Kymmenen vuotta bloggaamista Lilyssä
Kappas, kun yksi merkkipaalu meinasi aivan täysin unohtua. Olen nimittäin kirjoittanut blogia Lilyyn jo kymmenen vuotta! Uskomatonta. Tiedän myös, että monet teistä ovat lukeneet kirjoituksiani aivan sieltä asti, mikä on vielä uskomattomampaa, joten kiitokset teille!
Tässä aivan ensimmäinen Lilyyn postaamani kuva, joka esittää vanhaa kylpyhuonettamme. Uusi näyttää lähes samalta, vain seinän väri on muuttunut ja suihku ja kaapit vaihtuneet toisiin.
Tämän blogin aloitin vuonna 2012, mutta jo ennen sitä hauskuutin ihmisiä Putkiremonttipäiväkirja-blogillani, jossa kerroin vuoden ajan remontista, jossa meni moni asia pieleen, vaikka lopputulos olikin hyvä. Ensimmäisen postauksen kirjoitin tammikuussa 2011, ja tasan kymmenen vuotta sitten, 7.2.2011, on näemmä ollut ”viikko putkiremonttiin”.
Tavallaan kaipaan sitä aikaa, kun kirjoitin nimimerkillä (Kimmo T), ja pystyin kertomaan monista asioista vähän vapautuneemmin kuin nykyisin. Postausten tyyli oli aivan toisenlainen, kaikissa postauksissa ei ollut edes kuvia ja osa niistä oli hyvin lyhyitä. Silloin ei toki ollut Instagramia, ja monikaan blogin postauksista ei ylittäisi nykyistä postauksen julkaisukynnystäni.
Mutta onhan niitä hauska lukea näin kymmenen vuotta myöhemmin. Olen jo unohtanut, mitä olen kirjoittanut, ja esimerkiksi tämän lähes tasan kymmenen vuotta sitten kirjoittamani tekstin sisällölle nauroin juuri ääneen:
Suoristusrautoja ja tyvenkohottajia
(Julkaistu Putkiremonttipäiväkirja-blogissa 9.2.2011)
Olen pitänyt meitä ihmisinä, jotka eivät tarkoituksellisesti haali ylimääräistä tavaraa ja jotka pyrkivät hankkiutumaan aktiivisesti eroon turhista asioista. Tämä kuvitelma romuttui kylpyhuoneen kaappeja ja hyllyjä tyhjentäessäni.
Löysin hyllyiltä ja pussukoista muun muassa kaksitoista erilaista after shavea, eau de toilettea tai partabalsamia. Vähän käytettyjä rasvatuubeja ja -purnukoita oli parikymmentä. Useita avattuja muotovaahto- ja hiuslakkapulloja. Hiuksiin jätettäviä, tyvestä kohottavia, UV-säteilyltä suojaavia, tuuheuttavia ja tukea antavia hoitoaineita tai kampausnesteitä muutama litra.
Onko niin vaikea hyväksyä, että jokin tarkoituksella hankittu tuote onkin virhearviointi tai että näytteeksi saatu aine osoittautuukin turhakkeeksi? Hiuksiin jätettävä hoitoaine teki hiukset tahmeiksi. Oliko ajatus, että sen kanssa oppisi elämään? Kiiltovaha ei sopinut ohuelle hiuslaadulleni. Ajattelinko, että hiukseni muuttuisivat taianomaisesti paksummiksi ja runsaammiksi? Silmänympärysvoide aiheutti allergiaa. Voisiko sille siedättyä, kun laittaa sitä tarpeeksi monta kertaa? After shave haisi pahalle. Olisikohan siihenkin voinut tottua ajan myötä?
Joitain tavaroita on käytetty joskus, ja ne ovat jääneet odottamaan uusiokäyttöä. Voisikohan nyt 14 vuoden jälkeen hyväksyä, että niitä pieniä tekohiuksista tehtyjä lettejä, jotka koristivat rouvan juhlakampausta vuonna 1997, ei tarvita enää.
Ymmärrän, että on joitain tavaroita, jotka kai vain pitää olla olemassa, vaikka niitä ei koskaan käytettäisikään, kuten papiljotit tai kiharrin, mutta sille ei ole mitään selitystä, miksi kahden hyvin suora- ja ohuthiuksisen ihmisen taloudessa on kaksi suoristusrautaa.
* * *
(Paluu vuoteen 2021.)
Nyt olemme ehkä jo oppineet paremmin laittamaan pois asioita, joita emme oikeasti tarvitse, mutta muutamat kaapit vaatisivat kyllä perusteellista läpikäyntiä. Suoristusrautoja, pieniä tekolettejä ja kiiltovahaa en säilyttänyt, mutta pelkään, että ne kaksitoista erilaista after shavea, eau de toilettea tai partabalsamia palautuivat takaisin kylpyhuoneeseemme ja ovat yhä siellä.