Kesäloman toiveet ja kuvallinen yhteenveto

Perheen viimeisetkin kesälomailijat palasivat tänään töihinsä ja päiväkotiinsa. Korjaan: yksi aloitti eskarin!

Teimme tänäkin vuonna kesäloman alussa koko perheen kesälomatoivelistan, ja katselin juuri, tulivatko kaikki toiveet täytettyä. Samalla kävin läpi kännykkäkuviani ja mietin, että moni asia on kesän aikana tullut mainittua vain Instagramissa ja sen stooreissa mutta jäänyt blogissa kertomatta.

Kesäloma 2018-20.jpg

* * *

Kesään mahtui toki monta asiaa, jotka oli jo etukäteen sovittu ja tiedossa, joten niitä ei listaan tullut laitettua. Esimerkiksi aivan oman lomani alkuun tein lasten kanssa viiden päivän matkan Jyväskylään vanhempieni luokse. Matka taitettiin leppoisasti junalla, ja perillä odotti lämmin ja aurinkoinen mummola.

Kesäloma 2018-3.jpg

Pappakin pääsi hyppimään hyppynarua.

Kesäloma 2018-5.jpg

Poika löysi isin vanhoja leluja liki 40 vuoden takaa.

Kesäloma 2018-6.jpg

Pappa kunnosti kummisedältä ja -tädiltä saadun skeittilaudan.

Kesäloma 2018-7.jpg

* * *

Sitten siihen toivelistaan:

Mennä kasvitieteelliseen puutarhaan retkelle – Tehty!

Lapset kävivät Kaisaniemen kasvitieteellisessä puutarhassa jopa kahdesti. Puutarha on kiva kohde jokaiseen vuodenaikaan. Kesällä voi kierrellä ulkopuutarhaa ja talvella tai sateisilla ilmoilla nuuhkia kasvihuoneiden trooppista ilmaa.

Tyttö haluaa ulkona kuvata kasveja puhelimella ja sisällä piirtää niitä tusseilla.

Kesäloma 2018-4.jpg

Kesäloma 2018-5.jpg

Kesäloma 2018-6.jpg

Hakea pöytä Kangasniemeltä – Tehty!

Kaverimme kertoi aiemmin keväällä, että hän on ostanut pakettiauton, ja voisimme lainata sitä tarvittaessa. Keksin heti, että voisin noutaa Rouvan äidin luota pöydän, joka on hänelle hyvin rakas ja jonka hän halusi ruokapöydäksi puutarhamökille. Jouduimme hetkisen odottamaan sopivaa hetkeä mökin remontissa, mutta heti, kun mökin lattiaan oli saatu sopiva kolo tuossa heinäkuun alussa, kävin noutamassa pöydän ja muutaman muunkin asian. 

Aivan ensin hain kuitenkin mökin uuteen alkoviin lapsille kerrossängyn Sipoosta.

Kesäloma 2018-3.jpg

Ennen pöytää ehdin noutaa myös toisen nettiostoksen: mökin tuleva allaskaappi löytyi Lohjalta.

Kesäloma 2018-10.jpg

Pöydän hakureissuun ei puolestaan liittynyt pelkästään sen pöydän haku, vaan toin samalla reissulla anoppilasta myös materiaalit toisen pöydän rakentamiseen. Tavoitteena olisi tehdä samanlainen säänkestävä ruokapöytä kuin Etelä-Savon-mökillemme. Tarvikkeet piti noutaa lankomiehen traktorilla kauempana metsän keskellä sijaitsevasta aitasta.

Kesäloma 2018-11.jpg

Ja siinä on Helsinkiin lähtevä lasti, Rouvan rakas pöytä päällimmäisenä. Tai sen päällä ovat oikeastaan vielä tikkaat, jotka ovat peräisin omasta kellarikomerostamme ja joiden oli tarkoitus mennä toiselle mökille. Nyt ne kuitenkin palautuivat Helsinkiin.

Kesäloma 2018-12.jpg

* * *

Kun Rouva aloitti oman kesälomansa kolme viikkoa sitten, hän otti tytön ja lähti kaverinsa ja tämän pojan kanssa Tallinnaan. Kun meillä oli pojan kanssa harvinainen tilaisuus viettää aikaa poikien kesken, suuntasimme Lintsille kiertämään sen ilmaiset laitteet.

