Kolmas kerta laskettelurinteessä – nyt käytiin jo huipulla
Lapsella alkoi hiihtoloma. Eskarista olisi kyllä löytynyt päivähoitopaikka myös lomaviikolle, mutta varsinaista esiopetusta ei olisi ollut. Siksipä päätin viedä hänet lomailemaan viikoksi mummolaan. Hyppäsimme siis perjantaina bussiin ja hurautimme Jyväskylään.
Yksi tytön suurimmista toiveista Jyväskylän-retkellä oli päästä laskettelemaan, ja lupasin, että menemme lauantaina Laajavuoren hiihtokekukseen. Koska hän toivoi saavansa kokeilla myös lumilautailua, varasin tunniksi lumilautaopetusta, ja hetken mielijohteesta ilmoitin myös itseni samaan opetukseen.
Olen ollut aiemmin vain kahdesti lumilaudalla, ja muistikuvani oli, että se oli aika hirveää. En ole suksillakaan mikään superlahjakkuus, mutta niillä pysyn sentään pystyssä ja osaan pysäyttää vauhdin hallitusti.
Ei lautailu helpolta tuntunut tälläkään kerralla, mutta oli kyllä kiva havaita, että se ei sitten ollutkaan aivan niin hankalaa kuin muistin. Lapsi taas on sen verran ketterä ja hyvällä tasapainolla varustettu, että muutaman kaatumisen jälkeen hän alkoi pysyä jo aika kivasti pystyssä.
Sen verran hankalaa lautailu tosin hänestäkin oli, että tunti laudalla riitti, ja kävimme opetuksen jälkeen vaihtamassa sukset jalkaan. Oli muuten kiva juttu, että opetuksen jälkeen kaikki varustevuokrat ja hissiliput sai puoleen hintaan.
Olemme käyneet tytön kanssa laskettelemassa aiemmin kahdesti, molemmat kerrat Laajiksen Lumimaassa. Meno viime talvena oli vielä sen verran huteraa, että aikuisten rinteeseen ei silloin ollut asiaa. Nyt lupasin, että jos käännökset ja pysähdykset näyttävät sujuvan hyvin Lumimaan puolella, harkitsen, voisimmeko käydä kokeilemassa myös Laajiksen eturinnettä.
Jo parin laskun jälkeen päädyimme yhdessä siihen, että eipä siellä Lumimaassa jaksa pidempään harjoitella, ja kävin hakemassa hissilipun tunniksi.
Nousimme ankkurihissillä ensimmäiselle tasanteelle, jolla voi jäädä pois hissistä. Nousu meni hienosti, ja lapsesta hiihtohissi oli selvästi hauskin asia aikoihin.
Ja voi miten laskeminen olikaan kivaa, ja se meni hurjan hyvin, vaikka rinne oli jo selvästi Lumimaata jyrkempi.
Ensimmäisen laskun jälkeen hän oli valmis nousemaan jo rinteen puoliväliin ja tuli sieltä useamman kerran hienosti kaarrellen alas. Tunti meni nopeasti, mutta se tuntui silti riittävältä ajalta, ja kun ilmoitin viimeisen laskun olevan edessä, en kuullut minkäänlaista vastustelua.
Kysäisin varovasti, menisimmekö viimeisen laskun kunniaksi aivan huipulle asti.
”Joo!”
Ja niin hän laski kolmannella laskettelukerrallaan aivan hienosti ja hallitusti Laajavuoren huipulta alas asti, eikä yhtään edes pelottanut. Etsimme yhdessä rinteestä loivemmat kohdat, ja menimme alas rauhalliseen tahtiin ja pysähdellen.
On hän niin rohkea ja taitava supertyttö!
Nyt hän on viikon verran mummon ja papan kanssa ja palautuu kotiin ensi viikonloppuna. Ikävä tulee.