesti kierrätysvaatteissa. Niistä osa on ostettu tytöllemme, ollut käytössä kahdella lapsella tässä välissä ja palautunut nyt takaisin. Uutena olemme joutuneet ostamaan vain hattuja ja sukkia. Sekä yhden villapaidan, joka oli niin söpö.
Yleisesti ottaen kehottaisin vanhempia harkitsemaan hyvin tarkkaan, kannattaako lapselle ostaa juuri mitään uutena, sillä ainakin poikamme on saanut niin paljon käytettyjä vaatteita kavereilta, että osa ehtii jäädä pieneksi ennen kuin ehdimme käyttää niitä itse. Kuvaavaa on myös se, että kun nyt kyselin parilta tutulta, jotka ovat juuri saaneet tai saamassa vauvan, haluaisivatko he meille pieneksi jääneitä vaatteita. Ei kuulemma ole tarvetta: ovat saaneet jo niin paljon muualta.
Se, mikä harmittaa on, että isomman lapsen vaatteista osaa ei voi enää antaa eteenpäin. Sukkahousut ja legginsit menevät yksinkertaisesti rikki polvista tai jalkateristä. Itse niitä voisi paikata, mutta paikattuja vaatteita eivät muut sitten enää huoli. Siksipä reikäiset vaatteet joutavatkin suoraan lumpuksi tai ihan vaan roskiin. Siitä tunnen huonoa omaatuntoa.
Kylpyhuone ja WC (ja siivousvälineet)
Pesemme vain täysiä koneellisia pyykkiä ja opetamme lapset, ettei vettä lotrata turhaan. Vaikka kylpyhuoneessamme on kylpyamme, siinä kylvetään aniharvoin.
Tietääkseni käyttämissämme hiusten- ja vartalonpesuaineissa ei ole mikromuoveja, mutta lähes kaikki käyttämämme suihkusaippuat, shampoot, hoitoaineet, deodorantit, kasvojenpesuaineet, hammastahnat, hiusvahat ja saippuat pakataan muovipakkauksiin tai pumppupulloihin.
Palasaippuana meillä käytetään sappisaippuaa tahranpoistoon ja toisinaan jotain pestään Marseille-saippualla, mutta kovin kaukaiselta tuntuisi ajatus, että tulisimme toimeen pelkällä palasaippualla ja että siirtyisin sekoittamaan omat deodoranttini ja lattianpesuaineeni etikasta ja ruokasoodasta.
Mutta olen nyt ajatellut, että kun nykyiset suihkupesuaineeni loppuvat, ostaisin vartalosaippuapalan ja palashampoota. Ilmeisesti hoitoainettakin saa palana.
Suurin häpeäni on kertakäyttövaippojen käyttäminen. Esikoisen kanssa jaksoimme vielä pestä kestovaippoja, mutta kuopuksen dramaattisen alkutaipaleen ja aivan muiden murheiden kuin ekologisuuden vuoksi kestovaippojen käyttöönotto lykkääntyi ja lykkääntyi ja jäi lopulta kokonaan tekemättä. Ja nyt, kun päiväkotikin on jo aloitettu, on turhan myöhäistä aloittaa.
Olohuone (ja sisustus)
En ole pitkään aikaan ostanut enää musiikkia tai elokuvia fyysisinä kopioina (Disney-klassikoita lukuun ottamatta) vaan sen minkä kuuntelen tai katson, kulutan digitaalisena. Toki striimauskin kuluttaa runsaasti energiaa jossain muualla, mutta ainakaan nurkkiin ei enää kerry levyjä pölyyntymään.
Sisustuksessa olemme jo pitkään suosineet käytettynä ostamista ja tarkkaa harkintaa. Ostimme juuri uudet tuolit ruokapöydän ympärille, mutta niiden lisäksi ainoat uutena kaupasta ostamamme huonekalut ovat olohuoneen sohva ja makuuhuoneen runkopatjamme. Kaikki muut on etsitty ja löydetty käytettynä nettihuutokaupoista tai käytettyjen tavararoiden markkinoilta. Tämä koskee jopa keittiötä, jonka kalustuksesta ainoastaan tiskipöydän taso ja sen alla oleva allaskaappi on teetetty mittatilauksena keittiötä varten.
