Maija Poppasen paluu vie lapsuusmuistoihin
Oih. Olipas se liikuttavaa.
Tyttäreni sai joululahjaksi liput kahdelle Maija Poppasen paluun näytökseen Riviera Kalliossa, ja hän valitsi mukaan tietysti isin. Jos joku tässä perheessä on maijapoppasfani, niin minä.
Näin alkuperäisen, alun perin vuonna 1964 julkaistun Poppasen joskus ala-asteikäisenä ja sen jälkeen niin monta kertaa, että osaan useimmat elokuvan lauluista yhä ulkoa. Supercalifragilisticexpialidocious-sanaakaan ei tarvitse tarkistaa netistä. Monet elokuvan kappaleista ovat jääneet elämään klassikoina, ja vaikket olisi koskaan nähnyt koko elokuvaa, tunnistanet vähintään Chim chim cher-een.
Kyllähän se ihan vähän huolestutti, kun kuulin, että elokuva on saamassa jatkoa, sillä olisi se miten hyvä tahansa, elokuva ei voisi mitenkään olla parempi kuin alkuperäinen eikä pääosaan kiinnitetty Emily Blunt yhtä häikäisevä kuin täydellinen Julie Andrews.
Mutta sitten päätin ajatella: mitä sitten? Onko pakko lähteä edes vertailemaan, jos vertailussa voi vain hävitä? Entäpä jos elokuvan näkisikin sellaisen silmin, jolle alkuperäinen elokuva on vain yksi elokuva muiden joukossa, eikä tunnesidettä siihen ja sen kappaleisiin ole muodostunut lainkaan.
Toinen asia, josta olin hieman huolissani, oli se, että elokuvanäytös oli englanninkielinen suomalaisilla tekstityksillä. Neiti 6-v kyllä vakuutteli, että hän kyllä ehtii lukea tekstejä, mutta varauduin kyllä kuiskimaan vieressä tarpeen tullen korvaan, mistä elokuvassa on kyse. Ja se olikin tarpeen silloin tällöin.
Maija Poppasen paluu tapahtuu ehkä kolmisenkymmentä vuotta ensimmäisen elokuvan jälkeen. Banksin perheen lapset, Jane ja Michael, ovat aikuisia ja heidän vanhempansa ovat jo kuolleet.
Jane on perheetön, mutta Michael asuu kolmen lapsensa kanssa vanhassa kotitalossaan. Michaelin vaimo on kuollut vuotta aiemmin, ja hän on ajautunut taloudellisiin ongelmiin, joiden johdosta he ovat vaarassa menettää kotinsa. Kun huolet tuntuvat kasautuvan, eräänä päivänä Maija Poppanen ilmestyy jälleen Banksien ovelle ja ilmoittaa hoitavansa lapsia, ”kunnes ovi aukeaa”. Poppanen ei ole vanhentunut vuosikymmenissä päivääkään, minkä toteaminen ääneen on Maijan mukaan hyvin epäkohteliasta.
Poppanen on yhtä ihastuttavan topakka kuin ensimmäisessäkin elokuvassa. Hän tekee tuttuja taikoja: liukuu portaiden kaidetta ylös, juttelee puhuvan sateenvarjonsa kanssa, vetää pohjattomasta kassistaan mitä milloinkin, vie lapset sukellusretkelle kylpyammeeseen ja hyppää posliinikulhon maalaukseen korjaamaan kärrynpyörää – ja kieltää jälkikäteen mitään tapahtuneenkaan.
Blunt tekee erittäin hyvän roolin Poppasena. Hän ei yritä imitoida Andrewsia vaan on omanlaisensa ja silti riittävän samanlainen. Yllätyin positiivisesti hänestä myös laulajana.
Elokuvassa on paljon yhtäläisyyksiä alkuperäiseen, ja hengeltään se on hyvin alkuperäisen kaltainen. Nyt piirroshahmojen kanssa lauletaan posliinikulhon pinnalla, ja Lontoon kattojen yllä eivät tanssi nokikolarit vaan katulamppujen sytyttäjät. Vaikka olikin hauska nähdä näitä viittauksia alkuperäiseen elokuvaan, mietin, että vähemmätkin yhtäläisyydet olisivat riittäneet.
Sivuosissa nähdään mm. Broadwaylla ja Disneyn Vaiana-elokuvan musiikeista meriittejä kerännyt Lin-Manuel Miranda, joka esittää lampunsytyttäjä-Jackia. Maijan serkkua esittää Meryl Streep, ja ilkeän pankinkohtajan roolissa nähdään Colin Firth. Suurin yllätys oli, että alkuperäisen elokuvan miespääosaa esittänyt, nyt jo 93-vuotias, Dick Van Dyke on saatu mukaan castiin. Niin ikään 93-vuotias, alkuperäisen Kaunotar ja Hirviö -animaation Mrs. Potts, Angela Lansbury laulaa elokuvan loppukohtauksessa ilmapallon myyjänä ikäisekseen erittäin komeasti.
Musiikit jättivät tosin hieman ristiriitaiset fiilikset. Musiikki toimi periaattessa hyvin, kuulosti hyvältä ja laulajat suorituivat numeroistaan erittäin hyvin. Sävellyksistä ei kuitenkaan jäänyt mieleen ainoatakaan teemaa, joka olisi jäänyt soimaan päähän tai jonka olisi halunnut kuulla uudelleen heti elokuvateatterista poistuttua. Paitsi alkuperäisen leffan teemat, joita kuului toisinaan taustamusiikeissa. Uudet laulut olivat valitettavasti jollain tavalla… unohdettavia.
Mutta nyt pitää kuunnella leffan soundtrack uudelleen kotona, sillä jokin kappale saattaakin jäädä toisella kuuntelulla mieleen aivan toisella tavalla.
Mutta kyllä minä silti pidin kovasti Maija Poppasen paluusta, samoin tyttö, ja voisin oikeastaan katsoa leffan heti toistamiseen uudelleenkin.
Ja tälläkin kertaa pyyhin silmäkulmiani useamman kerran, myös silloin, kun Maija Poppanen lensi taas sateenvarjoineen tuulen mukana pois.