Kesäloma 2018-15.jpg

Tytön kanssa ilmaisia laitteita ei voi enää kiertää, ja sanoin muutenkin, että ei ole järkeä käydä Lintsillä ainakaan rannekkeen kanssa ennen kuin 120 cm tulee täyteen. Ei ole vielä tullut.

Kesäloma 2018-14.jpg

Kesän uutuuteen, Pellen Taloon, lupasin viedä hänet joka tapauksessa vielä tämän kauden aikana. Pojalle ilmaiset laitteet olivat vielä aivan riittävät ja minikaruselli niin hauska, että hän halusi siihen uudelleen ja uudelleen.

Kesäloma 2018-13.jpg

* * *

Tapetoidaan mökin tupa – Tehty!

Kyllä. Kun sain mökin tuvan raivattua romuista, hommat alkoivat rullata yllättävän nopeasti. Pari päivää maalihommia, pari tapettihommia, muutama lattiahommia. Jos loma olisi jatkunut pidemään, mitä kaikkea olisinkaan saanut aikaan! Toki halusin ehtiä tehdä lomalla muutakin kuin pelkkää remonttia, joten joinain päivinä aloitin remonttihommat vasta iltapäivemmällä, jotta ehdin käydä esimerkiksi Stadikalla uimassa.

Kesäloma 2018-10.jpg

Maalata mökin lattia ruudulliseksi – Tehty!

Tämän toiveen toteutumiseen en tainnut uskoa edes itse. Tarkoitus oli nimittäin alun perin maalata ruudut kahdella eri harmaalla, ja maalaaminen olisi vienyt useamman päivän pidempään. Mutta nyt, kun joka toinen ruutu jätettiinkin puun väriseksi, homma valmistui puolessa arvioimastani ajasta.

Kesäloma 2018-29.jpg

Mennään uimastadionille – Tehty!

Teimme tytön kanssa pyöräretken uimastadionille juuri ennen hirmuhelteiden alkua. Päivä oli lämmin mutta silti hieman viileä. Nyt kaipaan jo sitä päivää.

Kesäloma 2018-18.jpg

Toisena päivänä kävin molempien lasten kanssa Kumpulan maauimalassa, ja silloin hellettä oli jo sen 30. Mökillä minionit ovat pitäneet kovasti vesileikeistä vuosi sitten lahjaksi saadussa pienessä kahluualtaassa.

Kesäloma 2018-24.jpg

Ja Kangasniemen-mökillä pääsin tietty järveen ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Laituri kaipaisi uusia kansilautoja.

Kesäloma 2018-8.jpg

Tehdä päivänkakkaraseppeleen – Ei tehty :(

Tämä toive laitettiin listalle ajattelematta, että päivänkakkaroita ei ole enää missään poimittavaksi. Muitakaan seppeleitä ei ole tullut tehtyä. Muuten kasveja on kyllä hipelöity ja istutettu ja nautittu puutarhamökin kukkapenkeistä.

Koska kasveja ei ollut vielä tarpeeksi, Rouva halusi käydä ostamassa niitä lisää.

Kesäloma 2018-22.jpg

Syödä sushia – Tehty!

On syöty. Montakin kertaa. Mökillä take awayna ja ravintolan pöydässä. Mökiltä lähdettäessä Herttoniemen Hanko Sushi on suurinpiirtein lähin ravintola, joten sushi on hyvin itsestäänselvä valinta, jos mökille tarvitaan jotain valmista syötävää. Iso naarmu pojan otsassa on peräisin karhunvatukasta, joka raapaisi häntä vadelmoita poimiessa.

Kesäloma 2018-23.jpg

Kesäloma 2018-30.jpg

Mitenkäs tämä edamamepapumiehen tukkalaite?

Kesäloma 2018-9.jpg

Syödä mansikoita – Tehty!

Uskotko, jos sanon, että söimme mansikoita tuoreena 15 (viisitoista) kiloa. No, söimme niitä ainakin viisitoista kiloa.

Kesäloma 2018-16.jpg

Lisäksi laitoin kymmenen kiloa pakastimeen ja keitin kymmenestä kilosta mansikkahilloa. Mainitsen vielä, että yksin, sillä yhtään asiaa ajattelematta tilasin mansikat sille päivälle, kun Rouva oli tytön kanssa Tallinnassa. Ensi vuonna en tee sitä virhettä.

