Pandan kakku: marenki-jäädykekakku rommilla ja kinuskilla

Pandan kakku ihastutti viime viikolla Viimeistä murua myöten -blogissa. Ruokabloggaaja Saara Atula yhdisti siinä Pandan Vaajakoski-sarjan suklaakonvehdit ja marenkipohjat mustaherukkajäädykkeeseen, ja lopputulos oli paitsi näyttävä, myös kuulosti kerrassaan herkulliselta! Panda pyysi myös minua ja Rouvaa tekemään Saaran marenki-jäädykekakusta omat versiomme, ja mehän teimme!

Pandan kakku - rommifudge

Pyyntö oli hyvin mieluinen useammasta syystä eikä vain siksi, että olen todella perso sekä suklaalle että kaikelle makealle. Ensinnäkin Pandan suklaat tulevat Jyväskylästä, aivan kuten minäkin. Toisekseen Pandan suklaakonvehdit ovat kuuluneet jouluihini aina. Siis aivan aina. Sanoisin jopa, että joulu ei tunnu joululta ilman Pandan suklaakonvehteja, ja lapsuudessani söin niitä jouluisin useamman rasian.

Kymmenen uutta makua

Panda juhlii tänä vuonna 100-vuotista taivaltaan, ja juhlavuoden kruunaavat kaksi uutta suklaalajitelmaa: 41 konvehdin Vaajakoski Primus ja 13 konvehdin Vaajakoski Artisan.

Uusia makuja on kymmenen, ja ne kaikki sisältyvät Pandan Vaajakoski Primus -lajitelmaan: rommifudge, cappuccino, mustaherukka, mansikkamuru, kinuski-hasselpähkinä, pähkinämuru, marmoroitu mutakakku, hunajatoffee, sitruuna-lime ja mangomarmeladi. Kaikki Pandan suklaat ovat gluteenittomia ja palmuöljyttömiä.

Pandan kakku - rommifudge

Saaran valmistama Pandan kakku oli saanut makuinspiraationsa Primus-lajitelman mustaherukka- ja sitruuna-limekonvehdeista. Minunkaan ei ollut vaikea löytää lajitelmasta omia suosikkejani, ja tiesin heti, miltä kakkuni tulisi maistua.

Rommifudge. Tätä konvehtia maistettuani muita vaihtoehtoja ei ollut. Toinen suosikkini oli marmoroitu mutakakku, joten myös se pääsi mukaan kakkuni täytteeseen.

Pandan kakku - rommifudge

Rommi antaa särmää

Alkuperäisessä reseptissä Saara haki raikkautta ja kepeyttä, ja mustaherukka ja sitruuna kuulostavatkin ihanalta yhdistelmältä. Minua ei kuitenkaan haittaa lainkaan, että jälkiruoka on hyvinkin makeaa, joten omassa kakussani marenki yhdistyy kinuskikastikkeeseen ja särmää siihen antaa jäädykemassaan lorautettu rommi.

Käytin jäädykkeeseeni ihan aitoa rommia, joten lasten kanssa tätä kakkua ei voi nauttia. Lasten kanssa juhliville sopivampi versio on Rouvan blogista löytyvä Pandan kakku, jonka täytteessä on mansikkaa ja pähkinää.

Pandan kakku - rommifudge

Oikaisin hieman myös marenkipohjien kanssa: ostin ne valmiina. Niiden ansioista koko kakun valmistaminen oli supernopeaa. Jäädykemassan tekemiseen ei mennyt montaa minuuttia, ja hitain vaihe oli sopivan kolon raivaaminen pakastimen hyllyyn.

Pandan kakku - rommifudge

En ollut koskaan edes ajatellut, että marenki säilyisi pakastimessa, mutta se tuli ulos seuraavana päivänä aivan yhtä rapeana kuin sinne menikin. Yllätyin siitä, miten hyvin jäädyke toimi juuri tällaisen marenkipohjista kootun kakun sisällä. Jäädyke säilyttää muotonsa sulaessaankin, eikä siis tarvitse pelätä, että kakku levähtäisi tarjottimelle kuin paketillinen sulaa jäätelöä.

