Bussilaulu
Pieni pitää kovasti pianonsoitosta ja laulamisesta. Hän kiipeää usein itse pianotuolille, selailee nuottikirjaa, soittaa jotain ja saattaa lauleskella samalla.
Toisinaan hän taas vaatii isiä soittamaan: vetää lahkeesta pianoa kohti, käskee isiä istumaan ja haluaa sitten syliin. Sen jälkeen alkaa lastenlaulujukeboksi soida.
Tyttö selailee Kultaista lastenlaulukirjaa ja avaa jonkin aukeaman. Isi alkaa laulaa laulua, tyttö kuuntelee kappaletta, ja jos laulu ei miellytä, kirjan selailu jatkuu. Kivat laulut hän jaksaa kuunnella kokonaan ja saattaa jopa hytkyä jonkin menevän rallin mukana. Välillä tuntuu kuin hän etsisi jotain laulua, mutta olen ajatellut, että eihän hän vielä ole voinut oppia tunnistamaan niitä kirjan sivuilta.
Tänään hän selasi kirjaa, sanoi yllättäen: ”Koko päivä” ja alkoi käännellä kirjan sivuja takaisin päin. ”Mikä koko päivä?” kysyin tytöltä.
”Koko päivä. Koko päivä”, hän jatkoi, käänsi jonkin uuden laulun esiin ja näytti sitten tyytyväiseltä.
Bussilaulu. Jaa jaa. Tällaista ei ollakaan laulettu aiemmin.
”Tämänkö sinä haluat laulaa?” kysyin. Kyllä.
Aloitin: ”Pyörät ne pyörivät ympäri, ympäri, ympäri…”
”…koko päivän!”
Katsoimme Rouvan kanssa toisiimme silmät suurina. Ensihämmennyksen jälkeen päättelin, että päiväkodissa on pakko olla täsmälleen sama laulukirja, ja tyttö on oppinut tunnistamaan hauskat laulut kirjan kuvien perusteella.
Nyt on varmaan alettava ottaa enemmän tosissaan se, kun tyttö seuraavan kerran selailee kirjaa etsien jotain hauskaa laulua isin laulettavaksi.