Milloin lapselle korvakorut?
Milloin on sopiva ikä antaa lapsen ottaa reiät korviinsa? Pohdimme tätä kysymystä useamman vuoden, sillä tyttäremme päätti jo 5-vuotiaana, että hän haluaa korvakorut. Lupasimme harkita asiaa ”sitten joskus kouluiässä”, ja kerroimme, että korvien rei’itystä ei ensinnäkään tehdä vielä niin pienille ja toisekseen pitää olla isompi, että rei’istä pystyy pitämään itse huolen.
Kului pari vuotta, ja korvakoruhaaveet pysyivät tiiviisti puheissa. Jotta asiasta ei tarvitsisi keskustella niin usein, Rouva lupasi viimein, että reiät voisi saada 10-vuotiaana. Tämä sillä ajatuksella, että lapselle on paljon selkeämpää, kun on jokin tietty ikä, jota odottaa. Itse kuitenkin mietimme salaa, että reiät voisi ottaa jo aiemmin, täsmällisemmin 8-vuotiaana.
Rouva osti itse asiassa hänelle pienet kultaiset nappikorvikset jemmaan jo reilu vuosi sitten käydessään työmatkalla Lontoossa, ja ne menivät piiloon odottamaan sopivaa hetkeä. (Rasiassa on kahdet korvikset, sillä Rouva ajatteli, että hän voisi itsekin ottaa uudet reiät umpeen kasvaneiden reikiensä kohdille.)
Yhteisellä päätöksellä sovimme, että korvikset ovat tytön 8-vuotislahja, ja jos hän edelleen haluaa reikiä korviinsa yhtä palavasti kuin aiemmin – ja uskaltaa myös mennä lävistettäväksi – hän saa ottaa ne.
Ei tarvinnut kahdesti kysyä. Kyllä häntä jännitti ajatus korvien rei’ittämisestä, mutta halu saada korvikset ylitti jännityksen.
Milloin korvat on hyvä rei’ittää?
Iän puolesta siis kahdeksan vuotta tuntui meille sopivalta. Ajattelimme, että lapsi osaisi jo sekä hoitaa juuri otettuja reikiä että varoa niitä ensimmäisten kuukausien ajan.
Vaikka synttärit olivat jo keväällä, sovimme, että sopiva hetki korvien rei’ittämiseen olisi loppukesästä, kun uimakausi on ohi eivätkä koulu-uinnit ole vielä alkaneet. Reikiä ei kannata ottaa keväällä tai alkukesästä, sillä silloin kesällä ei voi käydä uimassa, ja korvien puhtaanapito voi kesähelteillä ja vaikkapa mökkiolosuhteissa olla muutenkin kyseenalaista.
Lävistäminen vai ampuminen?
No, ampumista ei oikeastaan edes harkittu, ja Rouva varasi suoraan ajan lävistäjälle. Hän oli lukenut Valeäidin samasta aiheesta kirjoittaman postauksen, ja pidimme järkevänä, että lapsen korvan rei’ittää ihminen, joka tekee sitä päätyökseen. Ohuella neulalla tehtävä pistos tuntui myös ajatuksena miellyttävämmältä kuin jokin posken vieressä laukaistava pistooli. Ja työhön haluttiin juuri samainen Paradise Tattoon Jussi.
Miten lävistäminen sujui?
Lävistysaika Paradise Tattoohon varattiin elokuun alkupuolelle. Lasta jännitti korvien rei’itys aivan vietävästi, mutta hän oli odottanut sitä niin kovasti, että hän pääsi jännityksen yli. Eikä se edes sattunut paljoa! Kun ensimmäinen korva oli jo rei’itetty, hän kyseli, että joko se muka on tehty. Toisessa korvassa kipua tuntui vähän enemmän.
Miten korvia on hoidettu?