Kakun voi myös hyvin tehdä valmiiksi vaikka jo useamman viikon etukäteen, mikä helpottaa juhlan kuin juhlan järjestelyjä, kun kaikkea ei tarvitse tehdä juuri ennen kuin vieraat saapuvat. Kakku on luontaisesti gluteeniton, ja täytteen voi helposti valmistaa laktoosittomana.

Pandan kakku - rommifudge

Ja voi miten olikin hyvää, vaikka itse sanonkin! Makeaa, kyllä, mutta ei se yllätyksenä tullut. Vähän reilu puoli desiä rommia oli juuri sopiva määrä omaan makuuni, ja kakku maistui juuri siltä, mitä ajattelin. Vaikea sanoa, kumpi oli parempaa, oma versioni vai Rouvan mansikkajäädykkeellä täytetty.

Ehkäpä silti seuraavan kerran kokeilemme, miltä se Saaran mustaherukkainen Pandan kakku maistuukaan. Pandan Vaajakoski-konvehdit ovat myynnissä myös joulusesongin ulkopuolella, joten tässä kiva idea vaikkapa ensi kesän juhliin!

Pandan kakku - rommifudge

Pandan kakku: marenki-rommijäädykekakku

Ainekset (8 annosta)

4 kpl
valmiita marenkipohjia
Rommijäädyke
2 dl
kuohukermaa
145 g
Pandan valkosuklaata
1 ½ dl
turkkilaista jogurttia
½ dl
rommia (maun mukaan)
Täytteet ja koristeet
1 dl
kinuskikastiketta
4 kpl
Panda Vaajakoski rommifudge-konvehteja (rouhittuna)
4 kpl
Panda Vaajakoski marmoroitu mutakakku -konvehteja (rouhittuna)
Koristeluun valitsemiasi Panda Vaajakoski Primus -konvehteja
8 h 30 min
{
AKTIIVINEN 30 min
PASSIIVINEN 8 h

Tee näin:

Valmista täyte:

  1. Sulata valkosuklaa mikrossa matalalla teholla ja sekoita sitä puolen minuutin välein.
  2. Vaahdota kerma. Sekoita sula valkosuklaa kermavaahdon joukkoon vatkaten samalla hiljaisella teholla.
  3. Lisää turkkilainen jogurtti ja vatkaa tasaiseksi. Lisää rommi pienissä erissä ja tarkista maku välillä.

Kokoa kakku irtopohjavuokaan:

  1. Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperia ja marenkipohja alimmaiseksi. Voit hyvin käyttää reilusti marenkipohjia suurempaa irtopohjavuokaa.
  2. Valuta marenkipohjan päälle kinuskikastiketta ohuina juovina. Levitä marenkipohjan päälle kolmasosa rommijäädykkeestä. Ripottele kolmasosa konvehtirouheesta jäädykkeen päälle.
  3. Nosta toinen marenkilevy täytteen päälle ja lisää kinuskikastiketta sekä puolet lopusta jäädykkeestä ja konvehtirouheesta. Nosta kolmas marenkilevy edellisten päälle ja täytä kuten edellä. Nosta päällimmäiseksi marenkilevy.

Jäädytä ja koristele:

  1. Nosta kakku pakastimeen ja anna sen jäätyä vähintään yön yli (n. 8 tuntia). Jos jätät sen pakastimeen pidemmäksi aikaa, kääri vuoan ympärille esim. foliota.
  2. Nosta kakku n. tuntia ennen syömistä huoneenlämpöön tai 1½ tuntia aiemmin jääkaappiin.
  3. Koristele kinuskikastikkeella ja Pandan Primus konvehdeilla.
Koti Ruoka ja juoma
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.