Kolme kysymystä karvattomasta koirasta
Kun näet karvattoman koiran, mitkä ovat kaksi ensimmäistä mieleesi nousevaa kysymystä?
Lähes yhdentoista vuoden kokemuksella veikkaan, että ne ovat hyvin todennäköisesti:
1. Noita ei ole varmaan paljon Suomessa? ja
2. Miten se pärjää talvella?
Bonuksena vielä kolmas, lähes yhtä yleinen kysymys:
3. Pitääkö sille laittaa aurinkorasvaa?
Kahta ensimmäistä asiaa on tiedusteltu niin usein, että olen joskus ajatellut painattaa ne t-paitaan:
Niitä on muutama sata
Sillä on talvivaatteet
Vastasin taas eilen näihin kysymyksiin Töölönlahdella, ja jaksan yhä naureskella sille, miten toisilleen täysin tuntemattomien ihmisten ajatusmallit voivat ollakin niin samanlaisia.
Kyllä Suomesta löytyy varmasti harvinaisempiakin koiria, karvallisina. Niihin ei vain osaa kiinnittää huomiota. Vaatteiden käyttäminen koirilla on myös hyvin yleistä, varsinkin lyhytkarvaisilla, eli ei siinäkään ole mitään ihmeellistä. Koira viettää kuitenkin suurimman osan ajastaan keskuslämmitetyssä kerrostalossa.
Kolmatta kysymystä pohtiville voin kertoa, että tämän kaverin pigmentti on niin tumma, ettei aurinkorasvaa tarvitse. Vaaleammalle se olisi oikeasti tarpeen.
Joku saattaa myös pohtia, miten karvatonta koiraa voi silittää ja eikö sen iho tunnu hassulta. Mikäs siinä, silittää vaan. Iho on lämmin ja pehmeä, ja jos se tuntuu jostain epämiellyttävältä, ei voi mitään.
Aina välillä löytyy myös niitä, jotka kehtaavat taivastella kovaan ääneen: ”Onpa ruma koira”.
Vaikka tekisi mieli vastata: ”Lapsesi on” tai ”Etpä ole itse tainnut katsoa peiliin”, parasta on nousta tilanteen yläpuolelle ja todeta: ”Onpa huonot käytöstavat.”
Jännä juttu on, että koiran ulkonäön ihmettelijät ovat aina keski-ikäisiä tai sen ylittäneitä. Lapset eivät tunnu kiinnittävän karvattomuuteen mitään huomiota, ja he pitävät koiraa yhtä ihanana kuin karvaisia lajitovereitakin.
Tästä tuli mielleyhtymä tarinaan, jonka luin joskus jostain: Äiti ja pieni lapsi olivat julkisessa kulkuvälineessä ja istuivat vastapäätä tummaihoista miestä, joka puhui puhelimessa. Lapsi tuijotti miestä kasvoihin pitkään ja ihmetellen, ja äiti alkoi vähitellen nolostua lapsen käytöksestä. Lopulta lapsi kääntyi äitinsä puoleen ja kuiskasi: ”Äiti, tuolla sedällä on vaaleanpunainen puhelin!”
Tulevaisuutemme on hyvissä käsissä.