Ensimmäiset kuukaudet korvia piti pestä päivittäin paineilmapulloon pakatulla steriilillä suolaliuoksella ja kuivata harsotaitteilla. Saunominen ja uiminen oli kielletty, ja suihkussa käynnin jälkeen hiukset piti kuivata hiustenkuivaimella. Korvanlehtiä painavia kuulokkeita tai korvaläppiä ei saanut myöskään käyttää, ja hiukset oli hyvä pitää kiinni. Lakanoita ja varsinkin tyynyliinaa kehotettiin vaihtamaan usein. Desinfiointiaineita ei käytetty.
Ovatko korvat parantuneet?
Toisessa korvassa oli jälkitarkastuksessa pientä punoitusta, mutta mitään isompaa tulehdusta ei korviin tullut. Lapsi on osannut varoa korviaan todella hyvin, ja hän on myös huuhdellut korvannipukoitaan ahkerasti. Korvien jälkitarkastus tehtiin lävistysliikkeessä kaksi kuukautta sitten, ja nyt neljä kuukautta reikien ottamisesta ne ovat parantuneet niin hienosti, että korvikset voisi jo vaihtaa toisiin.
Vaan missä ovat äidin aiemmin ostamat napit?
Tämä on ollut viime viikkojen suuri mysteeri. Tähän mennessä lapsen korvissa on ollut lävistysliikkeen harjoituskorvikset, ja äidin Lontoon-tuliaisia on ihasteltu rasiassa.
Nyt, kun korvikset olisi ollut mahdollista vaihtaa, niitä ei löytynytkään mistään. Viimeisin havainto oli muutaman viikon takaa, kun tyttö ihasteli korviksia keittiön sohvalla, mutta korviksia ei löytynyt enää sieltä, mihin niiden olisi pitänyt palautua.
Etsimme niitä kolmestaan pidempään, kolusimme kaappeja ja laatikoita ja syyttelimme toisiamme. Kuka ei palauttanut niitä sinne, missä niiden olisi pitänyt olla? Kuka on laittanut ne johonkin muuhun paikkaan? Onko lapsi ottanut ne mukaan johonkin tai laittanut ne johonkin kassiin? Onko isi heittänyt laatikon pahvinkeräykseen tai siivonnut johonkin pois pöydältä.
Itse asiassa epäilin jo hetkisen, että olen oikeasti laittanut pienen pahvirasian epähuomiossa muiden pahvien kanssa jonkin käytetyn maitopurkin sisään ja kipannut sen kierrätykseen.
Epäilin kuitenkin, että korvikset tulevat vastaan jostain yllättävästä paikasta, aivan kuten taannoin kadonnut meikkipussi, joka löytyi lopulta kuukausien päästä kylpyhuoneesta, jossa se roikkui naulakossa pyyhkeen takana. Itse olin senkin sinne varmasti nostanut.
Siivosimme jopa pari kaappia toivoen, että korvikset löytyisivät niistä. Eivät löytyneet.
Tänään ajattelin yrittää vielä kerran. Kävin läpi muutaman kaapin, laatikon ja pussukan ja kurkistelin taskulampun kanssa parin laatikoston alle. Ja sitten yhtäkkiä mieleeni tuli kurkistaa kylpyhuoneessa pesukoneen taakse. Pesukone sijaitsee käsienpesualtaan alla, ja sen ja seinän välissä on kolo, josta kaivelen silloin tällöin hammastahnoja ja hammasharjoja. Mietin, olisiko korvislaatikko voinut olla altaan reunalla ja pudota sieltä lattialle.
Kyllä! Siellä olivat. Eli kun olemme kaivelleet kylpyhuoneen pussukoita, kadonneet korvikset ovat sijainneet meistä alle metrin päässä.
Tätä kirjoittaessa lapsi ei vielä tiedä, että korvikset ovat löytyneet, ja hän saa ne aamulla joulukalenterista. Vihjailin kyllä illalla, että tontulla saattaa olla aamuksi jokin iso yllätys. (Hän tietää kyllä, kuka tämä tonttu on.) Ennustan, että riemu on aamulla aikamoinen.
Nyt tarvitaan vastaus enää yhteen kysymykseen.