Kirottu lapsi ja teatterin taika
Palaan vielä viimeisen kerran syysloman Lontoon-matkaan ja kerron Harry Potter and the Cursed Child -näytelmästä, siis Kirotusta lapsesta.
Harry Potterista tuli isä
Harry Potter -kirjoissa seurattiin aikanaan Harryn kasvamista pojasta nuoreksi velhoksi. Cursed Childissa asetelma on kääntynyt päälaelleen: nyt Harry on itse isä, jonka pitäisi osata kasvattaa uutta velhosukupolvea, eikä se näytä olevan yhtään sen helpompaa kuin Voldemortin kukistaminen.

Näytelmä on saanut ensi-iltansa Lontoossa alun perin jo kymmenen vuotta sitten, ja alkuperäinen versio oli kaksiosainen. Se koostui siis kahdesta kokopitkästä esityksestä, jotka oli mahdollista käydä katsomassa jopa samana päivänä. Teimme tämän tyttären kanssa kaksi vuotta sitten: näimme näytelmän ensimmäisen osan iltapäivänäytöksessä, kävimme syömässä osien välillä ja jatkoimme kakkososan parissa iltanäytöksessä.
Cursed Childista tehtiin kuitenkin Broadwaylle jo vuonna 2021 lyhennetty, yksiosainen versio, joka tuotiin tänä syksynä myös West Endiin. Yksiosaisen näytelmän Lontoon-ensi-ilta oli tänä syksynä, 9. lokakuuta, siis edellisellä viikolla ennen syyslomaa, joten pääsimme katsomaan uuden version aivan ensimmäisten joukossa. Tämä oli itse asiassa myös se, mistä koko Lontoon-matkamme suunnittelu lähti, sillä luin tästä jo viime talvena ja varasin liput näytelmään heti, kun ne tulivat myyntiin.

Paluu Tylypahkaan
Näytelmän tarina sijoittuu noin 20 vuoden päähän Harry Potter -kirjojen ja -elokuvien tapahtumista. Alkuperäisen sarjan päähenkilöt ovat nyt keski-ikäisiä ja perheellisiä, ja näytelmässä heidän lapsensa käyvät Tylypahkaa.
Näytelmää ei kannata missään tapauksessa katsoa ennen kuin kaikki Harry Potter -kirjat on luettu tai leffat katsottu. Siinä nimittäin oletetaan, että katsoja tuntee alkuperäisen sarjan juonen, ja monet näytelmän tapahtumista liittyvät aivan suoraan siihen.
Näytelmä seuraa erityisesti Harryn nuoremman pojan, Albuksen, ja Dracon pojan, Scorpiuksen, ystävyyttä. Albuksen ja Harryn välit ovat kireät, sillä Albus kokee olevansa isälleen pelkkä pettymys. Tätä korostaa myös se, että Albus lajitellaan Tylypahkassa Luihusen tupaan. Scorpius puolestaan painii hänen perheestään liikkuvien huhujen kanssa, sillä monet uskovat hänen olevan Voldemortin lapsi.
Juonta sen pahemmin paljastamatta kerron vain, että pojat päätyvät uhkarohkean tempauksen seurauksena varastamaan ajankääntäjän, jonka avulla he palaavat ajassa muuttamaan menneisyyden tapahtumia ja tulevat luonnollisesti samalla sotkeneeksi myös tulevaisuuden.

Näytelmän katsojat pääsevät siis kokemaan uudelleen monia alkuperäisestä sarjasta tuttuja kohtauksia ja tapaamaan myös aiemmin kuolleita hahmoja.
Taikuutta on, entäpä käsikirjoitus?
Kirottu lapsi on jakanut mielipiteitä. Erikoistehosteiltaan ja näyttämötoteutukseltaan näytelmä on todella hieno, ja vaikka taikuutta ei nähdäkään niin paljon kuin elokuvissa, ilmassa leijuvat esineet näyttävät paikoin niin aidoilta, että taikuus tuntuu olevan läsnä aivan metrien päässä omista silmistä. Erityisesti Albuksen ja Scorpiuksen välinen suhde on sydäntä lämmittävä ja näyttelijät ovat saaneet kiitosta.

Käsikirjoitus on kuitenkin saanut kritiikkiä siitä, ettei se ole monin paikoin uskollinen alkuperäisille teoksille, etteivät tuttujen hahmojen persoonallisuudet vastaa odotuksia ja että juonenkäänteet ovat epäuskottavia. Itse en ota tätä niin vakavasti, vaan pidin näytelmän juonta kekseliäänä ja aivan kelvollisena. Kyseessä on kuitenkin fantasiaseikkailu taikamaailmassa, ei tieteellinen tutkielma.
Lyhennetty versio
Koska näytelmän alkuperäinen versio oli itselleni jo tuttu, oli kiinnostavaa nähdä, miten paljon tarinaa oli tiivistetty ja mitkä asiat oli päätetty säilyttää. Vaikka muutamia kohtauksia ja hahmoja jäikin nyt pois, kokonaisuus tuntui aiempaa napakammalta ja lyhentäminen oli tehnyt näytelmälle pääsääntöisesti hyvää.
Aivan alussa tuntui, että tapahtumat kelattiin läpi aikamoisella vauhdilla, mutta toisaalta alkuperäisen version paikoittainen tyhjäkäynti oli poissa.

Teatterin taikaa
10-vuotiaan seuralaisen kanssa oli ehdotonta lukea kirjana julkaistu näytelmän käsikirjoitus etukäteen. Ilman sitä hän ei olisi pysynyt juonessa kärryillä, mutta kun juoni oli tuttu, näytelmässä pysyi hyvin mukana. Tärkeintä oli tietysti, että poika piti esityksestä kovasti, ja se oli hänelle myös koko matkan kohokohta.
Elokuvissa kaikki on mahdollista ja kokonaisia maailmoja voidaan rakentaa tietokoneella. Teatterin lavalla kaikki tapahtuu kuitenkin aivan oikeasti omien silmien edessä. Sellaista taikaa ei voi kokea missään muualla kuin teatterissa.