Kesäloma 2018-7.jpg

Oman puutarhamme mansikat tekivät pienen mutta maukkaan sadon.

Kesäloma 2018-9.jpg

Etelä-Savon-retkellämme poikkesimme myös Vavesaaren tilalla, josta olemme ostaneet luomumansikkamme ties kuinka monena vuonna ollessamme anoppilassa mansikka-aikaan. Tänä ja viime vuonna se ei ollut valitettavasti mahdollista.

Kesäloma 2018-21.jpg

Olemme saaneet lisäksi mökiltä yllättävän paljon punaherukkaa, valkoherukkaa ja vadelmia.

Kesäloma 2018-31.jpg

Herukoita on riittänyt jopa pakastettavaksi ja pieneksi määräksi mehua, ja vadelmista Rouva keitti hilloa. Mustaherukat ja viherherukat vielä kypsyvät.

Kesäloma 2018-25.jpg

Ja herneet ovat olleet supermakeita!

Kesäloma 2018-28.jpg

Syödä Chjokon jäätelöt – Tehty!

Suomenlinnan Café Silo tarjosi Chojon suklaajäätelöä! Onneksi, sillä itse en ole ehtinyt (tms.) Chjokon Liisankadun-liikeeseen asti. Jäätelöä on syöty myös leikkipuistoretkillä, sillä Hakaniemen ympyrätalon vieressä olevat jäätelökioskit sijaitsevat ovelasti juuri Tokoinrannan leikkipaikan vieressä. Tänä kesänä paikalla oli La Gelaterian auto. Huomaa kuvan oikeassa laidassa lentävä lintu.

Kesäloma 2018-2.jpg

Paistaa lettuja mökillä – Tehty!

Saimme sekä Sinin paistamia lettuja Etelä-Savon mökillä että Rouvan lettuja puutarhamökillä. Kaasupoltin ei jaksanut pysyä tuulisella ilmalla päällä ulkona, joten lettujen paisto siirrettin mökin sisätiloihin. Koska en ottanut letuista yhtään kuvaa, saat ihastella niiden sijaan tätä isoa kurkkua kasvihuoneestamme.

Kesäloma 2018-27.jpg

Piirtää – Tehty!

Kävimme alkulomasta piirtämässä tytön kanssa Kaisaniemen kasvihuoneissa. Kun totesin jälleen yhden tussisetin kuivuneen käyttökelvottomaksi, päätin, että lähdemme samalta istumalta ostamaan uusia tusseja. Hurautimme raitiovaunulla Temperaan ja ostimme 24 tussin setin uudelleentäytettäviä ja laadukkaita Copic Ciao -tusseja. Ne ovat olleet kovassa käytössä.

Kesäloma 2018-8.jpg

Käydä Hietsun kirpparilla – Tehty!

Itse en ollut retkellä mukana, mutta viime viikolla sekin toive tuli täytettyä. Torilta löytyi pojalle palapeli ja tytölle nukenvaatteita.

Potkulautailla – Tehty!

Potkulautailua on tullut tehtyä loman aikana vähemmän, mutta vielä sitäkin ehtii. Vielä viime vuonna tyttö potkulautaili usein mökkimatkoja, kun me kävelimme vierellä, mutta nyt hän on jaksanut kävellä jo niin reippaasti, että potkuttelu on jäänyt vähemmälle.

Kesäloma 2018-1.jpg

Mennä leffaan – Tekemättä

No, isi ja äiti kävivät leffassa, mutta muuten leffojen aika taitaa olla enemmänkin sitten, kun on kylmää ja märkää.

Mennä Paloheinän Korkeeseen – Tekemättä

Retki Paloheinään odottaa myös helteiden päättymistä, mutta kausi jatkuu onneksi vielä pitkään. Jyväskylän Laajavuoressa pääsimme kyllä seikkailemaan, mikä vähensi painetta päästä Korkeen latvaradoille.

Kesäloma 2018-2.jpg

Hyvin tulivat kaikkien toiveet siis huomioitua, ja täytyy sanoa, että oli aika ikimuistoinen kesä!

kesaloma_2018-17.jpg

Perhe Oma elämä Lapset Vanhemmuus