”Aurinko paistaa myöhäisen jälkiruoan ylle”
Olipa yhtä aikaa sekä hämmentävää, liikuttavaa että hulvattoman hauskaa lukea White Trash –Natan postausta Isyyspakkauksilla. Siis siitä, kun Nata ja Juhani kävivät luonamme illallisella viime viikolla.
Nata on itsellenikin jo ns. vanha tuttu, mutta piti miettiä oikein pidempään, että olemmekos tavanneet Juhanin kanssa aiemmin. Meinaa toisinaan vähän hämärtyä, kenet on tavannut oikeasti ja kenestä vain lukenut tosi usein. Mutta kyllä, kyllähän me kerran törmäsimme Lauttasaaresta kaupungin suuntaan tulevassa bussissa.
Kävi muuten hauskasti ilmi, että olemme itse asiassa opiskelleet Juhanin kanssa samassa paikassa samaa ainetta, ja meillä on ollut myös sama graduohjaaja! Ja jopa gradun aiheet liippaavat toisiaan melko läheltä. Hän oli vaan aloittanut opintonsa, kun minä olin juuri valmistunut, mutta yhteisiä tuttuja löytyi heti.
Nata on tunnettu hyvän ruoan ystävänä, ja Rouvakin pohti tarkkaan illan menua. Alkuruokalautaselle päätyi salaattia, uunissa kuivattuja tomaatteja, pikkelöityjä retiisejä, uunissa paahdettua parsaa ja kotijuustoa, itse Gastronaatin ohjeella tehtyä, tietty. Salaatinkastikkeena oli pullossa ravistettua oliiviöljyä ja sitruunamehua suolalla ja pippurilla maustettuna.
Pääruokana nautimme mustatorvisienirisottoa ja yön yli uunissa haudutettua karitsanpotkaa.
Ja kun someillallisella oltiin, meno oli sen mukaista. Tässä seurassa ei onneksi tarvinnut pyydellä anteeksi sitä, että nousee ottamaan ruokakuvaa. Oli itsestään selvää, että kun uusi annos ilmestyy, kaikki kaivavat kameransa esiin.
Myös lapsi.
Ja insta-Rouva.
Tyttö laittoi muuten itse nuo pinnit päähänsä. ”Tarvitseeko niitä varmasti olla noin monta?” kysyin. Huomaa alla olevassa kuvassa myös pinkki kynsilakka.
Kuten Nata kertoikin, havaitsin yhtäkkiä ilta-auringon paistavan täydellisesti Rouvan jälkiruoaksi tekemiin raparperiposseteihin.
Samoin kuin Rouvan mustaherukkalikööri (ks. Natan juttu), nämäkin olivat Rouvan keittiökokeiluja, ja hyvinhän tämäkin kokeilu onnistui.
Nata kirjoittaa:
”Nuo Isyyspakkaukset elävät kyllä täydellisessä maailmassa, jossa aurinko paistaa myöhäisen jälkiruoan ylle ja lapsi haluaa vapaaehtoisesti koisimaan, jottei aamulla väsytä.”
Minua naurattaa ääneen. Täytyypä lukea tuota lausetta jonkinlaisena mantrana ääneen kaikkina niinä iltoina, kun ilta-aurinko ei paista ihan yhtä kauniisti ja elämä ei muutenkaan tunnu aivan näin auvoisalta.
”Teillä on onnellinen koti! Ensi kerralla nähdään Larussa, tuokaa vähän sitä onnea mukananne.”
Tämä lause saa ihan silmäkulmat kostumaan.
Kiitos vierailusta ja kauniista sanoistasi, Nata. Tulemme ilomielin vastavierailulle Lauttasaareen!