Ylimääräiset huonekalumme olemme myyneet vastaavasti eteenpäin netin kautta, eikä jätteeseen ole meiltä päätynyt mööpelin mööpeliä. Vanha ja rispaantunut sohva oli tosin jo lähellä sitä, mutta sekin kelpasi lopulta johonkin perheeseen.
Eteinen (ja matkat)
Suurin ekotekomme elämässämme lienee se, että olemme valinneet autottomuuden. Kuljemme lähkökohtaisesti pyörillä tai julkisilla, kuljetamme isoja tavaroita laina-autoilla tai taksilla ja tarpeen tulleen vuokraamme auton.
Teemme noin yhden ulkomaanmatkan vuodessa lentokoneella ja lisäksi joudun toisinaan käymään työmatkoilla lentäen, mikä kyllä kompensoi autottomuudesta säästyneet hiilidioksidipäästöt tehokkaasti. Aiemmin matkustelimme paljon enemmän, mutta lentämistä on vähennetty viime vuosina merkittävästi.
Lastenhuone
Suurin ekoteko olisi varmasti se, että ei hankkisi lainkaan lapsia tai vain yhden. Kun lapsia kuitenkin on, heidät on pienestä alkaen hyvä opettaa siihen, että turhaa roinaa ei kertyisi roskiin heitettäväksi.
Kirjoja ostamme kierrätyskeskuksesta ja luonnollisesti lainaamme niitä säännöllisesti myös kirjastosta. Lelujen antaminen eteenpäin ja ostaminen käytettynä ovat aivan luontevia asioita perheessämme, eikä lasta itseään kiinnosta, onko lelu ollut käytössä jo jollain toisella vai ei.
Vaikka emme todellakaan ostele lapsille kasseittain uusia muotileluja ja tavaroita kuukausittain, joskus vain käy niin, että aiemmin rakas lelu, jolla on leikitty paljon, käykin tarpeettomaksi. Leluja voi onneksi kierrättää kirppareilla, ja vain harvat niistä päätyvät roskiin. Sellaisia ovat lähinnä lastenlehden mukana tuleva rihkama, joka on paitsi tarpeetonta myös niin huonolaatuista että menee leikissä rikki. Olenkin jopa harkinnut lehtitilauksen perumista ihan vaan sen krääsän vuoksi.
Yhdeksi yllättäväksi muoviroskan lähteeksi on paljastunut tussikynät, sillä paljon piirtävä tyttömme kuluttaa tussien suosituimmat värit nopeasti loppuun. Kun totesin uusimpienkin tussien olevan jälleen käyttökelvottamat, päätin sijoittaa uudelleentäytettäviin tusseihin.
* * *
Tämän katsauksen jälkeen voin siis todeta, että nollahukka ja muovittomuus tuntuu omassa taloudessamme tällä hetkellä aika utopistiselta, mutta pieniä askelia on mahdollista ottaa siellä täällä.
Sillanaukeen kirja oli hyvä ajatuksien herättäjä, ja niitä olisi ollut paljon enemmänkin kuin mitä tähän jo nyt melko pitkään postaukseen kirjoitin. Lue kirja itsekin ja mieti, millä tavoin voisit pienentää omaa roskakasaasi.
Saat koodilla ISYYSPAKKAUS Otso Sillanaukeen Zero Waste -kirjasta 30 % alennuksen Kustantamo S&S:n verkkokaupasta osoitteessa kustantamo.sets.fi/kirja/zero-waste/. Alennuksen saat sekä e-kirjasta että paperisesta kopiosta. Koodi on voimassa elokuun 2018 loppuun saakka.